Guest japax

Matkakamera N8:n ja järkkärin väliin

16 viestiä aiheessa

En ole mikään himovalokuvaaja, joten en ole halukas kantamaan järkkäriä mukanani. N8 toimii pikakamerana mainiosti, kun on saatavilla jatkuvasti. Järkkärin luovutin työmaakäyttöön for good. Matkoilla ja messuilla N8 ei oikein riitä, vaikka vaivatta mukana kulkeekin, ja järkkariä en aio enää raahata. Sen verran rankkaa puuhaa molemmat ilman ylimääräistä lastiakin. Tästä aiheesta löytyi ketjukin, mutta käsitteli sen verran vanhoja kameramalleja, että avasin uuden. Suosituksia siis kuulisin mielelläni tämän päivän tarjonnasta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minulla on myös tuo Nokian N8. Parasta siinä on varsin hyvä kuvien laatu, oikea salama ja se on aina mukana.

Olen pitkään miettinyt "oikean" kameran ostamista, mutta järkisyyt ovat estäneet ostamisen. Kuvaan kumminkin aika vähän.

 

Ykköskamerani on Olympuksen SP-570 UZ. Se riittää toistaiseksi mainiosti. Kamera on ns. Superzoomi. 4.6-92 mm. 1:2.8-4.5.

Vastaa jotain 26-520 mm. Pidän itse tärkeänä silmäetsintä. Olympuksessa se on sähköinen, mutta kelvollinen. Myös salamakenkä on minulle tärkeä.

 

Olympuksen haittapuoli on sen koko. Se on lähes pienempien järjestelmäkameroitten kokoinen. Ja vaatii kuljetukseen aina jonkun laukun. Varsinkin, jos pitää salamalaitetta ja muita tarvikkeita mukana.

 

En ole tutkinut myöskään nykypäivän tarjontaa. Vastaavat kamerat ovat varmasti kehittyneet paljon.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos vapaasti saa suositella jotain, niin Leican kompaktikamerat. Ne ovat varsin pienikokoisia ja laadukkaita.

Leican X1 on lisäksi Rajalassa juuri nyt poistotuotteena "tarjouksessa".

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Fuji X100s on kyllä todella hyvä, mutta jos haluaa sellaisen kameran mikä menee taskukamerana, ja tuottaa hyvää laatua, niin Sony RX100 kannattaa tsekata. Ns. vanha malli irtoaa noin 430€.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hienoa! Näistäkin syntyy jo aika kattava vertailu minun tarpeisiini, mutta lisääkin saa vihjailla.

 

Tarmo, järkisyyt kannattaa joskus unohtaa jo alkumetreillä.

Terv. Nimim. Hummer

;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vaihtoehtona oletko miettinyt N8:n päivittämistä vaikkapa Nokian 1020:aan? Minä tein niin, ja en ole senjälkeen tarvinnut erillistä matkakameraa mihinkään :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mielessä sekin on käynyt, mutta sen tarkemmin en ole vielä ajatellut. Ja Tarmon järkisyillä ajatellen, N8:kin on melko hyvä matkakamera...

Mutta kun me pojat ollaan semmosia, että vähän väliä pitää saada uusi lelu...jos nyt ostan kameran niin ensikesänä voin ostaa uuden puhelimen joka tapauksessa  ;D

 

 

Edit: Turhat rivinvaihdot pois. Foorumisofta hoitaa rivityksen automaattisesti / IP

Edit 2: En tykkää lukea puoli metriä leveitä rivejä enkä pienennellä ikkunaa sen mukaan mikä sivu sattuu olemaan auki...mutta hoitakoon nyt sitten  8)

 

Saako muuten kysyä kuinka tai miksi ne ylimääräiset rivinvaihdot häiritsevät? Olen tätä ohjetta ihmetellyt aiemminkin.

Vai onko se vaan tämä ilmailuaihe; kaikki pitää olla pirun säädeltyä...jos ei oikeaa syytä löydy niin säädöstetään syyttä...  ;D

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Saako muuten kysyä kuinka tai miksi ne ylimääräiset rivinvaihdot häiritsevät? Olen tätä ohjetta ihmetellyt aiemminkin.

 

Koska jos yrität itse rivittää tekstiä niin muille se näkyy päin honkia. Sinun nimenomaisella näytöllä ja resoluutiolla EHKÄ oikein, muilla ei sinne päinkään.

 

Eli entteriä vain jos vaihdat "kappaletta". Muuten yhteen pötköön kaikki.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Koska jos yrität itse rivittää tekstiä niin muille se näkyy päin honkia. Sinun nimenomaisella näytöllä ja resoluutiolla EHKÄ oikein, muilla ei sinne päinkään.

 

Eli entteriä vain jos vaihdat "kappaletta". Muuten yhteen pötköön kaikki.

 

Olen aina rivittänyt tekstin itse tällä foorumilla. Eli en ole kirjoittanut riviä loppuun, kuin tosi harvoin.

Nytkin olisi ollut tilaa rivillä vielä yli puolet "harvoin" sanan jälkeen, mutta rivi olisi näyttänyt minusta liian pitkältä.

 

Minulle ei ole koskaan napistu täällä rivinvaihdosta. Ehkä olisi pitänyt. Tämä on ainakin o.t.:tä  :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Melko arvokkaita nuo ehdotetut Leica/Fuji (ehkä X20 pl.) mallit; mitäs ylivertaista ne nyt sitten tarjoavat esim. Canonin S/G kompakteihin verratuna? Muuta, kuin tuon perinteisen 60-luvun kinokameramuotoilun ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pieneksi kameraksi ison kennon, miellyttävämmän "käyttöliittymän" (lue: näppäimiä) jne. Jos olisit etukäteen budjetin esittänyt niin olisi helpompi auttaa. :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ketjussa ehdotetut Leica ja Fuji X100 eivät kyllä sovi lainkaan peruskuvaajan kameroiksi. Kummatkin vaativat käyttäjältään viitseliäisyyttä ja pitkää pinnaa. X100s on toki hiukan helpompi mutta menee siltikin vielä spesiaalikameroiden kategoriaan. Välinefriikin ja helppoutta haluavan käyttäjän ero on loppupeleissä huikea...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olen aina rivittänyt tekstin itse tällä foorumilla. Eli en ole kirjoittanut riviä loppuun, kuin tosi harvoin.

Nytkin olisi ollut tilaa rivillä vielä yli puolet "harvoin" sanan jälkeen, mutta rivi olisi näyttänyt minusta liian pitkältä.

 

Minulle ei ole koskaan napistu täällä rivinvaihdosta. Ehkä olisi pitänyt. Tämä on ainakin o.t.:tä  :)

 

Jos rivität ainoastaan lauseiden jälkeen niin ehkä modet ovat luulleet, että kirjoitat vaan todella lyhyitä ja töksähtäviä kappaleita.

 

Liian pitkiähän täällä riveistä tulee, mutta valitettavasti se ei ole ongelma jonka rivitys korjaisi millään järkevällä tavalla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pieneksi kameraksi ison kennon, miellyttävämmän "käyttöliittymän" (lue: näppäimiä) jne. Jos olisit etukäteen budjetin esittänyt niin olisi helpompi auttaa. :)

 

Budjetti? ??? No ainakaan en ilman todella hyviä perusteita halua aina matkoilla mukana kannettavaksi kameraksi jotain 1000..2000 € hintaista 'pokkaria'!

 

Hiukan halvemman hintaluokan 'valokuvausharrastajan pokkareita' voi katsella vaikka tuosta http://www.dpreview.com/articles/6489685206/enthusiast-compact-camera-2013-roundup. Jääköön nyt kertomatta, mikä noista tuli valittua omaksi 'messukameraksi', kun en kameraa ole vielä edes saanut :-[

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään