Mikko Tuomi

SUIO:n tulevaisuudesta

1 209 viestiä aiheessa

Enpä osaa sanoa varmaksi kun ei ole aivan ajantasaista tietoa. Soita liiton toimistoon ja kysy!

 

 

Stikkasin meiliä ja Timo Latikka pirauttikin melkein heti. Timo kertoi, että tällä hetkellä henkilöjäseniä on n. 8800 ja jäsenyhteisöjä jonkin verran yli 200.

 

Harri

 

PS. Toimintakertomus vuodelta 2013 kertoo seuraavaa:

 

Vuoden 2013 lopussa liitossa oli 9447 henkilöjäsentä (31.12.2012 yhteensä 9946 jäsentä). Varsinaisia jäseniä oli vastavana ajankohtana 215 (31.12.2012 yhteensä 209).

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toisten tehtävänä on huolehtia enemmän kuin toisten.  Tässä tarvitaan enemmän maalaisjärkeä jolla pyritään huolehtimaan siitä että runsaan 8.500 jäsenen jäsenmaksuja ei esimerkiksi haaskata taivaan tuuliin.  Tai että liiton valtionapukelpoisuus säilyy.

 

Toiminnanjohtajaksi valitsimme juristin, hyvän miehen kaikin puolin.

Opiston hallituksen puheenjohtajaksi valitsimme toisen juristin. Hyvän naisen kaikin puolin.

 

Oma roolini on enemmänkin olla unilukkarina jotta juna ei jätä.  Eihän nyt tietenkään kukaan sellaista tieten yritä, mutta jotta ei edes näyttäisi siltä.

 

Tarkoitatko Kimmo mahdollisesti sitä, että huolehdin turhasta ja/tai sekaannun ns. vääriin asioihin?

 

 

Peter hyvä, en viestissäni mitenkään viitannut sinuun.

Mutta tosi hienoa että kerroit meillä olevan käytössämme tämän tason lainopillista osaamista. Voimme siis olle huoletta, kun on juristi opiston hallituksessa, ja vielä toinen SIL:n juristi sitä pomottamassa.

Lienee jokseenkin epätodennäköistä, että he yhdessä ovat salaliitossa keskenään ja Räyskälän Mafian kanssa  :)

Ei taida enää olla tarvetta SIL hallituksen mikromanageeraukseen?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Peter hyvä, en viestissäni mitenkään viitannut sinuun.

 

Ei taida enää olla tarvetta SIL hallituksen mikromanageeraukseen?

 

Kuka siellä on mielestäsi mikromanagerannut? Mielestäni valvonta on ollut juuri päinvastoin! eli sitä ei ole ollut. SUIO:ssa on vuosikaudet annettu tilaa tj:lle oman toimintansa suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jotenkin kyllä epäilen, ettei SUIO:n omistajaohjaus ole Ilmailuliiton toiminnanjohtajan tehtävä.

 

Jaa. Mitä sen toiminnanjohtajan tehtävänkuvaan sitten kuuluu?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuka siellä on mielestäsi mikromanagerannut? Mielestäni valvonta on ollut juuri päinvastoin! eli sitä ei ole ollut. SUIO:ssa on vuosikaudet annettu tilaa tj:lle oman toimintansa suunnitteluun ja toteuttamiseen.

 

Sekoitatko SIL:n ja Suomen Urheiluilmailuopiston keskenään? Ei kait SIL:ssä ole mitään rikollista tapahtunut.

Noin yleensä tj on palkattu juurikin toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen.

Kattellaan ny rauhassa mitä asioista ilmenee, on siellä ainakin hankittu tarvittavat henkilöresurssit asioiden selvittämiseen ja tarvittaessa oikaisuun.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Se on erittäin hyvä asia, että liitolla on käytettävissään kaikin puolin hyviä miehiä, naisia ja juristeja.

Näyttää nimittäin siltä, että Malmin kentän säilyttämiseen tarvitaan, muiden mukana, juuri heitä.

 

En pidä SUIO:n jatkuvuutta vähäpätöisenä asiana, olen itsekin päässyt (moottorilentäjänä) sen tarjonnasta osalliseksi.

Kuitenkin, tässä rajallisten resurssien maailmassa ryhmittäisin itse nyt kaikki liikenevät yksiköt Malmin puolustukseen.

 

 

 

Tässä rajallisten resurssien maailmassa yrittäisin tehdä kaikkeni, että niitä Kuosmasen ym. rikollisten taskuihin valuneita resursseja käytettäisiin siihen, mihin ne alunperin on myönnetty.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yhteydenottopyyntö

 

Arvoisa Suomen Ilmailuliiton puheenjohtaja Petteri Tarma

 

Allekirjoittanut on Suomen Ilmailuliiton nimeämä tarkastaja Suomen Urheiluilmailuopiston sisäisen tarkastuksen yksikössä.

Tietooni on tullut lukuisia asioita, joista olen esittänyt kirjallisessa muodossa huoleni Suomen Ilmailuliiton hallituksen jäsenille.

Erityisesti olen tuonut esille huoleni siitä, että vuoden 2014 lopussa Suomen Ilmailuliitto tulee lopullisesti menettämään oikeutensa vaatia mahdollista siviilioikeudellista vahingonkorvausta tahoilta, jotka ovat myötävaikuttaneet erilaisten taloudellisten vahinkojen syntyyn Suomen urheiluilmailuopistossa vuoden 2009 aikana.

 

Olen tavoitellut sinua useampaan otteeseen tämän asiakokonaisuuden merkeissä, jättäen yhteydenotto- ja soittopyyntöjä,  (viimeksi tänään 2 kpl) saadakseni SIL hallituksen koolle ja käsittelemään tätä asiaa. SIL sääntöjen mukaan vain puheenjohtaja voi kutsua hallituksen koolle.  Mitään vastausta en ole sinulta saanut.

 

Ymmärrän että olet hyvin kiireinen ja otaksun, että tämä asia ei ehkä ole kovin kiinnostava koska se ei ole esimerkiksi taitolentopainotteinen.

 

Olen kuitenkin havainnut viime aikoina, että puheenjohtajana olet ollut sentään aidosti huolissasi (ja tiedottanut kentälle päin aktiivisesti) siitä, millaisia huhuja puheenjohtajan persoonaan liittyy.  Toivon että sillä samalla tarmokkuudella, jolla olet tehnyt SIL jäsenyhdistysten puheenjohtajille selkoa erilaisista puheenjohtajan persoonaan liityvistä huhuista, ottaisit nyt, ennen kuin vuosi päättyy, isännän otteen SIL jäsenistöä arvattavasti askarruttavaan SUIO:n ongelmavyyhteen.

 

Yksityiskohdat ja toimintasuunnitelman olen valmis sinulle täsmentämään heti kun sinulla on aikaa ja mielenkiintoa tällaisen asian käsittelemiseen.

 

Kunnioittaen

 

Peter Tähtinen

Suomen Ilmailuliitto ry:n hallituksen jäsen

Suomen Urheiluilmailuopisto Oy:n sisäisen tarkastuksen yksikön SIL-jäsen

 

 

PS. Jos joku näkee puheenjohtajaa, pyydän ilmoittamaan että odottelen yhteydenottoa.  Ennenkuin on liian myöhäistä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sekoitatko SIL:n ja Suomen Urheiluilmailuopiston keskenään? Ei kait SIL:ssä ole mitään rikollista tapahtunut.

Noin yleensä tj on palkattu juurikin toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen.

Kattellaan ny rauhassa mitä asioista ilmenee, on siellä ainakin hankittu tarvittavat henkilöresurssit asioiden selvittämiseen ja tarvittaessa oikaisuun.

 

En missään tapaukaessa! Ja toivottavasti ei ole? Kattellaan vaan, ja samalla pidetään keskustelua yllä vaikkapa Peterin viimeisimmästä kirjoituksesta, jossa hän toteaa nykyisen hallituksen oleva kyvytön huolehtimaan jäsenistön ja myös toimintaa rahoittavien veronmaksajien edunvalvonnasta!  :thmbdn: Homma haisee edelleen pahalta!!!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yhteydenottopyyntö

 

Arvoisa Suomen Ilmailuliiton puheenjohtaja Petteri Tarma

 

Allekirjoittanut on Suomen Ilmailuliiton nimeämä tarkastaja Suomen Urheiluilmailuopiston sisäisen tarkastuksen yksikössä.

Tietooni on tullut lukuisia asioita, joista olen esittänyt kirjallisessa muodossa huoleni Suomen Ilmailuliiton hallituksen jäsenille.

Erityisesti olen tuonut esille huoleni siitä, että vuoden 2014 lopussa Suomen Ilmailuliitto tulee lopullisesti menettämään oikeutensa vaatia mahdollista siviilioikeudellista vahingonkorvausta tahoilta, jotka ovat myötävaikuttaneet erilaisten taloudellisten vahinkojen syntyyn Suomen urheiluilmailuopistossa vuoden 2009 aikana.

 

Olen tavoitellut sinua useampaan otteeseen tämän asiakokonaisuuden merkeissä, jättäen yhteydenotto- ja soittopyyntöjä,  (viimeksi tänään 2 kpl) saadakseni SIL hallituksen koolle ja käsittelemään tätä asiaa. SIL sääntöjen mukaan vain puheenjohtaja voi kutsua hallituksen koolle.  Mitään vastausta en ole sinulta saanut.

 

Ymmärrän että olet hyvin kiireinen ja otaksun, että tämä asia ei ehkä ole kovin kiinnostava koska se ei ole esimerkiksi taitolentopainotteinen.

 

Olen kuitenkin havainnut viime aikoina, että puheenjohtajana olet ollut sentään aidosti huolissasi (ja tiedottanut kentälle päin aktiivisesti) siitä, millaisia huhuja puheenjohtajan persoonaan liittyy.  Toivon että sillä samalla tarmokkuudella, jolla olet tehnyt SIL jäsenyhdistysten puheenjohtajille selkoa erilaisista puheenjohtajan persoonaan liityvistä huhuista, ottaisit nyt, ennen kuin vuosi päättyy, isännän otteen SIL jäsenistöä arvattavasti askarruttavaan SUIO:n ongelmavyyhteen.

 

Yksityiskohdat ja toimintasuunnitelman olen valmis sinulle täsmentämään heti kun sinulla on aikaa ja mielenkiintoa tällaisen asian käsittelemiseen.

 

Kunnioittaen

 

Peter Tähtinen

Suomen Ilmailuliitto ry:n hallituksen jäsen

Suomen Urheiluilmailuopisto Oy:n sisäisen tarkastuksen yksikön SIL-jäsen

 

 

PS. Jos joku näkee puheenjohtajaa, pyydän ilmoittamaan että odottelen yhteydenottoa.  Ennenkuin on liian myöhäistä.

 

Kiitos mm. Peterille (kai siellä nyt joku muukin oli apuna, toivottavasti:D ) että yrittää selvittää asioita meidän rivijäsenten puolesta.

 

Kaiken kaikkiaan kuulostaa aika huolestuttavalta tilanteelta. Itse toivoisin hieman lisää ja tiivimpää tiedottamista tilanteesta hallituksen suunnalta, edes lyhyt tilannekatsaus silloin tällöin ei olisi pahitteeksi jne. koska asialla tuntuu olevan kiire(?) ja se vaikuttaa tärkeältä sen tiedon valossa mitä julki on tullut.

 

Asia on ymmärtääkseni(joku viisaampi korjatkoon?) myös toisaalta niin että jos mahdollisia siviilioikeudellisia korvausvaateita tms. ei saada aikaan nykyisen hallituksen toimesta ajoissa, voidaan siviilikanne tehdä mahdollisista "menetetyistä" korvausvaateista nykyistä hallitusta vastaan vuoden vaihteen jälkeenkin! Jos ei kaikkia/osaa hallituksen jäseniä/pj:tä vielä tässä vaiheessa kiinnosta asian hoito niin tämän jälkeen luulisi kiinnostavan.

Ei millään pahalla hallitusta kohtaan, asiat asioina. Noh, kyllähän hallituksen jäsenet vastuunsa tiesivät varmasti jo ryhtyessään hallituksen jäseniksi.

Uskon myös vakaasti että siellä hyvää työtä tehdäänkin jatkuvasti.

 

Yhdistyslain osalta kaikki tietävät myös kuinka yhdistyksen kokous saadaan aikaiseksi ilman hallituksen kokousta (20 § ja 23 § jne.) ..toivottavasti nyt ei tällaiseen tarvitse mennä kuitenkaan, en halua uskoa ainakaan, elän mielelläni pilvilinnassa  :laugh:

 

 

Kiitos ja anteeksi.. Tsemppiä hallitukselle!

 

ps. tällaisia ajatuksia nousee esiin yhdeltä jos toiseltakin koska ajantasaista tietoa asian hoidosta ei ole hallituksen taholta saatavissa kovinkaan paljoa, voinhan olla kirjoitteluineni ihan metsässäkin toki ;D huhh..

 

---

Jani

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

 

tässä asioita seuratessa herää kysymys:milloin ilmailuliitossa tajutaan se asia että hyvällä tiedotuksella voitetaan paljon ja huonolla vain huononetaan asioita.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hallituksen jäsenet kantavat tosiaan vastuunsa. Ensin yritetään lyödä kapuloita rattaisiin kun joku hallituksessa haluaa asiat selviksi, ja kun se ei onnistu, vedetään perinteinen "mä en leiki enää teiän kanssa" -kortti (mikä ei välttämättä sinänsä ole negatiivinen asia liiton jäsenistön edun kannalta).

 

http://www.ilmailu.fi/uutiset/eila-pohjola-eronnut-ilmailuliiton-hallituksesta

 

 

ps. jäsentiedotetta edelleen odotellessa, hiljaista on ollut tuolla sähköpostirintamalla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos päätöksiä ei voida tehdä voimakkaan tahtotilan vuoksi, niin miten muuten pitäisi mielestäsi toimia?

Kuka on tämä "voimakas tahtotila"? Onko se kirkkaampi kuin miljoona aurinkoa, muututko suolapatsaaksi, jos katsot siihen?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuka on tämä "voimakas tahtotila"? Onko se kirkkaampi kuin miljoona aurinkoa, muututko suolapatsaaksi, jos katsot siihen?

 

Mikä ja Miksi, se on. Mutta mikä motiivi on ei ole selvinnyt minulle. Arvailuja on heitelty, täytyy pohdiskella niitä seuraavaa tiedotetta odotellessa. Kirkkautta varrotessa voisit Tommi miettiä olinko minä äsken tässä vai tuolla katselemassa sitä sun tätä?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vanhaa, mutta kovin viihdyttävää ketjua ylös, kopiokonehaara on vielä hengissä

 

Vuosia jatkunut tutkinta Fici-Copy-kopiokoneyrityksestä on viimein päätymässä oikeuteen. Syyttäjä Jari Auvinen lähettää haasteet Kanta-Hämeen käräjäoikeuteen alkuviikosta

 

http://yle.fi/uutiset/fici-copyn_miljoonien_eurojen_kavallus-_ja_lahjontasyyte_paatymassa_viimein_oikeuteen/8349284

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nostetaan ketjua taas ylös. Tuomio on napsahtanut Fici-Copy-yrittäjä Kimmo Anderssonille, törkeitä petoksia kirjattiin neljätoista. Törkeän petoksen maksimi rangaistus on 4 vuotta vankeutta, petosten euro määrät vaihtelivat kymmenestä tuhannesta yli miljoonaan euroon. Tunnustamalla erheensä Andersson kuitenkin selvisi 1 v 11 kk ehdollisella rangaistuksella lisättynä 60 päivää yhdyskuntapalvelua.

Hyvä talousrikos!

 

http://yle.fi/uutiset/harvinainen_tunnustusoikeudenkaynti_lievensi_petostuomion_ehdolliseksi/8426186

 

Yhteiskunnalle menettely on huomattavasti halvempi, koska itse oikeudenkäynti on nopea eikä tapauksen käsittely jatku enää ylemmissä oikeusasteissa. Monesti myös lievempi, esimerkiksi ehdollinen tuomio auttaa korvauksen saajia saamaan rahansa, kun tuomittu voi olla töissä ja maksaa korvauksia.
Hyvä Suomi!

 

Lisäksi syyttäjä Jari Auvinen ihmetteli petoksista kärsineiden yritysten lepsuja otteita sopimuksia tehtäessä ja niiden seurauksia valvoessa. Sopimuksen tehneet yritykset ja tahot voivat siis mennä myös itseensä toteaa Auvinen. Syyttäjän ja tutkinnan lepsuuden vuoksi osa kanssatoimijoista taisi kyllä päästä kuin koira veräjästä tässäkin keississä.

Hyvä lepsuus!

 

jk. meinasin päästää Anderssonin helpolla  ;) lisätty vuosi ehdollista.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Katsos vaan, Ficin kaimapoika tullut katumapäälle. Ihmeellistä että selvittelyyn meni näin kauan, vaikka epäilty tunnusti ja teki hyvää yhteistyötä tutkijoiden kanssa.

 

Onko niin, että vaikka suurta määrää vahinkoa kärsineiden yhtiöiden vastuuhenkilöitä epäiltiin osallisuudesta petokseen, olivat he kuitenkin osallisia vain sinisilmäisyyteen? Taitaa olla niin, että kun meillä on mm. Kuluttajansuoja hoidettu hyvälle tasolle, alkaa ihmisille tulla käsitys, että yritysten välisissä sopimuksissa ei voida kusettaa? Ja rahoitusyhtiön kaverit nauraa matkalla pankkiin , tai hei nehän on yleensä osa pankkia. Ne vasta on luotettavia, "Tosi On".

 

Eli edelleen, onko niin, että urheiluilmailuopistossa tehtiin tyhmyyksiä, muttei rikoksia?

 

Onko Ficillä rahaa maksaa edes osa rikoshyödystä takaisin?

 

Mitkä rahoitusyhtiöt olivat mukana touhussa? Olisi kiva tietää, vastaisuuden varalle...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Liisaa multa firmalles vanha iso kopiokone kymmenkertaiseen ylihintaan niin mä annan sulle tai vaikka tyttärelles kolmasosan rahoista takaisin!

 

Jos tuo on sinisilmäisyyttä niin olkoon sitten. Suurin osa näistä tempuista vanheni ennen kuin syyttäjät saivat hommansa tehtyä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tiedätkö mitä sinä nyt kirjoitat? Tarkoitatko ja viittaatko minun 13v tyttäreeni?

 

saku

 

P.S. Voin vannoa että juuri kirjoittamasi juttu on tallennettu kovalevylleni pdf-tiedostona ja kuulet siitä myöhemmin!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitkä rahoitusyhtiöt olivat mukana touhussa? Olisi kiva tietää, vastaisuuden varalle...

 

SUIO:n tapauksessa ainakin Danske Finance ja GE Capital.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään