Merirosvoista

Timo Partanen · Lokakuu 7, 2013

Chance Vought F4U Corsair, tai nimitettynä muitten valmistajien, Goodyearin ja Brewsterin mukaan: FG (Goodyear) ja F3A (Brewster) on varmaan yksi kauneimmista hävittäjistä ja lentokoneista joita on koskaan valmistettu. Nuorempana rakentelin Corsairin pienoismalleja eri mittakaavoissa, ja aina minuun teki vaikutukset tuo merkillinen siipien muoto ja koneen kaikkinainen sopusuhtaisuus, ja suunnaton voiman ja tarkoituksenmukaisuuden tuntu.

Hävittäjän ensimmäinen prototyyppi toimitettiin laivastolle 1940, kone astui palvelukseen 1942 ja viimeinen kone toimitettiin Ranskan laivastolle 1953. Yhteensä konetta valmistettiin 16 eri mallina 12.571 kappaletta.

Laivaston suunnittelufilosofia lähti sitä, että tämän tukialushävittäjän tuli saavuttaa suurin mahdollinen nopeus, sakkausnopeus ei saanut ylittää 70 mailia tunnissa ja toimintasäteen tuli olla 1000 mailia. Koneen tuli kantaa neljä tykkiä ja sen lisäksi pommeja siivissä sen ajan operatiivisen filosofian mukaisesti vihollisen lentokonemuodostelmia vastaan.

Jo ensimmäinen prototyyppi oli varustettu sen ajan suurimmalla moottorilla, Pratt & Whitneyn Double Wasp kaksirivisellä 18-sylinteisellä tähtimoottorilla, joka tuotti kunnioitettavat 1805 hevosvoimaa. Tämän massiivisen moottorin kanssa tarvittiin myös massiivinen potkuri, kolmilapainen Hamilton Standard Hydromatic, jonka halkaisija oli yli nelimetrinen. Ensilento tapahtui 29.5.1940, ja tässä täytyy muistaa, että USA ei silloin vielä ollut sodassa, vaan Pearl Harboriin oli vielä liki puolitoista vuotta.

Suuri moottori ja valtava potkuri asettivat luonnollisesti omat vaatimuksensa koneen suunnittelulle. Koneen siiven muoto periaatteessa määriteltiin jo siinä vaiheessa kun koneen suunnitteluparametrit annettiin. Kone oli siis laivastohävittäjä taitettavine siipineen. Suuri potkuri piti saada riittävän korkealle, ja toisaalta sisäiänvedettävä laskuteline käytännössä tuli taittumaan taaksepäin ja sen luonnollisesti tuli mahtua kokonaan siiven sisään. Ratkaisuksi muodostui ylösalainen lokinsiipirakenne, jossa laskutelineet asennettiin siiven ala-taitekohtaan, ne taittuivat taaksepäin mahdollistaen siten siiven taittumisen. Lisähyötynä tästä oli se, että tällainen rakenne tarjosi jonkin verran pienemmän vastuksen, mutta luonnollisesti rakenne oli painava ja monimutkainen valmistaa.

Koska koneen toteutuksessa oli käytetty useita uusia ratkaisuja, ne johtivat teknisiin ongelmiin koneen käyttäytymisessä ja vei aikansa ennen kuin sen optimaalinen käyttö operatiivisissa tilanteissa hahmottui. Kone alkuperäisessä konfiguraatiossa oli altis toispuoleiselle sakkaukselle. Alkuversioissa laskutelinekonfiguraatiolla oli niin ikään ikävä taipumus aiheuttaa pitkä pomppu, jolloin pysäytyskoukku ei osunut pysäytysvaijeriin.

Koneen myöhempien versioiden tunnusomaiseen pitkään nokkaan syynä oli se, että aseiden tieltä siirrettiin siivistä polttoainesäiliö koneen moottorin ja pilotin väliin. Tämän johdosta puolestaan runkoa jatkettiin ja ohjaamoa siirrettiin metrillä taaksepäin, mikä ei helpottanut näkyvyysongelmaa tukialuslähestymisessä. Tähän löytyi ratkaisu liittolaisilta, eli brittiläiset laivastonlentäjät loivat Corsairille tyypillisen loivasti vasemmalle kaartavan tukialuslähestymisen.

Ensimmäinen Atlantin ylittäjä soolona Charles Lindberg osallistui aktiivisesti koneen kehitystyöhön. Hänen henkilökohtaisen panoksenaan pidetään sitä, että koneella osoitettiin voitavan kuljettaa samanaikaisesti yksi 900 kilon pommi (2000 paunaa) rungossa ja kaksi 450 kilon (1000 paunaa) pommia koneen siivissä.

Tässä jutussa esiintyvistä koneista ensimmäisen olen kuvannut Uddvar Hazy museossa Washington DC:n Dulles-kentällä. Kone on ripustettu kuvaamaan sille niin tyypillistä vasemmalle kaartavaa tukialuslähestymistä. Kone on F4U-1D, Bureau of Aeronautics numero 50375. Vought tomitti koneen laivastolle huhtikuussa 1944.

Toinen on kuvattu Andrews AFB:ssä tukokuussa 2005. Se on Bureau of Aeronautics numero 92508. Konneen tyyppi FG-1D Corsair eli valmistaja siis Goodyear. Koneen omistaa Gerald Yagen/Training Services Inc, Fighter Factory, Virginia Beach, VA. Tästä yksilöstä on vähän epäselvyyttä sillä http://warbirdregistry.org/corsairregistry/fg1-92508.html väittää koneen lentävän Marines 46:na, mutta näissä sekä lähteen kuvissa esiintyy juuri tuo numero 31.

Kolmas on sitten kuvattu Andrewsin lentonäytöksessä toukokuussa 2007. Kone on Bureau of Aeronautics numero 124692, tyypiltään F4U-5NL. Sen tunnus on Navy NP 5 ja lentää kuvissa Super-Hornetin kanssa. Mainio detalji näytöksessä oli, että vaikka Hornetti lensi flapsit ja ilmajarrut auki, niin Corsair kaasutteli Hornetilta karkuun…

NASM Corsair sivusta