Jari Tanskanen

Lentoasemauutisia - Suomen lentoasemat

657 viestiä aiheessa

Savonlinnan lentoliikenteen kaksi edellistä lentoyhtiötä, eivät ilmeisesti edes halunneet aktiivisesti lennoille matkustajia. Hyvä että Savonlinnan asukkaat tiesivät että lentoja lennetään. Mainonta todella vähäistä näiden lentoyhtiöiden osalta. Tukisummat kelpasivat yhtiöille, etenkin Nyxairin kanssa välillä oli myös ongelmia koneiden kanssa, myöhästymisiä tuli loppuajasta. Sen sijaan BASe Airlines on mainostanut jo reilusti enemmän kuin kaksi edellistä lentoyhtiötä reittiä, erittäin hyvä tarjouskampanja oli tarjolla. Voisi ennakoida matkustajamäärän nousua Savonlinnan reitillä, kun on ihmisillä tiedossa että lentoliikenne on jälleen alkanut. Ei tehnyt hyvää etenkään nuo viikkojen/kuukausien tauot välissä reitillä, kun edellisen sopimuksen lentoyhtiö lopettaa kesken sopimuskauden lennot joulukuussa 2022, sitten maaliskuussa Nyxair paikkaamaan 6 kuukaudeksi, sitten 5 viikkoa taukoa jälleen.  

Savonlinnasta jos haluaa aamuksi Helsinkiin, junalla joutuu lähtemään edellisenä iltana, kun eka aamusta lähtenyt juna on 10:40 Helsingissä. Viime aikoina lisäksi VR:n kanssa saanut Savonlinnassa alkumatkan kiskobussilla tai linja-autolla. On juna varmasti hyvä siellä missä se menee muutamassa tunnissa Helsinkiin, Savonlinnassa 4 t 30 min noin matka-aika junalla tai linja-autolla Helsinkiin.

Eihän se pidemmän päälle ole järkeä tukea lentoliikennettä, jos matkustajamäärät jäävän vähäisiksi. Nyt on Savonlinnalla vielä ensi kesäksi Charter-lentoja neuvotteluiden alla Savonlinnaan, ainakin täällä puhuttu jos ei reittilentoja ole lentoasemalle, Finavia lopettaa lentoaseman toiminnan. Se olisi samalla varmasti Charter-lentojen loppu Keski-Euroopasta tänne, kun ei Savonlinnan kaupungin ole varmaankaan rahallisesti järkevää käydä itse pyörittämään lentoasemaa Charter-lentoja varten.

2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

https://yle.fi/a/74-20062402

Lappeenrannan päättäjät äänestävät keskiviikkona lentokentän alasajosta. Esityksen mukaan kentälle myönnetään 1,3 m€ tukea ensi vuodelle kentän hallittuua alasajoa varten.

Marja-Liisa Vesterinen (sd), joak on esityksen takana, kertoo ettei kenttä ole täyttänyt mitään sille asetetuista tavoitteista. 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
11/27/2023 at 21.22, Harri Mattila kirjoitti:

https://yle.fi/a/74-20062402

Lappeenrannan päättäjät äänestävät keskiviikkona lentokentän alasajosta. Esityksen mukaan kentälle myönnetään 1,3 m€ tukea ensi vuodelle kentän hallittuua alasajoa varten.

Marja-Liisa Vesterinen (sd), joak on esityksen takana, kertoo ettei kenttä ole täyttänyt mitään sille asetetuista tavoitteista. 

Lappeenrannan lentokentän tukeminen ja toiminnan jatkaminen sai keskiviikkona kaupunginhallituksen tuen. Valtuustolle esitetään joulukuussa, että lentokenttää tuetaan ensi vuonna 1,3 miljoonalla eurolla.

https://yle.fi/a/74-20062806

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No niin, nyt on junatutkija ja ilmastovouhkaajat taas Lapin matkailun kimpussa;  https://yle.fi/a/74-20068023 

"Lentoveroa Suomeen ajaneen kansalaisaloitteen alullepanija Silja Jääskeläinen on järkyttynyt päivämatkailusta. Lentoveroa yritettiin saada läpi eduskunnassa Marinin hallituksessa mutta tuloksetta.

– Suomea tulisi kiinnostaa asian eettinen puoli.

– Meitä lentoveron kannattajia ei yllättänyt päästöjen suuruus vaan se, että ilmastokatastrofin aikana tällainen toiminta on edelleen mahdollista, Jääskeläinen sanoo.  Hänen mielestään Suomen valtion pitäisi tarttua asiaan välittömästi."

Tästä oli jo joulun aikaan YLE:n toimittelija Enontekiössä kyselemässä Lapin luonnosta innoissaan olleilta brittimatkailijoilta, että "eikä teitä hävetä?" Huh, huh... YLEä ei näemmä hävetä yhtään nostaa tätä toistuvasti tikun nokkaan.  Ei taitaisi montaa brittiä tulla Lappiin, vaikka junalla joskus pääsisikin?

Sitä vaan ihmettelen, miten ne päästöt on siitä kiinni kauanko ne matkustajat ovat olleet kohteessa?  Nämä vouhkaajat vissiin luulee, että kaikki tuo kalusto seisoisi jossain Euroopan kentillä, jos eivät lentäisi Lappiin.  Meille tietty parempi, että lentävät tänne eikä esim. Kanarialle. 

2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Omien laskujeni mukaan Lappiin ml. Kuusamo oli marraskuun lopulta vuodenvaihteeseen asti ulkomailta 1070 lentoa, joista Enontekiölle 70 lentoa. Enontekiö oli käytännössä ainoa kenttä, jonne tehtiin päivämatkoja. Esimerkiksi Rovaniemelle oli ainoastaan muutama päivälento Varsovasta eikä yhtään Isosta-Britanniasta.

2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
26 minuuttia sitten, Harri Koskinen kirjoitti:

Omien laskujeni mukaan Lappiin ml. Kuusamo oli marraskuun lopulta vuodenvaihteeseen asti ulkomailta 1070 lentoa, joista Enontekiölle 70 lentoa. Enontekiö oli käytännössä ainoa kenttä, jonne tehtiin päivämatkoja. Esimerkiksi Rovaniemelle oli ainoastaan muutama päivälento Varsovasta eikä yhtään Isosta-Britanniasta.

Jos päivämatka tehdään meno/paluu samalla koneella (kuten vissiin EFET?), niin vähemmänhän siinä päästellään, kun se kone seisoo päivän kentällä sen sijaan että palaisi heti takaisin ja ehtisi samana päivänä useammalle keikalle.  Mutta hei, tämähän se vie kuitenkin elämän edellytykset  250.000 ihmiseltä! 

2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toki yhden koneen seisominen kentällä ei vähennä lentämistä jos muilla reiteillä on kysyntää. Silloin hankitaan lisää kapasiteettia.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

http://lentoposti.fi/uutiset/jyv_skyl_n_lentoaseman_kiitotielt_l_ytyi_halkeamia_ja_irtokivi_suihkukoneliikenne_kiellettiin_tilap

Jyväskylän Tikkakosken lentoaseman kiitotieltä on löytynyt 16. tammikuuta 2024 halkeamia ja irtokiviä, jotka vaativat jatkuvia tarkkailutoimia. Vuonna 2020 peruskorjatulla kiitotiellä suoritettiin routakorjauksia ensimmäisen kerran jo keväällä 2021. Nyt löydettyjen vaurioiden perusteella lentoliikenne suihkukonekalustolla on kielletty lentoasemalle toistaiseksi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

https://www.lentoposti.fi/uutiset/ilmasotakoulun_hawkit_todenn_k_isesti_tilap_isesti_pirkkalaan_syyn_tikkakosken_kiitotien_routavauriot

Jyväskylän Tikkakosken kiitotien routavauriot vaikuttavat lentokentän pääkäyttäjän eli Ilmasotakoulun toimintaan. Parhaillaan käynnissä on arviointi Hawk-suihkuharjoituskoneiden tilapäisestä siirtämisestä Tampere-Pirkkalan lentokentälle. Finavia valmistelee kiitotien korjaustoimia, jotka alkavat helmikuun toisella viikolla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Savonlinnan kaupunki on tehnyt uuden yhteistyösopimuksen charter-lennoista eurooppalaisen matkanjärjestäjän Voigt Travelin kanssa. Charter-lentoja Rotterdamista Savonlinnaan on ensi kesänä 13.

Tiedotteessa kerrotaan, että yhteistyösopimus Voigt Travelin ja Business Finlandin kanssa ensimmäisistä charter-lennoista tehtiin vuosi sitten, ja kesäkuussa 2023 lennettiin ensimmäiset kolmiolennot välillä Rotterdam – Savonlinna – Rovaniemi.

Tulevana kesänä kolmiolentoja reitillä on siis yhteensä 13. Lennot ovat kesä-syyskuussa. Kaupungin panostus yhteismarkkinointiin on tänä vuonna 40 000 euroa, tiedotteessa kerrotaan.

https://www.ita-savo.fi/paikalliset/6492549

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vaasassa ei liukkaudentorjunta näytä onnistuvan siinä määrin, että ATR:lla pääsisi laskuun, kone lähti ilmeisesti takaisin Helsinkiin. Märkä jää on hieman ongelmallinen kitkan kannalta.

EFVA 221650Z AUTO 17016KT 5000 -SHRA OVC005 01/01 Q0973
01221311 16 1/1/1 100/100/100 03/03/03 WET SNOW ON TOP OF ICE/WET SNOW ON TOP OF ICE/WET SNOW ON TOP OF ICE

 

fin1tj_efva_diversion.png

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ilmeisesti myös Turussa on vastaavia haasteita, kiitotieluokka 0/0/0 ja kaikki rullaustiet suljettu:

EFTU
01221526 08 0/0/0 NR/NR/NR NR/NR/NR NR/NR/NR
ALL APRONS POOR. REMARK/ RWY 08 NOT IN USE / ALL TWYS NOT IN USE

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
23 minuuttia sitten, Jyrki Pinomaa kirjoitti:

Ei päässyt Ryanair'kaan eilen Lappeenrantaan - aikansa pyörittyään palasi takaisin Tukholmaan.

Ryanairin 9H-VUA oli rikkoutunut eilen aamupäivällä Lappeenrantaan ja on edelleen siellä. Ensiksi iltapäivällä Tukholmasta oli tulossa sen tilalle 9H-QCB, mutta se joutui palaamaan takaisin. Sitten illalla Bergamosta oli tulossa 9H-QDH, mutta sekään ei päässyt laskuun vaan lensi Helsinkiin.

Ylen uutisessa ei mainita tuota Tukholmasta tulossa ollutta konetta:

https://yle.fi/a/74-20070739

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uutisoitujen 13 Rotterdamin-lennon lisäksi Savonlinnaan tulee 4 charterlentoa Saksan Frankfurtista.

Savonlinnan Seudun Matkailun, Mikkelin kehitysyhtiö Miksein ja Go Saimaan yhteistyösopimukset suorista charterlennoista Rotterdamista ja Frankfurtista Savonlinnaan solmittiin Alankomaiden suurimman matkanjärjestäjän Voigt Travelin ja saksalaisen matkanjärjestäjän Zonistan kanssa.

Nyt solmituissa sopimuksissa yhteistyössä mukana on koko Lake Saimaan alue (Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Varkaus, Joroinen ja Kitee).

Frankfurtista Zonistan ensimmäinen lento tulee elokuun 15. päivä ja viimeinen 5. syyskuuta. Yhteensä lentoja on 4. Lentoyhtiönä on Discover Airlines (Lufthansa Group), ja paikkoja koneessa on 180, kerrotaan tiedotteessa.

https://www.ita-savo.fi/paikalliset/6497223

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Iberia lähes kaksinkertaistaa lentojensa määrän Madrid−Rovaniemi-reitillä ensi talvena. Reittiä lennetään ensi talvena ajanjaksolla 30.10.2024−1.3.2025. Lentoja on joulukuussa neljästi viikossa keskiviikkoisin, torstaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin. Tammi-helmikuussa viikkovuoroja on kaksi: keskiviikkoisin ja lauantaisin.


https://www.finavia.fi/fi/uutishuone/2024/iberia-lahes-tuplaa-lentonsa-madridista-rovaniemelle-ensi-talveksi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Enontekiön lentokentän kiitotie, rullaustie ja asemataso päällystetään uudelleen yli viisi miljoonaa euroa maksavassa remontissa.

– Kentän asemataso on tällä hetkellä aikamoinen mosaiikki ja se ei varmasti kestäisi tuossa muodossa painavien koneiden kesäoperointia.

Hiljattain Enontekiön lentoasema on valittu myös huoltovarmuuskeskuksen ilmakuljetuspoolin huoltovarmuuskriittiseksi yritykseksi.

Viime vuonna Enontekiön lentoaseman matkustajamäärä oli lähes 33 000 henkilöä. Suurin osa kentälle saapuvista charterlennoista oli Isosta-Britanniasta.

https://yle.fi/a/74-20100441

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Petrin linkkaaman uutisen lopussa oli vielä kunnallispoliittinen uutinen, missä lentoaseman toimarin kerrottiin siirtyvän elokuussa Enontekiön kunnanjohtajaksi. Voimia uuteen tehtävään 😃. 
 

Lainaa

Keväällä Marko Halla valittiin Enontekiön kunnanjohtajaksi ja hän aloittaa virassa elokuun aikana. Lentoaseman uusi toimitusjohtaja valitaan todennäköisesti ensi vuoden puolella.

 

Muokattu: , käyttäjä: Topi Falkenberg
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuopion lentoaseman laajamittainen remontti on valmistunut.

Lainaa

 

Finavia on kunnostanut lentoaseman aluetta kolmena peräkkäisenä kesänä. Tämän kesän osuus remontin kuluista on 13 miljoonaa.

Tänä kesänä remontissa asfaltoitiin kentän kiitotie ja päällystettiin myös aiemmin levennetyt rullaustiet. Yhteensä asvaltoitua pinta-alaa kertyi 321 506 neliötä. Lisäksi uusittiin lentokoneiden käyttämä, Juurusvedessä oleva lähestymisvalolinja ja sen tukirakenteet.

Myös muun lentoasema-alueen valojärjestelmä ja sähköjärjestelmä modernisoitiin. Kiitotien ja rullausteiden valaisimet vaihdettiin aiempaa energiatehokkaampiin led-lamppuihin.

Remontissa kunnostettiin myös kentän hulevesiviemäriverkosto, jotta hulevesien ohjaaminen tehostuu ja lentoasematoimintojen ympäristövaikutukset vähenevät.

Remontin vuoksi kentän lentoliikenne on ollut tauolla juhannuksen jälkeisestä maanantaista 24. kesäkuuta saakka. Lentoliikenne kentällä alkaa jälleen keskiviikkona 6. elokuuta.

Karjalan lennoston Hornet-hävittäjät ovat olleet remontin ajan sijoitettuna muille lentokentille. Hornetit palaavat Kuopion lentoasemalle lähipäivinä.

 

https://yle.fi/a/74-20103345

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
2 tuntia sitten, Tuomas Kulmala kirjoitti:

SAS avaa Turku-Kööpenhamina -reitin uudelleen.

Vähän tämä SASin omistusmuutos ennakoikin hubien keskittymistä CPH:lle ja huhuja on kuulunut jo jonkin aikaa. Lentävätköhän CRJ:llä? 

Tuskin lentävät. Ottavat varmaan käyttöön Turkuun vanhat 747-koneet :DWhat Happened To Scandinavian Airlines' Boeing 747s? (simpleflying.com)

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään