Juho Maijala

Sotasaalis-Yakin kohtalo?

7 viestiä aiheessa

Moro,

SA-kuvien joukossa Yak (Yak-1?):

141162_r500.jpg

Vihollisen hävittäjä on tehnyt pakkolaskun ruispeltoon ja säilynyt verrattain ehyenä. Lentokentältä on korjausporukka rientänyt paikalle, sillä kalliit osat on saatava nopeasti lentokentän varikolle, missä viholliskone kunnostetaan uudestaan palvelemaan uusia isäntiään.

Pitkärannan suunta 1944.07.09

Kuvasarjan löytää esimerkiksi hakemalla sanalla "hävittäjä" ja selaamalla sodan viimeisiä päiviä. Yritin hakea aihetta käsittelevää viestiketjua, mutta en löytänyt sellaista, joten päätin kysyä tässä uudessa.

Jäin pohtimaan, että mitä tuolle yksilölle tapahtui ja oltiinko sitä todella korjaamassa lentokuntoon kun sota äkisti päättyi, vai oliko kuvaaja erehtynyt? Ja kun Yak ei ilmeisesti koskaan tullut valmiiksi, niin oliko samoihin aikoihin muita keskeneräisiä korjaushankkeita pudonneille koneille? Jostain luin sivulauseen verran IL-2:sta, mutta kuulisin mieluusti aiheesta tarkemmin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ilmailumuseoyhdistyksen Tiedote 2.1990. Sotasaaliskoneiden taustaa IX "Jak", Yrjö Toivanen, kerrotaan muun muassa:

"Aliluutnantti N.F. Nosenko oli ainoa Jak-9 hävittäjän ohjaaja, joka jäi suomalaisten vangiksi Itä-Karjalassa. Tämä tapahtui Nietjärven suunnalla 17.7.1944, mutta pakkolaskun hän oli joutunut suorittamaan viikkoa aikaisemmin Pitkäjärven-Läskelän maastoon pellolle. Nosenkon kone, runkonumeroltaan "38" evakuoitiin ja lähetettiin LeV 1:lle heinä-elokuun vaihteessa. Aliluutnantti Nosenko itse kertoi, että hänen rykmenttinsä, 3.esk./197.Häv.LeR oli saanut Jak-9D:t uusina Sekehen kentällä tammikuussa 1944..".

Lentokoneilmoituksissa 2.6.1945 alkaen sanotaan VL:lla Tampereella säilytettävän kolmea Jak -konetta, n:ot 18, 38 ja 89.

Yrjö Toivanen kertoo, että "Suomen Siivet -lehden (3/71) mukaan niiden jäljet päättyvät Pyhäjärven sahalle, jossa ne lojuivat viimeisen havainnon mukaan 19.1.1946". 

Mielenkiintoista.  :thmbup:

Eli kuvan Yak onkin 9D? Ja tuo Pyhäjärven sahalle päätyminen kuulostaa sitäkin mielenkiintoisemmalta... Onko muuten tietoa mistä runkonumerot 18 ja 89 ovat peräisin ja mitkä mallit olivat kyseessä?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pyhäjärven sahalle päätyminen on puukoneille "luonnollista", vaikkakin yksi Jak piti säästää museoon. Yrjö Toivanen: "Huolimatta siitä, että Ilmavoimien esikunta päätti säilyttää yhden Jak:n ja romuttaa muut..".

Kone "18" oli Jak-9, valmistusnumeroltaan 12153-18. Olen ymmärtänyt, että lähinnä koneen valmistuslaatan viimeisistä numeroista tuli taktillinen numero. Näyttäisi ainakin tässä tapauksessa niin käyneen. Koneesta "89" ei ole tietoa.

SA-kuva-arkistosta haulla jatkosota/Jak löytyy kuuden kuvan sarja maastolaskun tehneestä Jakista "18".

Yrjö Toivanen: "Kannaksen suunnalla suomalaiset saivat parhaan Jak-9:n sotasaaliikseen vasta sodan lopussa 30.8.1944. Silloin luutnantti M.M. Volkov ja aliluutnantti V.M. Titorenko päättivät ottaa uskaliaasti yksikkönsä, 29. Kaartin Volhovilaisen Häv.LeR:n koneen numero "18" ja loikata sillä Suomeen Suulajärven kentältä käsin. He laskeutuivat Lappeenrannan eteläpuolelle suolle Hovinkylässä ja jäivät vangiksi. Miesten kone, sarjanumeroltaan 12153-18, tuotiin LeV:lle 10.9.44".

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Atso Haapasen kirjasta Punatähdestä hakaristiin löytyy tietoja neuvostoperäisten koneiden Suomi historiasta vuosilta 1918-1946.

Mukana myös ei suomalaisten käyttönottamia koneita.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lentokoneilmoituksissa 2.6.1945 alkaen sanotaan VL:lla Tampereella säilytettävän kolmea Jak -konetta, n:ot 18, 38 ja 89.

Voiko olla että 38 onkin 37. Silloin tuo kone on Jak-7b jolla tuli joku yliloikkari.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jak-7B runkonumeroltaan "37" on eri kone. Koneen ohjaaja luutnantti Martshenko teki pakkolaskun eksymisen ja polttoaineen loppumisen takia Laatokalla jäälle 9.2.1943. (IMY-Tiedote 2.1990).

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään