Jouni Laukkanen

Pienkoneonnettomuuksia

2 325 viestiä aiheessa

Omaa arvostelukykyyn kannattaa toki yrittää luottaa, ja toimia vähän sen mukaan, että voiko aihe mielestäsi kehittää laajempaa keskustelua (tarkoittaa varmaan paria vastausta enempää). Epäselvissä tapauksissa mieluummin niinpäin, että avataan uusi ketju, ja me sitten tarpeen mukaan liitellään niitä muihin ketjuihin. Helpompaa niinpäin, kuin ruveta irroittelemaan viestejä noista megaketjuista...

 

No liitä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

12-vuotias muusikonalku Francesca Rijks ja hänen isänsä olivat aikeissa matkustaa Ryanairilla Hollannista kotiinsa Isoon-Britanniaan. Lentokentällä kaikki sujui hyvin, kunnes he pääsivät omalle portille. Siellä heille ilmoitettiin, ettei tyttären arvokas viulu kävisikään käsimatkatavarasta, vaan soittimelle pitäisi ostaa oma, 190 punnan arvoinen lippu. Toinen vaihtoehto olisi ollut panna viulu ruumaan, joten isä taipui ostamaan ekstarlipun, koska ei halunnut altistaa arvokasta soitinta kolhittavaksi ruumassa.

 

Vaikeudet eivät kuitenkaan loppuneet tähän, kertoo Daily Mail. Kaiken selvittelyn jälkeen Rijkseille ilmoitettiin, että heidän lentonsa lähtöselvitys on jo suljettu, eivätkä he ehtineet Ryanairin lennolle. Isä, tytär ja viulu joutuivat palaamaan kotiin EasyJetin lennolla, jonka käsimatkatavarahyllylle onneton soitinkin sujahti ilman vastalauseita.

 

Herra Rijks on valittanut Ryanairille saamastaan kohtelusta, mutta ei ole saanut vielä vastausta lentoyhtiöltä. Hän on syystä tuohtunut Ryanairille ja varoittaakin kaikkia muusikkoja, jotka matkustavat soitinten kanssa, etteivät he joutuisi samanlaisiin hankaluuksiin Ryanairin kanssa. Hän ei ole missionsa kanssa yksin. Facebookissa on perustettu ryhmä Ryanairia vastaan. Musicians against Ryanair -ryhmällä on noin 13 000 jäsentä.

 

Ryanairin nettisivuilla ilmoitetaan, että pienet soittimet kelpaavat käsimatkatavaraan, mutta jos soitin on standardikokoa suurempi, sen omistajan on pulitettava ylimääräinen lentolippu.

 

aamulehti

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ahh, nyt ymmärrän: "Piensoitinonnettomuus tai paremminkin piensieluonnettomuus!"

 

Vastaa ryynäristä saamaani kuvaa. Jos mikä tahansa kenen tahansa syystä poikkeaa standardista, se on aina asiakkaan vika.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ahh, nyt ymmärrän: "Piensoitinonnettomuus tai paremminkin piensieluonnettomuus!"

 

Vastaa ryynäristä saamaani kuvaa. Jos mikä tahansa kenen tahansa syystä poikkeaa standardista, se on aina asiakkaan vika.

 

Sori, lipsahti väärälle alueelle  :-[

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lento onnettomuus Papua Uudella Guinealla, Post Courier:

 

Fiery end

 

4 bodies still a site

 

THE bodies of the four plane crash victims are still on Misima Island while the injured survivor from New Zealand has been repatriated to Townsville. Australia.

 

http://www.postcourier.com.pg/20100902/thhome.htm

 

Ei tietoa konetyypistä, mutta liennee kaksimoottorinen potkuriturbiini - ehkä Twin Otter?

 

Edit: Hieman selausta samasta lehdestä ja konetyyppikin löytyi:

 

Mr Hart and three other men died instantly when their Cessna 550 Citation burst into flames as it overshot the Misima runway on Tuesday.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nytpä näitä sattuu :-[ Meksikossa pudonnut pienkone nousu/ laskeutumis vaiheessa.  6 ihmistä kuollut ja joukossa paikallisia politikkoja 2kpl  tv1 aamu uutiset. Inquirer net sivuston mukaan aamupäivästä kone (Cessna )  ja tuntemattomasta syystä pudonnut huatulco lentokentän läheisyydessä..

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Rupeaa olemaan melkein päivittäisiä nämä lento-onnettomuudet: isoja ja pieniä koneita ,cargo ja matkustajaversioita, sotilaskoneita ja helikoptereita.  V  Huono suuntaus ja kuten joskus olen ennenkin todennut ja toisia ärsyttänyt tällä lauseella ärsytän taas: lento-onnettomuudet tulevat jostain syystä sykleissä eli lyhyelle ajalle kasaantuu paljon ja sitten pitkiä aikoja menee melkein puhtain paperein.  Sattumaa vaiko Karmaa??

 

Jukka

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos viitsii nähdä yhtään vaivaa, niin toteaa helposti, että v. 2010 liikenneluokan lentokoneiden onnettomuuksien määrät ovat toistaiseksi alle 10 vuoden keskiarvon (etusivu, safety indicator 2010):

 

http://aviation-safety.net/index.php

 

Samalta sivustolta löytyy myös tieto, että yleisilmailun onnettomuuksien määrässä ollaan reippaasti alle vuoden 2009 lukujen:

 

2010, 1417 occurrences

 

2009, 2259 occurrences

 

siis mikäli onnettomuustahti jatkuu samana, päädytään aivan samoihin lukuihin kuin v. 2009.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hmmm: "Lentäjä ei onnistunut kääntämään konetta takaisin Hendersonin lentokentälle, joten hän yritti laskeutua läheisen omakotitaloalueen kadulle.

" ???

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hmmm: "Lentäjä ei onnistunut kääntämään konetta takaisin Hendersonin lentokentälle, joten hän yritti laskeutua läheisen omakotitaloalueen kadulle.

" ???

 

Mites se meni: etusektoriin!  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mites se meni: etusektoriin!  :thmbup:

 

Just! Mietinkin tässä, oliko se etusektori tällä kertaa viallinen, vai tuliko pilotti järkiinsä liian myöhään :(

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hmmm: "Lentäjä ei onnistunut kääntämään konetta takaisin Hendersonin lentokentälle, joten hän yritti laskeutua läheisen omakotitaloalueen kadulle.

" ???

 

Selevä homma, ensin yrität kentälle ja se varmisti jo tuhon. Toinen yritys tielle oli viimeinen niitti, ottakaa opiksenne tuollaiset kurvat ei kannata. Pakkolaskuja ei kannata harjoitella tositilanteessa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Selevä homma, ensin yrität kentälle ja se varmisti jo tuhon. Toinen yritys tielle oli viimeinen niitti, ottakaa opiksenne tuollaiset kurvat ei kannata. Pakkolaskuja ei kannata harjoitella tositilanteessa

 

No, jos alkaa olemaan vähän aikaa ja korkeutta, eikä mylly vedä, ei varmaan kannata pientaloalueella kataoille tunkea. Kai se on vedettävä tielle tai kadulle. Oli kuitenkin noustu jo jonkin verran jos oltiin usemman kilsan päässä kentästä. Ja kun korkeudesta ei ole tietoa (olettaisin että oltiin jo saatu jonniin verran ilimoo siippiin allee), ei se takaisinkaarto ehkä ihan mahdoton olisi ollut. Tiheästi asutulla seudulla asia on tietenkin hiukan monimutkikkaampi. Siis sen suhteen minne meinaa istua.

 

Edit: kartasta katsottuna Hendersonin pohjoispuolella näyttää olevan melkoinen lääni pientaloasutusta, joten ehkä sieltä ei vain yksinkertaisesti löytynyt kuin kadunpätkiä joille voisi edes yrittää laskeutua.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

niinii,

 

näin purtsikalentäjänä tulee jostain syystä aina seurattua koko ajan ja jatkuvasti niitä maastolaskupaikkoja näiden päristimien puikoissa ollessa. Yleensä näkyvissä onkin hyviä aukkoja, vähän tosin aina hirvittää se turvesuo kun ne on pehmoisia ja noi nokkapyöräkoneet tuppaavat kippailemaan.

 

Takaisinkaarrosta luin aikanaan jostain sen vinkin vetää tehokkaimpana  ihan "väärä" jalkakaarto ja olenkin sitä jonkun kerran treenannut - täydestä noususta tehot pois ja kokeillen, miten se kääntyy. Vähimmillään korkeutta on mennyt 30 metriä eli 100 jalkapalloilijamittaa, nokka on ollut silloin takaisinpäin. Ei onnistu varmasti joka kerta, Ikaruksella testailtiin ja 100-300 jalkaa se pudotus oli. Silti harkitsen aina nousussa sitä etusektoria koko ajan.

 

Pitäiskö pelata ennätystä? Tai ainakin harjoitella?

 

t. Timo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

niinii,

 

näin purtsikalentäjänä tulee jostain syystä aina seurattua koko ajan ja jatkuvasti niitä maastolaskupaikkoja näiden päristimien puikoissa ollessa. Yleensä näkyvissä onkin hyviä aukkoja, vähän tosin aina hirvittää se turvesuo kun ne on pehmoisia ja noi nokkapyöräkoneet tuppaavat kippailemaan.

 

Takaisinkaarrosta luin aikanaan jostain sen vinkin vetää tehokkaimpana  ihan "väärä" jalkakaarto ja olenkin sitä jonkun kerran treenannut - täydestä noususta tehot pois ja kokeillen, miten se kääntyy. Vähimmillään korkeutta on mennyt 30 metriä eli 100 jalkapalloilijamittaa, nokka on ollut silloin takaisinpäin. Ei onnistu varmasti joka kerta, Ikaruksella testailtiin ja 100-300 jalkaa se pudotus oli. Silti harkitsen aina nousussa sitä etusektoria koko ajan.

 

 

Tuossa Vegasin jutussa ei niitä aukkoja tainnut olla kovin kauhiasti, pelkkää pientaloaluetta. Tuosta takaisinkaarrosta on täälläkin ollut juttua pilvin pimein, mutta juttu taitaa olla se, että korkeutta on riittävästi, ja ei olla ihan älyttömän kaukana kentästä. Niin, ja pystytään säilyttämään tietysti riittävä nopeus.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Cherokee Lancella ei löytynyt tehoja nousta 200 jalkaa korkeammalle, sanoo NTSB:n onnettomuustutkija. Kuitenkin putoamispaikka on jo 3,6 km päässä kiitotiestä. Joten kone nilkutti eteenpäin vajaatehoilla eikä siinä kannata paljonkaan käännellä konetta mihinkään suuntaan koska muuten se sakkaa siihen  :-\

 

http://www.lvrj.com/news/small-plane-crashes-near-henderson-102290539.html

 

Hieman pitemmällä pohjoisessa (550 metrin päässä) olisi ollut tyhjä tontti. Sinne asti kone ei päässyt. 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

"According to family members and media reports in southern Louisiana, the plane was being flown by its owner, accountant and businessman Douglas J. Touchet, 50, of Erath, La. Flying with him were his wife, Susan, and friends Randall and Tamika Savoy of St. Martinville , La.

 

Dwayne Latiolais, Tamika Savoy's cousin, said Douglas Touchet died in the crash."

 

t. Timo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään