Mikko Tuomi

SUIO:n tulevaisuudesta

1 209 viestiä aiheessa

Jotenkin nuo toistuvat viittauksesi Räyskälän (kuviteltuun) mafiaan saa ainakin minut epäilemään, ajatko koko jäsenistön etua ihan samalla innolla... :(

Ainakin minulle on kerrottu, että SUIO:n toiminnan jatkuminen olisi koko jäsenistön etu.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toiveita SUIOn tulevaisuudesta

SUIOlle on hankittu tiloja ja koneita. Hankinnat on tehty osin avustusrahoilla, ja osin lainalla. Toiminta siis laajenee, mikä sitoo pääomaa. Toivon siis, että toiminnan laajeneminen tuo lisää toimintaa ja tuloja, jotta vieraan pääoman kulut pystytään kattamaan.

Toivon myös, että SUIOn toiminnassa pystyvät jatkamaan ne henkilöt, jotka pystyvät tekemään käytännöllistä ja tehokasta työtä yhteisen hyvämme eteen.

Ensi kesänä Räyskälässä on purjelennon maailmanmestaruuskisat. Toivon että tämä merkittävä  urheiluilmailutapahtuma onnistuu hyvin, ja Suomeen tulee mitalleja.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Peter

Jotenkin nuo toistuvat viittauksesi Räyskälän (kuviteltuun) mafiaan saa ainakin minut epäilemään, ajatko koko jäsenistön etua ihan samalla innolla... :(

hannu (pelkkä tyhmä purjelentäjä)

Kuvitelua va ifaktaa?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuvitelua va ifaktaa?

Äskettäin tekemäni analyysi osoitti että SIL:issä on 3 suurta lajia:

Moottorilento, purjelento ja laskuvarjot.

29.12 SK ilmoitti että opistolla ei ole mitään tekemistä PPL(A) ja LAPL(A) kanssa. Ennestään lienee kaikille selvää ettei myöskään laskuvarjoilun.

Kuitenkin SUIO erotettiin Räyskälä-Säätiöstä olemaan ketterä ja alueellisesti riippumaton kaikkien lajien koulutusorganisaatio.

Nyt sen ydinliiketoimintaa on purjekoneiden omistaminen ja niillä operointi. Seurauksena isot velat.

Kuka näkee pisteen (see the point)?

En halua vähentää purjelennon osuutta mutta haluan lisätä muiden lajien osuutta.

Peter

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Purjelentoa harrastetaan kilpaurheiluna, johon saa valmennusta urheiluilmailuopistosta.

Olin ymmärtävinäni, että moottorikoneen hankinta on vastatuulessa, vaikka siihen on saatu 80k€ avustusta.

On velkaa, on myös omaisuutta jota käytetään.

Piste jota ei näe on kai se kuuluisa blind spot. Pointti onkin sitten toinen juttu  :-[

On ihan hyvä, että moottorikoneen hankinta on "vastatuulessa". Esitetyllä budjetilla se olisi ollut aivan karsea virhe. Turha tarjota tuotetta, jota ei voi tarjota taloudellisesti kestävällä pohjalla.

On velkaa, ja lisää tulee jatkuvasti aivan hurjaa tahtia. Mutta miten se meni, "lisätään vain osakepääomaa, rutiinijuttu". Toivottavasti SUIO/SIL hallituksessa on ihmisiä, joilla on liike-elämästä riittävästi kokemusta. Ei se mikään rutiinijuttu ole että vanhaa syömävelkaa kuittaillaan tuolla tavalla.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ainakin minulle on kerrottu, että SUIO:n toiminnan jatkuminen olisi koko jäsenistön etu.

En viitannutkaan tässä yhteydessä SUIO:oon (ja olen tuosta sanomastasi samaa mieltä).

Viittasin vain ilmaukseen Räyskälän mafiasta, joka minusta on asenteellinen ja Räyskälän (purjelento)toimijoita leimaava.

Vähän sama kuin jonkun vasemmistopuolueen pomon lausumana viittaus AKT:n mafiaan (ilman sen suurempia poliittisia konnotaatioita)

hannu

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Njaa, katsotaampa. Meillä on porukka joka saa valtiolta avustusta ja junailee pari kohtuu hyvää purjekonetta, joilla lennellään ympäri maata ja maailmaakin. Opettajat toimivat puolitalkoilla ja homma ei tuota voittoa. Toisaalta käyttäjätkin ovat tottuneet kerhotoimintaan, ja lentävät esim. 1000 euron vuosimaksulla 100 tuntia vuodessa kerhonsa koneilla, kaikki huollot ja korjaukset tehdään talkootyönä. Vähän semmoista yksinkertaista ja hassuhattuista porukkaa, joka luuhaa lentokentällä ympäri vuoden  ;D

Sitten meillä on porukkaa, joka ei saa 80.000 euron avustuksella hankittua koulukonetta, mutta sensijaan saa aikaan hyvää riitaa, jonka seurauksena ei taida talkooporukoita pian olla järjestymässä  :-[

Ehkä meidän olisi hyvä erottaa nämä kaksi porukkaa toisistaan. Näin toinen porukka saisi miettiä, että kuinka se pärjää "kalliiden" purjekoneidensa ja Espanjan "luxus"lentoleiriensä kanssa. Ja toinen murehtia kaikessa rauhassa moottorikoneidensa kannattavuutta. Näin kumpikin saa järjestötoiminnasta mitä haluaa  ;)

Purjekoneita on maailman sivu hankittu porukalla ja rahoitus on ollut mahdollisuuksien taidetta. Kyllä me SUIOn DuoDiscukset hoidetaan tällä porukalla kuiville  :thmbup:

[ attachment removed / expired ]

Erinomainen ehdotus. Purjekoneporukan nimeksi voisi tulla esimerkiksi Räyskälän Purjelentäjät ry. Muuta toimintaa voisi jatkaa sitten SUIO:n nimellä.

Julkista tukea purjekonevuokraukseen on turha työntää, koska hoidatte ne teidän porukalla kuiville :thmbup:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kimmon teksti oli hyvä tiivistelmä tilanteesta.

Ja Mikon teksti hyvä selitys syylle - halutaan itelle se mitä muut on saanut aikaseksi...

-Juha

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Erinomainen ehdotus. Purjekoneporukan nimeksi voisi tulla esimerkiksi Räyskälän Purjelentäjät ry. Muuta toimintaa voisi jatkaa sitten SUIO:n nimellä.

Julkista tukea purjekonevuokraukseen on turha työntää, koska hoidatte ne teidän porukalla kuiville :thmbup:

Me voidaan otta tuo SUIO murheeksemme, niin vierähtää kivi sydämmeltänne. Ajattele kuinka kivaa kun sitä ei tarvitsekkaan ajaa konkurssiin! Hallituksen jäsenetkin huokaisevat helpotuksesta  :thmbup:

Meillä on esim. joukko innostuneita nuoria kilpapurjelentäjiä, joiden tavoite on olla urheiluilmailussa maailman huipulla. Ja vähän vanhempaakin väkeä, joilla on kiinnostusta oppia uutta ja oppia lentämään vuoristossa, aallossa jne. Me ihan mieluusti otetaan tuo avustus, pistetään hiukan omistamme (SIL jäsenmaksut jne.) lisää, ja tehdään talkoilla loput. Eli me tehdään juuri sitä mihin SUIO on perustettu ja mihin noita avustuksia myönnetään, oikein lakiperusteisesti.

Moottoripuolelle voisit ehdottaa perustettavaksi vastaavan organisaation. Kuka keksisi hyvän nimen? Sen pitäisi jollain tavalla olla kuvaava, ja erottua urheiluilmailusta  ???

Eli olet samaa mieltä, että tämä URT-koulukone on huono idea, siihen ei ole varaa, eikä se sovi SUIO:n tarkoitusperiin?

Olet myös sitä mieltä, että PPL/LAPL-puoli ei ole SUIOn asia millään tavalla?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minusta ultralentäjät ovat mukana Kimmon talkoissa tehdä tärkeästä työstä kannattavaa. Me tarvitsemme hyvää toimintaa, ja olemme valmiit tekemään työtä sen kehittämiseksi. Olemme jopa valmiit maksamaan siitä, että tehdään jotain, mikä oikeasti vie harrastustamme eteenpäin turvalliseen suuntaan. Epätavallisista lentotiloista oikaisun tuominen ultrapilottien koulutukseen (ja ensin opettajien koulutukseen) voi olla hyödyllinen hanke. Ehkä sitä pitää ensin arvioida toiminnasta saadun hyödyn kautta. Hyödyllisen toiminnan olemme ennenkin onnistuneet rakentamaan taloudellisesti vakaalle pohjalle.

Jussi

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olet myös sitä mieltä, että PPL/LAPL-puoli ei ole SUIOn asia millään tavalla?

Strategisesti ajateltuna moottori lennon ja purjelennon pitäminen saman katon alla tulee olemaan hyvin haasteellista. Ikävää sillä hyötyjäkin yhteistyöstä olisi.

Mutta purjelentäjät ovat toottuneet toimimaan (puoli)talkoolla ja lentämään koko kesän 400 euron (juu 400 ei tonni) kausimaksulla, kun taas moottoripuolella on jouduttu käyttämään ammattilaista sekä huolloissa, että koulutuksessa. Tämä taas on tarkoittanut niitä URT-ketjussa olleita 400euron tuntihintoja...

Eikö ihan oikeesti olisi parempi moottrilentopuolelle oma koulutus organisaatio, joka tekee kursseja niille jotka maksavat tunnista sen 400eur - Ja jättää nykyinen toimiva organisaatio rauhaan?

Eli SUIO mielestäsi pitää säilyttää vain purjelentäjien etuja ajavana järjestönä, koska eri lajien väliset edut ovat ristiriidassa toistensa kanssa?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eli olet samaa mieltä, että tämä URT-koulukone on huono idea, siihen ei ole varaa, eikä se sovi SUIO:n tarkoitusperiin?

Olet myös sitä mieltä, että PPL/LAPL-puoli ei ole SUIOn asia millään tavalla?

Ihan tarkasti ottaen olen sitä mieltä, että

jos 80.000 avustuksen avulla ei saa järjestettyä URT koulutusta vaikkapa viideksi vuodeksi, niin mielikuvituksessa on vikaa.

Itse olen käynyt KILYn vieraana syöksykierrekoulutuksessa Selänpäässä. Kiitokset vielä kerran. Ei muuten maksanut paljon, ja hauskaa oli. Meillä on koulutettu vintturikelppareita muille kerhoille. Tällain tämä menee, eikä voittoa tule.

Se saattaa olla vaikeaa ymmärtää, mutta ilmailualan järjestöissä toimii ihmisiä jotka tekevät työtä rakkaudesta lentämistä kohtaan. Pyydän, että jos näet maailman, elämäsi ja ilmailun toisesta näkökulmasta, jätät ne ihmiset rauhaan joiden elämänkatsomusta et ymmärrä. Mekin jätämme mieluusti sinut rauhassa puuhastelemaan omia juttujasi.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ihan tarkasti ottaen olen sitä mieltä, että

jos 80.000 avustuksen avulla ei saa järjestettyä URT koulutusta vaikkapa viideksi vuodeksi, niin mielikuvituksessa on vikaa.

Itse olen käynyt KILYn vieraana syöksykierrekoulutuksessa Selänpäässä. Kiitokset vielä kerran. Ei muuten maksanut paljon, ja hauskaa oli. Meillä on koulutettu vintturikelppareita muille kerhoille. Tällain tämä menee, eikä voittoa tule.

Niinsiis minä olen tasan samaa mieltä, että 80 tuhannella pitäisi todellakin saada tuo URT touhu järjestettyä. Minä olen vain kritisoinut tätä nyt esitettyä projektia, joka on mielestäni (ja myös monen sellaisen, jotka lentokoneita ovat ostaneet, omistaneet ja huoltaneet) täysin epärealistinen.

Nyt ehdotettu projekti on enemmän taitolentäjiä hyödyttävä, kuin lentoturvallisuutta parantava projekti. Väitän, että Decathlonilla silmukan teko ei pelasta yhtään 600-kiloisella Ikaruksella lentävää kierteestä.

Esim. Jussi Friskillä voisi olla hyviä ehdotuksia, miten tämä projekti pitäisi toteuttaa siten, että sillä oikeasti olisi turvallisuutta parantava vaikutus.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eli SUIO mielestäsi pitää säilyttää vain purjelentäjien etuja ajavana järjestönä, koska eri lajien väliset edut ovat ristiriidassa toistensa kanssa?

Eihän SUIO ole järjestö vaan yritys!

No kyllähän sen kaikki näkee ettei varsinkaan peltikonelentäjät sovi SUIO:n nykyiseen toimintakulttuuriin. En sanoisi että lajien väliset edut ovat ristiriidassa päin vastoin, mutta toimintakultuuri on täysin eri.

En usko että koskaan voidaan toteuttaa tilanne jossa yks (kaupallinen)organisaatio voi palvella molempia. Sehän tarkoittaa sitä että kouluttajille maksetaan 400eur/h kultuurin mukaan, mutta kurssien hinnat on 400eur/vuosi kulttuurin mukaan. Jo kurssit hinnotellaan on 400eur/tunti kulttuurin mukaan -> vain moottorilentäjät kursseilla , jos 400/vuosi hinnotellan -> vain purjelentäjät tulee kursille, missä oppilaat tekee talkoilla töitä - ja vain purjelentokultuurin opettajat ovat mukana. 400eur/h kultuurissa on koulutus hoidossa kaupallisella puolella - ei kannata harrastuskoulutusta siihen sotkea.

Käytännössä saman SUIO:n sisällä olis kahdet asiakkaat, kahdet kouluttajat, kahdet kaikkia - miksi ne pitäs samaan sössiä???

Moottorilentäjille lohdutukseksi mainittakoon , että kyllä se purjelentopuolellakin menee askel kerrallaan kohti maailmaa missä huolloista ja koulutuksesta maksetaan käypä hinta.

SIL:n sitä vastoin (ehkä) pitäisi yritää olla koko harrastusilmailun toimintakenttää ajava järjestö - vaikeaa sekin - jo nyt SMLL haastaa sitä omalla segmentilään.

Lisäys: ja edellisestä kommentista tuli vielä mieleen, että tarvitaan kahdet osaamiset. Ehkä sitä osaamista ei nyt ollut...

-Juha

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tällain tämä menee, eikä voittoa tule.

Ei voittoa tarvitse tulla, mutta voisiko tappiota tehdä vähän vähemmän kuin 70'000EUR vuodessa?

Toiminnan ei pidä tuottaa voittoa, mutta sen pitää olla taloudellisesti kestävää.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niinsiis minä olen tasan samaa mieltä, että 80 tuhannella pitäisi todellakin saada tuo URT touhu järjestettyä. Minä olen vain kritisoinut tätä nyt esitettyä projektia, joka on mielestäni (ja myös monen sellaisen, jotka lentokoneita ovat ostaneet, omistaneet ja huoltaneet) täysin epärealistinen.

Nyt ehdotettu projekti on enemmän taitolentäjiä hyödyttävä, kuin lentoturvallisuutta parantava projekti. Väitän, että Decathlonilla silmukan teko ei pelasta yhtään 600-kiloisella Ikaruksella lentävää kierteestä.

Esim. Jussi Friskillä voisi olla hyviä ehdotuksia, miten tämä projekti pitäisi toteuttaa siten, että sillä oikeasti olisi turvallisuutta parantava vaikutus.

Hienoa, sait sanottua mielipiteesi menemättä henkilökohtaisuuksiin tai hyökkäämättä muita ilmailulajeja harrastavia vastaan  :thmbup:

Muistamme kaikki meilipiteesi ja se varmasti muistetaan ja huomioidaan kaikissa päätöksentekoportaissa  :thmbup: :thmbup:

Tässä olikin sitten varmaan kaikki   ???

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pari kommenttia aiheesta SUIO ja moottorilento, hieman kauempaa katsottuna ikäänkuin strategisesta näkökulmasta:

Kysymys "Mitä SUIO tekee LAPL/PPL-lentäjille?" ehkä vie hieman huomiota siitä tosiasiasta, että ultrakevytlentämisen volyymi on jo noin 3/4 "PPL"-yksityislentotunneista ja jos trendi jatkuu, UL-tunnit ohittavat PPL-yksityislentotunnit jo parin vuoden päästä. (Trafi 2012)

Tätä taustaa vasten on, kuten Jussi Frisk jo tähdensi, ensiarvoisen tärkeää ja hienoa että SUIO on kyennyt panostamaan niinkin paljon ultrakevytlentämisen toimintaedellytysten kehittämiseen, mm. opettajakurssien ja huoltokurssien kautta. Uskon että tämä toiminta on merkittävästi edesauttanut sitä, että meillä on yksi jo pitkään aidosti kasvanut moottorilentämisen laji Suomessa, joka tuo uusia aktiivilentäjiä taivaalle.

Toinen SUIO:n alue, joka on hyödyntänyt myös ainakin osaa PPL-lentäjäkaartistamme, on itserakentajille ja harrastehuoltajille suunnatut kurssit kuten Rotax-huoltokurssi ja Falke-projekti. Experimental on tärkeä osa harrasteilmailua ja ilma-alusten rakennus- sekä huoltotaitojen ylläpitämisellä on mielestäni tärkeä osuus harrasteilmailun koulutustarjonnassa.

Yhteenvetona voisi sanoa että SUIO kyllä palvelee moottoroitujen Liite II-ilma-alusten harrastajia. Sen sijaan moottoroitujen EASA-ilma-alusten lentäjien osalta kysymys on varmasti enemmän paikallaan.

Mitä tällä EASA-koneiden alueella sitten tapahtuu? Joku toinen varmasti osaa täydentää, mutta olen ymmärtänyt että LAPL(A)  (ja myös PPL(A)) -koulutusorganisaation edellyttämä ATO-hyväksyntä on ollut SUIO:n työlistalla siinä kun purjelentokoulutuksen ATO:kin. Ainakin purjelentopuolelta syntyvä ATO-osaaminen lienee siirrettävissä myös LAPL(A)-koulutusorganisaatioiden käyttöön kohtuuhelposti.

Tämä on sikäli tärkeää, koska EASA-uudistuksen myötä ultrakevytlentäjän jatkokouluttaminen LAPL(A)- tai PPL(A)-lupakirjan haltijaksi eli EASA-koneen lentäjäksi helpottuu merkittävästi koulutustuntivaatimuksien osalta. Saamme siis jo tätä kautta paremmat edellytykset "kasvattaa" ultralentäjistä isompien koneiden lentäjiä. Mutta vain jos LAPL(A)-ATO-hyväksynnät myös toteutuvat. SUIO:lla voisi olla tässä merkittävä rooli.

Millä muilla tavoin SUIO voisi sitten palvella EASA-moottori-ilma-alusten lentäjiä, jotta syntyisi edellytyksiä alussa mainitsemani trendin kääntämiseksi "PPL" osalta noususuuntaan?

- URT on jo mainittu. Kuulostaa ihan hyvältä. En tosin ota kantaa siihen, pitääkö olla oma kone.

- Takavuosina SUIO pyrki aktiivisesti luomaan koulutusorganisaatiota IR- eli mittarikelpuutusta varten. Homma taisi kaatua vaadittavaan FTO-hyväksyntään. Nyt EASA on uudistamassa mittarilentotaitovaatimuksiaan kevyempään ja modernimpaan suuntaan (En Route IR ja Modular IR) ja kenties SUIO:lla voisi olla työsarkaa tässä (kenties em. ATO:oon perustuen??).

- EASA:n työlistalla on kevennyksiä LAPL(A)-opettajavaatimuksiin, eli kenties saamme EASA:lta vihdoin oman LAFI-opettajakelpuutuksen. Tämä avaisi mielestäni mahdollisuuksia SUIO:n omalle LAFI-opettajakoulutukselle, mikä olisi aivan loistouutinen kerhoillemme jotka nyt painiskelevat PPL-opettajapulan kanssa.

- Lopuksi on hyvä muistaa EASA-säädösuudistus kokonaisuudessaan, sisältäen uusien lupakirjojen lisäksi myös mm. lentotoimintasäädökset (OPS) ja lentosäännöt (SERA). Tässä tulee uutta opiskeltavaa kaikille lupakirjanhaltijoille jotka haulavat jatkaa lentämistä, enkä näe miksei SUIO voisi ottaa roolia myös tällaisessa koulutustoiminnassa myös PPL-lupakirjan haltijoiden osalta.

Kaikessa edellämainitussa on toki muistettava että kaupallisilla ilmailuyrityksillä on perinteisesti merkittävä osuus tässä "PPL" eli moottoroiduilla EASA-koneilla tapahtuvassa toiminnassa, oli sitten kysymys koulutuksesta, huollosta tai kaluston vuokraamisesta. SUIO joutuu tällä saralla erityiseen kovaan kilpailuun em. toimijoiden kanssa, eli sen kannattaa varmasti valita fokusalueensa viisaasti. Kilpailevat kaupalliset yritykset kun varmasti myös pohtivat ylläolevaa listaa. SUIO:n hallituksella on tässä tärkeää työnsarkaa. Sille soisi nyt työrauhaa, malttia ja viisautta jotta SUIO jatkossa voisi tehdä yhä merkittävämmän panoksen harrasteilmailun hyväksi.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eli SUIO mielestäsi pitää säilyttää vain purjelentäjien etuja ajavana järjestönä, koska eri lajien väliset edut ovat ristiriidassa toistensa kanssa?

Provosoit mielestäni jatkuvasti asenteellisilla kirjoitteluilla vastakkainasettelua eri ilmailulajien välillä.

Minusta meillä Suomessa on niin vähän harrastajia ja niin paljon ulkoisia uhkia kuten kustannukset, kasvava sääntely ja byrokratia, lentoasemien kohtalo (erityisesti Malmi) ja ilmatilan saatavuus, että ei meillä ilmailijoilla ole varaa tuhlata energiaa sisäiseen riitelyyn.

Jaksamista niille jotka asioita nyt pyörittää. Ja työrauhaa, kiitos.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä toi SUIOn LAPL/PPL-ATO-hanke taitaa olla jos ei ainoa niin tehokkain tapa säilyttää kerhokoulutus edes jotenkin.

Mistä ne talousnumerot löytyivät? Kimmo taisi jossain niitä laskelmoida yhteen, en nyt vain löydä missä.

t. Timo

http://www.asiakastieto.fi/web/fi/verkkokauppa/riskienhallinnan-palvelut/taloustiedot

[ attachment removed / expired ]

Ei tuo nyt niin huolestuttavalta näytä. Olettaisin, että jos voittoa näytetään tuommoisia summia vuosittain, ollaan verottomuuden kanssa vaikeuksissa. 2009 on näköjään liikevaihto lähes tuplaantunut, ja 2011 tippunut neljänneksen, lieneekö lama-aikojen seurausta.

Näiden lukujen perusteella johdon toimintahan näyttää ihan särmältä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään