Petri Hiltunen

Eräs lentoretki / ralli 2014, saattaa kiinnostaa joitakin suomalaisiakin?

2 viestiä aiheessa

FAI GAC kokouksen annista yksi maistiainen.

 

Mukaan voi koordinaattorina toimivan Jean Birgenin mukaan liittyä myös Lindköpingistä jossa retkueella ohjelmaa. Lindköpingin jälkeen porukassa on tämän hetken arvion mukaan noin 20 konekuntaa.

Eli suomalaiset ovat tervetulleita mukaan myös kesken matkan. Reissun voi halutessaan myös päättää esim. Tallinnaan.

 

Tuo reitti on sellainen, että luulisi kiinnostavan suomalaisiakin varsinkaan jos "...VFR ei liene ole ongelma...yleensä saan asiat järjestymään Venäjällä..."

 

Retkueen konekalusto vaihtelee aivan perinteistä mäntäropposista (PA/Cessna) turbiinikoneisiin.

 

Pakko uskoa, heppu oli ensimmäisiä Suomesta itään ja siellä matkaa luvallisesti lentäneitä  pilotteja jo 28 vuotta sitten. Ja jostakin syystä siellä lennellyt aika vapaasti  koko ajan eli kontaktit lupaviranomaisiin lienee kunnossa.

 

Yhteystiedot kuvan oikeassa alaeunassa ja ohessa linkki järjestävän kerhon sivuille http://www.aerosport.lu/ . Kannattaa myös tsekata sivun muut linkit, järjestävät oikein mielenkiintoisia lentoreissuja mielenkiintoisiin kohteisiin ja mielenkkintosia tapahtumia - esim Luxemburg-Bitburg Fly In / Airshow.

 

Rovaniemeläiset, tuossa olisi teille oiva mahdollisuus järjestää jotakin mielenkiintoista actionia jos sinne tulevat? Tai Pudasjärvelle... jos kohtuullinen majoitus ja polttoainetta (100LL + varauksin JET A1) järjestettävissä...

Järkätkää niille vaikka mahdollisuus treenata laskeutuminen + poronkäristys johonkin varalaskupaikalle, olisi todellista eksotiikkaa keskieurooppalaiselle pilotille!

 

 

Pete

 

 

 

 

 

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ehdotan, että Pudasjärven ilmailijat ottavat haasteen vastaan. Jos ottavat, olen mukana tässä! En koskaan unohda Guttmanin kahta vierailua Pudasjärvellä. Iso boss nautti pienen vaatimattoman tapahtumamme tunnelmista silmin nähden! Muistolento on hieno tapa kunnioittaa hienon miehen muistoa!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään