Diakuvien skannaus (paljon dioja)

[Tarmo Kallio 249]

Olen miettinyt isäni diojen digitointia. Kuvia on paljon . Monia satoja kumminkin. Diat ovat lippaissa jotka projektori veti sisään nappulan painannuksella ja vaihtoi kuvaa.  Ei se pyöreä malli. Sitten vielä minun ottamat diat. Niitä on vain jotain alle 200 kpl.

 

Isäni kuvasi Kodakin diafilmille. Kuten minäkin. En tiedä isäni vanhimmista kuvista. Niillä on jo ikää melkein 50 vuotta.

 

Minulla ei ole diaskanneria. Eikä mitään kokemusta diojen skannauksesta. Kannattaisiko minun ostaa hyvä skanneri ja opetella, vai antaa työ jonkun kaupallisen digitointifirman tehtäväksi?

[Pauli Hankonen 676]

Näin kolmen vuoden skannausurakan jälkeen sanoisin, että kannattaa hankkia skanneri ja skannata itse. Minä skannasin sekä isäni, että omat kuvat (diojen lisäksi myös paperit ja negat) ja se oli hieno aikamatka paitsi oman elämän kertaukseen, niin myös aikaan ennen minua. Kuvia oli verrattaen suuri määrä, yhteensä noin 40 000 20 000 kuvaa.

 

Mutta. Homma on hidasta ja työlästä. Minun työprosessinin meni jokseenkin seuraavalla tavalla. 1. kuvat laatikoista johonkin järjestykseen (suosin kronologista). 2. kuvien kevyt putsaus ennen skannausta. 3. Skannaus. 4. Skannatun kuvan vienti Lightroomiin. 5. Hienosäätö photoshopilla. 6. Alkuperäisten kuvien kelvollinen arkistointi.

 

Skanneri jonka omistan on mallia CanoScan 9000F. Se on aika hyvä kompromissi. Paras se ei missään nimessä ole, mutta tasoskanneria kannattaa kuitenkin harkita jos haluaa minun laillani skannata negojen ja diojen lisäksi paperiprintitkin talteen. Ainakin meidän kahden kokoelmissa oli havaittavissa jomman kumman formaatin puutetta. Isäni kokoelmissa oli jonkun verran negoja joita ei oltu jostain syystä koskaan vedostettu paperille ja minun kokoelmissani taas oli paljon paperikuvia joiden negatiivit olivat vuosien saatossa hukkuneet. Päätin jo aika aikaisessa vaiheessa, että arkistoin kaikki originaalit, sillä skanneri ja skannaaja eivät ole parhaita saatavilla olevia, joten skannaustulosta voi käyttää pika-albumin lisäksi hakemistona jos haluaa jonkun kuvan skannauttaa myöhemmin ammattilaisella.

 

Aikaa tuossa hommassa tosiaan palaa, mutta ainakin itse koin homman antoisaksi. Kun aloitin homman, en tiennyt kuvien skannaamisesta juurikaan mitään, mutta matkan varrella oppii yhtä jos toista. Suurta riemua koin myös siitä kun lähetin työn edetessä isäni nuoruuskuvia ihmisille joita ne koskettavat. Palaute oli pelkästään positiivista kun s-postiin kolahti kuvia 20 - 50 vuoden takaa tilanteista joissa ihmiset ovat olleet mukana

 

Paremman laadun oilisin ehkä saanut ammattilaisen käyttämisellä, mutta silloin en olisi päässyt samalla tavalla aikamatkalle lapsuuteen ja aikaan ennen minua.

 

Edit, tarkistin skannausten lukumäärän ja olin näköjään liioitellut puolet ylöspäin noita määriä..

[Juha Kari 2]

Komppaan pitkälti Pauli Hankosta, olen skannannut omat n. 2000 diaa ja negojen skannaus (enemmän kuin dioja ja monta formaattia) on kesken. Skannerina minulla on nyt Epson V750, aiemmin skannailin HP:n S20:llä  ja Epson 4990:llä.  Skannereita on markkinoilla monenlaisia, dioja varten jopa Reflecta digitdia joka syö suoraan kasettejasi. Jos haluat skannata useita eri formaatteja, on tasoskanneri valokannella yksi hyvä vaihtoehto. Hinnaltaan halvempi kuin dedikoidut, ja jos skanneriin saa useita kehikoita negoja ja dioja varten, nopeutuu työnkulku selvästi. Tasoskannerin laatu ei ole paras mahdollinen, mutta noudatan samaa menettelyä kuin Pauli - säilytän alkuperäiset ja jos tarvetta on, voi muutaman skannauttaa uudelleen ammattilaisella.

 

Skannattujen kuvien arkistointiin kannattaa kiinnittää huomiota, jotta jatkokäsittely onnistuu paremmin kuin kenkälaatikossa olevien negojen kanssa. Kuvien nimeäminen ja tagien (hakusanojen) käyttö sekä linkki skannatusta kuvasta alkuperäiseen kannattaa miettiä omien tarpeiden kannalta ja huolellisesti.

 

t. Juha

[Tarmo Kallio 249]

Minulla on tuollainen normaali Canonin tasoskanneri. Se on ns. Monitoimimustesuihkari.  Diojen skannaukseen siitä ei ehkä ole.

Ehkä toimisi valokuvilla. En ole kerinnyt kokeilla.

 

Päätin, että kaupallinen yritys digitoi 10 diaa hyvällä laadulla, että tiedän miltä kuvien pitäisi näyttää. Laitan sitten kuvat tänne.

Käytän ehkä samaa firmaa, joka pelasti meidän häävideokasetin

 

[Petri Lehtovirta 911]

Pieneen määrään ei välttämättä kannata omaa laitetta ostaa - silloin on vaihtoehto marssia esim paikalliseen kirjastoon, jos siellä on diascannereita ajettavissa. Ainakin pääkaupunkiseudulla on.

[Ilpo Isoluoma 22]

Mulla on tuollainen Nikon Coolscan V ED diaskanneri USB-liitännällä. Ei maailman nopein, mutta jälki kyllä riittää. Paras tarkkuus  antaa kuvatiedostoksi muistaakseni 16 Megaa. Ainut mitä jäi kaipaamaan, oli skanneri jolla onnistuisi  6 x 6 ja 6 x 9 negat. Ne saan nykyään ihan tyydyttävästi Epson  V5000-tasoskannerilla. Uutta elämää saa Epsonilla jopa vanhoille minikokoisille pinnakkaisvedoksille. Niissä yllättävästi suurennusvaraa ja mustavalkoisina ovat hyvin säilyneitäkin.

 

Lasikehyksillä olevat diat tuppaa keräämään mikrobikasvustoa. Näkyy pienenpieninä mustina pisteinä tai vielä pahempana. Melko työlästä on kun joutuu repimään kehyksestä lasin pois  sotkujen takia.

 

Kuvankäsittelyohjelmat ovat kyllä melkoisia taikureita. Värien palautus, tummien diojen kirkastaminen, roskienkin poistaminen ym. Jonkinverran jopa liikahtaneen kuvan korjausta onnistuu.

 

Väridiat ei säilyi ikuisesti. Värit häviävät vaikka miten säilyttäisi.

[Tarmo Kallio 249]

Mikään ei säily ikuisesti    50 vuotta vanhat diat ovat ehkä katsottavissa 50:n vuoden päästäkin. Nykydigitallenteet tuskin.

[Ilpo Isoluoma 22]

Diojen ja DVD-levyjen säilytys on yleensä normaalihuushollisissa ns kenkälaatikkomenetelmällä tai vielä rennommin. DVD ilman koteloa ja auringonpaisteessa on pian entinen. Samoin kuvat ja diat. Mustavalkoiset säilyy yllättävän hyvin. Pitäisi siis välttää valoa, lämpöä ja ilman happea. Ehkä pitäisi laittaa pakastimeen.

 

Kennedyn suvulla oli oma valokuvaaja. Hän talletti korvaamattoman arvokkaat 40 000 negaa World Trade Centerin pankkiholviin. Se oli siinä sitten.

[Juha Kari 2]

Mikään ei säily ikuisesti    50 vuotta vanhat diat ovat ehkä katsottavissa 50:n vuoden päästäkin. Nykydigitallenteet tuskin.

En ymmärrä käsitystäsi nykydigitallenteiden säilymisestä. 50 vuotta vanhat diat ovat minulla osittain menettäneet värejään (filmin merkistä riippuen), mutta skannaus ja ohjelmallinen värien palautus on pelastanut ne lähes alkuperäisinä. Siis eivät diatkaan ole ikuisia, kuten itse totesit. Digitallenteet säilyvät samalla tavalla kuin filmit, oikea säilytystapa on tärkeää, ja digimateriaalin etuna filmiin on kopioinnin häviöttömyys. Jos siis digikuvan tallennusmedia on 'ei-ikuinen', pitää se kuva kopioida uudelle medialle, mutta kopioinnissa ei häviä mitään. Varmuuskopiointi on myös muistettava tehdä ja uusittava sekin säännöllisesti. Myöskin digikuvan formaatti pitää valita sellaiseksi, että se on luettavissa yleisillä ohjelmilla (ei eksotiikkaa) ja tietovälineessä on sama juttu. Jos osoittautuu, että digikuvat uhkaavat jäädä ilman katseluohjelmaa tai lukulaitetta, pitää suorittaa konversio. Vertaa esim. VHS-kasetit ja vanhat 8-milliset elokuvat.

[Kristian Rastas 1]

Vinkki: varmaan kaiken nopein tapa "skannata" kuvat on kuvata ne diakopiointilaitteella tai makro-objektiivilla 1:1 kontrolloidulla valolähteellä ja jollain hyvällä  multimegapikselirungolla. Toki siinäkin ehkä menettää jotain Kodachromesta verrattuna aitoon diaskanneriin, mutta itse sitä päättää mikä on riittävä taso.

Ajattelin tässä siis työn nopeutta. Aika hyviä tuloksia tälläkin menetelmällä on saatu, varsinkin kun kamerat ovat kehittyneet. 

 

Pekka Potkalla esim. juttu tästä tekniikasta blogissaan:

http://www.pekkapotka.com/journal/2012/11/11/copying-slides-with-om-d-and-60mm-macro.html

 

 

-k-

[Pekka Potka 0]

Toki siinäkin ehkä menettää jotain Kodachromesta verrattuna aitoon diaskanneriin, mutta itse sitä päättää mikä on riittävä taso.

 

 

Laadun syntyminen on kiinni neljästä kohdasta:

1. ilmaisimen riittävästä dynamiikasta

2. objektiivin laadusta makroalueella

3. reprottavan dian suoruudesta (= ei kupruile ja on samassa tasossa ilmaisimen kanssa)

4. taustavalon tasaisuudesta ja korkeasta värintoistoindeksistä (CRI).

 

Jopa parhaat koskaan valmistetut diaskannerit eli Nikonin 4000- ja 5000-sarjalaiset ja Imacon/Hasselblad Flextight halvemmista puhumattakaan haviävät hyville digijärjestelmille kohdassa 1. Nikonien iso ongelma on kohta 3, koska niillä syväterävyys on niin onnettoman pieni. Olen omistanut kaikenlaisia skannereita rumpuskannereista yllä mainittujen kautta tasoskannereihin. Skannerien optiset ratkaisut ovat yleensä kovin vaatimattomia. Vaikka ilmaisinkammassa olisi pikseleitä tuhansittain, siitä ei ole mitään hyötyä, jos optinen systeemi tuottaa huntua ja pehmeää suttua. Skannerit ovat myös pölypesiä, mikä näkyy nopeasti vaaleiden alueiden hehkuna. Linkkaamassasi jutussa esittelemäni systeemi hakkaa kyllä kaikki muut paitsi rumpuskanneria, ja häviää sillekin vain, jos rumpuskannaukset tehdään skannausöljyn kanssa. Nikoneihin itselläni oli kehystettyjen diojen automaattinen syöttölaite. Se teki skannaamisen edes jotenkin inhimilliseksi, mutta tämä menetelmä on sitäkin nopeampi.

 

 

 

[Pekka Potka 0]

En ymmärrä käsitystäsi nykydigitallenteiden säilymisestä. 50 vuotta vanhat diat ovat minulla osittain menettäneet värejään (filmin merkistä riippuen), mutta skannaus ja ohjelmallinen värien palautus on pelastanut ne lähes alkuperäisinä. Siis eivät diatkaan ole ikuisia, kuten itse totesit. Digitallenteet säilyvät samalla tavalla kuin filmit, oikea säilytystapa on tärkeää, ja digimateriaalin etuna filmiin on kopioinnin häviöttömyys. Jos siis digikuvan tallennusmedia on 'ei-ikuinen', pitää se kuva kopioida uudelle medialle, mutta kopioinnissa ei häviä mitään. Varmuuskopiointi on myös muistettava tehdä ja uusittava sekin säännöllisesti. Myöskin digikuvan formaatti pitää valita sellaiseksi, että se on luettavissa yleisillä ohjelmilla (ei eksotiikkaa) ja tietovälineessä on sama juttu. Jos osoittautuu, että digikuvat uhkaavat jäädä ilman katseluohjelmaa tai lukulaitetta, pitää suorittaa konversio. Vertaa esim. VHS-kasetit ja vanhat 8-milliset elokuvat.

 

Näinpä, vuoden 1964 väridia ei tänä päivänä näytä kovin kaksiselta ellei se ole koko ajan pimeässä säilytetty (ei projisoitu) Kodachrome.