Sami Puro

Vuoden 2014 päälentonäytös Oulussa

173 viestiä aiheessa

Portilla odotellaan 1,5 tuntia, että suvaitsevat avata lipunmyynnin ja portit. Missään ei ollut ilmoitusta siitä, milloin portit avataan, joten portelle on jo kertynyt jumalaton jono. On kyllä harvinaisen perseestä nää järjestelyt, harmittaa tänne tulon jo etkäteen , paskA homma

 

Sama juttu perjantaina. Olin portilla klo 8 jälkeen ihmettelemässä milloin pääsee sisään. Klo 9 luvattiin. Klo 9 kukaan ei tiennyt milloin pääsee sisään. Sitten joku soitti jollekin, joka ilmoitti että klo 12. On kuulemma ilmoitettu netissä. (Eipä ole pistänyt silmään vieläkään.) Yritin selitellä, että kaukaa on tultu ja jotakin jää näkemättä. Puhelimessa todettiin, että harjoitukset alkaa klo 12. Alkoi kuitenkin klo 10.15 kun olin Hailuodon laiturissa. No sellaista sattuu mutta en olisi uskonut että nonkin suuressa tapahtumassa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Heh heh, kolme varttia odoteltu parkkipaikalta ulospääsyä, kukaan ei liiku mihinkään. Ei voi kiitellä järjestelyistä.

 

2 tuntia meni bussikuljetuksella Ouluun. Ja me kuitenkin mentiin priority-reittiä jolla piti turvata lentoaseman liikenne. Tunti meni kun bussi kävi kääntymässä lentoaseman pihassa ja pääsi samaan kohtaan takaisin mustä lähti. Matka oli ehkä noin 300 metriä.

Jetpakin pakun kuskilta meni hermo vajaan tunnin jonottelun jälkeen, pisti hätävilkut päälle ja lähti painamaan jonojen väliin ja vastaantulevien kaistalle.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Parkkipaikalta poistumisen hitauden ymmärrän, kun tahtoo olla niin että tämäntyyppisten massatapahtumien pysäköintialueet ovat tilapäisiä, ja alueen tieverkkoa harvemmin on suunniteltu siihen että useampi tuhat ihmistä poistuu liki samaan aikaan alueelta. Liikenne ruuhkautuu silloin väkisin, on siellä miten hyvät liikenteenohjaajat tahansa paikalla. Mitä alueelle pääsyyn tulee, lähtökohtaisesti tapahtumiin yleensä pääsee 1-1½ tuntia ennen tapahtuman alkua. Joissain tapahtumissa jo 2h aiemmin. Toisaalta yleensä on myös tapana ilmoittaa, että mihin aikaan alkaa varsinainen ohjelma, ja mihin aikaan alueelle pääsee. Tour de Sky:n tapahtumasivulta tätä infoa ei oikein tahtonut ainakaan löytyää, miten lie sitten etukäteen ostetussa pääsylipussa?

 

Joku tuolla aiemmin valitti että yhden päivän lipulla ei pääse vapaasti liikkumaan alueelta ulos ja takaisin sisään. Tämä on aivan normaali käytäntö yleisötapahtumissa, koska muuten lippukontrolli on melkoisen haastava tehtävä. Toki viivakoodatut/ koneluettavat liput voi lukea sisään/ ulos, jos käytössä on lipun lukulaitteet ja laitteen softa tätä ominaisuutta tukee (kaikissa sitä ei todellakaan ole). Ja toisaalta vaikka tämä mahdollisuus olisikin olemassa, niin voin ihan kokemuksesta kertoa, että tuon systeemin käyttö aiheuttaa helposti melkoista probleemaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

2 tuntia meni bussikuljetuksella Ouluun. Ja me kuitenkin mentiin priority-reittiä jolla piti turvata lentoaseman liikenne.

 

:laugh:  :laugh:  :laugh:

 

Tilanne terminaalilla oli kauhea. Taksijono kiitos juuri saapuneen lennon toistakymmentä metriä, lähiliikenteen bussiin en edes yrityänyt. Käytännössä mikään kulkuväline ei liikkunut mihinkään terminaalialueella. Sitten kun vapaita takseja alkoi saapua, osa jäi jumiin seisomaan, muutama älysi peruuttaa tulosuuntaan ja koukata paremmin vetävälle tielle. Taksikuskinitotesi kurvatessamme rautatieaseman pihaan "ettei kaupungissa ole yhtään vapaata autoa". Seisoivat varmaan kaikki lentokentällä. Terminaalin liikenne sössittiin joka tapauksessa kunnolla, näytös ei saanut kovin hyvää pr:ää lentomatkustajien keskuudessa...

 

Juha

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joo ei saanut hyvää pr-mainetta näytös. Yksikin kitaraa kanniskellut mies kirosi tilanteen ja kyseli jo bussikuskilta, että keneltä voi vaatia korvauksia asian suhteen. Kaverilla kun oli jonkintason pubikeikka tiedossa ja istui samaan aikaan bussissa kun piti olla jo keikan alkusoinnut käynnissä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joku tuolla aiemmin valitti että yhden päivän lipulla ei pääse vapaasti liikkumaan alueelta ulos ja takaisin sisään. Tämä on aivan normaali käytäntö yleisötapahtumissa, koska muuten lippukontrolli on melkoisen haastava tehtävä. Toki viivakoodatut/ koneluettavat liput voi lukea sisään/ ulos, jos käytössä on lipun lukulaitteet ja laitteen softa tätä ominaisuutta tukee (kaikissa sitä ei todellakaan ole). Ja toisaalta vaikka tämä mahdollisuus olisikin olemassa, niin voin ihan kokemuksesta kertoa, että tuon systeemin käyttö aiheuttaa helposti melkoista probleemaa.

 

En tiedä pahemmin millainen lippukontrolli paikanpäällä on, enkä myöskään tarkalleen millaisia lippuja myynnissä on ollut (pelkästään päivälippuja vai onko ollut vaihtoehto ostaa koko viikonlopun pakeeti?), mutta helposti se olisi järjestettävissä esimerkiksi monen festivaalin tyyliin rannekkeilla. Jokaiselle päivälle erikseen omanvärinen ranneke ja koko viikonlopulle sitten omansa. Siinä sitten tarkistetaan nopeasti kaikilta alueelle meneviltä minkävärinen ranneke on kädessä ja jos ei vastaa päivän väriä niin sitten käännytetään.

 

Näin ainakin minusta homma olisi helppoa ja jouhevaa, kuten monilla musiikkifestareillakin on tullut huomattua.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En tiedä pahemmin millainen lippukontrolli paikanpäällä on, enkä myöskään tarkalleen millaisia lippuja myynnissä on ollut (pelkästään päivälippuja vai onko ollut vaihtoehto ostaa koko viikonlopun pakeeti?), mutta helposti se olisi järjestettävissä esimerkiksi monen festivaalin tyyliin rannekkeilla. Jokaiselle päivälle erikseen omanvärinen ranneke ja koko viikonlopulle sitten omansa. Siinä sitten tarkistetaan nopeasti kaikilta alueelle meneviltä minkävärinen ranneke on kädessä ja jos ei vastaa päivän väriä niin sitten käännytetään.

 

Näin ainakin minusta homma olisi helppoa ja jouhevaa, kuten monilla musiikkifestareillakin on tullut huomattua.

Rannekkeen kätevyys tuli todettua hyväksi viimeksi Jämi Air Showssa. Kuullostaa noi parkkijärjestelyt kyllä aivan järjettömiltä.... Onko järjestäjät oppineet  aikaisemmista näytöksistä yhtään mitään?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En tiedä pahemmin millainen lippukontrolli paikanpäällä on, enkä myöskään tarkalleen millaisia lippuja myynnissä on ollut (pelkästään päivälippuja vai onko ollut vaihtoehto ostaa koko viikonlopun pakeeti?), mutta helposti se olisi järjestettävissä esimerkiksi monen festivaalin tyyliin rannekkeilla. Jokaiselle päivälle erikseen omanvärinen ranneke ja koko viikonlopulle sitten omansa. Siinä sitten tarkistetaan nopeasti kaikilta alueelle meneviltä minkävärinen ranneke on kädessä ja jos ei vastaa päivän väriä niin sitten käännytetään.

 

Näin ainakin minusta homma olisi helppoa ja jouhevaa, kuten monilla musiikkifestareillakin on tullut huomattua.

 

Rannekkeilla vielä toimii jotenkin kyllä, se on totta. Vaatii tosin sen, että joko pääsylippu vaihdetaan rannekkeeksi, tai sitten järjestäjä on kaukaa viisas ja toimittaa rannekkeen etukäteen lipun ostaneille. Toisaalta lipunmyyntipisteet ympäri Suomen eivät rannekkeita yleensä jaa vaan tulee paperilippu kouraan joten vaihto rannekkeeseen tapahtumapaikalla on ainakin osalle asiakkaista välttämätöntä. Eli mahdollista kyllä, myös järkevää, mutta sekin aiheuttaa oman pienen lisätyön. Tosin se on järjestäjän ongelma, ja asiakkaiden palvelua  ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Katsokaa karttaa ja haukkukaa sitten alueen järjestelyitä. Oulunsaloon vie käytännössä yksi tie ja lentokenttä on sen tien päässä, vieläpä kuntataajaman takana. Tämä tie muutamine liikenneympyröineen vetää sen mitä vetää eikä yhtään useampaa autoa voi silloin myöskään parkkialueilta poistua.

 

Ite vein auton kauppakeskus Kapteenin nurkille ja jatkoin loppumatkan pyörällä.

 

Poistuminen Kempeleen kautta jolloin aikaa taisi mennä pahimpaan ryysikseen DC-3:n vierestä kaupunkiin jotain puolisen tuntia.

 

Että näin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaikilla ei varmaankaan ollut polkupyörää matkassa, toinen juttu, pitääkö suuri yleisötapahtuma viedä paikkaan joka on tien päässä, mites tuolla olisi "ryysiksen" aikaan toiminut pelastusliikenne?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minä taas ihmettelin että selvisin omalla autolla Ouluun noin tunnissa kun ukkonen lopetti näytöksen ja kaikki lähti kerralla pois. Oulun kentän ongelma nyt vain on yksi ainoa tulotie eikä sitä ole mitoitettu tuollaiselle liikenteelle...

Markku

p.s. eiköhän se ole niin, ettei me suomalaiset vain ole totuttu kunnon ruuhkiin

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuten tuolla jo aiemmin kommentoin, niin liikenteelliset asiat tällaisissa on usein iso ongelma mille ei vain välttämättä voi mitään. Paitsi jättää tapahtuma järjestämättä, mikä oikein ei ole vaihtoehto..

Maailmalla isoissa kaupungeissa tavallinen työmatka kestää ruuhkien takia helposti pari tuntia suuntaansa. Yleisötapahtumaan meneminen on vapaaehtoista, jos ei hermo kestä mahdollista poistumisruuhkaa niin kannattaa miettiä onko edes järkevää lähteä. On asioita mihin järjestäjä voi vaikuttaa omalla halullaan, ja on asioita mihin ei voi kuin yrittää tehdä parhaansa olosuhteiden sallimalla tavalla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minä taas ihmettelin että selvisin omalla autolla Ouluun noin tunnissa kun ukkonen lopetti näytöksen ja kaikki lähti kerralla pois. Oulun kentän ongelma nyt vain on yksi ainoa tulotie eikä sitä ole mitoitettu tuollaiselle liikenteelle...

 

Mielestäni järjestäjä oli tehnyt liikenteenohjauksellisesti parhaansa. Liikenteenohjaajia oli paljon, ja jopa aika kaukana tapahtumapaikasta. Teiden välityskapasiteetti vaan ei yksinkertaisesti riittänyt.

 

Saavuimme alueen lähistölle autolla (eli meidät tiputettiin kyydistä). Pudotuspaikalla ystävällinen liikenteenohjaaja opasti minua, että sateenvarjo kuuluu kiellettyjen esineiden listalle. No, oppia ikä kaikki - ilmeisesti sekin on vaarallinen. Tässä vaiheessa varjosta oli vielä helppo hankkiutua eroon, sen kun viskasin meidät paikalle tuoneen auton takakonttiin. Portilla skannattiin liput ja sitten... ei mitään. Tai no, niiltä joilla oli sateenvarjo näkyvissä tai joilta satuttiin sen olemassaoloa tiedustelemaan otettiin varjot pois. Mitään muuta turvatarkastusta ei portilla tehty. En päässyt edes kiukuttelemaan parista eväskeksistäni  ;D

 

Turvatarkastuksen jälkeen alueelle; hyvä että omat juomat olivat sentään sallittuja. Lämpöä oli riittävästi, samoin väkeä. Ruoka/juomakojuista en olisi ihan niin varma. Jonot olivat massiiviset. Lakua tosin sai lähes jonottamatta.

 

Itse en vesipisteeseen törmännyt (enkä sitä edes kaivannut, koska juotavaa oli repussa riittävästi), mutta kuulutusten perusteella sellainen oli kuin olikin olemassa. Jos kyseessä ei ollut viimehetken muutos yleisöpalautteen vuoksi, niin järjestäjälle vinkkinä että siitä olisi voinut kertoa etukäteen niin olisi ollut ehkä vähän vähemmän (turhaa?) etukäteisvinkumista.

 

Näytösohjelmat pyörivät hienosti, itse pidin erityisest rajan kopteriduosta, hollannin f-16 demotiimistä ja tricolorista. Myös ensi kertaa näkemäni Mig29 sykähdytti. Hurricanen esitystä odotin, ja pidin siitäkin mutta ymmärrettävästi mentiin aika varovaisesti vielä. Mutta kone oli näytöksessä mukana!

 

Kaiken kaikkiaan hommasta jäi melko ristiriitainen kuva. Ohjelma oli mielestäni suomen mittapuulla erinomaisen laadukas. Säälle nyt ei voi mitään, mutta lähes kaikki esitykset saatiin vietyä lävitse. Pari hommaa hiukan kaihersi mieltä;

 

1) etukäteen annettu hyvin kaupallisorientoitunut tiedotus

2) etukäteisuhkailulla ei ollut juuri katetta

3) sateenvarjon vaarallisuus tuli ainakin itselleni yllätyksenä. Tavallaan ymmärrettävää toki jälkikäteen, koska kyllähän ne väkijoukossa hankalia ovat.

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oliko tästä sateenvarjojutusta mitään ennakkoinfoa? Minä en sellaista löytänyt etsimälläkään. Kahtena päivänä paikalla, laukkua ei tutkittu kertaakaan (mediapassi), saman suuntaista tarinaa kuulin kyllä useammasta suusta: laukkuja ei tutkittu. Joku oli jopa päässyt alueelle perjantaina ilman lipuntarkastusta. Eli omia juomia ja eväitä alueelle tuotiin, ja näkyipä eräs Finavian liiveihin pukeutunut kaveri kantelevan 1,5l kivennäisvesipulloa näyttävästi keskellä asematasoa  :laugh:

 

Kaupallinen vihje järjestäjille: sitä virolaista pullovettä saisi vielä enemmän kaupaksi jos laittaisi keskelle aluetta ison kojun joka myy pelkkää vettä kaksin käsin. Moni tuntui jättävän veden ostamatta, ainoa mahdollisuus kun olisi ollut jonottaa pitkissä jonoissa ruokakojuille.

 

Juha

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oliko tästä sateenvarjojutusta mitään ennakkoinfoa? Minä en sellaista löytänyt etsimälläkään.

 

Kyllä oli. Mutta en tosiaan tiedä milloin tämä info sateenvarjoa kohden on tullut/päivitetty. Viimeinen päivitys on eiliseltä 8.40.

(Sateenvarjon käyttökielto löytyy alhaalta muuta kohdassa)

http://www.tourdesky.fi/tarkeaa-tietoa-kaikille-lentonaytokseen-osallistuville/

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mielestäni järjestäjä oli tehnyt liikenteenohjauksellisesti parhaansa. Liikenteenohjaajia oli paljon, ja jopa aika kaukana tapahtumapaikasta. Teiden välityskapasiteetti vaan ei yksinkertaisesti riittänyt.

 

Nyt oli kyllä määrällä korvattu laatu liikenteenohjauksessa. Seurailin sivusta sitä touhua näytöksen alussa tunnin ja lähtiessäni 1,5h jonottaessani. Kyllä huomas, että oli amatöörit asialla. Hommasta puuttui suunnitelmallisuus, josta seurukset kaikki tietääkin. Välillä näytti siltä että liikenteenohjaajat saivat enemmän vaaratilanteita ja hämmennystä aikaan kuin järjestystä. Jos sama ohjaaja näyttää usealle jonolle yhtäaikaa lupaa mennä yhteen ainoaan ulosmenoliittymään, niin suomalaisethan toki menevät, vaikka yhtäaikaa eikä periksi anneta!  :laugh: Lisäksi ohjaajien välinen kommunikointi ei toiminu tai sitä ei ollu ollenkaan. Ajatukset ei menny yksiin ja sitte muodostu pattitilanteita.

 

Ja turvatoimet oli pelkkä vitsi! Multa ei kysytty lippua, ei tarkastettu reppua, ei eväitä, juomia jne. Mutta kysyttiin kyllä onko sateenvarjo! Senku vaan muuten marssi sisään. :)

Ohjelmasta kyllä tykkäsin enkä siitä valita. Itse vaikutuin erityisesti ulkomaalaisten vieraiden esityksistä, mm. italialaisten kurinalaisuus oli ihailtavaa ja viihdyttävää katsottavaa.

 

Toni

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

3) sateenvarjon vaarallisuus tuli ainakin itselleni yllätyksenä.

 

Ehkä hengenvaaraa merkittävämpi tekijä onkin, että sateenvarjo estää aika tehokkaasti vieressä oleviakin seuraamasta näytöstä ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

On myös tie Kiitotien Itäpäästä lähtevä Letontie-Järvenpäänti, josta pääsee tupokseen ja sujuvasti isolle tielle. Jos lentokenttää kiertävä tie olisi auki olisi parkkipaikoille ja pois 2x nopeampaa.

 

Hailuodontie-Lasiilantie-Karhunojantie-Pitkakankaantie-Runkotie-Automaatiotie+ Papinjärventi.

Tuolta kautta on kanssa nopeempi ohittaa jonoja.

 

Lentokentäntie-Tietotie-Juurikastie-Kylänpuoletie-Letontie->

 

Tossa teille helpottavia reittejä. Kunhan vaan pääsis sieltä parkkipaikalta pois ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämä säiehän alkaa olla lähes sanasta sanaan samaa juttua kuin taannoisen Turun näytöksen jutut  :P. Muistikuvina sisäänpääsyportit, kaikki tarkastukset, sapuskan ja juoman hinnat, jonot niihin, ruuhkat, liikenteenohjaus(sen puute+osaamattomuus). Ja vielä säätila.  Vielä en huomannut tässä säikeessä vessavalitusta :thmbup:. Pitäisi varmaan näytös järjestää lentonäytös Haminan keskellä, siinä näyttää tulevan 8:sta suunnasta katu. Jotain muita ongelmia voi ilmetä toki :D.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sapuskan hinta on aika samassa linjassa muiden vastaavien tapahtumien kanssa, tosin tunnin jonotus että saa ruokaa, on liikaa.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ite vein auton kauppakeskus Kapteenin nurkille ja jatkoin loppumatkan pyörällä.

 

Poistuminen Kempeleen kautta jolloin aikaa taisi mennä pahimpaan ryysikseen DC-3:n vierestä kaupunkiin jotain puolisen tuntia.

 

Suurinpiirtein sama taktiikka käytössä kuin Jukallakin, paitsi että kävelin. Siltikin olin puoli tuntia MH:n "jänistysilmoituksen" jälkeen matkalla kotiin. Sitä ajomatkaa kertyikin sitten 535 km ja kuusi tuntia...  ;D

 

Itse näytöshän oli ohjelmallisesti parhaimpia, ellei paras, näkemistäni. Siitä kiitos. Harmi että sää (ilmeisesti) lyhensi Frecce Tricolorin näytöstä, kaikki hajotukset ym. show loisti poissaolollaan.

 

Turvatarkastus jäi minullakin kysymykseen "onko sateenvarjoa?". Tokihan minulla sellainen oli, ja laitonkin sen verkkoaitaan roikkumaan josta sen jopa lähtiessäni löysin.

 

Proteeiinipatukoilla pärjäsi hyvin koko päivän eikä tarvinnut lähteä jonoihin menettämääm mielenrauhaansa. Tosin vieressäni kuvailleen miehen perhe kertoi että oikealla olevalla katselualueella jonot eivät olleet niin pitkät. Ilmeisesti sitä porukkaa oli siinä Hurricanen liepeillä ja siitä vasemmalle eniten?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lauantai tuli vietettyä näytöksessä. Ruokaa sain jonottamatta, ilmeisesi osuin tosi hyvään aikaan ruokakojulle pienen sateen ja Gripenin esityksen aikana.

 

Auton jätin tullessa parkkiin Tietotielle. Lähdin alueelta samaan aikaan kuin kaikki muutkin. Noheva kanssa-autoilija antoi suoraan tilaa liittyä Tietotieltä Lentokentäntielle poislähtiessä ja kaupungissa olin ~20 minuutissa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämä säiehän alkaa olla lähes sanasta sanaan samaa juttua kuin taannoisen Turun näytöksen jutut  :P. Muistikuvina sisäänpääsyportit, kaikki tarkastukset, sapuskan ja juoman hinnat, jonot niihin, ruuhkat, liikenteenohjaus(sen puute+osaamattomuus). Ja vielä säätila.  Vielä en huomannut tässä säikeessä vessavalitusta :thmbup:. Pitäisi varmaan näytös järjestää lentonäytös Haminan keskellä, siinä näyttää tulevan 8:sta suunnasta katu. Jotain muita ongelmia voi ilmetä toki :D.

 

Olin viime päälentonäytöksessä turussa. Kieltämättä hieman nauratti yhtäläisyydet sen kanssa ja että tätäkö tämä aina suomessa on ;D Turussa kyllä sää oli paljon huonompi, mutta kuitenkin

 

Oulussa oli kyllä vähän rennommalla kädellä vedetty turvatarkastukset. Repussa olisi käytännössä voinut viedä mitä vaan sisälle eikä lippuakaan oikein kyselty. Itse sai tyrkyttää reppuaan tarkistettavaksi ja ihmetellä että missä tämä lippu nyt pitää leimata. Reppua tarkastaessa ei taidettu hupparin alle edes katsoa, todettiin vain että "lupaatko ja vakuutat ettei ole alkoholijuomia tai sontikkaa repussa" ;) Ihan ok omasta mielestä, tapahtuman huomioon ottaen ei mielestäni tarvitse jotain taskumatin mukana roudaamista vahtia ku viimeistä päivää. Ihmisten pitäisi tajuta itsekin, valitettavasti hölmöjäkin löytyy muttamutta.. Anyways itseä ei haitannut että sain viedä sen repullisen vettä mukana, vielä kun oisi ne eväät pakannut mukaan kun tarkastus oli tätä luokkaa niin oisi voinut nurmella istua ja syödä samalla

 

Kahvin saaminen oli myös aikamoinen episodi. Mutta nää on näitä yksittäistapauksia eikä jaksa edes avautua. Halvat kahvit kuitenkin loppupeleissä :)

 

Tästä päästäänkin ruokahommiin.. Taisi yksi ruokakoju olla jossa oli tekemisen meininki ja ruokaa myytiin ja lapattiin lautaselle siihen tahtiin, että ihan hirveitä jonoja ei päässyt heti muodostumaan. Loput olivatkin niin hidasta toimintaa että oikein säälitti katsoa vierestä ja vitutti seistä jonossa. Parasta oli kojut jotka mainostivat mastercard / visa maksumahdollisuuksia ja tiskillä totesivatkin että "ei käy". Myös löyty kojuja jossa myytiin kyltin mukaan juotavaa, mutta tiskille päästessä mitään ei ollutkaan tarjolla ;D Ihan hirveää toimintaa muonituksen osalta, kuka sitten ikinä järjestikään tuota

 

Informointi kans oli mitä oli.. Muutamat tuttavat olivat aikaisessa paikalla ja ovet olivat tosiaan lukossa eikä mitään tieto milloin pääsee sisälle. Joku oli stten kuulemma soitellut jollekin tutulleen ja jollain avaimilla olivat livahtaneet alueelle sisään. Portit sitten aukesivat joskus. Vesipisteitäkin mitä ilmeisemmin oli sitten loppupeleissä alueella. Näistä ei kuitenkaan oltu informoitu etukäteen? Myöskään itselle ei selvinnyt koko tapahtuman aikana missä ne oli vaikka kuuluttaja pari kertaa koittikin kertoa. Ensiaputeltalta kuulemma oli vesipiste, sitä en tiedä missä se teltta oli. Kojuilta vesipistettä kysellessä tuli vastausta että ei he tiedä mutta meiltä saat ostaa pullossa ;D Siis niiltä kojuista joista ylipäätänsä sai juotavaa - osassahan ei ollut ollenkaan / oli loppu

 

Itse tulin pienen ruuhkan mukana paikalle 10-11 välissä. Meinasin jättää auton vähän kauemmaksi, mutta kun säätiedote lupasi vesisadetta 1500-> niin totesin että istun ennemmin ruuhkassa kun kävelen mahdollisessa kaatosateessa muutaman kilometrin autolle. Ruuhkahan toki oli aikamoinen kuin vielä midnight hawkseja jäätiin odottelemaan kun kaikki muut jo purkautuivat kohti autojaan, joten viimeisten joukossahan sieltä sitten lähdettiin. Liikenteenohjausta olisi lähinnä kaivannut parkkipaikalle, siellä taas vallitsi viidakon lait ja ihmettelen kun ei kukaan noussut autosta vetämään toista pataan. Telaketjumenetelmällä sieltä loppupeleissä päästiin ulos ja tuntu että muutkin alkoivat tajuamaan homman jujun alkukankeuksien jälkeen, joten kyllä se siitä.. Liikenteenohjauksella ihan itse parkkialueellakin porukka olisi kuitenkin päässyt purkautumaan "tasa-arvoisemmin". Sama aika siinä kuitenkin olisi mennyt koska eihän tuolta yksinkertaisesti voi vaan purkautua autoja x määrää enempää käytännössä yhtä tietä pitkin. No can do.. Pari tuntia kesti itsellä päästä aivan perältä asti ulos

 

Erityismaininnan kyllä mainitsee jantteri joka pysäytti jokaisen auton sisääntullessa yhdelle parkkialueella sanoilla "nii että semmosta vaan että sateenvarjoja ei sitten saa viedä sisälle" ;D Silti sateenvarjoja näky ihmisillä kun vettä alkoi sataa. Ehkä he parkkeerasivat eri paikkaan? ;)

 

Ainiin, niihin vessoihin pääsi vähä syrjemmässä alle 10 minuutin eivätkä tulvineet jaloille. Ei voi tällä kertaa valittaa niistä ;D Palautteena voisi antaa, että niitä pelkkiä kusilaareja voisi tuoda bajamajojen lisäksi. Toki kun tarpeeksi kauaks sivuun meni niin pääsi ihan kentän laidan pusikkoon kusemaan tarvittaessa, mutta ehkä ne kusilaarit olisivat sinne hieman ruuhkaisemmille alueille hyvä ratkaisu

 

Tuntuu että suomessa nämä tapahtumat onnistutaan järjestelyillä ja säännöillä aina kusemaan tavalla tai toisella. Ennemminkin sääntö kuin poikkeus

 

No mutta ei siinä, sää oli ihan ok siihen nähden että yleensä lentonäytöksessä sataa aina koko päivän murphyn lain mukaan. Nyt paistoi jopa aurinko osan päivää ennenkuin sadepilvet rantautuivat ja alkoi ukkostamaan. Kaikki suunnitellut lennot taidettiin lentää midnigh hawksia ja rc-lennätys war showta lukuunottamatta, joten ihan hyvä saldo koneita nähtiin taivaalla eikä mitään sattunut. Unohtaa järjestelyiden paskuuden ja järjettömät säännöt niin ihan hjuva show :thmbup:

 

LiebToV.jpg

Laitetaan nyt yksi kuva tylsän wall of textin kaveriksi. Olin paikalla lauantaina.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään