Petri Lehtovirta

Avaruusuutisia

2 077 viestiä aiheessa

Discoveryn lämpösuojat kunnossa - miehistö valmistautuu avaruuskävelyyn

 

STS-119- ja Expedition 18-miehistöt ovat siirtäneet 16-tonnisen S6-tukirangan

valmiiksi ensimmäistä avaruuskävelyä varten, jolloin ranka kiinnitetään asemaan

lopullisesti. Miehistöt kuulivat myös positiivisia uutisia, kun lennonjohtajat

kertoivat Discoveryn lämpösuojien olevan sellaisessa kunnossa, ettei uutta

tarkistusta tarvitse tehdä.

 

S6:den asennus tarkoittaa myös viimeisen aurinkopaneelisetin aktivointia, jonka

kautta kompleksi saa lopullisen sähkövirtansa. Paneelit tuottavat aurinkosähköä,

jolla asema pysyy hengissä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kansainvälinen avaruusasema ja siihen kiinnittynyt Discovery-sukkula näkyvät Etelä-Suomessa paljain silmin iltataivaalla. Kaksikko on havaittavissa kirkkaana tähtimäisenä kohteena aina vain parin minuutin ajan kerrallaan, joten aseman näkymispaikka on hyvä varmistaa jo hyvissä ajoin ennen havaintohetkeä. Ajankohtaiset näkymistiedot omalle horisontille kannattaa kuitenkin tarkastaa Heavens Aboven sivustolta.

 

Matalan radan takia Kansainvälistä avaruusasemaa ei voi havaita Pohjois-Suomessa. Luonnollisesti myös pilvisyys voi estää aseman näkymisen. Aseman kirkkaus vastaa kirkkaimpia tähtiä.

 

Päivä    Näkyy      Nousee    Maksimi korkeus 

19.3.  20.32-20.33  etelästä  13 astetta

20.3.  19.25-19.27  etelästä  11 astetta

21.3.  19.51-19.54  etelästä  15 astetta

21.3.  21.25-21.25  lounaasta  10 astetta

22.3.  20.17-20.20  lounaasta  16 astetta

23.3.  19.09-19.13  etelästä  15 astetta

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

OCO-tiimi ehdottaa uuden satelliitin rakentamista.

 

"Climate scientists are making the case to NASA for a new satellite to replace a $273 million carbon dioxide monitoring mission lost in a launch failure last month. The new spacecraft would focus on the scientific goals of the Orbiting Carbon Observatory, which crashed back to Earth after the payload shroud of its Taurus booster failed to separate."

 

http://www.spaceflightnow.com/taurus/oco/oco2.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kansainvälisen ISS-avaruusaseman asennustyöt jatkuvat perjantaina illansuussa Suomen aikaa, Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa ilmoittaa.

Edessä on tämänkertaisten töiden ehkä ratkaisevin osa, sillä ISS-aseman suuren aurinkopaneeliston neljäs siipipari yritetään avata täyteen mittaansa.

 

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Avaruusaseman+asennust%C3%B6iss%C3%A4+j %C3%A4nnitt%C3%A4v%C3%A4+vaihe/1135244472231?ref=rss

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uusi GPS-satelliitti laukaistaan 24. maaliskuuta Floridasta. Laukaisu tapahtuu Suomen aikaa 10.34-10.49 välisenä aikana. Laukaisun voi seurata livenä www.ulalaunch.com sivuston webcastista.

 

March 24 Delta 2 • GPS 2R-20 (M7)

Launch window: 0834-0849 GMT (4:34-4:49 a.m. EDT)

Launch site: SLC-17A, Cape Canaveral Air Force Station, Florida

 

The United Launch Alliance Delta 2 rocket will launch the seventh modernized NAVSTAR Global Positioning System Block 2R military navigation satellite. The launch will be run by the U.S. Air Force. The rocket will fly in the 7925 vehicle configuration.

 

edit: mission booklet: http://www.ulalaunch.com/launch/gps_iir-20/GPS_IIR20_MOB.pdf

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kansainvälinen avaruusasema ja siihen kiinnittynyt Discovery-sukkula näkyvät Etelä-Suomessa paljain silmin iltataivaalla. Kaksikko on havaittavissa kirkkaana tähtimäisenä kohteena aina vain parin minuutin ajan kerrallaan, joten aseman näkymispaikka on hyvä varmistaa jo hyvissä ajoin ennen havaintohetkeä. Ajankohtaiset näkymistiedot omalle horisontille kannattaa kuitenkin tarkastaa Heavens Aboven sivustolta.

 

.....

Päivä     Näkyy       Nousee     Maksimi korkeus 

....

21.3.  21.25-21.25  lounaasta  10 astetta

22.3.  20.17-20.20  lounaasta  16 astetta

23.3.  19.09-19.13  etelästä   15 astetta

 

Sattumoisin tuli luettua tämä uutisvinkki ja sattumoisin oli taivas äsken aivan pilvetön. Joten ei kun pikainen tähtivalokuvausyritys pystyyn. Tulos oli mielestäni ihan kohtuullinen, vaikka hieman tärähti:

 

[ attachment removed / expired ]

 

Tuon Heavens Above-sivuston avulla oli tosi helppoa tähdätä kamera oikeaan suuntaan tällaiselle amatöörillekin. Valotusaika oli 20 sekuntia ja ISS+Discovery näkyi erinomaisen hyvin. Se on siis tuo viiva kuvan alaosassa. Kiitos vinkistä!

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toinen avaruuskävely suoritettu

 

STS-119-mission toinen avaruuskävely on saatu pakettiin. Sukkula Discoveryn astronautit

Steven Swanson ja Joseph Acaba tekivät huoltotöitä, joiden avulla seuraavat avaruuskävelijät

pääsevät hieman vähemmällä puurtamisella.

 

Ensitöikseen kaksikko leijaili kohti kompleksin vasemman ("port") puolen päätyyn, jossa

he löysäsivät aseman vanhimman aurinkopaneelin akun kiinnityspultteja. Akkutyön loppupuolella

alkoivat hälytyskellot soimaan, mutta tarkemman tutkimustyön jälkeen selvisi, että hälytyksen

oli aiheuttanut ylikuormituksesta kärsinyt asennonsäätögyroskooppi. Lennonjohtajat siirsivät

aseman gyroskooppien työkuorman sukkulan gyroskoopeille.

 

"Ei mitään syytä huoleen", kertoivat lennonjohtajat maassa avaruuskävelijöille.

 

Myöhemmin harmaita hiuksia aiheutti metallisokka, joka esti kaksikkoa asentamasta varaosatasoa

aseman päätukirankaan. Astronautit olivat toivoneet että tason asennus kävisi ilman murheita.

"En usko että sokka liikkuu nyt mihinkään. Tarvitsemme uuden suunnitelman", kertoi Swanson

avaruudesta.

 

EVA-kaksikko installoi avaruusasemaan myös uuden GPS-antennin Kibo-moduulin ulkokuoreen.

Antenni on yksi niistä joiden avulla myöhemmin tänä vuonna asemalle saapuva japanilainen

rahtialus avitetaan telakoitumaan. Avaruuskävelijät huolsivat myös erästä kaapelipaneelia

sekä valokuvasivat vahingoittunutta jäähdytintä.

 

Kolmas ja viimeinen EVA on tarkoitus suorittaa maanantaina.

 

http://www.space.com/missionlaunches/090321-sts119-secondspacewalk-wrap.htm l

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Virgin Galactic on myöntänyt ASA (Accredited Space Agent)-statuksen useille skandinaavisille matkatoimistoille, ml. siis myös suomalainen AREA. Agentit joutuvat kouluttautumaan Virgin Galacticin avulla avaruusturismin asiantuntijoiksi. Kiirunan Spaceport Sweden-keskuksessa varsinaisen avaruuslentotoiminnan odotetaan alkavan v. 2012.

 

http://www.aero-news.net/index.cfm?ContentBlockID=ad32602d-bcbb-4190-8fcc-62fc9abe0fc9&

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Astronautit korjasivat avaruusaseman päin honkia

 

Kansainvälisen avarruaseman astronautit tekivät eilen virheen asentaessaan pienen osan väärin päin. Nasan mukaan inhimillinen erehdys aiheutui huonon tuurin sekä sen takia, että avaruudessa ei voi hahmottaa, mikä on ylös ja mikä on alas. Amerikkalaisilla on vielä maanantaina mahdollisuus korjata huoltomoduuli.

http://www.nelonen.fi/videot/default.asp?video=8285&c=1

http://www.spaceflightnow.com/shuttle/sts119/090321fd7/index5.html

 

Avaruusasema väisti satelliitin kappaletta

 

Kansainvälinen avaruusasema ISS joutui sunnuntaina muuttamaan rataansa, koska kiinalaisen satelliitin palanen oli tulossa liian lähelle.

http://www.digitoday.fi/tiede-ja-teknologia/2009/03/23/avaruusasema-vaisti- satelliitin-kappaletta/20097623/66?rss=6

http://www.spaceflightnow.com/shuttle/sts119/090322fd8/index4.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Korjaustöitä tiedossa EVA3:lla

 

Sukkula Discoveryn astronautit suorittavat STS-119-mission kolmannen

avaruuskävelyn tänään. Steve Swansonilla sekä Joseph Acaballa on

kiireinen tehtävälista, johon kuuluu mm. väärin asennetun työkalutason

pidikesokan uudelleeninstallointi. Sokka estää tällä hetkellä tasoa

liikkumasta poispäin asemasta.

 

Avaruuskävelyn lisäksi, miehistöjen tehtäviin kuului mm. aseman korkeuden

säätö, koska jälleen havaittiin avaruusromun palanen kompleksin

lentoradan läheisyydessä. Säätö suoritettiin sekä sukkulan että aseman

ohjausjärjestelmillä.

 

"Avaruusromu on läpimitaltaan noin neljä tuumaa, ja peräisin vanhasta

kiinalaisesta satelliitista", kertoi NASA.gov.

 

http://www.physorg.com/news156957555.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Deltan laukaisu tapahtunee tunnin sisään. Laukaisuikkuna on klo 10.34-10.49. Kantoraketti on tankattu ja ohjausjärjestelmän tarkistukset on suoritettu. Live-lähetys laukaisusta alkaa klo 10.14.

 

http://www.ulalaunch.com/Delta_II_GPS_IIR-20.html webcast-osoite

 

Liven alkuun 5 minuuttia.

 

GPS 2R-20 will become the 216th primary payload put into space by the venerable Delta 2 rocket over the past 20 years. Here's a look at some other stats about today's mission. This will be:

 

* The 340th Delta rocket launch since 1960

* The fourth Delta of 2009

* The 142nd Delta 2 rocket mission since 1989

* The 68th Delta 2 rocket fly in the 7925 configuration

* The 59th GPS satellite to launch

* The 48th time a Delta 2 has launched with a GPS satellite

* The 20th GPS Block 2R satellite and 7th modernized

* The 107th Delta 2 rocket to fly from Cape Canaveral

* The 61st Delta 2 launch from pad 17A

 

edit: live-lähetys alkoi. suora linkki media playeriin: mms://a1657.l2973051656.c29730.n.lm.akamaistream.net/D/1657/29730/v0001/reflector:51656

 

edit: laukaisu on onnistunut täydellisesti.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sojuz-raketilla laukaistaan matkaan Baikonurin kosmodromista Kazakhstanista ISS-avaruusaseman vaihtomiehistö ja avaruusturisti Charles Simonyi, joka tekee historiaa olemalla ensimmäinen avaruusturisti joka on lentänyt kaksi kertaa avaruusasemalle. Tästä matkastaan hän on maksanut 35 miljoonaa venäläisille. Laukaisu tapahtuu Suomen aikaan torstaina klo 13.49 ja on seurattavissa internetin välityksellä livenä NASATV-striimistä.

 

March 26 Soyuz  •  ISS 18S

Launch time: 1149 GMT (7:49 a.m. EDT)

Launch site: Baikonur Cosmodrome, Kazakhstan

 

A Russian government Soyuz rocket will launch the next manned Soyuz TMA spacecraft to the International Space Station with members of the Expedition 19 crew. The capsule will remain at the station for about six months, providing an escape pod for the crew.

 

EDIT: hienoja kuvia Sojuzista Baikonurissa! http://www.flickr.com/photos/nasahqphoto/

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sukkula irtautuu avaruusasemasta huomenna keskiviikkona 25. pvä aloittaakseen kotimatkansa. Luukut suljetaan n. klo 18.53 ja irtautuminen tapahtuu n. klo 21.53 Suomen aikaa. Tapahtumia voi seurata Nasatv:n välityksellä.

 

Laskeutuminen alkaa tällä tietoa lauantaina Suomen aikaa klo 18.43 hidastuspoltolla, jonka jälkeen sukkula alkaa vajoamaan kohti ilmakehää. Sukkulan pitäisi laskeutua sitten Floridaan kentälle klo 19.40 Suomen aikaa.

 

Huomenna voi klo 17 alkaen seurata NASATV:stä torstain Sojuz-laukaisua edeltävää tiedotustilaisuutta.

 

March 25, Wednesday

10 a.m. - Expedition 19/Spaceflight Participant Pre-Launch News Conference and Russian State Commission from Baikonur, Kazakhstan Video File - JSC (Public and Media Channels)

 

Obamakin soitteli asemalle: http://www.spaceflightnow.com/shuttle/sts119/090324fd10/index.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Discovery jättää aseman tänään

 

Astronautit Kansainvälisellä avaruusasemalla pakkaavat tänään kimpsunsa ja kampsunsa

ja aloittavat kotiinpalun. Sukkulan on määrä irtautua kompleksista klo 21.53 suomen

aikaa.

 

"Jätämme aseman tietoisena suoritetusta työstä. Telakoitumisaika on ollut hieno jakso,

odotamme innolla tulevaisuuden haasteita", kertoi STS-119:sän komentaja Lee Archambault.

 

Miehistö tulee näkemään vielä työkohteen kokonaisuudessaan irtautumisen jälkeen, kun

Discovery lentää ISS:n ympäri samalla kun Expedition 18-miehistö napsii sukkulasta

valokuvia.

 

http://www.space.com/missionlaunches/090325-sts119-undocking-preview.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sattumoisin tuli luettua tämä uutisvinkki ja sattumoisin oli taivas äsken aivan pilvetön. Joten ei kun pikainen tähtivalokuvausyritys pystyyn. Tulos oli mielestäni ihan kohtuullinen, vaikka hieman tärähti:

 

Tuon Heavens Above-sivuston avulla oli tosi helppoa tähdätä kamera oikeaan suuntaan tällaiselle amatöörillekin. Valotusaika oli 20 sekuntia ja ISS+Discovery näkyi erinomaisen hyvin. Se on siis tuo viiva kuvan alaosassa. Kiitos vinkistä!

 

 

 

Hienon kuvan olet saanut.  :thmbup:

Päätin tänään itsekin koittaa kuvata tuon ISS & Discoveryn, kun on ennenkin pitänyt koittaa kyseistä laitosta kuvata ja kerran tuo sinunkin kuvasi oli noin hyvin onnistunut. Tässä nyt yksi hetki sitten kello 20.05 otettu kuva. Hiukan oli vielä kirkas taivas, mutta mukavasti kyllä näki, kuinka tuo laitos pisteenä kulki taivaalla.  :)

 

[ attachment removed / expired ]

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lassen kuvassa ISS jo laskevana tähtenä.

 

Omalla kohdalla oli jo kolmas visuaalihavainto tämän sukkulalennon aikana - lapset varsinkin tykkäävät lentävistä tähdistä. Muutaman vuoden ISS:ää träkänneenä täytyy todeta, että kirkkaus on kyllä lisääntynyt "ihan silmissä", mutta radiotaajuuksia (2M) ne eivät tahdo enää niin paljon täyttää kuin aikoinaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Simonyi toisen kerran avaruuteen

 

Jos laukaisu toteutuu tänään kaavojen mukaan, lähtee Charles Simonyi toisen kerran kohti Kansainvälistä avaruusasemaa. Tietokonesovelluksilla omaisuutensa tienannut Simonyi on historian ensimmäinen avaruusturisti, joka on toistamiseen lähtemässä avaruuteen. Hän maksoi matkastaan noin 35 miljoonaa dollaria.

 

Laukaisun on määrä tapahtua tänään torstaina 26.3.09 klo 13.49 suomen aikaa - lähtöpaikkana toimii Baikonurin kosmodromi.

 

Simonyin kanssa lennolle lähtevät myös amerikkalainen Michael Barratt sekä venäjän Gennady Padalka. Aluksena toimii Soyuz TMA-14.

 

http://www.space.com/missionlaunches/090325-exp19-prelaunch.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kansainvälinen avaruusasema: 100 miljardin dollarin valokuva

 

Kuten vanha sanonta kertoo: yksi kuva vastaa tuhatta sanaa. NASAn eräs kuva vastaa kuitenkin

100 miljardia dollaria. Sukkula Discoveryn miehistön ottama valokuva Kansainvälisestä

avaruusasemasta keskiviikon irtautumisen jälkeen kertoo onnistuneesta kahdeksan päivän

rakennusurakasta, jonka aikana STS-119-miehistö toimitti viimeisen parin aurinkopaneeleja

kompleksille. Mission aikana suoritettiin myös kolme onnistunutta avaruuskävelyä, vaikka

eräs sokka aiheuttikin ratkaisemattomaksi jääneen ongelman.

 

"Tuo on epäilemättä mahtava valokuva. Kutsun kuvaa 100 miljardin dollarin kuvaksi suurella

kiintymyksellä. Hintalappu on kompleksin kokonaishinnan arvio, jonka senaattorit antoivat

samana päivänä jolloin presidentti Barack Obama soitti astronauteille. NASA on kyseenalaistanut

hinta-arvion, joten siitä muodostui vitsi lennonjohtajien keskuudessa", kertoi aseman

päälennonjohtaja Kwatsi Alibaruho.

 

Avaruusasema on tällä hetkellä suurin ihmisen rakentama kompleksi avaruudessa, sekä 16 maan

yhteispelin tuotos. Sen ensimmäinen osa lähetettiin avaruuteen vuonna 1998, ja viimeksi

siihen asennettiin S6-tukiranka sekä siihen viimeinen aurinkopaneelisetti. 298 miljoonaa

dollaria maksaneiden paneelien avulla aseman koko vastaa nyt täysikokoista jalkapallokenttää.

Uusien paneelien ansiosta, aseman virrantuotto tuplaantuu, ja näin ollen miehistöt voivat

suorittaa uusia tiedekokeita ja laajentaa avaruudellista tietämystä kokeiden parissa.

Aseman on nyt 81-prosenttisesti valmis, ja painaa noin 453,592 kiloa.

 

090325-sts119-flyaround-02.jpg

 

http://www.space.com/missionlaunches/090325-sts119-station-snapshot.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tehtävä Hubble: Atlantis viedään pian laukaisualustalle

 

Kauan odotettu Hubble-avaruusteleskoopin päivitys/korjausmissio ottaa

mukavan askeleen eteenpäin ensi viikolla, kun sukkula Atlantis talutetaan

laukaisualusta 39A:lle. Tehtävän aikana Hubble-vanhus huolletaan viidennen

ja viimeisen kerran.

 

Atlantis on muuten täysin valmiina, ja viimeksi siihen liitettiin rakettimoottori

sekä ulkoinen polttoainesäiliö - nämä toimenpiteet suoritetaan myös tavallisilla

STS-missioilla. Matka laukaisualustalle kestää noin kuutisen tuntia vauhdin

ollessa yksi maili/tunti.

 

Missio on riskialttiimpi muihin tehtäviin verrattuna, koska miehistöllä

ei ole avaruusasemaa turvapaikkana, kuten STS-mission miehistöillä on.

Jos STS-missioissa vika löytyy sukkulan lämpösuojista, NASAlla on yleensä

toinen sukkula pelastusaluksena, ja odotettava aika suoritettaisiin asemalla.

 

http://www.msnbc.msn.com/id/29885996

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sukkula ei vielä laskeudu vaan kiertää vielä kerran maapallon ympäri, hidastuspoltto 20.08 ja laskeutuminen KSC klo 21.14.

 

Syynä alapilvet ja liian kova ja puuskainen sivutuuli. Meteorologit ovat sitä mieltä että olot voisivat parantua seuraavalle yritykselle.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään