Harri Mustonen

Purjelentoa Suomessa 80 vuotta

2 viestiä aiheessa

Viime kuussa tuli kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun Suomessa lennettiin purjelentoa ensimmäisen kerran. Vuoden 1934 syyskuussa saksalainen purjelentoretkikunta kävi esittelemässä Helsingissä, Viipurissa ja Tampereella tätä Suomessa ennennäkemätöntä urheiluilmailun lajia.

 

Syyskuu tuli ja meni mutta tapausta ei ole mitenkään tuotu esille mediassa. Löysin maininnan tapauksesta ainoastaan Suomen Ilmailumuseon facebook-sivuilta, siitä museoväelle pisteet.

Suomen Ilmailuliitto ei ole asiaa noteerannut edes lehdessään. Purjelento on sentään ollut liiton tärkeimpiä lajeja - vuosikymmenet oikeastaan ainoa -, jonka kautta nuoret pääsivät lentämisen makuun. 

No, ensi vuosi on taas purjelennon juhlavuosi Suomessa, sillä kesällä 1935 Jämi aloitti toimintansa. Toivottavasti sitten kuuluu enemmän...

 

Liitteenä muutama kuva tuosta retkikunnasta Tuomarinkylän pelloilla. Mukanahan oli myös legendaksi noussut Hanna Reitsch ”Die Hanna”, joka kävi seuraavana kesänä Jämillä kouluttamassa suomalaisia purjelennon saloihin.

 

Harri

 

tuomarinkyla_001.jpg.350df622e654ef44fdf9e8d20747323f.jpg

 

 

 

 

tuomarinkyla_003.jpg.7d5b093aca84a881393a888dd7fe01b5.jpg

 

 

 

 

 

tuomarinkyla_004.jpg.0fe81c5697ddfcda1ab23fb87c5a036b.jpg

>tuomarinkyla_002.jpg.88845fa65c1ed6cb16da373c257ed185.jpg

p>tuomarinkyla_004.jpg.d91594d68254baadaeafa1de9a053a68.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään