Jouni Laukkanen

SIL liittokokous 2014

161 viestiä aiheessa

Ai, ei minkäänlaisia uudistuksia jäsendemokratiaan? Ei sitten, oliko edes pulukkinen paikalla kun vain puolet oli valtakirjalla edustettuna?

 

 

Tästä ei oikein syntynyt keskustelua. Ongelma näissä kokouksissa tahtoo olla, että uusia esityksiä ja muutoksia ei helpolla hyväksytä. Osa esityksistä meni lopulta läpi, kun ne esitettiin erillisinä muutoksina kuluvan vuoden toimintasuunnitelmaan. Ensi vuonna on odotettavissa lisää esityksiä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ilmailulehti on siis Hallintokuluja?

 

Nyt tässä pystyt kertomaan mitä summa piti sisällään, mutta miksi kokouksessa hallituksella oli ongelmia kertoa tämän erän sisältöä?

 

Kyse on siis jäsenlehdestä, joka jossakin tehdyn tulkinnan mukaan kuulu momentille "hallintokulut". En tiedä miksi.

Eikä tässä mitään salaisuuksia ollut, ilmeisesti ne hallituksen edustajat jotka istuivat eturivissä (ja joille kysymys osoitettiin ensin) eivät heti muistaneet asian laitaa.

 

Peter

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eli muumimamma vai kuka sitten olikaan, kun avaamme silmät kaikki paha on poissa. 8)

 

Ihan hampaaton liittokokous ei kuitenkaan ollut. Pitkästä aikaa kyseenalaistettiin hallituksen esityksiä ja tehtiin muutoksia. Olin positiivisesti yllättynyt.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

KEITÄ ansioituneita ilmailijota palkittiin ja miten?

 

Hukkasin muistiinpanoni, joten tietyllä varauksella on suhtauduttava näihin tietoihin.

Lista palkinnoista löytyy täältä: http://www.ilmailuliitto.fi/fi/suomen_ilmailuliitto/palkitsemiset

 

Kotkanpoika -palkinnon sai Lappeenrannan Ilmailuyhdistys

Liiton kultaiset ansiomerkit saivat Skydive Karjalan Rauno Härkönen ja täältä palstaltakin tuttu Osmo Jalovaara

Harmon-patsaan sai Antti Soila mm. Mt Everest -lennosta ja...

Suomen Ilmailupatsaan sai Esko Lähteenmäki

Luumun maljan sai...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei Jouni!

 

Nyt meni vähän sekaisin,

 

Osmolle tuli se liiton kunniajäsenyys. Se toinen kultamitale kerholle, jaettavaksi kerhon tilaisuudessa. Ja se toinen kultamitali meni Pentti Lehdolle, jos nyt ihan oikein muistan.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ymmärsinkö oikein, että vastuuvapaus myönnettiin, vaikka 500 000€:n kuluille ei selitetty käyttökohdetta? Tais olla paljon "hyviä veljiä" äänestämässä.

 

Kyse oli käsittääkseni siitä, että paikalla olleet hallituksen jäsenet eivät muistaneet sinänsä ihan merkittävän kokoisen erän tarkempaa sisältöä. Jostakin syystä ko. erää ei ollut avattu lainkaan, mistä syystä kokonaiskuvaa vuoden 2013 taloudesta oli ehkä hieman hankala muodostaa. Vaikutti kuitenkin sille, että kyse oli pikemminkin siitä, että kukaan hallituksesta ei ole ottanut SIL:n tilinpitokäytäntöjä kovinkaan hyvin haltuun, kuin siitä, että asiaan olisi liittynyt minkäänlainen väärinkäytös. Yleisöstä esitettiin tässä vaiheessa kuitenkin melko kärkeviä kommentteja. Ehkä ihan aiheestakin.

 

Muuten kokous oli melko ristiriitainen kokemus. Olin paikalla vain seuraamassa kokousta ilman, että olisin edustanut valtakirjalla mitään jäsenyhteisöä. Ehkä eniten keskustelua herättänyt asia oli Markku Hiedanpään (esitys löytyy vuosikokoussivulta) ja Jorma Sucksdorffin esityksiin liittynyt keskustelu siitä tulisiko SIL ry:n harjoittaa ilmailulain 169§ tarkoittamaa viranomaistoimintaa. Hallituksen esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 sisälsi lausahduksen, että SIL ei päätöksensä mukaisesti osallistu viranomaistoiminnan harjoittamiseen, mutta tätä kohtaa kokous taisi päättää lopulta muuttaa. Keskustelu oli kuitenkin hieman rönsyilevää ja hankalaa seurata, joten muut paikalla olleet korjannevat tarvittaessa.

 

Ilmailulain 169§ tarkoittamien viranomaistehtävien hoitamisesta käytävä keskustelu ei kuitenkaan ainakaan minulle oikein auennut. Ex-puheenjohtaja Pitkänen muistutti keskustelussa, että hallituksen toimintasuunnitelmaehdotukseen kyseinen asia oli kirjattu koska SIL ry ei katso, että sillä olisi juurikaan valmiuksia hoitaa viranomaistehtäviä. Mutta ilmeisesti mm. Hiedanpää ja Sucksdorff näkevät asian toisin. Hiedanpäällähän on tunnetusti on pitkä historia virkamiehenä ilmailuviranomaisen riveissä, mutta on käsitykseni mukaan nykyään eläkkeellä. Näyttipä kuitenkin jokunen Trafissa nykyisinkin töitä tekevä virkamies osallistuneen päätöksentekon asiassa, toimien jonkun SIL:n varsinaisen jäsenen kokousedustajana.

 

Moottori-, ultrakevyt ja experimental-toimikuntien osalta nähtiin myös jollakin tapaa erikoinen näytelmä. Toimintasuunnitelmaa 2014 käsiteltäessä Jorma Sucksdorff esitti, että vielä vuonna 2013 toiminut MUT pilkotaan kahdeksi eri toimikunnaksi. Päätös johti tietysti siihen, että kokous valitsi myös puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat kahdelle toimikunnalle yhden sijaan. En tiedä mitä asian takana oikeasti on, mutta päätöksentekomielessä asia oli varsin erikoinen. On vähintäänkin kyseenalaista, että pystyikö SIL ry:n jäsenkunta ennustamaan liittokokouskutsun perusteella tällaisesta asiasta päätettävän kokouksessa. Ja liittyen siihen yleisempään keskusteluun SIL:n päätöksenteosta voi kai todeta, että jäsenyhteisöjen mahdollisuutta muodostaa asiasta kantaa etukäteen oli lähinnä teoreettinen. Toimintasuunnitelma-asiasta käydyn keskustelun aikana Sucksdorff sentään totesi, että kokouksen seuraavassa kohdassa valittavat puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat kyllä tietävät mistä on kyse tms. (!)

 

Ehkä hieman hyvän maun ja hallintokäytäntöjen rajamailla liikuttiin myös siinä, että valtakirjalla jäsenyhteisöjä oli edustamassa henkilöitä, jotka olivat ehdolla myös henkilövalintoja tehtäessä.

 

Antti Jouppi kävi tekemääni esitykseen liittyen puhujapöntössä toteamassa, että Suomen Urheiluilmailuopisto Oy toimii ja että se noudattaa tekemiään sopimuksia. Jälkimmäisen viittauksen merkitys ei oikein selvinnyt vieläkään. Joupille esitettiin kysymys, joka käsitteli sitä onko ex-toimitusjohtaja Kuosmasen kohdalla ollut olemassa palkanmaksujärjestelmä, joka ei ollut "normaali" mutta Jouppi kategorisesti kieltäytyi vastaamasta asiaan.

 

Puheenjohtajaehdokkaat painottivat paljon nuorisotyön merkitystä. On mielenkiintoista nähdä millä tavalla nuorisotyön merkityksen korostaminen tulee ihan konkreettisesti näkymään SIL ry:n toiminnassa. Kiinnostavana tilastotietona kokouksessa kerrottiin, että SIL ry:n jäsenmäärä oli vuoden 2013 aikana pienentynyt n. 500 jäsenellä.

 

Harri

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei Jouni!

 

Nyt meni vähän sekaisin,

 

Osmolle tuli se liiton kunniajäsenyys. Se toinen kultamitale kerholle, jaettavaksi kerhon tilaisuudessa. Ja se toinen kultamitali meni Pentti Lehdolle, jos nyt ihan oikein muistan.

 

 

Mitähän nyt olin taas ajatellut... Pömppö Lehto sen sai. Ja Osmo kunniajäsenyyden. Kärsin jostain SIL-lägistä.

 

Onneksi on niitä jotaka muistavat.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään