newsBot

Henkilöstöjohtaja Manne Tiensuu jättää Finnairin

7 viestiä aiheessa

Finnairin henkilöstöjohtaja ja johtoryhmän jäsen Manne Tiensuu jättää Finnairin. Hän on toiminut tehtävässä vuodesta 2010 ja jättää yhtiön seuraajan löydyttyä.

 

"Manne on tehnyt hienoa työtä Finnairin henkilöstötoiminnon ja Finnairin henkilöstöpolitiikan kehittämisessä. HR-toimintojen tiivistäminen ja kehittäminen on ollut mittava suoritus ja Finnair on myös selvästi edistynyt johtamiskulttuurinsa kehittämisessä", sanoo Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo. "Finnair on rakentanut muutosjohtamistaan niihin yhteisiin periaatteisiin perustuen, joista yhtiön johto päätti vuonna 2011 alkaneen säästökampanjan yhteydessä. Pyrimme rakentamaan kannattavaa ja kestävää Finnairia avoimesti yhdessä keskustellen ja ajoissa vaikeissakin asioissa toimien. Mannella on ollut keskeinen rooli näiden periaatteiden muokkaamisessa johtamisen kulmakiviksi. Tämä työ tietysti jatkuu, sillä Finnairin kustannushaasteet ja rakennemuutos asettavat henkilöstöhallinnollemme jatkuvia haasteita. Samalla on varmistettava, että ihmisen arkea helpottavat perustoiminnot pyörisivät moitteettomasti. Kun me jatkamme uuden Finnairin rakentamista, toivotan lämpimästi Mannelle menestystä hänen seuraaville ura-askelilleen."

 

"Neljä Finnair-vuottani ovat olleet minulle huima kokemus. Muutosjohtamisen sekä rakennemuutoksen haasteet ovat tulleet tämän jakson aikana tutuiksi. Olen ylpeä siitä työstä, jota Finnairin nykyisin varsin pieni henkilöstöammattilaisten tiimi tekee ja siitä, että väliin kipakastakin mediamyllytyksestä huolimatta Finnairin työtyytyväisyys on pysynyt korkeana", korostaa Finnairin henkilöstöjohtaja Manne Tiensuu. "Tiimi on onnistunut tuomaan ja kehittämään uutta osaamista Finnairiin. Pettymyksenä koen sen, ettemme säästöneuvotteluissa pystyneet saamaan aikaan tuloksia yhdessä sopien, vaan joudumme suunnittelemaan vaihtoehtoisia kustannussäästötoimia. Paljon on vielä tekemättäkin, mutta uusi Finnair rakentuu pienin askelin. Tähän työhön toivotan kaikille finnairilaisille halua ja voimia, kun itse pian päättyvän Finnair-rupeaman jälkeen lähden tarmolla etsimään uusia tehtäviä."

 

FINNAIR OYJ

 

Lisätiedot:

 

http://www.finnairgroup.com

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Finnairin henkilöstöjohtaja ja johtoryhmän jäsen Manne Tiensuu jättää Finnairin. Hän on toiminut tehtävässä vuodesta 2010 ja jättää yhtiön seuraajan löydyttyä.

 

Onkohan tällä tekemistä asian kanssa : Finnairhan ulkoisti henkilöstönhallinnon ja palkanlaskennan Zalarikselle

 

lentoposti

 

mtv

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onkohan tällä tekemistä asian kanssa : Finnairhan ulkoisti henkilöstönhallinnon ja palkanlaskennan Zalarikselle

 

Että Tiensuu laski työkseen palkkoja vai?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No mihin se henkilöstöhallinto häviäisi usean tuhannen työntekijän firmassa?

 

Turhaan vakanssiin ei haettaisi seuraajaakaan.

 

http://www.lentoposti.fi/uutiset/finnair_ulkoisti_henkilostonhallinnon_ja_palkanlaskennan_zalarikselle

 

Finnair ja Zalaris HR ovat allekirjoittaneet ulkoistussopimuksen palkanlaskennan, työajan seurannan ja henkilöstöhallinnon palveluiden siirtymisestä. Zalaris saa sopimuksen myötä hoitettavakseen lentoyhtiön 7 000 työntekijää. Zalaris ottaa sopimuksen mukaan Finnairilta palvelukseensa 15 henkilöstöhallinnontyöntekijää.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mun käsittääkseni henkilöstöjohtaja johtaa henkilöstöhallintoa .... ja jos sitä ei ole, ei tarvita johtajaakaan  :P

 

ulkoistukesn harhaluuloja - ulkoistetaan niin itelle ei tarvita siihen asiaan ketään.

 

Kyllä se raskas vastuu säilyy firmassa --> vastuullinen johtaja tarvitaan. Eihän ulkopuolinen firma voi sanella/johtaa toisen yrityksen henkilöstöpolitiikkaa. Rutiinimaiset HR-jutut sellainen kyllä voi hoitaa.

 

t. Timo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään