Petri Lehtovirta

Avaruusuutisia

2 077 viestiä aiheessa

Keskiviikkona 10.10. laukaistiin Expedition 16 miehistö matkalle kohti ISS-avaruusasemaa Baikonurista.

 

Telakoitumisen on tarkoitus tapahtua perjantaina 12.10. klo 17.52 Suomen aikaa. NASATV:stä tapahtumaa voi seurata livenä.

 

Tällä tietoa 23.10. STS-120 sukkulan laukaisu klo 18.38 Suomen aikaa Cape Canaveralista.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tähdet ja avaruus/ Mikko Suominen 22.10.2007:

 

Kansainvälisen avaruusaseman 15. miehistö laskeutui onnistuneesti Sojuz-aluksellaan Kazakshstaniin sunnuntaina 21. lokakuuta kello 13.16. Venäläiskosmonauttien Fjodor Jurtšihinin ja Oleg Kotovin mukana laskeutui Malesian ensimmäinen kosmonautti, lääkäri Muszafar Shukor.

 

Laskeutuminen ei kuitenkaan sujunut aivan suunnitelmien mukaan, sillä enemmän ohjatun ilmajarrutuksen sijasta kapseli palasi ballistisesti maanpinnalle. Kapseli tuli normaalia jyrkemmässä kulmassa ilmakehään ja laskeutui lopulta noin 330 kilometriä aikaisemmin kuin mitä oltiin suunniteltu. Tästä aiheutui matkustajille hieman normaalia suuremmat g-voimat.

 

Viimeksi ballistinen laskeutuminen tehtiin 4. toukokuuta 2003 kun Sojuz-kapselin ohjausjärjestelmä petti. Tällöin miehistö koki maksimissaan 8 g:n kiihtyvyyden normaaliin 6 g:hen verrattuna. Tämänkertaisen ongelman syytä ei vielä ole kerrottu julkisuuteen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sää Capessa näyttää hyvältä, ja sen puolesta ei ole tulossa lykkäystä. Vielä tarkistellaan kuitenkin jäänmuodostusta polttoainetankin pinnalla.

 

Edit: Ja laukaisuikkuna meni sitten umpeen, joten lähtö jäi tekemättä.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Edit: Ja laukaisuikkuna meni sitten umpeen, joten lähtö jäi tekemättä.

 

 

Häh, kyllä se minusta on ainakin on viellä lähdössä normaalisti, tai sitten missasin jotain...  :P

Kyllä ne puhuu ihan, että se olisi lähdössä...vai olenko väärässä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Höh? Vika ikkuna piti olla 1515gmt?

 

Edit: Sanoivat, että 1115 eastern, ja 1515 gmt. Tajusinkohan sitten jotain väärin (todays last launch window)?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Höh? Vika ikkuna piti olla 1515gmt?

 

En tiedä tuollaisista, mutta kun NASATV:tä katselen tässä, niin kyllä ne minusta ovat pian lähdössä, aivan kuten oli tarkoituskin...

 

EDIT: Kymmenisen minuuttia laukaisuun.

 

EDIT: Joo kyllä tänään lähdetään...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nasa tv täällä minullakin jo useamman tunnin päällä, ja noin kyllä sanoivat? Mutta hienoa olla väärässä tällä kertaa :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Vaikka asia onkin jo julkistettu viime kuussa, saattaa tämä olla vielä uutinen, liittyy avaruussukkuloihin ja avaruuslentoihin, ja sopii hyvin edellisten perään:

 

Astronautti Christer Fuglesang saapuu käymään Suomessa lauantaina 10.11. ja pitää esityksen lennostaan sekä sukkulalla lentämisestä ja avaruusasemasta Helsingin Yliopiston päärakennuksessa klo 14.30. Hän on tavattavissa paria tuntia myöhemmin Ilmailumuseossa, missä avautuu samana päivänä Avaruus 2007 -näyttely. Yliopistolla on Fuglesangia ennen myös paljon kiinnostavaa kuultavaa, lisätietoja on netissä osoitteessa www.avaruus2007.net.

 

Lisätietoja myös allekirjoittaneelta.

 

Jari Mäkinen

jari.makinen@kupla.com

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Virgin Galacticillä on myös kilpailija, Rocketplane XP, jolla noustaisiin ensin kahdella J-85-suihkumoottorilla pariinkymmeneentuhanteen jalkaan ja sitten rakettimoottorilla muutamaksi minuutiksi painottomaan tilaan, ylimmillään 330000 jalkaan eli vähän yli 100 Km korkeuteen, mukana enintään 5 matkustajaa:

 

http://www.incredible-adventures.com/sub-orbital.html

 

http://www.rocketplane.com/

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Astronautit Scott Parazynski ja Doug Wheelock lähtivät lauantaina erittäin vaativalle avaruuskävelylle korjaamaan kansainvälisen ISS-avaruuaseman aurinkopaneeleihin tullutta vikaa.  Jos vian korjaaminen ei onnistu, seuraavia sukkulalentoja voidaan joutua lykkäämään tuonnemmaksi.

hesari

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sukkula laskeutuu näillä näkymin huomenna keskiviikkona 7.11. klo 20.01 Suomen aikaa. Jarrutuspoltto tapahtuu klo 18.59 ja siitä lähdetään laskeutumaan. Muistakaapa katsoa Nasatv:stä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään