Sami Puro

Finnair etsii Yhdysvalloissa henkilökuntaa vuokravälitysfirman kautta

55 viestiä aiheessa

Kaikenlaisen tekemättömästä työstä maksamisen lopettaminen auttaa.

Olet oikeassa, terveet firmat pärjää suomessa ihan hyvin. Valtiolla ja kunnilla toisin, näiden palveluksessa olevien  syöttiläiden määrä on puolitettava.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olet oikeassa, terveet firmat pärjää suomessa ihan hyvin. Valtiolla ja kunnilla toisin, näiden palveluksessa olevien syöttiläiden määrä on puolitettava.

Ei oikein avautunut tuo... Valtaosa julkisen puolen työpaikoista on terveys- ja sosiaalisektorilla, meinaatko että hommat hoituu puolella työntekijämäärällä?

Omaa aluetta on yksityinen terveyssektori eikä siellä kyllä juuri sen pienemmällä työntekijämäärällä pärjätä kuin kunnallisellakaan puolella, ala on työvoimavaltaista joka tapauksessa. Julkisen puolen ongelmat ovat ennen muuta jäykissä organisaatioissa, tehottomia tietojärjestelmiä perusterveydenhuollossa yms, siellä kyllä on työsarkaa.

Suomessa terveydenhuollon kustannukset ovat olleet aika kohtuulliset  bruttokansantuotteeseen verrattuna, tilastoissa oltu siellä 15. sijan hujakoilla. USA:ssa palaa rahaa suunnilleen puolet enemmän per asukas.

Ja silti tulokset eli "tuottavuus" ovat Suomessa monin paikoin erittäinkin hyvät, esim syövänhoidon tulokset ovat täällä huippuluokkaa. Viime vuonna HUS arvioitiin maailman tehokkaimmaksi yksiköksi aivoinfarktien hoidossa, eiköhän sielläkin ole saatu moni veroista ja julkisesta sektorista napiseva ammattimies takaisin sorvin ääreen...

http://www.tekniikkatalous.fi/tyo/huippuosaamista+tamakin++hus+on+maaiman+paras+sairaala+aivoinfarktien+hoidossa/a951680

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei oikein avautunut tuo... Valtaosa julkisen puolen työpaikoista on terveys- ja sosiaalisektorilla, meinaatko että hommat hoituu puolella työntekijämäärällä?

Kenties Martti ei tarkoittanut suorittavaa porrasta vaan pikkupomosarjan virkamiehiä jotka eivät tee oikeasti mitään eivätkä saa tehokkaasti mitään aikaan ja ovat yhteiskunnalle vain kuluerä mm. 11 viikon lomineen.

Mutta itse asiaan takaisin:

New Yorkista rekryttiin myös suomalaisia:

Paikka laitettiin myös Suomessa hakuun. Tällöin Adecco USA raportoi meille lopputuleman rekrytoinnista. He kertoivat saaneensa 79 hakemusta Suomesta. Niistä he rekrytoivat 13 suomalaista henkilöä.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/te-toimisto--finnairin-haku-oli-auki-myos-suomalaisille/2793922

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Finnair ei ole palkannut suomalaisia kuuteen vuoteen, ainoastaan lomauttanut ja irtisanonut.

www.yle.fi/uutiset/finnair_ei_ole_palkannut_suomalaisia_kuuteen_vuoteen/7076889

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Finnair ei ole palkannut suomalaisia kuuteen vuoteen, ainoastaan lomauttanut ja irtisanonut.

Syitä tähän?

Kun tätä New Yorkin rekryasiaa tutkii julkisten tietojen perusteella niin tajuaa, että ollaan siinä jamassa Finnairilla että haetaan ihan satasien säästökohteita. Itseasiassa jos Finnairilla matkustaa, niin huomaa että säästökohteita on ihan muutaman euronkin asiat jotka vaan ovat hiljaisesti hävinneet (virtaviivaistettu) tarjottavasta tuotteesta.

Otetaan asia käsittelyyn:

Finnair taas yrittää säästää jokaisen mahdollisen euron, koska yhtiö tekee tappiota. Viestintäjohtaja Arja Suomisen mukaan amerikkalaisia palkkaamalla yhtiö saa kustannussäästöjä. Niitä kertyy, kun esimerkiksi matkustamohenkilökunnan majoitus- ja kuljetuskulut laskevat. Finnairin viestinnän mukaan tulee edullisemmaksi majoittaa amerikkalaisia lentokenttähotellissa Vantaalla kuin suomalaisia Manhattanilla.

http://yle.fi/uutiset/finnair_tavoittelee_saastoja_-_palkkaa_tyovoimaa_yhdysvalloista/7075289

Kuviossa amerikkalaisyhtiö palkkaa noin 20 henkilöä, jotka lentävät New Yorkin ja Helsingin välisiä lentoja. Maksimissaan heitä on mukana kolme per kone.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014020718020321_uu.shtml

Eli nyt vaihdetaan kolme suomalaisen sopimuksen henkilöä Addecon sopparille New Yorkista ja näiden kolmen Suomi-sopparilaisen kuljetuskulut JFK:ltä Manhattanille ja takaisin sekä hotelli New Yorkissa näyttelevät suurta osaa tässä kuviossa.

Ilmeisesti nyt saadaan vaihdettua miehistöä kuskaava minivan kentältä Manhattanille ja takaisin, pienempään (halvempaan) ja tarvitaan 1,5 huonetta vähemmän Manhattanilta.  ;D

Ja toisella puolella vaakaa ovat näiden kolmen Addeco- sopparilaisen majoituskulut Vantaalla ja mahdollisesti maksettava päiväraha USA:n säännösten mukaan. Jos nämä laitetaan Hiltoniin kentälle, ei kuljetuksesta tarvitse maksaa tai sitten siirtymiskulut laitetaan addecolaisten itsensä maksettavaksi jos hotelli on kauempana kentästä. Ja plus tietenkin mahdollisesti maksettava pienempi palkka mitä Suomi-sopparissa maksetaan.

Paljonkohan tässä on oikea euromääräinen ero ja säästö vuositasolla ottaen huomioon kaikki viisumi- ja lupaveivaamiset, Addecon palkkiot jne..  Tietenkin joku Cumulus Vantaalla on toki eri hintainen kun Manhattanin hotellit.  :laugh:

Kaikki tämä kertoo arkirealismista Finnairissa, että kaikki euronkin kivet käännetään säästämisen vuoksi.

Finnairin politiikka NYC suhteen on muutenkin aika erikoinen. Miehistöhotelli on todella kummallisessa paikassa, ja matkustamohenkilökunnalle reissu on todella pskamainen (seuraavana päivänä takaisin).

En tiedä onko hotellin sijainti Manhattanilla kirjattu johonkin sopimukseen, mutta Brooklynistäkin löytyy paikkoja, joista pääsee fiksummin kylille kuin sieltä eteläkärjestä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juuri tuota mietin itsekin, että miksi se hotelli on Manhattanlla kun se aiheuttaa ongelmia kustannuksellisesti eikä sinne Manhattanille fyysinen pääsykään ole JFK:lta mikään helppo ja lyhytkestoinen homma.

Outoja juttuja sitä on maailmassa. Miksi tämäkin asia pidetään tarkoituksellisesti vaikeana? Vai lukeeko jossain vuoden 1978 työehtosopimuksen neljännessä lisäpykälässä, että henkilökunnalla on OIKEUS Manhattanin hotelliin.

...varsinkin kun se hotelli on ihan Manhattanin eteläkärjessä siinä WTC-siten vieressä, joka on kuitenkin aika persiistä sijaintina...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Saatan olla väärässä, mutta muistelisin jostain lukeneeni, että tuo hotellin sijainti Manhattanilla on Finnairin lentoemojen aikanaan vaatima etu. Siis että kohdekentän hotellin pitää sijaita metropolin keskustassa, ei lentokentällä. ::) Tätä samaa aikanani ihmettelin muunmuassa Hong Kongissa, jossa tuttu Finnairin lentäjä kierrätti meitä yhden päivän. Illalla marssi sitten hotelliinsa aivan kaupungin ydinkeskustaan. Itse yövyttiin kahden yön vaihdon aikana ihan lentokenttähotellissa, jossa majoittui arviolta kaikkien Hong Kongiin lentävien firmojen miehistöt, paitsi Finnairin. Eikös tässä nyt olisi mahdollisuus säästää kymppi poikineen?

Downtown Manhattanilla hotellit ei maksa ~yhtään mitään, joten ei sieltä hirveitä säästöjä revitä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olisihan se kapitalistista huikeaa, jos kaikki suorittavaa työtä tekevät tekevät sen Maapallon halvimman taksan mukaan työnsä, ilman mitään etuja.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olisihan se kapitalistista huikeaa, jos kaikki suorittavaa työtä tekevät tekevät sen Maapallon halvimman taksan mukaan työnsä, ilman mitään etuja.

Edut ovat ihan mukavia ja hyviä jos niitä oikeasti on varaa maksaa. Koskee sekä yksityista että julkista sektoria.

Eduista on myös muistettava, että ne kaikki tarvitsevat toteutuakseen maksajan. Tämäkin koskee sekä yksityista että julkista sektoria. Turhien ja vanhojen sopimusten etujen maksajia ei vaan ole milllään sektorilla näkyvissä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Saatan olla väärässä, mutta muistelisin jostain lukeneeni, että tuo hotellin sijainti Manhattanilla on Finnairin lentoemojen aikanaan vaatima etu. Siis että kohdekentän hotellin pitää sijaita metropolin keskustassa, ei lentokentällä. ::)

Siitähän juurikin on kysymys: http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2010/02/24/finnairille-tuomio-lentoemantia-ei-olisi-saanut-siirtaa-halvempaan-hotelliin/20102821/12

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Selvisi että sopimuksessa on tarkat määritelmät, että hotellin on oltava länsimainen ykkösluokan hotelli tietyillä palveluila.

Kaikkeen sitä joku on joskus nimensä laittanut. Laittaisikohan tänäpäivänä... :P

Tietenkään hotelli ei voi olla mikään tuntihotelli jossa vaneriseinän takana sänky ryskyy 24h mutta sellaisen ja ykkösluokan väliin mahtuu muutakin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sen sijaan että lässytetään niitä näitä ja asian sivusta, niin kukaan ei keskity eikä puutu itse asiaan eli siihen miksi suomalainen työ on hinnoiteltu maailmalla ulos niin monella alalla ja mitä asialle tullaan tekemään.

Suomalainen työ on kustannuksilla ja ostovoimalla vertailtuna viiteryhmän (Länsi-Euroopan) edullisimpia. Korkeasti koulutettujen osalta Suomi on aina ollut halpatyömaa; mistään ei irtoa lääkäriä tai dpl.insinööriä niin halvalla kuin Suomesta. :)

Matalan jalostusarvon töissä länsimaalainen ei ole kilpailukykyinen kehitysmaiden tai Itä-Euroopan kanssa, mutta tämä ei ole mitenkään suomalaiden työ erityispiirre. Jokainen voi kysyä itseltään millainen työ täällä kannattaa tehdä, mutta tehtiinpä mitä tahansa, niin työstä tuler maksaa sellainen palkka, että se elättää tekijänsä.

Kuten Manninainen tietää, Suomessa ei ole minipalkkaa. Mikään ei estä pistämästä pystyy yritystä, joka maksaa 1 eur / h liksaa. Halukkaita ei kuitenkaan liene jonoksi asti. Samalla tavoin soitto palkkakonttoriin riittää ja jokainen pystyy tekemään palkastaan vielä kilpailukykyisemmän ja luopumaan yhteiskunnan tarjoamista eduista, kuten koulutus ja erikoissairaanhoito. Ei näitä asioita tarvi täällä itkeä, vaan voi ryhtyä toimeen.

Suomi nousuun,

Mika

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
mutta tehtiinpä mitä tahansa, niin työstä tuler maksaa sellainen palkka, että se elättää tekijänsä.

Niin, mehän täällä Suomessa voimme vaatia ja hakea oikeuksiamme, että mitä meidän pitää tienata ja saada että pystymme elämään tässä helvetillisen verotuksen ja maksujen maassa, hyvinvointiyhteiskunnassa kuten poliitikot kauniisti kuvailevat vero- ja sosiaalikuluhelvettiämme.

Tosielämässä kuitenkaan esimerkiksi kiinalaista Eurooppaan matkustavaa ei kiinnosta minkään vertaa millä me tulemme meidän itserakentamassamme pyramidihuijauksessa toimeen vaan hän hakee lentolipulle hinnan joka sopii hänen kukkarolleen ja tämä hinnan tältä kiinalaiselta saa se lentoyhtiö joka pytyy sen tarjoamaan. Ja tällä kisan voittavalla lentoyhtiöllä pitää ehdottomasti olla kulut kunnossa, että se saa kiinalaisen tarjoamasta rahasta vielä voittoakin kotiutettua.

Suomen juna meni jo, sen saa juosten kiinni jos tekee oikeita ratkaisuja. Tässä vielä kun vuosikymmen ihmetellään Nokian sulamista ja hierotaan, että mitä meidän PITÄÄ tienata, niin sitä junaa ei saa enää juosten kiinni. Pitää odottaa seuraavaa ja sieltä voi tulla millanen juna tahansa.

Ai niin, mutta onhan meillä hyvinvointiyhteiskunnan tarjoama sossu josta voidaan kaikki hakea rahaa kun työt loppuu.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Selvisi että sopimuksessa on tarkat määritelmät, että hotellin on oltava länsimainen ykkösluokan hotelli tietyillä palveluila.

Kaikkeen sitä joku on joskus nimensä laittanut. Laittaisikohan tänäpäivänä... :P

Tietenkään hotelli ei voi olla mikään tuntihotelli jossa vaneriseinän takana sänky ryskyy 24h mutta sellaisen ja ykkösluokan väliin mahtuu muutakin.

Ja täältähän koko soppari löytyy : http://www.finlex.fi/data/tes/stes3702-EK003matkustamohenk1012.pdf

Mielestäni lähempänä kenttää olisi olemassa hotelleja jotka sopisivat paremmin. Mutta sitten ei emot pääsisivät ostoksille nykin kauppoihin :P

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin, mehän täällä Suomessa voimme vaatia ja hakea oikeuksiamme, että mitä meidän pitää tienata ja saada että pystymme elämään tässä helvetillisen verotuksen ja maksujen maassa, hyvinvointiyhteiskunnassa kuten poliitikot kauniisti kuvailevat vero- ja sosiaalikuluhelvettiämme.

On totta, että eläminen on Suomessa kallista, mutta kun kyseessä on pohjoinen, kaukainen, merentakainen, harvaanasuttu, korkean koulutus- ja elintason sekä sosiaaliturvan maa, niin odottiko joku jotain muuta? Ei se elämä Japanissakaan tai Sveitsissä ole halpaa. Henkilöverotus on Suomessa ihan viiteryhmän keskitasoa.... ja yllätys yllätys pääoma ja yritysverotus on edullisemmasta päästä. Eli yrittämisen ja työnteon edellytykset ovat ihan kunnossa. Paitsi tietysti EK:n mielestä.

Kitinä suomalisen työn kustannuksista on turhaa myös siksi, että nuo kustannukset ovat sovittu maailmanlaajuisesti harvinaiselle työntekijöiden, työnantajien ja hallituksen kolmikantana. Tämä mahdollistaa kilpailukyvyn ylläpidon palkka-, kustannus- ja veroratkaisujen yhteisvaikutuksella. Eli turha itkeä siitä, mitä on yhdessä sovittu.

;)

Tosielämässä kuitenkaan esimerkiksi kiinalaista Eurooppaan matkustavaa ei kiinnosta minkään vertaa millä me tulemme meidän itserakentamassamme pyramidihuijauksessa toimeen vaan hän hakee lentolipulle hinnan joka sopii hänen kukkarolleen ja tämä hinnan tältä kiinalaiselta saa se lentoyhtiö joka pytyy sen tarjoamaan. Ja tällä kisan voittavalla lentoyhtiöllä pitää ehdottomasti olla kulut kunnossa, että se saa kiinalaisen tarjoamasta rahasta vielä voittoakin kotiutettua.

Juu ei kiinalaista kiinnosta, mutta mun kysymys on: "kannattaako ryhtyä kuljettamaan kehitysmaista ihmisiä Helsingin kautta muualle Eurooppaan suomalaisella kustannusrakenteella ja alkaa kilpailemaan sellaisten toimijoiden kanssa, jotka pystyvät tarjoamaan vastaavan (ja osin paremman esim. suorat lennot) palvelun kehitysmaiden hintatasolla". Ei kannattaisi ja koko pisnestä ei olisi syntynyt ellei suomalaisilta veronmaksajilta olisi helvetillisellä verotuksella(copyright Mannikainen) kerätty varoja tämän toiminnan subventoimiseen niin infran kuin kalustonkin osalta.

T. Mika

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei kannattaisi ja koko pisnestä ei olisi syntynyt ellei suomalaisilta veronmaksajilta olisi helvetillisellä verotuksella(copyright Mannikainen) kerätty varoja tämän toiminnan subventoimiseen niin infran kuin kalustonkin osalta.

T. Mika

Kertoisitko lisää tästä subventoinnista. Olen utelias tietämään. Kerro vaikka rahasummia ja mihin ne ovat kohdistuneet.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mikään ei estä pistämästä pystyy yritystä, joka maksaa 1 eur / h liksaa. Halukkaita ei kuitenkaan liene jonoksi asti. Samalla tavoin soitto palkkakonttoriin riittää ja jokainen pystyy tekemään palkastaan vielä kilpailukykyisemmän ja luopumaan yhteiskunnan tarjoamista eduista, kuten koulutus ja erikoissairaanhoito. Ei näitä asioita tarvi täällä itkeä, vaan voi ryhtyä toimeen.

Vähän vaikea ymmärtää, miksi tänne pitää kirjoittaa ylläolevan kaltaista täyttä puppua. Työehtosopimukset ovat Suomessa yleissitovia (edellyttäen, että alalla on kattava työehtosopimus). Täysin järjetön on myös väite, että työntekijä voisi jotenkin sopia 'palkkakonttorin' kanssa SOTU-maksuista; eiväthän ne edes ole millään lailla henkilökohtaisia sosiaalivakuutuksia. Muutenkin, monia lain määräyksiä ei voi sopimuksilla sivuuttaa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Finnairin politiikka NYC suhteen on muutenkin aika erikoinen. Miehistöhotelli on todella kummallisessa paikassa, ja matkustamohenkilökunnalle reissu on todella pskamainen (seuraavana päivänä takaisin).

En tiedä onko hotellin sijainti Manhattanilla kirjattu johonkin sopimukseen, mutta Brooklynistäkin löytyy paikkoja, joista pääsee fiksummin kylille kuin sieltä eteläkärjestä.

Tästä sen voi lukea kuinka pskamainen se New Yorkin reissu on:

http://blogit.finnair.fi/2010/10/05/new-york/

Muistaakseni tuo julkaistiin juuri parahiksi jonkin työtaistelun aikoihin, jolloin lentoemännät valittivat, että kaukolentojen kääntöpaikoissa on liian lyhyet lepoajat.  :P

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tästä sen voi lukea kuinka pskamainen se New Yorkin reissu on:

http://blogit.finnair.fi/2010/10/05/new-york/

Muistaakseni tuo julkaistiin juuri parahiksi jonkin työtaistelun aikoihin, jolloin lentoemännät valittivat, että kaukolentojen kääntöpaikoissa on liian lyhyet lepoajat.  :P

Tjoo, blogitekstit sikseen, yhden yön NYC reissu on kyllä melkoista murhaa. Emot saapuvat hotellilleen (joka tosiaan nykyisin sijaitsee Manhattanin eteläkärjessä) siinä viiden-kuuden väliin, ilta aikaa tehdä mitä tekevät, ja seuraavana päivänä sitten paluu yölentona.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ai niin, mutta onhan meillä hyvinvointiyhteiskunnan tarjoama sossu josta voidaan kaikki hakea rahaa kun työt loppuu.

Menee nyt pahasti politiikkaan, mutta menköön.

Niin kauan kun tässä maassa on nistillä varaa omaan päiväannokseensa, asunnottomalla juopolla varaa ostaa pimeästi viinapullo venäläiseltä kauppiaalta aamukahdeksalta kadulla, tai parikymppisellä nuorukaisella varaa olla kouluttautumatta tai tekemättä töitä oman mukavuutensa vuoksi, on meidän sosiaaliturvassa leikkaamisen varaa, ja hyvinvointiyhteiskunnassa romuttamisen varaa aivan julmetusti.

Politiikkaan ei tosiaan pitäisi sotkeutua tässä, mutta kokemukseni mukaan kaikissa yhteiskunnissa näillä ihmisillä on varaa tähän. Jos he eivät saa sitä sossusta, he varastavat tai ryöstävät sen sinulta ja minulta tai kauppiaalta ja tekevät ehkä väkivaltaakin samalla. Se mikä sossurahoissa säästetään, maksetaan poliisi-, vartiointi- ja vahinkokuluina. Ja siinä sivussa jotkut oikeasti ihan vaan minimielämiseensä rahaa tarvitsevat ajautuvat näihin rikoksiin. Ostan veroillani (ja usko pois, korkeaa palkka- ja eläketuloa ilman kikkailumahdollisuutta nauttineena maksan ja olen maksanut niitä paljon)  mieluummin katu- ja kotirauhaa kuin käytän rahani turvajärjestelmiin ja muureihin ja joudun välttelemään tiettyjä kaupunginosia, niinkuin matalan verotuksen paratiiseissa joutuu... (järjästelmän tehostaminen on silti ok)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään