Tuomas Virtanen

Ilmaliikenneonnettomuus Espoossa

31 viestiä aiheessa

Pienkone on pudonnut alas Espoossa Haukilahden edustalla. Rajavartiolaitos on vahvistanut tiedon onnettomuudesta Twitterissä.

 

Paikalle on hälytetty useita pelastusyksiköitä.

 

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan tehtävä on vielä kesken eikä enempää tietoja ole.

 

(YLE)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hs.fi päivittynyt:

Pienkone on pudonnut mereen Espoon Haukilahden edustalle, kertoo Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos. Onnettomuuspaikka sijaitsee noin 200–300 metriä Varsasaaresta länteen ja noin 500 metriä mantereesta, Toppelundin uimarannan kohdalla Haukilahdessa.

 

Pelastuslaitoksen mukaan lentokone on upoksissa. Yksi henkilö on Helsingin meripelastuskeskuksen tietojen mukaan edelleen kiinni koneen sisällä.

 

Paikalle on lähetetty kuusi pelastuslaitoksen yksikköä.

 

HS:n haastatteleman silminnäkijän mukaan tapahtumapaikalla näyttäisi olevan käynnissä etsintäoperaatio.

 

Silminnäkijän mukaan paikalla on pelastuslaitoksen helikopteri, joka lentää matalalla Varsasaaren etelä- ja länsipuolella. Paikalla on myös kaksi isoa meripelastuksen alusta ja useita muita pienempiä aluksia.

 

 

Ja Yle kertoo:

Meripelastuskeskuksen mukaan turmakone upposi osittain mereen, mutta sen kyydissä ollut ihminen on saatu nostettua ylös. Hänen tilastaan ei ole vielä tietoa.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tilannehuone 12:07:

Pienkone tipahti mereen ja jäi upoksiin Haukilahden edustalla. Yksi henkilö oli koneen sisällä kiinni ja hänet saatiin pelastajien toimesta nostettua ylös elvytettäväksi. Pelastustehtävää suoritetaan meripelastuskeskuksen johtovastuulla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

http://yle.fi/uutiset/pienkone_syoksyi_mereen_espoossa_-_lentaja_menehtyi/7389595

 

Yksi ihminen on saanut surmansa pienkoneen pudottua mereen Espoossa. Viranomaisten mukaan koneessa ei ollut lentäjän lisäksi matkustajia.

 

Sukeltajat irrottivat lentäjän osittain uponneesta koneesta, mutta häntä ei enää onnistuttu elvyttämään.

 

Onnettomuuspaikka sijaitsee Miessaarenselällä Haukilahden edustalla.

 

Meripelastuskeskuksen mukaan turmakone oli lähtenyt Tampereen suunnasta pääkaupunkiseudulle.

 

 

http://yle.fi/uutiset/pienkoneturma_nakyi_uimarannalle_eteni_huojuen_ja_teki_u-kaannoksen/7389615

 

Espoolainen Jarmo Rantala näki Espoon pienkoneturman ollessaan Toppelundin uimarannalla.

 

Hänen mukaansa kone näytti olevan ongelmissa jo ennen mereensyöksyä.

 

– Kone tuli Westendin suunnasta ja eteni huojuen kohti Miessaarta. Siinä se teki yks kaks u-käännöksen ja sitten siitä nokka meni mereenpäin ja kone syöksyi mereen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onko koneesta tarkempia tietoja? Ultra?

 

Kyllä, tämän mukaan:

 

Det är frågan om ett ultralätt flygplan, uppger Ismo Aaltonen, ledande utredare på Olycksutredningscentralen.

 

Voimia omaisille  :(

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joo näissä olisi kiva tietää konetyyppi tai rekisteri.. Voisi sulkea tutut pois.

 

Noh, joskus se tästäkin selvinnee.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

OH-U526, SeaMax M-22. http://www.metro.fi/galleria/p1406942351910

 

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288721258428.html

 

Espoossa pienlentokoneonnettomuudessa kuollut lentäjä oli noin 38-vuotias tamperelaismies, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisi.

Kone putosi mereen lauantaina ennen puolta kahtatoista aamupäivällä Haukilahden edustalla Miessaaren selällä. Kone oli lähtenyt liikkeelle Pirkkalan lentokentältä.

 

Lentäjä saatiin ulos koneesta ennen kuin kone upposi, mutta mies kuoli elvytyksestä huolimatta, poliisista kerrotaan.

 

Putoamisen syytä ei vielä tiedetä. Lentokone on nostettu merestä tutkittavaksi.

 

Merivartioston tietojen mukaan koneessa ei ollut matkustajia.

 

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288721270900.html?pos=ok-nln

 

38-vuotias tamperelainen mies sai surmansa, kun pienkone syöksyi mereen tänään Espoossa. Turmakoneesta otetut kuvat ovat mykistävät.

Pienkone syöksyi mereen lauantaina hieman ennen puolta kahtatoista aamupäivällä Haukilahden edustalla Miessaaren selällä.

 

Kone oli lähtenyt liikkeelle Pirkkalan lentokentältä.

 

Lentäjä saatiin ulos koneesta ennen kuin kone upposi, mutta sitä lentänyt mies kuoli elvytyksestä huolimatta.

 

Turmakoneesta otetut kuvat ovat mykistävät. Niistä näkyy, että kone tuhoutui turmassa lähes silpuksi.

 

 

"Syöksyi nokka edellä mereen"

 

Putoamisen syytä ei vielä tiedetä.

 

Lentokone on nostettu merestä tutkittavaksi, poliisista kerrottiin lauantaina iltapäivällä.

 

Poliisi kertoi lauantaina iltapäivällä, että havaintojen mukaan kone oli lentänyt Haukilahden edustan merialueen yllä matalalla, kun se yhtäkkiä kallistui ja putosi mereen.

 

Silminnäkijät kertoivat pian turman jälkeen, että koneen moottori piti ennen putoamistaan hurjaa ääntä.

 

-Havahduin moottorin ääneen. Kuulin selkeästi, että kaikki ei ollut kohdallaan. Kone ei käynyt kunnolla. Kaasu meni pienemmälle ja suuremmalle koko ajan, koko turman läheiseltä rannalta nähnyt Merja Viiri kertoi.

 

-Kone pudotti korkeutta, lähti avomerelle päin, teki kiepsahduksen ja syöksyi nokka edellä mereen.

 

Merivartioston tietojen mukaan koneessa ei ollut matkustajia.

 

Poliisi ja onnettomuustutkintakeskus tutkivat turmaa onnettomuustutkintana.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Surullista. Lämmin osanotto omaisille ja voimia pois lentäneen läheisille!

 

Täytyy sanoa, että kaiken murheen keskellä tuntuu helpottavalta, että muutama tärkeä avaintieto julkistettiin nopeasti. Se poisti monta turhaa huolta ainakin minun ystäväpiiriltäni. Siitä julkinen kiitos!

 

On surkeampia tapoja lähteä kuin kauniina kesäpäivänä siivillä mieli täynnä odotusta...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Täytyy sanoa, että kaiken murheen keskellä tuntuu helpottavalta, että muutama tärkeä avaintieto julkistettiin nopeasti. Se poisti monta turhaa huolta ainakin minun ystäväpiiriltäni. Siitä julkinen kiitos!

 

On surkeampia tapoja lähteä kuin kauniina kesäpäivänä siivillä mieli täynnä odotusta...

Ennen tietojen julkistamista sain kymmenkunta yhteydenottoa eri tahoilta, toiset kysyivät olenko hengissä, toiset kuka se oli...onnettomuus vähän himmensi Kymin ja Selänpään ilmailupäivien tunnelmaa, mutta yhdyn Juhan toteamukseen, olisi surkeampiakin tapoja.

 

Nyt vuotta manataan jo synkimmäksi vuodeksi, http://yle.fi/uutiset/pienkoneturmissa_synkka_vuosi_jo_11_kuolonuhria/7389711

 

Toivotaan ettei näiden neljän onnettomuuden lisäksi enää tule muita. Kaikkihan ovat tapahtuneet erilaisilla lentolaitteilla (paitsi ehkä nyt nuo kaksi experimental-onnettomuutta)

 

Ja ennenkaikkea myötäeloa ja -tuntoa omaisille. Laskimme jo vaimon kanssa, minkä ikäisiä meidän lapsemme olivat kun minä lentelin tuon ikäisinä. Surun jälkeen elämä jatkuu.

 

t. Timo

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lentoyhteisö suomessa on kuitenkin melko pieni, jokatoinen tuntee jokatoisen eli kaikki tuntee toisensa, miksiei voisi tällaisissa tapauksissa kertoa heti kun omaiset ovat saanneet tiedon kenestä on kyse.

Ulkomailla monen ihannoimassa lentomaailmassa kerrotaan heti julkisesti kenestä on kyse, tutkintaraporteissakin kerrotaan, miksei meillä.Onko tässä tuo vanha pelko ja peikko, päissäänhän tuo yleensä ajeli, ei tuolloin ollut promillerajaa mutta kunnia kärsi, maine oli jo aiemmin noussut.?Ilkeästi sanottu enkä tarkoita tätä tapausta vaan yleensä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Jossain netin uumenissa arvuutellaan oliko lentäjä Punnitse& Säästä ketjun tj.?
Ainakin tämä henkilö on merkitty ilma-alusrekisteriin koneen omistajaksi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä kaksi kuvaa ehjästä Seamaxista. Osanottoni ohjaajan läheisille.

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Iltalehti: "Voimakkaassa kasvussa oleva suomalaisyritys menetti toimitusjohtajansa lauantaisessa Espoon pienkoneturmassa."

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lehdistössä näkynyt paljolti vaan poliisimiesten lausumia onnettomuuden syistä.Tässä OTK:n johtavan tutkijan Ismo Aaltosen arvio,joka todennäköisesti jää lopulliseksi syyksikin. Ilkka: http://m.ilkka.fi/uutiset/kotimaa/sakkaaminen-todennakoinen-syy-pienkoneen-putoamiseen-1.1659404   

EDIT:Tuo nettiversio onkin näköjään puolta lyhyempi kuin paperiversiossa. Mutta Aaltonen huomauttaa vielä jutun lopussa,"että useita viimeaikaisia ultraonnettomuuksia yhdistää se,että kone on sakannut matalista.Hänen mukaansa ultrakevyistä koneista puuttuu sakkausvaroitin"

Tuotakaan en ole tiennyt aiemmin,kun en ole ikinä ultrassa istunut! Miksi noin vakavaa puutetta on alunperinkään katsottu läpi sormien?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään