Harri Koskinen

Helsinki-Savonlinna-Varkaus-reitin lennot lakkaavat vuodenvaihteessa

20 viestiä aiheessa

---------------------------------------------------------

Liikenne- ja viestintäministeriö

Tiedote 20.12.2013

 

---------------------------------------------------------

 

Helsinki-Savonlinna-Varkaus-reitin lennot lakkaavat vuodenvaihteessa

 

Säännöllinen lentoliikenne Helsingin, Savonlinnan ja Varkauden välillä loppuu 31.12.2013. Voimassa olevaa lentoliikennesopimusta ovat rahoittaneet liikenne- ja viestintäministeriö sekä Savonlinnan ja Varkauden kaupungit.

 

Säännöllisen lentoliikenteen loppuminen johtuu siitä, että Varkauden kaupunki ei ole hyväksynyt liikenne- ja viestintäministeriön hankintapäätöksen mukaista ostoliikennejärjestelyä vuosille 2014-2015.

 

Varkauden kaupunginvaltuuston 16.12.2013 hyväksymässä talousarviossa ei ole määrärahavarausta lentoliikenteen tukemiseen vuoden 2014 osalta. Varkauden kaupunginhallitus on päättänyt siirtää hankintapäätöksen käsittelyä siihen saakka kunnes lentoaikataulut on saatu vastaamaan vientiyritysten tarpeita ja kaupungin maksuosuus on nykyistä kohtuullisempi.

 

Savonlinnan kaupunki on hyväksynyt liikenne- ja viestintäministeriön, Savonlinnan ja Varkauden kaupunkien kilpailuttaman lentoliikennesopimuksen sekä varannut kaupungin budjettiin tarvittavat määrärahat.

 

Liikenne- ja viestintäministeriö valitsi lokakuussa 2013 Flybe Finland Oy:n hoitamaan säännöllistä reittiliikennettä Helsingin, Savonlinnan ja Varkauden välillä vuosina 2014-2015. Ministeriön päätöksestä on vireillä valitus korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

 

Varkauden kaupunki hakee edelleen aktiivisesti Varkauden kaupunginhallituksen päätöksen mukaista ratkaisua. Lentoliikenneyhteyden jatkuminen vuonna 2014 on liikenne- ja viestintäministeriön tämänhetkisen käsityksen mukaan epätodennäköistä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

;)

Ensin meni Mikkeli, nyt Savonlinna ja Varkaus. Seuraavana Kuopio. Kohta täällä Itä-Suomessa on pelkkää preeriaa.  ;)

No onneksi jää Lappeenranta savolaisille niin saa piipahtaa Hesassa ja sitäkautta ulkomailekkin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ensin meni Mikkeli, nyt Savonlinna ja Varkaus. Seuraavana Kuopio. Kohta täällä Itä-Suomessa on pelkkää preeriaa.  ;)

Tehdään siitä TSA-alue, niin saadaan lopetettua tarpeettomana purjelento, utra ja mopuilu!

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miten niin savolaisille?

 

No katsos kun Savo alkaa Salpausselältä. EFLP on aikalailla sillä siklalla että kumpaan kuuluu, Suomeen vai Savoon... ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Ministeriön päätöksestä on vireillä valitus korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

 

 

Onko tietoa mikä tahon on valittanut?

 

Maria

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No katsos kun Savo alkaa Salpausselältä. EFLP on aikalailla sillä siklalla että kumpaan kuuluu, Suomeen vai Savoon... ;)

 

Heikki on hjumöörimiehiä, näemmä. Niin kuin minäkin.  ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

---------------------------------------------------------

Liikenne- ja viestintäministeriö

Tiedote 20.12.2013

 

---------------------------------------------------------

 

Helsinki-Savonlinna-Varkaus-reitin lennot lakkaavat vuodenvaihteessa

 

Säännöllinen lentoliikenne Helsingin, Savonlinnan ja Varkauden välillä loppuu 31.12.2013. Voimassa olevaa lentoliikennesopimusta ovat rahoittaneet liikenne- ja viestintäministeriö sekä Savonlinnan ja Varkauden kaupungit.

 

Säännöllisen lentoliikenteen loppuminen johtuu siitä, että Varkauden kaupunki ei ole hyväksynyt liikenne- ja viestintäministeriön hankintapäätöksen mukaista ostoliikennejärjestelyä vuosille 2014-2015.

 

Varkauden kaupunginvaltuuston 16.12.2013 hyväksymässä talousarviossa ei ole määrärahavarausta lentoliikenteen tukemiseen vuoden 2014 osalta. Varkauden kaupunginhallitus on päättänyt siirtää hankintapäätöksen käsittelyä siihen saakka kunnes lentoaikataulut on saatu vastaamaan vientiyritysten tarpeita ja kaupungin maksuosuus on nykyistä kohtuullisempi.

 

Savonlinnan kaupunki on hyväksynyt liikenne- ja viestintäministeriön, Savonlinnan ja Varkauden kaupunkien kilpailuttaman lentoliikennesopimuksen sekä varannut kaupungin budjettiin tarvittavat määrärahat.

 

Liikenne- ja viestintäministeriö valitsi lokakuussa 2013 Flybe Finland Oy:n hoitamaan säännöllistä reittiliikennettä Helsingin, Savonlinnan ja Varkauden välillä vuosina 2014-2015. Ministeriön päätöksestä on vireillä valitus korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

 

Varkauden kaupunki hakee edelleen aktiivisesti Varkauden kaupunginhallituksen päätöksen mukaista ratkaisua. Lentoliikenneyhteyden jatkuminen vuonna 2014 on liikenne- ja viestintäministeriön tämänhetkisen käsityksen mukaan epätodennäköistä.

 

Niin jos tuo liikenne ei kannata ilman tukija niin ehkäsitten on parempi että loppuu.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

http://www.ita-savo.fi/uutiset/l%C3%A4hell%C3%A4/savonlinna-ostaa-nelj%C3%A4nnesmiljoonalla-eurolla-lentolippuja-91689

 

Savonlinnan kaupunki ostaa lentolippuja 245 000 eurolla. Kaupunginhallitus päätti asiasta yksimielisesti ylimääräisessä kokouksessaan tiistaiaamuna.

 

Näin turvataan Savonlinnan ja Helsingin välinen lentoliikenne 13. tammikuuta alkaen, ja helmikuun puoleen väliin asti.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Savonlinnan lennot jatkuvat jo maanantaina 3.3.2014

 

Yle: Savonlinnan lennot alkavat sittenkin maanantaina

 

Lennot Savonlinnan ja Helsingin välillä alkavat jälleen maanantaina. Vaikka lentojen tukemista koskevaa sopimusta ja siihen käytettävää kaupungin rahoitusta ei ole vielä käsitelty kaupungin luottamuselimissä, aloittaa lentoyhtiö FlyBe liikenteen jo nyt.

 

Nyt Savonlinnan ja Varkauden lennot kilpailutetaan erikseen.  Aikaa siihen on seitsemän kuukautta, joksi aikaa EU:n komissio sallii tilapäisen tuen. Tilapäinen sopimus Savonlinnan lennoista kattaa ajan syyskuun loppuun saakka.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

---------------------------------------------------------

Liikenne- ja viestintäministeriö

Tiedote 13.03.2014

 

---------------------------------------------------------

 

Väliaikainen sopimus Helsingin ja Savonlinnan välisestä lentoliikenteestä

 

Liikenne- ja viestintäministeriö, Savonlinnan kaupunki ja Flybe Finland Oy allekirjoittivat sopimuksen Helsingin ja Savonlinnan välisen lentoliikenteen väliaikaisesta operoinnista 12. maaliskuuta.

 

Sopimus kattaa Helsingin ja Savonlinnan välisen lentoliikenteen hoitamisen 3.3.- 30.9.2014. Savonlinnan kaupunki osallistuu reitin operointikustannuksiin 0,7 miljoonalla eurolla. Valtion osuus on 0,64 miljoonaa euroa.

 

Liikenne- ja viestintäministeriö kilpailuttaa Helsingin ja Savonlinnan välisen lentoliikenteen uudelleen kevään 2014 aikana.

 

Väliaikaisen lentoliikennesopimuksen voimassaolo lakkaa, kun kilpailutus on valmistunut ja sen mukainen liikenne alkaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Savonlinnan lentojen tarjouskilpailu on päättynyt, 4 tarjousta tuli määräaikaan mennessä. FlyBe on ainakin yksi tarjouksen jättäneistä yhtiöistä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään