Jukka Juslin

ILMAILU-lehden tilasta

326 viestiä aiheessa

Rohkenen olla kuitenkin edelleen sitä mieltä, että kun tuota budjettia katselee,

 

http://www.ilmailuliitto.fi/easydata/customers/ilmailuliitto/files/liittokokous_2013/sil_budjetti_2013.pdf

 

niin aika loven lehti tekee nykymuodossaan liiton pienentyneisiin tuloihin, ja mitä lehden kuluihin tulee, ovat nekin kasvaneet Jounin arvioimista vuoden 2011 luvuista.

 

Harri

 

Eivät olleet arvioita, olivat vuoden 2011 taseesta. Mutta varmasti ovat kasvaneet.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näin ilmailuhistorian harrastajan ja bibliofiilin näkökulmasta Ilmailu-lehti on nykyisin melkoista kuraa. Tässä taannoin vilkaisin Ilmailua pitkästä aikaa. Järkytys oli melkoinen. Ensiksi, hirveä liehutaitto, josta pitäisi saada kuolemantuomio mahdollisimman kivuliaalla menetelmällä (koska liehutus on lukijan kiduttamista). Toiseksi, kuvien laatu on verrattuna esim. vuoden 1990 Ilmailuihin aivan ala-arvoisella tasolla. Kolmanneksi, sisältö on vaikkapa noihin vuoden 1990 lehtiin nähden aivan onnetonta höttöä. Ei Jukka Raunion mainioita artikkeleita, ei Jyrki Laukkasta, ei mitään. Voi vain hämmestellen verrata sisältöä ja tyyliä vanhaan Aero-lehteen. Aerossa teksti oli kunniassa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä se MCI Pressin Ilmailu -lehtikin on tällä hetkellä melkolailla kaupallinen tekele, toki sillä on melko turvattu tilauskanta, jonka takia laadulla ei niin väliä...

 

ILMAILU kuulee vitosena.

 

Kerrotko Tatu nyt saman tien vaikkapa 5 toteuttamiskelpoista konkreettia muutosehdotusta ILMAILU-lehteen -  joilla lehden tasoa ("laatua") parannetaan, pysyen nykyisessä kustannusrakenteessa. Rahaa ei budjetissa ole osoittaa lisää lehden tekoon.

 

Mutta olemme todella kiinnostuneita kuulemaan usia konkreetteja ehdotuksia siitä, miten pannaan paremmaksi.

 

Peter Tähtinen

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
5 toteuttamiskelpoista konkreettia muutosehdotusta ILMAILU-lehteen -  joilla lehden tasoa ("laatua") parannetaan
Tässä tulee yksi takuuvarmasti toimiva keino. Tämä on kerrottu teille sinne SIL:n päättäjille moneen kertaan, mutta kun se kuuntelu ei toimi.

 

1.) Poistetaan Ilmailulehden pakkotilaus ja tehdään siitä vapaaehtoinen jäsenlehti. Tämä parantaa laatua takuuvarmasti siten, että huonoa lehteä ei halua kukaan tilata. Joten se lehden laatu joko paranee, tai surkea Ilmailulehti poistuu lehtimarkkinoilta turhana.

 

Edit: Lainaus kuntoon / IP

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Menee nyt off-topiciksi alkuperäisestä otsikosta, mutta kun Peter asiasta täällä kysyi:

 

Ongelma: Jäin pohtimaan tuota jatkuvasti esitettyä kritiikkiä Ilmailu-lehteä kohtaan ja samalla miettimään mikä oikeastaan mättää kun lehteen ei olla kovin tyytyväisiä. Ns. "jenkki-hurlumhei-tyylinen" paljon graaffisia tehokeinoja ja vähemmän ihan sitä asiasisältöä sisältävä lehti tuntuu ärsyttävän ainakin vanhemman polven lukijoita. Lehden ydinkohderyhmä ei oikein tunnu olevan aktiivilentäjät (ilmailulajista riippumatta) vaan ilmailun yleisen mediaseksisikkään imagon rakentaminen suurelle yleisölle.

 

Pähkäilin kolme erillaista lähestymiskulmaa lähteä ratkaisemaan tätä ongelmaa:

 

1) LEHTI VAIN SÄHKÖISEKSI

 

Ehdotan #1: Ihan reilusti, että lopetetaan koko painettu Ilmailu-lehti ja SIL (ja/tai mahdollinen yhteistyökumppani) tuottaa jatkossa uutisoinnin ja ilmailuun liittyvät artikkelit (sekä mainonnan) vain SIL-virallista sähköistä kanavaa pitkin kuten www.ilmailu.fi.

 

Perustelu #1: Nykyään printtiversiot julkaisutoiminnassa entistä enemmän häviää sähköisille medialle, kun lukijoilta löytyy kännykät, tabletit, tietokoneet yms. millä käytännössä varsinainen sisältö luetaan. Tällä voidaan eliminoida printti- ja jakelukustannukset. Minuspuolena on että menetetään ns. "vanhanliiton" lukijat, ketkä ovat tottuneet lukemaan lehtensä vain paperisena. Toinen asia mitä menetetään on lehden tuoma näkyvyys ja julkisuusarvo lehtikioskeissa ja muissa paikoissa satunnaislukijoille.

 

tai sitten lähdetään asiassa hieman konservatiivisemmalla lähestymiskulmalla:

 

2) LEHTI HARRASTELIJAVOIMIN

 

Ehdotan #2: Irtisanotaan sopimus julkaisijan kanssa ja harrastevoimin tuhrataan SIL-läystäke kasaan vaikka 4 kertaa vuodessa ja tuo edullinen hengentuotos jaeltaisiin kaikille sidosryhmille mihin myös nyt Ilmailu-lehti jaellaan.

 

Perustelu #2: Ei maksa paljon, mutta ei ole kovin kiinnostava julkaisu lentäjäpiirin ulkopuolella. Ongelmana mistä oikeasti löytyy ne sisällöntuottaja jatkuvaan julkaisuun?

 

 

Entä jos miettisimme sittenkin järjen kanssa tätä asiaa...

 

3) SISÄLTÖ KENTÄLTÄ, ULKOASU AMMATTILAISILTA - LEHTI PRINTTINÄ JA SÄHKÖISESTI

 

Ehdotan #3: Rakennetaan toimituksellinen organisaatio (juttujen kirjoittajia sekä juttuaiheista vinkkaavia) liiton jäsenistä tarjoten jotain selkeästi määriteltyä ja riittävän houkuttelevaa porkkanaa vaivannäöstä, täydentäen tätä työtä ammattijulkaisijan osaamisella vain pelkän loppu-ulosasun ja maailman ilmailu-uutisten taittoon sekä printtimedian että sähköisen kanavan osalta.

 

Perustelu #3: Saadaan enemmän kentän ja harrastajien näkökulmia ja ääntä lehteen. Saadaan julkaisu kiinnostavapaan sisältöön ilmailijoille mutta myös kiinnostavampaan ulkomuotoon ulkopuolisille. Pienennetään julkaisijan roolia ja kustannuksia. Riskinä on että kentältä ei löydy oikeasti riittävästi ja jatkuvasti sisällöntuottamiseen henkilöitä.

 

 

Tämä on tyypillinen vaikea päätös: Ei oikeaa vastausta ole, mutta mikä olisikaan se vähemmän väärä nyt välittömästi mutta myös pitkällä tähtäimellä. Jos minulta kysytään, voisi tuo vaihtoehto 3 olla tavoiteltavin ainakin oman, kieltämättä kovin julkaisutoiminnan osaamisesta vajavaisen ymmärryksen perusteella.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Entä jos miettisimme sittenkin järjen kanssa tätä asiaa...

3) SISÄLTÖ KENTÄLTÄ, ULKOASU AMMATTILAISILTA - LEHTI PRINTTINÄ JA SÄHKÖISESTI

Ehdotan #3: Rakennetaan toimituksellinen organisaatio (juttujen kirjoittajia sekä juttuaiheista vinkkaavia) liiton jäsenistä tarjoten jotain selkeästi määriteltyä ja riittävän houkuttelevaa porkkanaa vaivannäöstä, täydentäen tätä työtä ammattijulkaisijan osaamisella vain pelkän loppu-ulosasun ja maailman ilmailu-uutisten taittoon sekä printtimedian että sähköisen kanavan osalta.

Perustelu #3: Saadaan enemmän kentän ja harrastajien näkökulmia ja ääntä lehteen. Saadaan julkaisu kiinnostavapaan sisältöön ilmailijoille mutta myös kiinnostavampaan ulkomuotoon ulkopuolisille. Pienennetään julkaisijan roolia ja kustannuksia. Riskinä on että kentältä ei löydy oikeasti riittävästi ja jatkuvasti sisällöntuottamiseen henkilöitä.

Tämä ratkaisu saa minulta kannatuksen. "Siivet" on purrut tällä erää multaa, eikä tuhkasta nousemisesta ole tietoa. Ehkä jäljet pelottavat. Täysin kaupallisella pohjalla toimiva ilmailulehti ei ehkä ole Suomessa elinkelpoinen. Siksi Ilmailu-lehti on pidettävä hengissä. Toisaalta, aivan ilmaiseksi ei kukaan puoliksikaan ammattitaitoinen kirjoittaja ryhdy rupeamaan, ellei sitten aatteen polte ole aivan hurmoksellinen. Sellaista tapaa enää vain uskonnollisisssa piireissä.

 

Siispä: Tuloja on lisättävä. Miten?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olen seurannut jonkun aikaa ILMSILU-lehdestä käytävää keskustelua ja välilä hämmästynyt ja välillä ollut hieman pahoillani, kun ihan selvästi on yritystä, mutta mikään ei tunnu kelpaavan.

 

Alkajaisiksi: Ilmailun kenttä on niin laaja ja jokainen lukija ei ole kiinnostunut kaikista ilmailun alueista, joten jokaiselle makuunsa edellyttäisi melkoisen laajan ja siten myös kalliin lehden tekemistä.  Lukijoiden  kirjo leviää varsin tietämättömistä asioista todella tietäviin ja juttu, joka sopii luettavaksi ensimäiseksi jutuksi vaikkapa potkureista on kovin naiivi melkein kaiken tietävälle ja jos taas juttu kirjoitetaan hänelle, se on pitkä ja aloittelijalle liian raskas lukea. On siis erittäin vaikea löytää sellaisia kirjoittajia, jotka pystyvät kirjoittamaan ilmailun aiheista sellaisia juttuja, että ne puhuttelevat vaativuudeltaan, perusteellisuudeltaan ja sanotaan nyt vielä helppolukuisuudellaan suurinta osaa lukijoista. Korostan vielä, että joillekin ne ovat kovin naiveja ja pinnallisia ja joillekin liian perusteellisia ja pitkästyttäviä. Siten olisi katettava kaikki ilmailu lennokeista, riippuliitimistä, autogyroihin, ja edelleen purjelentämisen kautta moottorilennon koko kirjoon.

 

Peter peräänkuulutta toteuttamiskelpoisia ideoita. Tässä vaikea sana on toteuttamiskelpoinen. Olen nuoruudessani tehnyt sekä harrastelehtiä että ammattimaisia lehtiä, usein toimitussihteerinä tai päätoimittajana, mutta myös aika paljon kirjoittavana avustajana, ja voin vakuuttaa, että en ole tavannut sellaista lehden tekijää, joka ei toteuttaisi lukijan antamaa ideaa.  Toteuttamiskelpoisuutat vain haittaa yllättävän usein puute hyvistä kirjoittajista, jotka suostuvat tekemään jutun sillä hinnalla ja siinä aikataulussa kuin lehteä tekevä toimitus sitä haluaisi. Suomalaiset eivät ole mitään erityisen hyviä kirjoittajia, varsin usein käy niin, että kun se juttu sitten tulee toimitukseen, niin kirjoittaja itsekin tietää, että se ei ole kovin hyvin viimeistelty, ja sanoo, tässä nämä asiat ovat, voitko pistää pilkut paikoilleen ja korjata kömpelöimmät lauseet, en taida olla kynämiehiä. Joskus alkuperäinen teksti on sellaista, että sujuvakaan toimitussihteeri ei saa siitä kertayrittämällä asiallsta, koska ei saa oikein selvää mitä kirjoittaja on halunnut sanoa.  Voin myös kertoa, että jos jutusta halutaan lyhyt, mutta siinä sanotaan kaikki asiat, niin yhtälö on vielä vaikeampi.  Tieteellisissä aikakausilehdissä on erityisen tiukka rajoitus artikkeleiden pituudelle ja voin kertoa, että mnet kokeneet ja runsaasti julkaisevat tutkijat kirjoittavat juttunsa uudelleen useita kertoja, joskus jopa 10 - 15 kertaa. Voin myös sanoa, että juttujen luettavuus ja kielen selkeys jalostuu tuossa prosessissa.

 

Ajatus, että pakkotilaus poistetaan ja sen seurauksena laatu paranisi on tietenkin aika hauska ja populistinen. Pelkään pahoin, että yksikään ILMAILU:n avustajista ei kykene kirjoittamaan parempaa juttua, vaikka hänelle luvattaisiin viisinkertainen palkkio tai sanottaisiin, että ellei taso parane, niin emme halua juttujasi. Useimmat kirjoittajat kirjoittavat juuri niin hyviä juttuja kuin mihin he kykenevät. Jos lehden levikki pakkotilauksen poistamisen vuoksi putoaa, niin se varmaankin vaikuttaa ensimmäisenä lehden volyymiin, ulkoasuun ja ilmestymistiheyteen. Eikä varmaankaan mihinkään näistä positiivisesti.

 

Ajatus, että pelko lehden kuolemisesta ja oman kirjituspalkkion katoamisesta tuskin johtaisi yhdenkään nykyisen kirjoittajan kohdalla laadun paranemiseen, vaan lähinnä kirjittamisen suuntaamisen jonnekin muualle, esimerkiksi nettiin tai siten lopettamiseen.  Jokaisella on tietenkin oikeus olla tyytymätön lehteen tai sen juttuihin, mutta sen sijaan, että haukutaan lehti lyttyyn, niin olisi paljon rakentavampaa sanoa: miten jostain jutusta saisi paremman, miten jotain aihealuetta voitaisiin kattaa paremmin, ja ellei itse kykene tai halua kirjoittaa, voisi vaikka vihjata toimitukselle, mistä sellaisen kirjoittajan löytää tai jos sellaisen tuntee, niin puhuisi hänet ympäri kirjoittamaan.

 

Ilmailu toimii varsin pienen kielialueen lehtenä, voi olla vaikeaa saada riittävästi alan tuntevia kirjoittajia Suomesta ja suomen kielellä. Esimerkiksi veneilyn puolella on skandinaavisia lehtiä, joista ilmestyy painos sekä ruotsiksi että tanskaksi, joku venetekniikkaan suuntautunut lehti ilmestyy sekä ruotsiksi että suomeksi, saattaa olla myös tanskalainen rinnakkaisjulkaisu. Ilmailun piirissä voisi olla mahdollista, olla yhteistyössä kielirajojen yli, jos joku kirjoittaa saksaksi Rotax moottoreista ja juttu on hyvä, niin sen voisi kääntää, ellei meillä ole itsellä parempaa Rotax asiantuntemusta. En tiedä voimmeko me tarjota vastineeksi meikäläisten kirjoittajien juttuja muiden maiden lehdille.

 

Kuvat ovat aina vaikea ongelma, niitä on periaatteessa vaikka kuinka paljon, mutta ei ole ollenkaan harvinaista, että loistavat toimittajan käsiin tulevat kuvat ovat hieman epätarkkoja tai niiden resoluutio ei ole riittävä painettuun, vaikkarin välttävä verkko-julkaisuun. Lehden taitto on myös mielenkiintoinen prosessi, itse olen päässyt jo sen vaiheen yli, että uskoin, kaikenlaisten kikkaliun fonteilla ja välillä tekstiä kuvan päälle tai tekstin pohjalle värillinen laatikko, kaikki tällainen, joka tekee lukemisen vaikeaksi, on mieléstäni lukijan kiusaamista ja siitä pitäisi päästä eroon. Tämä on mielestäni neuvo, joka voidaan toteuttaa, jos vain taittajan ego antaa ottaa vastaan neuvoja.

 

Painetun lehden volyymiä voisi tietenkin pienentää, tai samaan sivumäärään saada pitempiä juttuja ja enemmän kuvia, jos suuri osa pikku-uutisista julkaistaisiinkin SIL:n verkkosivuilla, esimerkiksi myynnissä olevat laennokit, uusia lennokkeja tai joku on saanut tyyppihyväksynnän, Toisaalta ne ovat pieniä helposti luettavia ja olen varma, että useimmat lukijat selaavat ne läpi heti kun lehti tulee ja vasta myöhemmin lukevat pitemmät ja syventymistä vaativat jutut.

 

Ilmailu on siis jäsenlehti, josta jäsenet ovat vstuussa. Voitaisiinko sanoa, että se on täsmälleen niin hyvä kuin miksi jäsenet sen tekevät?  Jos haluatte paremman lehden, tehkää siihen parempia juttuja. 

 

Aihepiiri, jota pitäisi yrittää kattaa ja millä intensiteetillä on tietenkin ikuinen kiistakysymys. Voisin tarjota toisen toteuttamiskelpoisen ehdotuksen, jonka toteuttaminen ei ole rahasta kiinni, vaan tässä katsotaan haluaako toimitus todella kuulla ja kuuleeko.  Olisi varmaan mahdollista avata nettisivu, jolle lukijat saisivat ehdottaa juttujen aiheita. Siinä olisi päivämäärä milloin on ehdotettu, ehdottajan nimi, ja jos on tiedossa potentiaalinen kirjoittaja tai kuvaaja niin tämä vinkki ja siihen voisi sitten jokainen halukas lisätä oman kannatuksensa ja antaa lisävinkkejä.  Jokaisen numeron ilmestymisen aikaan toimitus tarkistaisi minkä verran kannatusta milläkin jutulla on, ja jos juttu pääsee työn alle, siihen tulisi tieto: Pyritään saamaan numeroon X. Jos juttu on julkaistu jo jokunen aika sitten, eikä maailma ole siitä muuttunut, voidaan todeta oli toissavuoden numerossa Y ja päivitämme artikkelin kun tietyt säädökset tulevat, tai uudet mallit julkistetaan tms  Jos nyt käy sillä tavoin, että paljon ääniä saaneet jutut jäävät tekemättä, voidaan puhua toimituksen kovakorvaisuudesta.

 

-Lauri Tarkkonen

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä tulee yksi takuuvarmasti toimiva keino. Tämä on kerrottu teille sinne SIL:n päättäjille moneen kertaan, mutta kun se kuuntelu ei toimi.

 

1.) Poistetaan Ilmailulehden pakkotilaus ja tehdään siitä vapaaehtoinen jäsenlehti. Tämä parantaa laatua takuuvarmasti siten, että huonoa lehteä ei halua kukaan tilata. Joten se lehden laatu joko paranee, tai surkea Ilmailulehti poistuu lehtimarkkinoilta turhana.

 

Edit: Lainaus kuntoon / IP

 

Kannatan tätä vaihtoehtoa. Minulla on vakavasti harkinnassa ero SIL:sta, jos tämä Ilmailulehden tilaaminen ei muutu vapaaehtoiseksi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ilmailu on siis jäsenlehti, josta jäsenet ovat vstuussa. Voitaisiinko sanoa, että se on täsmälleen niin hyvä kuin miksi jäsenet sen tekevät?  Jos haluatte paremman lehden, tehkää siihen parempia juttuja.

 

Laurilta hyviä kommentteja asiaan. Yhteen kohtaan on kuitenkin pakko puuttua, nimittäin tähän vastuukysymykseen. Siitä alkaen, kun lehti ulkoistettiin MCI Pressille, on ainakin osa jäsenyhteisöstä mielestä melko perustellusti kokenut, että vastuu lehdestä on MCI Pressillä. Tiedän, että aiemmin lehteen tehtiin juttuja ilman korvauksiakin (jopa ihan tasokkaita), mutta kuka haluaa nyt tuottaa sisältöä lehteen edes nimellisellä korvauksella, kun tyhjänpäiväisten asiakaslehtien laatimiseen erikoistunut sisältömarkkinoinnin suunnittelutoimisto (MCI Press) korjaa voitot?

 

Aikaisemmin ilmailussa oli näkyvimpänä ongelmana huono taitto, sitä on saatu parannettua jonkin verran. Hintana on ollut sitten lehden sisältö, joka on muuttunut yhä vain ohkaisemmaksi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Laurilla on pitkä ja ihan hyvä kirjoitus. Mutta sinulta on unohtunut sama asia kuin SIL:n päättäjiltä.

 

Ilmailu lehti on SIL:n jäsenlehti ja sisältö pitäisi olla sen mukaan. Jos ja kun se yrittää olla jotain muuta, se ei voi olla enää pakkotilaus. Ilmailualan yleisaikakausilehti ei voi olla yhdistyksen jäsenille pakollinen tilattava.

 

Vika ei ole lehden toimituksessa eikä lehden kirjoittajissa, vaan SIL:n hallituksessa. Toimitus kai tekee niitä juttuja mitä pyydetään ja jos pyydetään yleistä hömppälehtea, sitä myös saadaan. Tässä pitää ensin päättää halutaanko olla aito jäsenlehti, vai kaupallinen aikakausilehti.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

On siis erittäin vaikea löytää sellaisia kirjoittajia, jotka pystyvät kirjoittamaan ilmailun aiheista sellaisia juttuja, että ne puhuttelevat vaativuudeltaan, perusteellisuudeltaan ja sanotaan nyt vielä helppolukuisuudellaan suurinta osaa lukijoista.

 

Pelkään pahoin, että yksikään ILMAILU:n avustajista ei kykene kirjoittamaan parempaa juttua, vaikka hänelle luvattaisiin viisinkertainen palkkio tai sanottaisiin, että ellei taso parane, niin emme halua juttujasi.

 

Ajatus, että pelko lehden kuolemisesta ja oman kirjituspalkkion katoamisesta tuskin johtaisi yhdenkään nykyisen kirjoittajan kohdalla laadun paranemiseen,

 

voi olla vaikeaa saada riittävästi alan tuntevia kirjoittajia Suomesta ja suomen kielellä.

 

Näiden komenttien perusteella voisi vetää johtopäätöksen, että Ilmailun juttujen (kirjoittajinen) taso on huono. Onko asia näin? Asia kiinnostaa minua Ilmailun avustajan näkökulmasta. Suomesta löytyy varmasti riittävästi ilmailua tuntevia kirjoittajia, kuvaajia jne. Ammattitaitoisella toimittajalle/ freelancelle kylläkin joutuu maksamaan jutusta. On varmasti myös paljon osaajia jotka eivät kirjoita ja julkaise aktiivisesti, heidät pitäisi saada aktivoitua. Ylipäätään suomalainen ilmailujournalisimi on aikamoisessa aallonpohjassa, julkaisukanavat hupenevat käsiin.

 

Ilmailun arvostelu näyttää olleen yleinen huvi ilmaoilijoiden keskuudessa jo vuosikymmennet, mutta pakkohan se on kysyä mitä lehdessä pitäisi olla, että se olisi kiinnostava? Kaikille kaikkea joka numerossa ei varmasti toteudu millään konseptilla.

 

Ilmailun asema jäsenlehtenä on kyllä ristiriitainen. Sen tekemisestä maksaa SIL ja sen sisältöön vaikuttaa SIL, mutta lehden tekee MCI Press. Tämän kuvion takia jokainen Ilmailuun tehty ilmainen juttu on suora tulonsiirto osakkeenoimistajille. Mitään hyväntekväisyyttä SIL:ä kohtaan ei ole vaikka tekisi mitä ilmaiseksi lehteen. Toisaalta MCI on ammattitalo joka tietää miten lehti tehdään, ja jossa asiat hoituvat ammattilaisten kanssa, ja homma toimii kuin se kuuluisa junan vessa.

 

Juha

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kentän ääni vain enemmän kuuluviin. Esimerkiksi uusimman numeron Pik-5 juttu oli mainio ja välitti innostuksen aiheeseen myös lukijalle. Oli myös satunnaisen avustajan kirjoittama.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun katsoo tätä iloista ja värikästä joukkoa tällä foorumilla, en sinänsä ihmettele että yksimielisyyttä lehdenkään linjasta ei helposti löydy. :-)

 

Juhan konetyyppijutut luen yleensä aina, koska niissä on mielenkiintoista kuvamateriaalia ja historiaa ja kirjoitat hyvin. Mutta ei tuokaan varmasti kaikkia kiinnosta.

 

Haastehan tuossa on sekin, että jos kirjoitat omasta lajistasi esim. niin, että se saa muiden lajien harrastajat kiinnostumaan tai kenties jopa houkuttelee uusia harrastajia, kirjoitus ei sisällä mitään uutta lajin jo tunteville. Kinkkistä. Ja liiton kannalta se, että ILMAILU on lehtipisteessä on ihan hyvä syy laittaa sinne myös jokunen sivu pystymetsäläisiä varten.

 

Mutta jos mietitäänkin niin päin, mitä seuraavassa numerossa pitäisi olla että se olisi hyvä, mikä olisi hyvä sisällys?

 

//Tuomas

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Linee syytä korjata joitakin mahdollisia väärtinkäsityksiä. Minä en ole sanonut, että ILMAILU-lehden avustajat olisivat huonoja tai jutut olisivat huonoja, en kuitenkaan kiellä ketään olemasta tyytymätön, otan kantaa kritiikkiin, jonka toivoisin olevan sillä tavalla rakentavaa, että juttuun tai lehteen tyytymätön kertoisi miten puutteita olisi mahdollista korjata.

 

En ole unohtanut, että lehti on annettu kaupalliselle tekijälle, jolla on tietynlainen tuotantomekanismi, jossa osaamisen painopiste on ulkoasulla, koska sisällöllistä osaamista ja intressiä ei heillä ole.  Täällä myös on todettu, että aikaisemmin vaatimattomana pidetty taitto on tämän muutoksen mukana parantunut, jolloin ainakin jotain mitä muutoksella haettiin korjaantui. Itse olen lukenut ilmailua vasta pari vuotta, ellei lapsuuden aikaisia satunnaisia kohtaamisia lasketa, joten en voi ottaa kantaa juttujen tason muutokseen.

 

Hölmömpi kuvittelisi, että jos jäsenistöllä on selkeä poliittinen tahto ottaa lehden teko jälleen liiton harteille ja ostaa lähinnä painatus tai kenties jotain taittoapua ulkoa, niin silloin hallitus voisi joko päättää asian itse tai tuoda sen yleisen kokouksen päätettäväksi. Meillä ei taida vielä yhdistyslaissa olla "sähköpostireferendumia". jossa liiton kanta voitaisiin selvittää järjestämällä sähköinen äänestys joidenkin vaihtoehtojen välillä ja äänestyksen tulos velvoittaisi hallitusta.

 

En oikein usko, että SIL:n hallitus jaksaisi tehdä kamalan paljon lehden linjaan ja sisältöön puuttuviä päätöksiä tai toimia. Monissa lehdissä on toimitusneuvosto, jallaisesta olen kuullut puhuttavan myös Ilmailun yhteydessä.  Voisin kuvitella, että jos olisi aktiivinen toimitusneuvosto tai millä nimellä lehden tekemisestä ja sen laadusta ja monipuolisuudesta kiinnostunut henkilökokoelma sitten tunnettaisiinkaan, niin se voisi vaikuttaa lehteen, jos se olisi aktiivinen, asiantunteva ja ammattitaitoinen.

Ilman näitä ominaisuuksia se varmaan kokoontuisi keskustelemaan kahvin ja pullan äärelle ja toteaisi, että lehden pitäisi ola parempi, monipuolisempi ja halvempi.  Tällainen neuvosto voisi koostua eri ilmailun alojen harrastajista ja tuntijoista, sen lisäksi, että se toteiaisi tai ehdottaisi, että jollekin alalle, olipa se vaikka vanhojen MoPujen entisöintiin pitäisi saada laadukas juttu, jossa käsiteltäisiin tekniikka, määräykset ja materiaalit, niin se vähintään osoittaisi mistä sellaisen jutun voisi saada. Mistä löytyy kirjoittaja ja vaikkapa missä ulkolaisissa (isoissa ja hyvissä) lehdissä vastaavaa aihetat on käsitelty, ja saisiko sieltä lainata. Ellei lehden toimitus pidä jonkunlaista kirjaa siitä mitä viimeaoikoina on julkaistu ja kuinka sen vastaa jäsenrakennetta ja jäsenten odotuksia. niin se voisi muistuttaa tästä toimitusta ja etsiä omalta alaltaan kirjoittajia.  Neuvoston jäsenethän olivat alojensa tuntijoita, ainakin parempia tuntijoita kuin toimitus, joka ei välttämättä kata yhtä hyvin ilmailun kenttää. Minun on vaikea uskoa, että SIL:n hallitus olisi eksplisiittisesti vaatinut lehden tekijöitä tekemään hömppölehteä. Joku saattaa olla sitä mieltä, että ns. henkilöjutut, jossa mennään henkilön ilmailutoiminnan ulkopuolelle ovat hömppää, mutta nämäkin asiat saattavat kiinnostaa joitakin lukijoita. Jos tosiaan joku ennen aktiivinen avustaja tai joku joka haluaisi olla liiton jäsenlehden aktiivinen avustaja ei katso voivansa kirjoittaa nykyiseen lehteen, niin se on valitettavaa, sillä eikö voisi katsoa asiaa myös siltä kannalta, että julkaiseva firma on sitoutunut teknisesti, siis taittamaan, painamaan ja postittamaan lehden, johon SIL kuitenkin saa määrittää toimituspolitiikan ja sisällön suhteellisen vapaasti.  Jos sopimus rajittaa SIL:n mahdollisuutta vaikutta lehden linjaan ja sisältöön, niin silloinhan ei enää puhuta jäsenlehdestä, vaan jäsenille suunnatusta kaupallisesta lehdestä. Arvaisin kuitenkin, että lehden kustantajaa on jossain vaiheessa "ohjeistettu" ja sen jälkeen lehden päätoimittajalla on normaali harkintavalta miten hän ohjeita toteuttaa.  Jos tässä on ongelmia, niin silloin tietenkin on mahdollista puuttua asiaan, jos vain SIL osaa sanoa mikä on vialla ja miten sitä parannetaan. Tässä varmasti jäsenistön voisi kuvitella auttavan hallitusta.

 

Summa summarum, jäsenten aktiivisuus on kuitenkin kaiken lähtökohta. Sen lisäksi avoin keskustelu, jossa ei sanota, että lehti tai joku juttu on huono tai roskaa, vaan esitetään mikä olisi parempaa ja miten asioita tulisi korjata. Valitettavasti hyvän lehden tekemiseen menee enemmän aikaa ja energiaa kuin huonon ja hyvä lehti koostuu monista hyvistä jutuista, jotka kaiken lisäksi on painettu ja taitettu hyvin ja selkeästi.  Täsäs tekisi mieleni sanoa, että simple is beautifull.

 

Kirjoitelmani aiheesta oli liian pitkä, voin vain pyytää anteeksi kuuluisan filosofin ja matemaatikon Blaise Pascalin sanoin: jos minulla olisi ollut enemmän aikaa, olisin kirjoittanut lyhyemmin.

 

Viestintä on kerhojen ja liittojen tärkeimpiä asioita, siihen kannatta panostaa. En ihmettelisi, vaikka joskus tulevaisuudessa Ilmailu olisi sillä tavoin kaksijakoinen, että vaikkapa neljä kertaa vuodessa tulisi paperilehti ja pääosa juoksevasta materiaalista, erilaisista ajankohtaistapahtumista, tiedotteista yms olisi verkossa ja jokaisella lajilla olisi omat palstansa. Lisäksi voitaisiin tehdä joitakin erikoislehtiä, erilaisten tapahtumien, vuosijuhlien yms vuoksi.

 

- Lauri Tarkkonen

 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kävin tänään selaamassa läpi uusimman Ilmailun. Muutamia huomioita:

 

1. Jonninjoutava girl power -artikkeli. Näihin ei pitäisi paperia tärvätä. Naistenlehtiä on ihan tarpeeksi.

 

2. Taitto muistutti pahimmillaan jotain lasten puuhakirjaa. Hirveää sontaa. Taitto ei ole pelkästään ruma, vaan myös epätaloudellinen, kun marginaalit ovat leveät ja hyödyntämätöntä tilaa on runsaasti.

 

3. Liikaa isoja kuvia pelkän kuvakikkailun takia. Informatiivinen arvo lukijalle on mitätön, ja kallista paperia kuluu hukkaan.

 

4. Liehuva teksti on kuin arsenikkia silmille; lisäksi tilaa menee hukkaan.

 

5. Kuvien laatu on heikko. Värikuvat ovat jotenkin epäteräviä ja hailakoita.

 

6. Missä perusteelliset tekniikkajutut esim. uusista moottoreistä?

 

Eli, ensimmäinen olennainen muutos (joka ei edes maksa mitään) olisi uusia koko taitto. Jokaisen kuvan kohdalla pitäisi miettiä, että onko siitä informatiivista arvoa lukijalle. Pelkästään "ilmeen elävöittämisen" tms. takia ei yhtään kuvaa tai piirrosta saisi käyttää. Marginaaleja tulisi kaventaa ja ottaa taitossa mallia vaikkapa englantilaisesta After the Battle -lehdestä (jossa kaikki tekstit, ml. kuvatekstit, ovat tasapalstaa, marginaalit pienet, fontti pieni, yhtään turhaa tilaa ei ole, kuvat ovat juuri sopivan kokoisia) . Tekstin on oltava kuningas, kuvien prinssejä. Paremmalla taitolla säästäisi jopa kuluja, kun sama asia mahtuu pienempään sivumäärään.

 

Lyhyitä pintasipaisujuttuja ei pitäisi olla kuin muutama, pääpaino perusteellisilla jutuilla. Tällaisia lehdessä joskus olikin, mm. Jyrki Laukkasen Suihkuhävittäjät-sarja.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Lyhyitä pintasipaisujuttuja ei pitäisi olla kuin muutama, pääpaino perusteellisilla jutuilla.

 

Samaa mieltä olen perusteellisista jutuista mutta mitenkä Ilmailu eroaa Flightista taikka Aviation weekistä? Mielestäni kaikissa kolmessa jutut on saman näiköisiä/tasoisia mutta ilmailun sivut on kivempaa luettavaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kävin tänään selaamassa läpi uusimman Ilmailun. Muutamia huomioita:

 

----clip---

 

Eli, ensimmäinen olennainen muutos (joka ei edes maksa mitään) olisi uusia koko taitto. Jokaisen kuvan kohdalla pitäisi miettiä, että onko siitä informatiivista arvoa lukijalle. Pelkästään "ilmeen elävöittämisen" tms. takia ei yhtään kuvaa tai piirrosta saisi käyttää. Marginaaleja tulisi kaventaa ja ottaa taitossa mallia vaikkapa englantilaisesta After the Battle -lehdestä (jossa kaikki tekstit, ml. kuvatekstit, ovat tasapalstaa, marginaalit pienet, fontti pieni, yhtään turhaa tilaa ei ole, kuvat ovat juuri sopivan kokoisia) . Tekstin on oltava kuningas, kuvien prinssejä. Paremmalla taitolla säästäisi jopa kuluja, kun sama asia mahtuu pienempään sivumäärään.

 

Samaa mieltä, oikeastaan sanasta sanaan. Graafista alaa opiskelleena ja kirjapainossa töissä olleena kehittyi kyllä jonkunmoinen silmä taitolle ja ulkoasulle. Ja voitte uskoa että nykyinen Ilmailu -lehti vetää kyllä pohjat mun papruissa...

 

Lisäksi asiasisältö on... noh, sitä on kovin vähän. Jotenkin ajattelen että netistä voi lukea jotain pintaraapaisua jne.. mutta sitten paperisen lehden kanssa istutaan rauhassa ja syvennytään asiaan. Nykyinen lehti tuntuu siltä kuin surffaisi netin ilmais-artikkeleja. On pitkä aika kun mitään uutta tietoa pääsi kertymään Ilmailua lukemalla, valitettavasti.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos.

Olen välittänyt saadun palautteen myös MCI Press:ille.

Olen lukenut ILMAILUa 1970-luvulta ja silloin ulkoasu oli vaatimattomampi mutta sisältö sitäkin painavampaa.

(Kuka !"#¤%& päästi Jyri Raivion karkuun ?)

 

Joskus nykytilanteessa tulee sellainen olo kuin olisin syönyt Linnanmäellä hattaran.

 

Peter

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mulle tulee myös Tähdet ja avaruus, vastaavanlainen "yhdistyslehti". Se on kyllä tosi hieno.

 

Taitto on makuasia mutta ei tuo nykyinen suoraan minunkaan makuuni osu.

 

Artikkeleja olen kirjoitellut tuonne ja jopa nyt laskuttanutkin (lopulta). Korvaukset ovat liikkuneet 100-300e ja kuvista 50-150e riippuen lukumäärästä. Ei tuolla itseään elättäisi, jos lehti olisi suoraan SIL kirjoittaisin maksutta. Tosin tuo korvaus kannustaa myös tavoittamaan deadlinen.

 

Minusta Ilmailu on elimellisen tärkeä osa suomalaista yleis/harrasteilmailua. Jos lehteä ei olisi (paperisena), hiipuisi tietämys lajista nopeasti. Paperilehtihän on snapshot ajanhetkestä ja jää elämään fyysisiinkin arkistoihin - käykää tsekkaamassa Malmin kuppilassa, siellä on hyvä arkisto 80-luvulta lähtien.

 

t. Timo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näiden harraste-, henkilökunta-, sidosryhmä- jne. lehtien kohtalo on ongelmallinen. Netti on nopeampi ja monelle jo tutumpi muoto, mutta hyvät nettilehdetkin ovat harvinaisia. Kumpikin pyrkii helposti matkimaan toistaan. Homman ulkoistaminen pistää niitä vielä enemmän samaan muottiin ja kauemmas lukijakunnasta.

 

Ilmailua on pyritty viemään väkisin visuaaliseen suuntaan, mutta juuri siinä mennään helposti hakoteille. Tämä visuaalisuus muuten tuodaan korostetusti esiin tuon nykyisen lehden tekijän mainossivuilla ! Juuri tässä visuaalisuudessa ei kannattaisi kilpailla verkon yms. kanssa. Hyviä valokuvia toki kaivataan, mutta liian grafiikalla kikkailun voi jättää pois. Samoin kaikenlaisen kuvilla koristelun ja varsinkin niiden leikkelyn kuin päiväkodin askarteluissa. Asia hukkuu. Nämä ovat myös sellaisia samanlaisia muotijuttuja kuin TV firmojen uutisstudiot, kaikilla pitää olla videoseinää, näyttötaullua, vaaleaa pleksiä ja pastellisävyjä. Syy löytyy niissäkin samoista design-firmoista ja omien ideoiden puutteesta.

 

Joskus tätä asiapuolta on näissä harrastelehdissä koitettu parantaa jämäkällä asiantuntevalla toimituskunnalla. Valitettavasti niistäkin tulee helposti kahvinjuontikerhoja. Hyvää päätoimittajaa, joka haistaa jutut ja lukijakunnan mielenkiinnon, ei korvaa mikään.

 

Itse kuulun siihen harvinaiseen porukkaan, joka tilaa Ilmailu-lehden ja on "pakkojäsenenä" Ilmailuliitossa, ei toisin päin. Toki ihan vapaaehtoisesti.

 

Siivet-lehden juttupuoli oli enemmän sotilaspuolelta ja usein siinä oli asiaa, jota ei muualta ollut huomannut. Olen myös sen tilaaja.

 

Omalla kohdalla ratkaisu lienee siirtyminen monen vuoden tauon jälkeen Aviation Weekin tilaajaksi, kunhan niiltä taas tulee joku erikoistarjous. Ei se helppoa niilläkään ole.

 

Kokemuksesta tiedän, että jutun tekeminen on tervanjuontia. Nytkin on pari tarinaa kesken. Näiden neuvojen antaminen ja räksyttäminen helppoa. Mutta sen taiton palauttaminen enemmän tekstipainotteiseksi tekisi siitä ainakin luettavamman.

 

Jos liiton kustannuspaineet sitten ovat ylivoimaiset, pelkkä nettiversio on varmaan se ratkaisu. Me kirjojen ja lehtien vanhanaikaiset lukijat saamme kyllä aikamme kulumaan arkistoissamme.

 

Jorma

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Edelliset herrat ovat lausuneet hyviä kommentteja taitosta. Paranihan se vanhaan nähden, mutta aika kamala se on vieläkin. Tosin sen alittaminen olisi vaatinut jo erityistaitoja, joita nyt ei selkeästi ole. Tulee mieleen semmoinen 74-vuoden Tekniikan maailma meets Satunnaisen Lentoyhtiön istuintaskuun sijoitettu asiakaslehti. Ilmeisesti käytössä on pelit ja vehkeet, ilmeisesti hieman tietämystäkin, mutta silmät puuttuvat. Tarvittaisiin joku visuaalista lahjakkuutta omaava luomaan graafisesti miellyttävän ulkoasun julkaisulle. Ohessa sitten jotakin asiaa sinne kansien väliin. Pari juttua per lehti ovat toisinaan ihan asiaa, loput silkkaa huttua. Enimmäkseen lehti täyttää tarpeen parin WC-session ajanvietteenä. Ei ihan aina tarvitse tosin pariakaan.

 

-A-

 

PS. Tykkäsin siitä siirtolentojutusta! Hyvät kuvat, mielenkiintoinen tarina.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

NO nyt on mahdollisuus vaikuttaa sisältöön:

 

"Suunnittelemme jo ensi vuoden numeroita, joten otan mielelläni vastaan uusia juttuideoita. Tiedätkö esimerkiksi kiinnostavan koneen, ilmailuun liittyvän härvelin, tapahtuman, kentän tai ilmailijan, josta syntyisi hyvä juttu? Oletko lähitulevaisuudessa lähdössä ilmailemaan maailmalle? Kuulen mielelläni myös eri lajien ajankohtaisista kuulumisista.

 

Ensimmäisiä vuonna 2015 julkaistavia juttuja tilataan jo marraskuussa ja kaikki ykkösnumeron jutut tehdään joulukuun loppuun mennessä. Seuraavaan suunnitteluun ideat ehtivät mukaan, jos lähetät ne tiistaihin 14.10. mennessä – mutta toki nappaan talteen tämän jälkeenkin saapuneet aiheet."

 

jenni.juntunen@mcipress.fi

(09) 2525 0257

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Muutamia juttuja olen kirjoitellut matkan varrella ko. lehteen lähinnä kisajuttuja ja purtsikkasimusta. En tiedä ovatko olleet niin ala-arvoisia vai  mikä mutta viime kesänä tarjosin purjelennon MM -kilpailusta (Leszno/Puola) noin 10000 mrk juttua lehteen heti kisojen päätyttyä. Sain alla olevan vastauksen:

 

Hei Jari!

Kiitos vinkistä, lisään sen juttupankkiin ja olen yhteydessä, jos toimitusneuvosto valitsee aiheesi.

Onnea ja menestystä kisoihin!

 

Tuon jälkeen ei ole kuulunut mitään eikä kyllä enää tarttekkaan kuulua.  Eli toimitusneuvosto ei näe MM -kilpailuja riittävän mielenkiintoisina lehteen kun eivät itsekkään kirjoittaneet sanaakaan kisoista jossa kuitenkin Suomesta 6 pilottia lentämässä.

 

Jari

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Eli toimitusneuvosto ei näe MM -kilpailuja riittävän mielenkiintoisina lehteen kun eivät itsekkään kirjoittaneet sanaakaan kisoista jossa kuitenkin Suomesta 6 pilottia lentämässä.

 

Tuo on esimerkki aiheesta, joka ei välttämättä monia kiinnosta, ei välttämättä edes kaikkia purjelentäjiä. Monille se tarkoittaa pelkkää sivujen haaskuuta. 

 

Ainakin Google.docsilla on helppo tehdä kyselylomake. Joku lehden kehittämisestä kiinnostunut voisi sellaisen pykätä, jotta syntyisi edes karkea käsitys siitä, kuka mistäkin tahtoo lukea.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään