Mikko Palosvirta

SU-27 Juvalla?

12 viestiä aiheessa

Että näin:

 

Ilta-Sanomien lukija näki venäläisen Su-27 -koneen Juvan taivaalla.

Kun Perä-Posiolla kissanomistaja näki syksyllä 2012 kissansa lentävän joutsenella, moni ei uskonut. Entäpä kun Savon Juvalla eläkeellä oleva yrittäjä näki 20. toukokuuta punatähtisen hävittäjän kaartavan matalalla kotinsa yläpuolella?

 

Päivä oli sama, jolloin venäläiset rahtikoneet loukkasivat Suomen ilmatilaa Suomenlahdella.

 

Näin Juvan mies:

 

- Iltapäivällä viijen kahta puolta, vaikka en kelloa kahtonutkaan, kuului sellainen ääni, jota en ollut ennen kuullut, vaikka itsekin olen lentänyt ja tästä meni ennen paljon vehkeitä yli.

 

- Join ulkona kahvia ja silloin se ilmestyi näkyviin puitten latvojen tasalla. Miun näkemykseni mukaan se oli Suhoi kaksiseiska (Su-27). Kun se kaartoi takaisin Venäjän suuntaan näkyi pystyvakaimessa punatähti ja ilmanottoaukot siiven etureunassa olivat taaksepäin vinot.

Ei hornetti pidä tuollaista ääntä. Se oli kuin pantaisiin naapurin traktori lentämään. Meni hyvin nopeasti ja kaartoi tuollaiset 2-3 sekuntia, alta vaaleanharmaa. Se lensi niin alhaalla, että siitä ei voinut saada tutkahavaintoa.

 

- Jos se oli Petroskoin suunnalta lähtenyt ajamaan, niin sieltä tulee tänne parissa minuutissa kaasu pohjassa. Katsovat omilla tutkillaan, keitä täällä näkyy ja missä ja voivat tarvittaessa hävitä takaisin.

Epäilys on kova, että Anatoli kävi meidän puolella. Pääseehän ne, kun ei ole tutkia lähellä ja tietävät tasan tarkkaan, miten meillä valvotaan. Ei hornetit kerkiä perään.

 

- Olen lentänyt Cessnaa ja Piperia ja ollut palolentäjänä. 700 tuntia tiimaa tuli niistä hommista. En ole mikään bongari, mutta kun noin läheltä tulee, ei siihen kiikaria tarvita. Ääni oli niin voimakas, että lehdet melkein varisi puista. Hornetti on siistimpi laatikko, tämä oli

rabot, työkone.

 

- En viitsinyt kylillä kysellä, ovatko muut nähneet. Enkä mennä simona sanomaan, että minä näin, ettei saa hölmön mainetta.

 

Ilmavoimat: Ei hävittäjiä

 

Ilmavoimien mukaan Juvan ilmatilassa ei "kansalaishavainnon" aikoihin ollut "hävittäjälentotoimintaa, ei omaa eikä vierasta".

 

Juvan yli lensi korkealla Boeing-matkustajakone ja ohi noin 50 m etäisyydeltä Ilmavoimien yksimoottorinen potkuriturbiinikäyttöinen Pilatus-matkustajakone.

 

IS tiedusteli, onko mahdollista lentää itärajalta Juvalle tutkakatveessa, puiden tasalla. Vastaus: "Ilmavoimat ei käsittele julkisuudessa puolustusjärjestelmän suorituskykyyn tai operatiiviseen toimintaan liittyviä yksityiskohtia eikä esitä niistä teorioita. "

 

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288698809476.html

 

8)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olin tuona päivänä lähellä Kerimäen havainto paikkaa, enkä nähnyt mitään poikkeavaa taivaalla. Joku pienkone siellä lenteli matalalla yli, en muuta nähnyt.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vahvaa kansanperinnettä - Mätäkuun juttu

 

"Kansankielessä puhutaan joskus mätäkuun jutuista. Tällöin tarkoitetaan heinä–elokuussa kerrottavia, luotettavuudeltaan epämääräisiä uutisia, jotka saavat uutistilaa, koska kesällä ei tapahdu mitään muutakaan uutisoimisen arvoista."

 

Ruokolahden leijona

25 kg sampi verkosta

Kissa laulujoutsenen kyydissä

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juva on 120 km rajalta - aliääninopeudella noin 7 min.

Eikö Saimaalla (Pyhäselällä, Orivedellä, Puruvedellä jne) ole kesäloma-aikaan veneilijöitä, jotka olisivat mahdolliset havainneet ja tunnistaneet tuon UFOn?

Rajan ja Juvan välillä on niin pirun paljon vettä ja alavaa maastoa, että on mahdotonta lentää kohtuullisen meluisalla koneella iltapäivällä tuota matkaa ilman silmämääräisiä havaintoja - ja tarkoitan useampia kuin kaksi.

Monestako minkin/ketun/strutsin kuolemasta on raportoitu? Kokemuksesta tiedän, että jos lentokone nähdään touko-kesäkuussa lähelläkin em. tarhaa, vaikka korkeallakin, niin tilanteesta koetetaan "rahastaa".

Olihan tuolla Ruokolahden leijonnallakin aikoinaa "tunnistajia".

 

Edit:

Petroskoista Juvalle on n. 330 km. 1,5 Machin nopeudella 11 min.

Rajalta tuolla 1,5 M:llä n- 3 min 40 sek.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ruokolahden leijona sentään on nähty. Ko. kylällä kerrotaan juttuja vielä paljon harvinaisemmasta otuksesta vuosien takaa, nimittäin karhusta.

 

TIEkarhusta.

 

Eipä ole vuosiin kukaan kertonut nähneensä, edes jälkiä. Tai varsinkaan niitä... :(

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ruokolahden leijona oli mitä todennäköisemmin venäläinen rajavartiokoira. Näin ainaskin eräs leijonaa metsästämässä ollut henkilö tiesi kertoa. 

Muutamia pointteja:

-Tämä eka todistaja kävi myöhemmin eläintarhassa ja totesi, että ai ne leijonat onkin noin isoja

-Rajavartiolaitoksen kaveri joka ns johti tilannetta oli saannut jo siirron pohjoiseen...

-Raadeltu hirvi olikin Poro jolla oli 5 sorkkaa, 3 poron suolet jne

-Leijonan liikkumisvauhti muutaman havainnon välillä oli aivan mahtava. 15min sisällä oli liikkunut 20km

-Suomen johtavin leijona asiantuntijalle faksattiin afrikkaan asti kissan tassunjälki. Ei mahtunut a4 paperille(normaalisti mahtuu)

 

Ja mistä tiedän... Noh, jos lentokentällä on ruskeasannan servetit niin mulla on kauppatorin torikahvilan kahvikupit.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ruokolahden leijona sentään on nähty. Ko. kylällä kerrotaan juttuja vielä paljon harvinaisemmasta otuksesta vuosien takaa, nimittäin karhusta.

 

TIEkarhusta.

 

Eipä ole vuosiin kukaan kertonut nähneensä, edes jälkiä. Tai varsinkaan niitä... :(

Niitä kuitenkin syntyy melkein naapuripitäjässä, Kiteellä!  ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Seuraava kerran kun Suhoi häätäjäkalustoa näkyy ihan missä vain Suomea niin ohjatkaa Ouluun, otan kaikki vastaan 9.8.2014 asti, ja tarjoon majoituksenkin kuskille....

 

Perttu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään