Tomi Kallunki

Halvin lentolupakirja

63 viestiä aiheessa

Mikäli ilmailumääräykseen TRG M1-1 on uskomista, Suomessa päivittäinen peruslentokoulutuksen maksimiaika on rajoitettu alkuvaiheessa 1,5 tuntiin päivässä:

Jos joka päivä pystyisi lentämään 1,5 tuntia, niin kurssin voisi saada Suomessa läpi n. 30 päivässä. Taitaisi tehdä tiukkaa kuitenkin.

Tiimaahan saa kerättyä vallan kovasti, jos ottaa tuon "koulutusohjelman mukaisia matkalentoja" kohdan vähän pidemmillä lenkeillä, esimerkkinä nyt vaikka EFHF-EFJY-EFJO-EFHF lenkin eka opettajan kanssa ja sen jälkeen vielä oppilas yksin, niin alkaa tulemaan tunteja.

EASAn tulkinta tänä keväänä oli tuosta 45 tunnista se, että enää ei saa tarkastuslentoa/lentokoetta sisällyttää siihen, vaan tarkkarin alkaessa on oltava 45h blokkiaikaa takana.

Timon kysymykseen hyvityksistä: Eniten kärsii teorioiden istumisessa. Jos olet käynyt UPL/GPL/MGPL teoriat, niin niistä ei hyvitetä yhtään tuntia, vaan edessä on vähintään 100x60min PPL-teoriaa. Jos taas omaat PPL-lupakirjan, on konversio alaspäin "Vähintään 2 tuntia koululentoja, joiden aikana XXX laskua" (en nyt muista ulkoa laskujen minimimäärää).

Tulevaisuudessa pursikirjahan on LAPL(S), johon saa TMG laajennuksen helposti ja josta edelleen voi kouluttautua LAPL(A):ksi melko simppelisti ja siitä taas edelleen PPL:n saa nykyistä huomattavasti reilummalla systeemillä. Joskin perusharrastajalle PPL tulee melkein tarpeettomaksi lupakirjaluokaksi, ellei tahdo ajella isompia pokia kuin 1+3hlö tai lentää mittarissa tai sitten käyttää jotain monimutkaista lentokonetta (Complex aircraft).

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

"Tulevaisuudessa pursikirjahan on LAPL(S), johon saa TMG laajennuksen helposti ja josta edelleen voi kouluttautua LAPL(A):ksi melko simppelisti ja siitä taas edelleen PPL:n saa nykyistä huomattavasti reilummalla systeemillä"

Mitä tuo "tulevaisuudessa" tarkoittaa? Ensi vuonna? Jenkkeihin olisi mukava lähteä opiskelemaan, mutta pari lasta ja vaimo ei taitaisi pitää ajatuksesta  ;D

Eikös nuo teoriat voi suorittaa nettikursseina? Lennot olisi tarkoitus pystyä lentämään Vaasassa tai Seinäjoella...tai sanotaan nyt 200km säteellä Vaasasta...

Ajallisesti minulla ei ole mikään kiire, mutta kartoitan vain hintoja tuosta luvasta... alle 10k ei taida onnistua?

Kiitos erinomaisista vastauksista!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun tässä kysytään ja vastataan kysymykseen: Mikä on halvin lentolupakirja on vertailu mielestäni vähä kuin vertaisi elefantteja appelsiineihin.  Jos vaihtoehdot ovat hankkia PPL suoraan tai reittiä GPL > MPGL > PPL, niin hankkimalla suoraan PPL:n saa tai joutuu lentämään vain yhdenlaisilla koneilla, kun taas kulkemalla reittiä GPL > MPGL > PPL saa tai joutuu lentämään ainakin kolmenlaisella koneella ja saa varmasti aivan toisenlaisen määrän elämyksiä kuin suoralla reitillä. 

Tai sitten tekee sen fiksummin ja lentää PPL:n jonka jälkeen nuo GPL, MGPL, Ultra jne alemmat lupakirjat hoituvat parilla tunnilla (määräysten raja siis, käytännön tarve oppimisnopeudesta riippuen) kun sellaiset haluaa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

"Tulevaisuudessa pursikirjahan on LAPL(S), johon saa TMG laajennuksen helposti ja josta edelleen voi kouluttautua LAPL(A):ksi melko simppelisti ja siitä taas edelleen PPL:n saa nykyistä huomattavasti reilummalla systeemillä"

Mitä tuo "tulevaisuudessa" tarkoittaa? Ensi vuonna? Jenkkeihin olisi mukava lähteä opiskelemaan, mutta pari lasta ja vaimo ei taitaisi pitää ajatuksesta  ;D

Eikös nuo teoriat voi suorittaa nettikursseina? Lennot olisi tarkoitus pystyä lentämään Vaasassa tai Seinäjoella...tai sanotaan nyt 200km säteellä Vaasasta...

Ajallisesti minulla ei ole mikään kiire, mutta kartoitan vain hintoja tuosta luvasta... alle 10k ei taida onnistua?

Kiitos erinomaisista vastauksista!

Sitä 9990 euron tarjousta PPL-kurssista parempaa on vaikea löytää Suomesta. Jossain kerhossa saattaa tuurilla päästä jonkun satasen halvemmalla, mutta kerhotasolla kurssi venyy helposti kaupallista kurssia pidemmäksi. Teoriat voi nykyisin suorittaa netissä.  

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

"Tulevaisuudessa pursikirjahan on LAPL(S), johon saa TMG laajennuksen helposti ja josta edelleen voi kouluttautua LAPL(A):ksi melko simppelisti ja siitä taas edelleen PPL:n saa nykyistä huomattavasti reilummalla systeemillä"

Mitä tuo "tulevaisuudessa" tarkoittaa? Ensi vuonna? Jenkkeihin olisi mukava lähteä opiskelemaan, mutta pari lasta ja vaimo ei taitaisi pitää ajatuksesta  ;D

Eikös nuo teoriat voi suorittaa nettikursseina? Lennot olisi tarkoitus pystyä lentämään Vaasassa tai Seinäjoella...tai sanotaan nyt 200km säteellä Vaasasta...

Ajallisesti minulla ei ole mikään kiire, mutta kartoitan vain hintoja tuosta luvasta... alle 10k ei taida onnistua?

Kiitos erinomaisista vastauksista!

EASA lupakirjauudistus astuu voimaan 8.4.2015 mennessä koko EU alueella. Jos kustannustaso ei karkaa käsistä, niin LAPL(A) kirjan saattais saada käsiinsä luokkaa 5000 eurolla, eli nykyisen MGPL/UPL:n hintahaarukalla.

Jannen havainto pitää ihan paikkansa. Kaupallisilla toimijoilla tuosta ei paljon alemmas pääse. En tiedä, miten Vaasassa on OH-1015 rekisteröity ja löytyykö sille koulutuslupa. Nykyisinhän on teoriassa ainakin mahdollista koulutta PPL(A)+TMG, jolloin koneen lentotunnin hinta on edullinen ja sitä kautta PPL-lupakirjakin on edullinen. Tällä vaan ei saa SEP(land) luokkakelpparia ymmärtääkseni ja en tiedä, onko kellään muullakaan koulutuslupaa tommoseen kombinaatioon.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

"Tai sitten tekee sen fiksummin ja lentää PPL:n jonka jälkeen nuo GPL, MGPL, Ultra jne alemmat lupakirjat hoituvat parilla tunnilla (määräysten raja siis, käytännön tarve oppimisnopeudesta riippuen) kun sellaiset haluaa."

Tätä suunnittelin itsekkin, kun selailin noita muunnoshintoja  :)

Laitatko lainaukset [ quote ] -tagien sisään jatkossa niin näyttää selkeämmältä.

[quote]lainaus[/quote]

oma teksti

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

EASA lupakirjauudistus astuu voimaan 8.4.2015 mennessä koko EU alueella. Jos kustannustaso ei karkaa käsistä, niin LAPL(A) kirjan saattais saada käsiinsä luokkaa 5000 eurolla, eli nykyisen MGPL/UPL:n hintahaarukalla.

Jannen havainto pitää ihan paikkansa. Kaupallisilla toimijoilla tuosta ei paljon alemmas pääse. En tiedä, miten Vaasassa on OH-1015 rekisteröity ja löytyykö sille koulutuslupa. Nykyisinhän on teoriassa ainakin mahdollista koulutta PPL(A)+TMG, jolloin koneen lentotunnin hinta on edullinen ja sitä kautta PPL-lupakirjakin on edullinen. Tällä vaan ei saa SEP(land) luokkakelpparia ymmärtääkseni ja en tiedä, onko kellään muullakaan koulutuslupaa tommoseen kombinaatioon.

Vaasan Super Dimona (OH-1016) on VLK:n koulutusluvassa ja MGPL-lupakirjakoulutus pyörii koko ajan. MGPL pitäisi muuntua aikanaan suoraan (Trafin tarkkaa ohjeistusta kai vielä odotellaan) LAPL(S) + TMG  lupakirjaksi, mistä on hyvinkin kohtuullista ponnistaa LAPL(A) tasolle. Kuten ylhäällä todettiin, niin se taas vastaa kyllä suurimman harrastajajoukon tarpeisiin.

2013 VLK:n MGPL kurssi maksoi 3950 EUR, 2014 hinta päätetään alkuvuodesta. Tuosta laskien Harrin arvio 5000 EUR on ihan mahdollinen LAPL(A) tasolle mennessä.

Laita Tomi vaikka privaattiviestiä, jos haluat tarkempaa infoa Vaasan osalta.

Veli-Matti Karppinen,

pj., Vaasan Lentokerho ry

PS. Meillä on muuten myös jo käynyt PPL-kavereita hommaamassa tuon TMG-laajennuksen kirjaansa

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

EASA lupakirjauudistus astuu voimaan 8.4.2015 mennessä koko EU alueella. Jos kustannustaso ei karkaa käsistä, niin LAPL(A) kirjan saattais saada käsiinsä luokkaa 5000 eurolla, eli nykyisen MGPL/UPL:n hintahaarukalla.

Jannen havainto pitää ihan paikkansa. Kaupallisilla toimijoilla tuosta ei paljon alemmas pääse. En tiedä, miten Vaasassa on OH-1015 rekisteröity ja löytyykö sille koulutuslupa. Nykyisinhän on teoriassa ainakin mahdollista koulutta PPL(A)+TMG, jolloin koneen lentotunnin hinta on edullinen ja sitä kautta PPL-lupakirjakin on edullinen. Tällä vaan ei saa SEP(land) luokkakelpparia ymmärtääkseni ja en tiedä, onko kellään muullakaan koulutuslupaa tommoseen kombinaatioon.

Tarkoittanet OH-1016, mutta lyhyesti Vaasassa on harkinnassa että voitaisiin kouluttaa suoraan LAPL(A) ja/tai  PPL(A) + TMG yhdistelmää mopulla. Opettaja olisi jolla olisi tarvittavat luvat, mutta koulutusluvat puuttuvat ja on selvityksen alla kuinka tuo olisi helpoin toteuttaa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

MGPL pitäisi muuntua aikanaan suoraan (Trafin tarkkaa ohjeistusta kai vielä odotellaan) LAPL(S) + TMG  lupakirjaksi, mistä on hyvinkin kohtuullista ponnistaa LAPL(A) tasolle. Kuten ylhäällä todettiin, niin se taas vastaa kyllä suurimman harrastajajoukon tarpeisiin.

Muuntuu jo :D

-Juha , European Union, Flight Crew Licence - LAPL (s) + TMG

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Latviassa sanoivat mielestäni PPL:n hinnaksi 6000 euroa lennettynä autobensa-Tecnamilla. Autobensa ja Rotax antaa kurssin hinnassa varovaisestikin arvioituna 1500 euroa pienemmät polttoainekustannukset O-235:een verrattuna.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tarkoittanet OH-1016, mutta lyhyesti Vaasassa on harkinnassa että voitaisiin kouluttaa suoraan LAPL(A) ja/tai  PPL(A) + TMG yhdistelmää mopulla. Opettaja olisi jolla olisi tarvittavat luvat, mutta koulutusluvat puuttuvat ja on selvityksen alla kuinka tuo olisi helpoin toteuttaa.

Sorry, OH-1015 taiski olla Joensuun DG-505M:n rekkari, mutta yhtä kaikki :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

/quote

Tai sitten tekee sen fiksummin ja lentää PPL:n jonka jälkeen nuo GPL, MGPL, Ultra jne alemmat lupakirjat hoituvat parilla tunnilla (määräysten raja siis, käytännön tarve oppimisnopeudesta riippuen) kun sellaiset haluaa.

/unquote

Uskaltaisin arvata viimevuosien suoritettujen lentolupakirjojen perusteella, että on olemassa enemmän "alempien" lupakirjojen omistajia, joilla voi herätä halua hankkia ylempiä lupakirjoja, tässä tapauksessa lähivuosina LAPL-tyypin pahvi, kuin PPL kirjan omaavia, jotka haluavat alemman kelpoisuuden.

En tiedä kuinka fiksua on ja kuinka monella, joka joutuu kysymään halvinta tapaa, on niin paljon irtainta rahaa, että suorittaa varmuuden vuoksi PPL:n, jos vaikka joskus haluaisi lentää ihan oikeilla peltikoneilla, sen sijaan, että suorittaa vaikkapa UPL:n tai GPL:n, koska sellaisen lentämiseen on sekä taloudellinen mahdollisuus että tarjolla sopivia kerhojen koneita.  Tunnen useita UPL:n omaavia lentäjiä, joilla on lentokokemuksen karttuessa herännyt mielenkiinto nyt tarjoutuvaan reittiin LAPL-pahviin, mutta hyvin harvat PPL:n omaavista tuntuvat olevan kiinnostuneita ultrista tai purjekoneista.

En ole myöskään kovin vakuuttunut siitä, että kaikki selviävät minimitunneilla, ainakin joillekin kokeneemmillekin lentäjille, joiden kokemus rajoittuu nokkapyöräkoneisiin jotkut MoPut tuntuvat olevan yllättävän vaikeita hallita.  Jostain syystä tuttavapiirissä olevat oikeat lentäjät ovat sitä mieltä, että ultrat ovat vaarallisia ja vaikeita lentää, minkä vuoksi kaikki tuntimäärät ovat alimitoitettuja. Tosin kysyessäni ovatko he lentäneet ultralla, niin useimmat ilmoittavat pysyvänsä niistä visusti erossa.

- Lauri Tarkkonen

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uskaltaisin arvata viimevuosien suoritettujen lentolupakirjojen perusteella, että on olemassa enemmän "alempien" lupakirjojen omistajia, joilla voi herätä halua hankkia ylempiä lupakirjoja, tässä tapauksessa lähivuosina LAPL-tyypin pahvi, kuin PPL kirjan omaavia, jotka haluavat alemman kelpoisuuden.

En tiedä kuinka fiksua on ja kuinka monella, joka joutuu kysymään halvinta tapaa, on niin paljon irtainta rahaa, että suorittaa varmuuden vuoksi PPL:n, jos vaikka joskus haluaisi lentää ihan oikeilla peltikoneilla, sen sijaan, että suorittaa vaikkapa UPL:n tai GPL:n, koska sellaisen lentämiseen on sekä taloudellinen mahdollisuus että tarjolla sopivia kerhojen koneita.  Tunnen useita UPL:n omaavia lentäjiä, joilla on lentokokemuksen karttuessa herännyt mielenkiinto nyt tarjoutuvaan reittiin LAPL-pahviin, mutta hyvin harvat PPL:n omaavista tuntuvat olevan kiinnostuneita ultrista tai purjekoneista.

Mjoo onhan se tapauskohtaista. Jos pelkkä ultra/gpl riittää niin varmasti on halvempaa suorittaa sellainen. Enemmänkin hain tuolla juuri sitä että PPL:n suorittaminen monen alemman stepin kannalta ei välttämättä ole fiksuin tapa jos sellaisen tietää/epäilee haluavansa. PPL-lupakirjalla kuitenkin voi laajentaa sitten niihin muihin konetyyppeihin tarvittaessa ilman merkittävää lisäpanostusta.

Pitäisi itsekin saada jossakin vaiheessa TMG-kelpuutus/MGPL ja ehkä GPL hommattua... Ensinmainittu ihan vain siksi että mopuja on kerholla muutama, ne ovat kivoja koneita ja halpoja käyttää ja moisen lupakirjan omaaminen laajentaisi käytettävissä olevien koneiden valikoimaa jos moottorikoneet ovat varattuina. GPL taas voisi muuten olla kivaa. :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Muuntuu jo :D

-Juha , European Union, Flight Crew Licence - LAPL (s) + TMG

Eli tästä sitten lentelet minimissään 21 tuntia TMG:llä ja sen jälkeen 3 tuntia /10 laskua koululentoja + suoriudut lentokokeesta, niin LAPL(A) olisi plakkarissa. (Jos nyt sitten taas oikein tuota Part-FCL:lää tavasin).

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eli tästä sitten lentelet minimissään 21 tuntia TMG:llä ja sen jälkeen 3 tuntia /10 laskua koululentoja + suoriudut lentokokeesta, niin LAPL(A) olisi plakkarissa. (Jos nyt sitten taas oikein tuota Part-FCL:lää tavasin).

Sitähän voi melkein kohta laskea LAPL(a)+TMG lupakirjan hinnan :D

GPL = n. 2300 Eur

MGPL = n. 12h meni Dimonalla (ei ole kovin hellpo suorittaa minimitunneilla) , n. 1800 Eur nettiteorian ja muiden kulujen kans

Ja se 3h x joku 200Eur/h (veikkaan tosin ettei mee minimitunneilla )

Välissä tietusti (pakollisia) hupilentoja, mutta niitä ei lasketa :D

EDIT:  kannattaa huomata ettei kurssi kovin helposti mene minimeihin. Allekirjoitaneella vaikka oli GPL tiimaa 300h ja 4v, niin huomattavasti raskaampi kalusto ja valvottu ilmatila toi lisävaikeutta yllättävän paljon MGPL-koulutukseen. Ikääkin on se 46v.

-Juha

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lupakirjan saa halvimmalla sellaiselta kouluttajalta joka opettaa harrastuksekseen ja joka kaataa kaluston pääomakulut jonnekin muualle kuin kurssin hintaan. Eli niiltä jotka nykyään kouluttavat GPL:ää ja MGPL:ää.

Kurssin hintaa nostaa se jos kouluttaja on yritys - pitää saada katetta ja osa ALVeistakin.

Erityisen paljon kurssin hintaa nostaa jos opettajalle maksetaan ihan oikeaa palkkaa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

!! Aika hurjaa, on siinä saanu pärryyttää! Montako tuntia tuli oppilastiimaa yhteensä? Millä konetyypillä/tyypeillä lensit?

Ite muistan, etten aikoinaan halunnu ees lentää koululentoja joka päivä, jotta jäi aikaa sulatella oppimaansa. Mutta jokainen omien kykyjensä mukaan toki. :)

-m

Joo, ei tuo enaa kovin rentoa ollut, tosin mulle sopi paremmin ettei tullut ylimaaraisia taukopaivia, pysyi rutiini ylla.

Pakosta piti noin tehda, kun koulu paatti ilmoittaa kesken kurssin etta viikon paasta pannaan muuten ovet lukkoon ja lappu luukulle.

40hr vedin ensin PA28-161 ja peraan muutaman tunnin C172P jolla vedin tarkkarin. Tarkkari oli about 44-45hr kohdalla, nuo muutamat minimin ylittavat tunnit tuli tuosta C172 "totuttelusta".

Kaikenkaikkiaan Floridassa kannattaa laskea n. 4000USD ylimaaraisiin kuluihin, jos meinaa kuukaudessa selvita. Tuolla hinnalla saa lennot, viisumikuviot, yllattavat lisakulut sun muut katettua, ja loman kannalta ei todellakaan kannata ottaa sita reissua, jos kuukaudessa aikoo suoriutua.

Muutoin Florida on kylla hieno paikka opetteluun. Ruuhkainen ilmatila, paljon IFR/VFR liikennetta sujuvasti sekaisin, nopeasti vaihtuvat keliolosuhteet jne opettavat kylla lennonvalmistelun niksit nopeasti.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuo LAPL (A) vaikuttaa kyllä aika hyvältä lupakirjalta useimmille harrastelentäjille, mutta en ole nopeasta googlettamisesta huolimatta onnnistunut löytmään tietoa, voiko siihen mahdollisesti lisätä yölentokelpuutuksen, IR ei ainakaan onnistu? Ilmeisesti luokan 4 medikaali kuitenkin riittää kakkosmedikaalin sijaan? Lisäksi vielä mietityttää voiko silla mahdollisesti lentää 6- tai 8-paikkaisia, alle 2000kg olevia SEP koneita, mikäli kyydissä on maksimissaan neljä henkilöä, olkoonkin että tuo on aika teoreettista. Harvassa ovat Suomessa vuokrattavat 6-paikkaiset SEPpikoneet, itselle siis tuo LAPL (A) riittäisi mainiosti, jos siihen saisi yölentokelpparin kaveriksi.

-Erik

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuo LAPL (A) vaikuttaa kyllä aika hyvältä lupakirjalta useimmille harrastelentäjille.

Samaa mieltä. Todella mieluinen muutos jolla saadaan alennettua ensimmäistä porrasta näihin EASA lupakirjoihin. Easa lupakirjoissa on sitten looginen ja järkevä  päivityspolku ylöspäin. Mielenkiintoista nähdä koska koulutus voidaan aloittaa tämän uuden menetelmän mukaan.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Samaa mieltä. Todella mieluinen muutos jolla saadaan alennettua ensimmäistä porrasta näihin EASA lupakirjoihin. Easa lupakirjoissa on sitten looginen ja järkevä  päivityspolku ylöspäin. Mielenkiintoista nähdä koska koulutus voidaan aloittaa tämän uuden menetelmän mukaan.

Briteissä taitavat jo tuota LAPL (A) kouluttaakin, tosin heillähän oli jo aiemmin se NPPL jolla sai lentää päivällä perus SEPpiä hyvässä kelissä, eri VFR vaatimukset kuin ICAO:lla. Parhaimmassa tapauksessa LAPL voisi elvyttää etenkin moottorilentoa, toki kalustokin pitäisi saada kustannustehokkaamaksi. Kerhokoneiden dieselöinnin lisäksi olisi kiva jos saataville tulisi myös edullisempia kaksipaikkaisia, vaikka sitten Rotaxilla varustettuja, tällä hetkellä ainoa Rotax-koneinen PPL-kerhokone taitaa löytyä Joensuusta? Vaikka itsellä aika onkin tällä hetkellä suurin haaste lentämisen suhteen, niin ovathan noi mopocessnojen sun muiden lycosauruksilla varustettujen pikkukikottimien hinnat suoraan sanoen aika poskettomat, ainakin jos vertaa mitä muuta hubaa samalla rahalla voisi harrastaa.

Satalällyn hintaa kommentoiva ketju onkin uinunut viime aikoina, joko porukka alistunut kohtaloonsa tai sitten p-aukiset ovat jättäytyneet touhusta pois  :P

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Satalällyn hintaa kommentoiva ketju onkin uinunut viime aikoina, joko porukka alistunut kohtaloonsa tai sitten p-aukiset ovat jättäytyneet touhusta pois  :P

Ehkä hiljaiselo johtuu siitä, ettei hinnassa ole tapahtunut muutoksia pitkään aikaan. Hintaan on siis jo totuttu, tai tehty johtopäätökset. Se nimittäin taitaa valitettavasti pitää paikkansa, että harrastusta on moni vaihtanut. Ainakin omassa kerhossa sekä lentotuntien että aktiivisten pilottien määrässä on tapahtunut hurja pudotus. Ainoa plussa tässä on se, että kalustoa on hyvin saatavilla aiempiin vuosiin verrattuna, mutta tietty tämä edelleen nostaa lentotunnin - jo nyt kallista - hintaa, kun kiinteitä kuluja on jakamassa yhä harveneva porukka.

-m

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Briteissä taitavat jo tuota LAPL (A) kouluttaakin, tosin heillähän oli jo aiemmin se NPPL jolla sai lentää päivällä perus SEPpiä hyvässä kelissä, eri VFR vaatimukset kuin ICAO:lla. Parhaimmassa tapauksessa LAPL voisi elvyttää etenkin moottorilentoa, toki kalustokin pitäisi saada kustannustehokkaamaksi. Kerhokoneiden dieselöinnin lisäksi olisi kiva jos saataville tulisi myös edullisempia kaksipaikkaisia, vaikka sitten Rotaxilla varustettuja, tällä hetkellä ainoa Rotax-koneinen PPL-kerhokone taitaa löytyä Joensuusta? Vaikka itsellä aika onkin tällä hetkellä suurin haaste lentämisen suhteen, niin ovathan noi mopocessnojen sun muiden lycosauruksilla varustettujen pikkukikottimien hinnat suoraan sanoen aika poskettomat, ainakin jos vertaa mitä muuta hubaa samalla rahalla voisi harrastaa.

Satalällyn hintaa kommentoiva ketju onkin uinunut viime aikoina, joko porukka alistunut kohtaloonsa tai sitten p-aukiset ovat jättäytyneet touhusta pois  :P

Joo lisätoiveena minulla olisi JET A1 / Dieselin sekä autobensan parempisaanti kentiltä. Ei oikein innosta tuo matkalento jos takkaukset pitää hoitaa kanisteri-pohjalta ja jalkaisin. Uskoisin rotaksien yleistyvän jos vain pa saatavuus kentillä paranisi lisäksi tuo ultra puolen tankkauskin helpottuisi.

100LL hinta on pysynyt nyt 2,5 vuotta jotakuinkin 3 eur/litra hinnoissa joten siinä kai syy kun urputus on laantunut.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lisäksi vielä mietityttää voiko silla mahdollisesti lentää 6- tai 8-paikkaisia, alle 2000kg olevia SEP koneita, mikäli kyydissä on maksimissaan neljä henkilöä, - -, itselle siis tuo LAPL (A) riittäisi mainiosti, jos siihen saisi yölentokelpparin kaveriksi.

-Erik

Ymmärtääkseni mikä tahansa kone joka täyttää alle 2000kg ja non-complex säännöt kelpaa, eli esimerkiksi Piper Saratoga olisi ihan kelvollinen peli tuohon, mutta kyytiläisiä saa tosiaan päällikön ottaa vain sen kolme, vaikka paikkoja olisi viisi tarjolla.

Yö-VFR taisi olla LAPL(A):ssa onnistuva juttu ja ehkä se Enroute-IR tulee saataville myös LAPL(A):iin, mutta oikeaa IR:ää siihen ei varmasti tule. Tuon EIR:n osalta kyseessä on vielä tietääkseni huhupuheet.

Markon ajatuksista olen samaa mieltä ja sen takiahan tuota yhtä säiettä keräilinkin kentistä, joiden läheltä saa autobensaa. Kanisteritankkaus on ihan ahterista, mutta toisaalla se on onnistunut ihan OK.

Tässä vois olla ilmailuliitolla paikka tehdä konsepti maakuntakerhoille järjestelystä, jolla tankkauspaikka saadaan rakentaa. Sanoisin että 3000 litranen pömpeli oikeilla kalusteilla olis hyvä ratkaisu - siihen sais tankkiautolla ainetta (säiliölohko 2000L), mutta siinä riittäisi kierto aika hyvin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään