Jouni Laukkanen

Pienkoneonnettomuuksia

2 325 viestiä aiheessa

Surullinen ja omalla tavallaan tyypillinen Cirrus-tarina: 70-vuotiaalta lääkäriltä lähti eilen Cirrus SR22 GTS näpeistä New Jerseyn osavaltiossa. Kolme kuoli ja kone paloi poroksi, mistä viimeisen linkin (Kathryn Report) valokuva kertoo kaiken olennaisen. Jaa, linkki on vaihdettu toiseen mutta valokuva löytyy sieltä edelleen.

 

http://aviation-safety.net/wikibase/wiki.php?id=75489

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Kaksi kuollut Östfoldin läänissä Rådessa kaakkois-Norjassa. Pienkone lennellyt useita kertoja ympäri maatalouskoulun kunnes silminnäkijän mukaan menettänyt vauhdin kurvissa ja tippunut suoraan alas.

 

Kone oli Rans 6

asn

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Parempaa mallia suomalaiseen uutisointiin, jossa kaikkea onnettomuuksiin liittyvää on jostain omituisesta syystä tapana piilotella ja hävetä, voisi ottaa tästä:

 

keskiviikkona putosi USA:n rannikkovartioston kopteri länsirannikolla veteen. Torstaina sanotaan onnettomuudessa selvinneestä sekä menehtyneistä lehdessä näin:

 

Lt. Lance D. Leone, 29, of Ventura, Calif., survived the crash and was being treated for broken bones and lacerations at a Seattle hospital.

 

His late crewmen were identified as Lt. Sean D. Krueger, 33, of Seymour, Conn., Aviation Maintenance Technician 1 Adam C. Hoke, 40, of Great Falls, Mont., and Aviation Maintenance Technician 2 Brett M. Banks, 33, Rock Spring, N.Y.

 

An Aircraft Commander, Krueger left behind a wife and three children, and earned accolades that include four Coast Guard Meritorious Unit Service Medals, two National Defense Service Medals, two Humanitarian Service Medal, and a DOT Outstanding Unit Award.

 

Hoke, who was a single father, garnered awards that include two Coast Guard Unit Commendation Medals, two Commandant's Letter of Commendations, and a Coast Guard Rifle Expert Ribbon.

 

Banks, married with two children, was also highly decorated, with awards that include two Coast Guard Meritorious Team Commendations, a Coast Guard Presidential Unit Citation, and a Global War Terror Service Medal.

 

http://www.oregonlive.com/pacific-northwest-news/index.ssf/2010/07/us_coast_guard_identifies_mh-60_helicopter_crew.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ylläolevaan tapaukseen liittyen,

 

muistojumalanpalvelusta saattoi seurata livenä internetissä.

 

A memorial service is scheduled for 2 p.m. today at Air Station Sitka.

 

The Coast Guard has an Internet address to provide a live Web-cast of the service. Broadcasting will begin approximately at 1:30 p.m. and may be accessed at www.ustream.tv/channel/alaska-public-affairs.

 

Coast Guard Commandant Robert Papp and other high-ranking Coast Guard officials will be at the service.

 

Näin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vielä yhden kerran vastaavasta asiasta: eilen tapahtui Beech Baronille onnettomuus Michiganissa. Koneessa oli lentäjä ja neljä hänen lastenlastaan, jotka olivat käymässä kesälomalla Israelista. Lentäjän nimi julkistettiin alle 4 tuntia myöhemmin ja muiden menehtyneiden nimet julkistettiin saman päivän aikana.

 

http://aviation-safety.net/wikibase/wiki.php?id=75626

 

.. viimeisestä uutislinkistä löytyy linkkejä eteenpäin, mistä asia selviää.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaliforniasta kotoisin oleva 29-vuotias pilotti menehtyi maanantaina lento-onnettomuudessa Etelä-Carolinan osavaltiossa. Huomio kiinnittyi tähän:

 

Rabe said his son had been able to see the world while ferrying aircraft to the exotic islands of the Pacific and across the Atlantic to Europe, landing in such places as Germany, Poland, Finland and Denmark.

 

http://www.postandcourier.com/news/2010/jul/21/pilot-who-died-had-love-for-flying/

 

Kaveri oli siis ehtinyt tuoda jonkun koneen Suomeenkin.

 

Onnettomuudesta täällä:

 

http://aviation-safety.net/wikibase/wiki.php?id=75782

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No voi kökkö. Ilmeisesti tuo kaveri toi Lake Renegaden toukokuun lopussa Lappeenrantaan: http://www.flightforum.fi/discussion/index.php/topic,84604.msg1188253.html#msg1188253 ja parit viestit eteenpäin... Kone oli vielä toissa-iltana kentällä.

 

Lentotiedot löytyy tuon kaverin firman kotisivuilta: http://ferryflightexpress.com/2010Flights.aspx (kolmanneksi viimeinen kuva)

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Keskisuomalainen uutisoi epäonnistuneesta laskusta Tikkakoskella:

Lentäjä loukkaantui lievästi pienkoneen laskutelineen hajottua laskeutumisen yhteydessä Tikkakosken lentokentällä keskiviikkoiltana. Onnettomuus sattui puoli seitsemältä, kun Hallin lentokentältä matkaan lähtenyt pieni experimental-luokan lentokone laskeutui Tikkakoskelle.

 

Miespuolinen lentäjä loukkasi turmassa jalkaansa. Miespuolinen matkustaja selvisi vammoitta. Koneesta vaurioitui laskutelineen lisäksi potkuri ja runko, kun se ajautui ulos kiitoradalta.

http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/pienkone-vaurioitui-laskussa-tikkakoskella/582972

 

-Esa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nascar-tallin omistaja Jack Roushin omistama Raytheon Premier I liikesuihku on tuhoutunut suistuttuaan kiitotieltä Oshkoshissa. Kaksi sairaalaan...

 

http://www.fox11online.com/dpp/news/local/fox_cities/wittman-plane-crash-sends-2-to-hospital

 

A.netissäkin oli jo kuva:

 

http://www.airliners.net/photo/Raytheon-390-Premier/1749680/L/

 

Itse asiassa aika hauska warbird ja kilpailuhenkinen maalaus kaverin koneessa:

 

http://www.airliners.net/photo/Raytheon-390-Premier/1604231/L/

 

 

EDIT: ei kannata joutua onnettomuuteen keskellä maailman suurinta fly-in-tapahtumaa. Voit joutua kuvatuksi epäsuotuisan näköisenä (linkki sisältää verta):

 

http://www.jasonmcdowell.net/Aviation-Photography/RoushCrash/13104836_QEjk2

 

Tuntuu vähän harkitsemattomalta vedolta kuvaajalta...

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

EDIT: ei kannata joutua onnettomuuteen keskellä maailman suurinta fly-in-tapahtumaa. Voit joutua kuvatuksi epäsuotuisan näköisenä (linkki sisältää verta):

 

http://www.jasonmcdowell.net/Aviation-Photography/RoushCrash/13104836_QEjk2

 

Tuntuu vähän harkitsemattomalta vedolta kuvaajalta...

 

 

Mitäs, siellähän kysellään jo Jasonilta kuvia ostaakseen. Kukas se nyt jostain muutamasta veripisarasta ja toisen kärsimyksestä piittaa kun sillä voi tehdä muutaman taalerin rahaa......  :(

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitäs, siellähän kysellään jo Jasonilta kuvia ostaakseen. Kukas se nyt jostain muutamasta veripisarasta ja toisen kärsimyksestä piittaa kun sillä voi tehdä muutaman taalerin rahaa......  :(

 

Tai loisia siivellä ja postailla niitä eteenpäin. Hölmöilystä joutuu välillä maksamaan. Muuallakin kuin snagarijonossa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pienkoneen siipi katkesi taitolentoesityksen aikana Argentiinassa Colombiassa miinus-g-liikkeen aikana. Video:

 

http://tv.expressen.se/nyheter/Utrikes/1.2101169/har-tappar-planet-vingen

 

Koneen pelastusvarjo toimi ja lentäjä pelastui vähäisillä vaurioilla. Kone oli tv-selostuksen mukaan Rans-merkkinen.

 

EDIT: Korjausta....

 

ja lainaus AvWebistä:

 

A 22-year-old Argentine aerobatic pilot is out of business for the moment but living to blog about it thanks to the BRS ballistic parachute he installed in his RANS S-9. Dino Moline's only injury was a slightly burned foot after a wing snapped off during a negative G maneuver. The published negative G limit is -4. Moline was performing at Show Aereo 2010 at El Trebol, Argentina when, as he pulled up while inverted, the left wing departed.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

miten se on

avataanko joka uutisesta uusi ketju vai mikä kun linja heittelee... :(

 

Omaa arvostelukykyyn kannattaa toki yrittää luottaa, ja toimia vähän sen mukaan, että voiko aihe mielestäsi kehittää laajempaa keskustelua (tarkoittaa varmaan paria vastausta enempää). Epäselvissä tapauksissa mieluummin niinpäin, että avataan uusi ketju, ja me sitten tarpeen mukaan liitellään niitä muihin ketjuihin. Helpompaa niinpäin, kuin ruveta irroittelemaan viestejä noista megaketjuista...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään