HC-452 ja pari muuta

[Timo Hyvönen 208]

Naapuri löysi valokuva-albumin. Ihmettelin konetta kunnes tsoomailin skannattuun kuvaan ja löysin tunnarinkin.

 

Ei mitään havaintoa, mistä kuvat ovat.

 

 

 

 

 

 

 

>

[Pekka Holopainen 98]

Noista muista en tiedä, mutta Hurricanen sijainti lienee Lappeenranta: http://www.kolumbus.fi/kari.stenman/2004_theme_13.html

 

 

[Timo Hyvönen 208]

Kuvahan näyttää ihan samalta! Tämä skannaamani versio oli vanhassa perhealbumissa, jossa oli muutamia sotakuvia joistain kaupungeistakin, joissa oli mm. venäjänkieliset kauppakyltit.

 

Alin on Fokker mutta mikä tuo keskimmäinen on?

 

t .Timo

[Raimo Heikkinen 2 491]

Keskimmäinenkin on Fokker

[Tero Ekholm 15]

Keskimmäinenkin on Fokker

 

Jos vielä hieman täsmennetään niin Fokker C.X... 

[Raimo Nordsten 8]

Fokkerin kuva on Utista. Taustalla häämöttää vanha lennonjohto.

[Jukka Nisula 2 265]

Alimmainen Wasp-Fokker D.XXI kuva ajoittuu kevääseen tai kesään 1941, koska 28.8.1941 tuli ilmavoimien esikunnalta määräys maalata kaikkiin yksimoottorisiin rintamahävittäjiin nokan (moottorisuojuksen) ympäri keltainen raita, usein se oli koko "cowlingin" levyinen tähtimoottorikoneissa. Tässä kuvan koneessa se vielä puuttuu. Maalaus tuli suorittaa 1.9.1941 mennessä, sitä ennen oli jo maalattu takarunkoon vastaava keltainen raita. Kuvan paikka menee arvailuksi; mahdollisesti Hyvinkää, Siikakangas tai Utti, Lentolaivue 30:een tai 32:seen kuulunut Fokker todennäköisesti kyseessä.

 

Jukka

[Esa Muikku 133]

FR:ssähän on jo itärintamatunnukset siivissä ja rungossa, joten ajankohta ei voi olla kevät 1941, vaan kesäkuun lopun ja elokuun lopun välinen n 2 kk pituinen ajanjakso.

[Väinö Kuukka 0]

Keskimmäistä Frans-Kallea lentävillä täytyi olla hermot kunnossa. Rohkeuden arvosteluperusteet voi kyllä miettiä uusiksi, kun ajattelee, että tuollaisillakin on sodassa lennetty. 34 koneesta menetettiin sodissa 17 ja 25 lentäjää. Pari tarinaa erityisesti on jäänyt mieleen.

 

Sotamiehen huono päivä ei välttämättä merkitse paljoa, mutta kenraalin huono päivä maksaa paljon. Joulukuun 23. päivän vastahyökkäystä Karjalankannaksella aikalaiset moittivat hölmöntölmäykseksi. Tiedustelutiedon puute oli suuri syy epäonnistumiseen. On mahdollista, että menestystä kohtaan oli liian suuret vaatimukset, sillä Neuvostoliiton arkistojen avauduttua on selvinnyt, että hyökkäys järkytti Neuvostoliiton ylijohtoa ja sai heidät siirtämään Summan alueelle suunniteltua omaa offensiiviaan.

 

Hyökkääjä tarvitsee tietoa vastustajan liikkeistä. Lentolaivue 12 sai joulukuussa tiukan käskyn lähettää tiedustelukone Kaukjärven - Uudenkirkon alueelle. Lento määrättiin valoisan aikana suoritettavaksi.

 

Rintamanosa vilisi vihollishävittäjiä. Mahdollisuus selvitä tehtävästä hengissä oli margnaalinen ilman hävittäjäsuojaa. Mutta vähiä taistelukelpoisia koneita tarvittiin toisaalla. Tiedustelukone Fokker C.X. eli "Frans-Kalle" ei riittänyt taistelutoiminnan vaatimuksiin. Nyt sillä piti työntyä rintamalinjojen päälle tutkimaan tilannetta keskellä päivää, jolloin viholliskoneet olisivat sankoin joukoin liikkeellä.

 

Lentueen päällikkö mietti. Kenelle ohjaajista tehtävän antaisi. Pitäisikö vetää pitkää tikkua? Lento piti suorittaa juuri jouluaattoa vasten. Kenen kotiin vietäisiin ilosanoman sijasta suruviesti?

 

Luutnantti Ilmari Salo päätti jättää käskyt sikseen ja lentää itse. Konekivääriampujaksi ilmoittautui orimattilalainen kersantti Erkki Saloranta. Hän oli 23-vuotias ja naimaton.

 

FK-96 tuhoutui vihollishävittäjien hyökkäyksessä tiedustelulennolla Uudenkirkon Taamalassa 23.12. 1939, päivää ennen jouluaattoa. Kumpikaan ei pelastunut. Oli kireä pakkaspäivä. Maan pinnalla oli käynnistynyt suomalaisten suuri vastahyökkäys.

 

Lentäjien ruumiit saatiin kotiin. Lentäjäluutnantti Ilmari Salo, 32-vuotias kahden pienen lapsen isä, haudattiin Kulosaareen ja Erkki Saloranta Orimattilan sankarihautaan.

 

Toinen tarina on erikoinen.

 

Tähystäjänä ja lentäjänä toiminut Paavo Kahla sai Mannerheim--ristin huhtikuussa 1942. Tuolloin hänellä oli 140 sotalentoa, joista muutamasta toi ilmeisesti sodanjohdolle korvaamatonta tietoa. Saman vuoden syksyllä hän sai jatkoaikaa aika hurjalla tavalla. Vänrikki Mannermaa lensi Frans Kallea matalalla, kun maasta tullut luoti osui vänrikkiin ja hän sai surmansa. Paavo Kahla siirtyi ulkokautta etuohjaamoon.

 

Paavon laskuvarjo avautui koneen siivellä. Hän sai sen irroitettua puukolla, ennen kuin varjo tempaisi pois koneen siiveltä. Konetta ei ohjannut kukaan hetkeen. Kahla toi koneen kotiin.

 

Paavo Kahla katosi 23. lokakuuta 1944 tiedustelulennolla Lapissa. Kone ja lentäjjien ruumiit löydettiin vasta syksyllä 1945 Aakenustunturin läheltä. Hän oli viimeinen kaatunut Mannerheim-ristin ritari ja hän ja ylihärmäläinen Liinamaa viimeiset sodassa kuolleet ilmavoimien miehet. 300 sotalentoa täyttyi silloin.

 

 

[Jukka Nisula 2 265]

FR:ssähän on jo itärintamatunnukset siivissä ja rungossa, joten ajankohta ei voi olla kevät 1941, vaan kesäkuun lopun ja elokuun lopun välinen n 2 kk pituinen ajanjakso.

 

Oikea huomio, Esa, kyllähän tuo siiven kärjen alapinnan tummempi kohta markkeeraa keltaista maalia, vaikka mv-kuvassa onkin tummana kuten pitääkin, johtuen tietysti tuon ajan filmistä. Takarungosta ei oikein saa selvää, mutta ohut raita sielläkin näkyy.

 

Jukka

[Risto Sollo 22]

Maallikkoa ihmetyttää Fokker CX:n virtaviivaiset suksitelineet.Luulisi että tavan suksi aiheuttaisi pienemmän ilmanvastuksen kuin tuollaiset tynnyrit?Vaan on sen varmaan insinööri laskenut...

[Arne Wallen 72]

Nuo virtaviivaiset sukset valmistettiin Valtion lentokonetehtaalla, kokeissa eroja tavallisiin ei tullut lentäessä, ainoastaan syöksyissä nuo erottuivat edukseen.Kuinka monessa tuollaiset olivat en tiedä, kaikkiin niitä ei asennettu.Vastaavanlaisia kokeiltiin myös Blenheimiin.

[Kari Lumppio 252]

...Fokker CX:n virtaviivaiset suksitelineet.Luulisi että tavan suksi aiheuttaisi pienemmän ilmanvastuksen kuin tuollaiset tynnyrit?...

 

Hei!

 

Jos muistan oikein niin Fokker CX oli noilla profiilisuksilla nopeampi kuin pyöräkoneena.

 

Kari

[Arne Wallen 72]

Jos uskomme VL historiaa Raunion kirjoittamana ei ollut, ainoastaan syöksyssä.Profiloituja suksia kokeiltiin huhtikuussa -37 FK-78 ja vertailulentoja lennettiin lamellisuksilla.

Ja pitäisi näköjään lukea ensin, eli pyöräkoneen nopeudesta ei mainittu mitään.

[Risto Sollo 22]

Ja nyt olen ollut liiankin tarkka,HC-452:n "taktinen kakkonen"oli jossain kohtaa vaihtunut viitoseksi,sekin selvisi,peräsin oli kannibalisoitu toisesta HC:sta...

[Raimo Heikkinen 2 491]

Jos ei Riponia lasketa, niin pelkkä kaksitasoisuus ja lamellit eivät tehneet koneesta vanhan aikaista vielä talvisodan aikana. Ei veli-venäläisenkään hävittäjä- ja tiedustelulentokalusto ollut sen ajanmukaisempaa; I-15bis,I-152, I-153, Po-2, R-5. Kaikki suunnilleen samaa rakennetta ja kaksitasoja. Tosin olihan heillä yksitasoinen I-16. Ja meillä Fokker D.XXI.

 

Ensimmäiset tehdas-uudet Fokker C.X. -tiedustelu- ja syöksypommituskoneet (4 kpl.) saimme Hollannin tehtaasta vuoden 1937 alussa. Suursarja Fokkereita (30 kpl.) valmistui luovutuskuntoon touko-syyskuun välisenä aikana 1938. Lentokoneteollisuus ei maailmalla vielä tuolloin laukannut jättiaskelin, joten Fokker C.X. oli varsin ajanmukainen rintamakone talvisodassa, mutta ei enää sen jälkeen.

[Risto Sollo 22]

Raimoa myötäillen,kai se kaksitasoinen sotakonekin oli parempi kuin kentänlaidalla kädet taskussa taivaalle tähyilevä pilotti...

[Pekka Potka 0]

Riippuu tietenkin käyttötarkoituksesta. Muuten ei ole pian sitä pilottiakaan…

 

Lensiväthän suurvallatkin pitkään kaksitasoilla: Fairey Swordfishin viimeiset operaatiot 1945 alussa (tammikuu muistaakseni) ja Henschel Hs 123 vielä 1944 puolivälissä. Viimeinen kaksitasolla saavutettu ilmavoitto alkuvuodesta 1945: Luftwaffen Fiat CR.42 ampui alas P-38 Lightningin. Taistelussa amerikkalaiset ampuivat alas kolme Fiatia ja menettivät kaksi Lightningia.

[Jukka Nisula 2 265]

Suomessa suunnitellut profiilisukset olivat tavallaan myös "ase" myös keskimmäisen kuvan hävittäjäkoneessa eli Fokker D.XXI:ssä talvi- ja jatkosodassa. Talvisodassa Mercury-moottoriset "Ukko-Mokkerit" tai "Tossu-Mokkerit", kuten koneita kutsuttiin, pystyivät operoimaan helposti jää- ja lumikentiltä ja eri järvien jäiltä, vaikka varsinaisia kiitoteitä ei ollut aurattukaan tai jyrätty. Koneet pystyttiin siten hajauttamaan tehokkaasti, koska järviähän itä-Suomessa riitti. Luulenpa, että myös useat talviset pakkolaskut jäätyneille hangille ja pelloille olisivat päättyneet köpelösti, jos alla olisi ollut pyöräkone. Nokillaan ja selällään olisi oltu ja kone hajalla, ohjaajiakin olisi menetetty.  Fokkereita ja lentäjiä siis säästyi turhilta vahingoilta jos esim. moottorivika iski. Esimerkkinä olkoon vaikkpa kersantti Tauno Kaarma, joka teki yhdellä ja samalla lennolla Immolasta Joutsenoon 27.2.1940 Lentolaivue 24:n sotalentopäiväkirjan mukaan viisi laskua järvien jäälle ja hangille huonosti käyvän moottorin takia. Ja Kaarma pääsi kuin pääsikin perille kone ehjänä. Lentueenpäällikkö J. Sarvanto kertoo muistelmissaan ja kirjassaan Kaarman pakkolaskuja olleen peräti kahdeksan, kumpi sitten lienee oikea luku...

 

Jukka

[Timo Hyvönen 208]

Vielä löytyi yksi lentsikka & muutama aiheeseen ehkä jotenkin liittyvä kuva samasta albumista. Ajan tyyliin sopien kuvat ovat n. 3cm*3cm tai max 5cm kantiltaan...

 

Tää on ainakin Fokker

 

Joku kaupunki

 

valtakunnanraja

 

Viipuri?

p> 

 

Joku joki

 

Sorry off-topic-kuvat, ois jännä tietää miten tämä kasa on koostunut

>

p>

[Veli-Matti Karppinen 12]

Sori, ei ole fokker vaan sussu... Curtis Hawk

[Timo Hyvönen 208]

Katoinpas huolimattomasti että oli kiinteä teline. Oonhan mä pienenä koonnut tuon pienoismallinkin.

 

Mistähän nämä kuvat ovat peräisin...albumissa oli komea SS-upseerikuvakin ja kuva Carl Kniefin lihaliikkeestä (ilmeisesti Albertinkadulla)

 

No, kaikki lentsikkakuvat olivat jo tuossa.

 

t. Timo

[Raimo Heikkinen 2 491]

Tuo Fokker C.X. Utissa -kuva voisi olla vaikka ennen sotia otettu, mutta loput esille tuodut kuva-aiheet sijoittunevat vuoden 1941 hyökkäysvaiheeseen ja Viipurin valtaukseen elokuussa 1941. Siitä syystä lippu liehuu linnan tornissa. "Joku kaupunki"-kuva on otettu valtauksen jälkeen Torkkelinkatu 4:n kohdalla Viipurissa.

[Väinö Kuukka 0]

Jos ei Riponia lasketa, niin pelkkä kaksitasoisuus ja lamellit eivät tehneet koneesta vanhan aikaista vielä talvisodan aikana. Ei veli-venäläisenkään hävittäjä- ja tiedustelulentokalusto ollut sen ajanmukaisempaa; I-15bis,I-152, I-153, Po-2, R-5. Kaikki suunnilleen samaa rakennetta ja kaksitasoja. Tosin olihan heillä yksitasoinen I-16. Ja meillä Fokker D.XXI.

 

Ensimmäiset tehdas-uudet Fokker C.X. -tiedustelu- ja syöksypommituskoneet (4 kpl.) saimme Hollannin tehtaasta vuoden 1937 alussa. Suursarja Fokkereita (30 kpl.) valmistui luovutuskuntoon touko-syyskuun välisenä aikana 1938. Lentokoneteollisuus ei maailmalla vielä tuolloin laukannut jättiaskelin, joten Fokker C.X. oli varsin ajanmukainen rintamakone talvisodassa, mutta ei enää sen jälkeen.

 

Ilmailu oli valtavan nopeasti kehittyvä laji juuri tuolloin. Fokker CX ei kuitenkaan ollut hävittäjäkone. Se suunniteltiin tiedustelu-ja pommikoneeksi jo 1933 vaikka tuotanto aloitettiin vasta 1937. Tiedustelukone (miltei mikä tahansa) toki ilman hävittäjäsuojaa oli pulassa.

 

Hollantilaiset yrittivät lentää sillä maanpinnan tasalla toukokuussa 1940 menetelmällä "huisje-boompje-beestje" (talo-puu-eläin). Taivaalla oli Messerschmitt 109E-koneita. Ei siitäkään mitään tullut.

 

Matkalentonopeus FokkerCX:llä oli 275 km/h. Aseina kaksi 7.7mm Browningia eteen, tähystäjällä 7.62mm  L-33/34. Venäläisellä I-153 "Tsaikalla" oli neljä eteen. Sekään ei ollut mikään vauhtihirmu, mutta ketterä (kuten hävittäjäkaksitasot yleensä). Ei sen kanssa tietenkään voinut kurvailla, ei edes sillä yksitasofokkerilla. Hävittäjätaktiikoissa käytettiin myöhemmin hyväksi korkeutta ja nopeutta.

 

Väinö Pokela valaisee muistellessaan Hans Windin luentosarjojen alkua, mitä silloin opittiin:

 

"Se alkoi laivue 24:ssä muistaakseni vuonna 42 tai 43. Niin silloin ehdotettiin että Kauhavalla joku laivueen piloteista menisi esitelmöimään juuri taktiikoista, kuinka sotaa käydään Brewstereillä. Kun amerikkalaiset rupes kanssa käymään sotaa eikä heillä ollut aavistustakaan kuinka sitä käydään. Siellä Tyynellämerellä aloittivat sen sodankäynnin, sehän oli aivan onnetonta. Kolme kertaa olivat mukana Brewsterillä. Ja se viimeinen oli semmoinen että 17 Brewsteriä otti osaa yhteen ilmatappeluun ja niistä muistaakseni 13 ammuttiin alas. Ja sen jälkeenhän Brewsterit lähetettiin Floridaan kadettien lentokoneiksi.

 

Ja se kaikki johtui siitä kun ne hyökkäs Zeroja vastaan. Ne ei ollenkaan ottaneet huomioon että Zero, siinä ei ollut panssareita ja se oli puurakenteinen ja paljon kevyempi. Mutta siinä oli samankokoinen moottori kuin Brewsterissä. Ja ne rupes kurvatappeluun semmoisten kanssa. Siitä oli seurauksena että ne ammuttiin alas. Kun olisi pitänyt vain käyttää keinutuolitaktiikkaa, hyökätä ja vetää pois.

 

Siihenhän suomalaiset sai oppia jo talvisodassa kun Fokkerilla käytiin I-15:sta ja I-16:sta vastaan, niin ei niitten kanssa pitänyt kurvatappeluun mennä. Vaan yksi syöksy ja veto pois. Ja sitten tämä taktiikan, Hassen tekemä taktiikan luentomoniste, se sai alkunsa juuri tästä ajatuksesta."

 

Joku Me 109G oli jo sellainen nopea tulipatteri, että sillä pääsi kohteen kuin kohteen lähelle ja kaikkien aseiden tuli (tykki, konekiväärit) yhdistyi samassa pisteessä. Ei tarvinnut kaarrella.

 

Hans Wind ottaa kantaa "ilmailun kehitykseen". Myös Brewster oli jo joitakin malleja vastaan jälkijunassa tullessaan:

 

"Jos vastustaja on I-16 tai I-153, on noudatettava seuraavaa taktiikkaa. Otetaan 500 m. enemmän korkeutta kuin vastustajalla on, koska koneemme on nopeampi. Lähestyttäessä on pysyttävä aivan suoraan vastustajan takana, koska molemmista koneista näkee hyvin takaviistoon. Lähestymisnopeus saa olla aika suuri. Juuri ennen ampumisetäisyydelle tuloa, siirrytään vähän sivulle, niin että päästään ampumaan takaa viistosta. Suoraan takaa ammuttaessa on usein sattunut, että koneiden selkäpanssarit ovat kestäneet jopa 12.7 mm:n luodit. (esim. lentomestari Alho ampui kerran Seiskarin päällä pyssynsä tyhjäksi Tsaikan selkäpanssariin ilman vaikuttavaa tulosta. Verhous panssarin takana repesi kyllä kokonaan, mutta kone ei pudonnut.) On alun perin tähdättävä hyvin tarkkaan, sillä sekä I-16 että "Tsaikka" tekevät niin nopeita väistöliikkeitä, ettei niitä pääse ampumaan sen jälkeen kun ne ovat havainneet hyökkääjän. Yleisin väistöliike on nopea 180 asteen kaarto. Kun huomaa, että vastustaja pyrkii tähän, on paras vetää ylös ja tehdä uusi hyökkäys. Vastakkaisilta suunnilta ei juuri kannata ampua, koska osumismahdollisuudet ovat aivan samat. Kun on nopeampi kone, pitää aina pyrkiä ampumaan takasuunnilta eikä turhaan "riskeerata" vastakkaisilta. Kun on ampunut I-16 tai I-153 on vedettävä hyvin jyrkästi ja tiukkaan ylös. Hetkeksikään ei saa mennä koneen etusektoriin, sillä kumpikin taipuu ampumaan silloin ylösvedon aikana suoraan takaa. Jos on jouduttu yllätetyksi, on paras väistöliike I-16 ja I-153 vastaan että melko jyrkällä syöksyllä irtaudutaan ja vedetään tämän jälkeen ylös. Kurvaamaan ei saa jäädä kummankaan kanssa, koska molemmat ovat meidän hävittäjiämme paljon ketterämpiä.

 

Helpoin tapa ampua alas vastustajan hävittäjistä on "Hurricane". Se on alle 3000 m. korkeuksissa aivan avuton meitä vastaan. Se on hidas ja erittäin kömpelö ja jäykkä. Kun tapaa HC:n, on heti pyrittävä kurvataisteluun, jolloin se on kokonaan meidän armoillamme. Konetta on paras ampua rungon etuosaan, jolloin se melkein heti syttyy palamaan.

 

Suunnilleen samantapaista taistelutapaa vaativat vihollisen suipponokkaiset koneet Lagg-3, Mig-1, Mig-3, JaK-1, Spitfire ja LA-5. Nämä kuuluvat kaikki samaan luokkaan: nopeita ja vähemmän ketteriä. Maarintamilla on esiintynyt Mig-1 ja 3:sta sekä Lagg-3. Koneet ovat partioineet 1000-3000 m, mikä on niiden paras taistelukorkeus. Suomenlahdella ovat näitten lisäksi esiintyneet vihollisen uusimmat konetyypit. Ainoa tapa taistella menestyksellisesti näitä vastaan on yllättävä hyökkäys ylhäältä niiden niskaan. Ampuminen on aloitettava vasta hyvin läheltä. Väistöliikkeenä näillä koneilla on ollut loiva kurva tai puolivaakakierteestä syöksyyn. Jos vastustaja ryhtyy kaartamaan, on oikaistava kaarron sisäpuolelle, josta on varsin hyvä ampua. Puolivaakakierresyöksyä ei kannata seurata vaan tarkattava ylhäältä oikaisua ja taas iskettävä. Mitä alemmas vastustajan saa pakoitettua, sitä parempi. Aivan pinnassa on sitten hyvä antaa lopullinen isku, kun vastustaja ei enää syöksyllä saa otettua lisänopeutta."