Peter Lord

Korjaus

21 viestiä aiheessa

Olen viime kesänä julkaissut Flight Forumilla valokuvan, joka esitti Lennuklubin AN2-lentokoneessa istuvaa henkilöä, jolla oli musta silmä.

Luotettavana pitämäni tiedon mukaan mustan silmän olisi aiheuttanut Erkki Saarion lyönti.

Olen tänään selvittänyt asiaa tarkemmin saatuani asiasta lisää tietoa.

Kuvan lyöty henkilö kertoi äsken minulle, että "hänelle oli kerrottu" että Erkki löi häntä. Kysyin: "Muistatko itse tämän?" Vastaus: "En muista, olin niin kovassa humalassa".

Olen toista kautta saanut tänään kuulla että kuvan henkilö olisi saanut mustan silmän riitauduttuaan baarijonossa. Tämä on yhtä lailla toisen käden tieto.

Kolmas henkilö kertoi, että välittömästi ko. reissulta palattuaan lyöty henkilö oli nimennyt lyöjäksi Erkin.

Mitä tästä opimme?

Mikään oikeus ei tuomitsisi näillä todistuksilla Erkkiä ko. henkilön lyömisestä.

Mikäli asia on todella näin, että musta silmä on saatu baarijonossa, on minulla todellakin syytä esittää tässä ja nyt vilpitön julkinen anteeksipyyntö Erkki Saariolle paikkansa pitämättömän väitteen esittämisestä.  Olen myös esittänyt Erkille anteeksipyynnön henkilökohtaisesti.

Peter Tähtinen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oikein Peter!

Tunnen ehkä paremmin Ekin kuin sinä, voin kertoa ettei Eki tekis kärpäsellekkään vahinkoa. Täällä hänestä puhutaan ihan uskomatonta skeidaa, kiitos sinulle että huomasit virheesi. Tarkoitan tässä ja ainoastaan näitä pahoinpitely syytteitä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hienoa Peter, miehen teko!

Ottamatta sen enempää kantaa mihinkään muuhun kuin suoraselkäiseen oman virheensä tunnustamiseen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Empä osaa arvostaa tätä anteeksipyyntöä. Luulen että asinosainen kokee sen kuin puukkoa haavassa kääntäisi. Suoraselkäisempää olisi pyytää anteeksi kaikkea sitä asiatonta autokorjaamo,autonvarastus ym. ajojahtikirjoittelua jota on harrastettu AN-2 jutun ympärillä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

No pääsinhän se Simonenkin nälväisemään.

Olen pyytänyt anteeksi sellaisen tiedon esittämistä, jonka todenperäisyydestä ei myöhemmin esiin tulleen informaation valossa olekaan täyttä varmuutta.

Jos sitä vastoin kerron asian josta on täysi varmuus, ei nähdäkseni sellaista ole tarpeen eikä tapana anteeksi pyytää.

Simoselle haluan lausua lisäksi sen, että minulla on monista asioista runsaasti ensi käden tietoa, jonka tunteminen saisi sinut pyytämään minulta anteeksi. Useita katkeruuden täyttämiä tölväisyjäsi. Tai ainakin pitäisi saada.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Empä osaa arvostaa tätä anteeksipyyntöä. Luulen että asinosainen kokee sen kuin puukkoa haavassa kääntäisi. Suoraselkäisempää olisi pyytää anteeksi kaikkea sitä asiatonta autokorjaamo,autonvarastus ym. ajojahtikirjoittelua jota on harrastettu AN-2 jutun ympärillä.

Kaiken kaikkiaan kirjoittelustasi tulee ilmi kokemasi vastenmielisyys henkilöä PT kohtaan. Arvostatko Ari Lennuklubissa ja Räyskälässä tehtyjä konnuuksia, tai ihan yleisellä tasollakin tehtyjä laittomuuksia, enemmän kuin Peterin ja muutaman muun Sillin hallitusjäsenen tekemiä selvityksiä??? Minä arvostan Peteriä siitä, että hän uskaltaa ryhtyä vanhojen läpimätien valtarakenteiden purkamiseen. Mies joka uskaltaa laittaa itsensä likoon myös henkilönä, ei voi olla niin huono kuin Sinä olet antanut viesteissäsi ymmärtää.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olen pyytänyt anteeksi sellaisen tiedon esittämistä, jonka todenperäisyydestä ei myöhemmin esiin tulleen informaation valossa olekaan täyttä varmuutta.

Jos sitä vastoin kerron asian josta on täysi varmuus, ei nähdäkseni sellaista ole tarpeen eikä tapana anteeksi pyytää.

Oliko näistä alla olevista asioista myös täysi varmuus? Kumpikaan näistä nimittäin ei pidä paikkaansa.

En ole esiintynyt nimettömänä, enkä kutsunut teitä nimellä. Kaikki jutut, jotka on pantu nimiini tämän jälkeen ovat perättömiä.

Ei ole olemassa mainitsemaasi yksityisetsivää. Samoin kaikki jutut yksityisetsivästä ja etsivätoimistosta ovat perättömiä.

Tässä nämä viestit:

Peter T

24.7.2014 22:24

No moi Timo Ollikka.

Ehdotan että alat esiintyä omalla nimelläsi kun kutsut meitä muitakin nimeltä.

peter_t

7.8.2014 15:48

Mitä taas tulee yksityisetsivänä toimimiseen, mieleeni tulee Lennuklubin ns. sisäpiirin ihmisistä se nuorempi O***kka, joka on siinä lajissa ainakin oman kertomansa mukaan kunnostautunut. Väittää suorastaan olevansa sellainen. Itse olisin varmaan perin huono etsivä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oliko näistä alla olevista asioista myös täysi varmuus? Kumpikaan näistä nimittäin ei pidä paikkaansa.

En ole esiintynyt nimettömänä, enkä kutsunut teitä nimellä. Kaikki jutut, jotka on pantu nimiini tämän jälkeen ovat perättömiä.

Ei ole olemassa mainitsemaasi yksityisetsivää. Samoin kaikki jutut yksityisetsivästä ja etsivätoimistosta ovat perättömiä.

Hei Timo, tervetuloa foorumille. Täällä keskusteluista ei pääse niin helposti syntymään edellämainitsemaasi epäkohtaa väittelijöiden välille kuin Suomi 24:ssa. PT on tietysti tunnistettavissa sielläkin, mutta näitä aliashenkilöitä täällä on vähemmin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olen pyytänyt anteeksi sellaisen tiedon esittämistä, jonka todenperäisyydestä ei myöhemmin esiin tulleen informaation valossa olekaan täyttä varmuutta.

Todenperäisyydestä tuli mieleeni, että tähän Lennuklubiin liittyen Peter välitti tänne FF:lle Trafin toiveen saada ilmiantoja tietoja toiminnasta. Miten tämän (tuliko Trafilta oikeasti tällainen pyyntö) todenperäisyyden kanssa olikaan? Ainakin itselleni syntyi sellainen epäilys, että asia ei tainnut olla ihan niin kuin Peter sen täällä esitti.

T. Mika

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

No, kaikkihan erehtyvät joskus, parhaimmatkin meistä.

Eikös Paavo Väyrynenkin kerran ajatellut olleensa väärässä, mutta sitten nukuttuaan yön yli huomasikin erehtyneensä!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Todenperäisyydestä tuli mieleeni, että tähän Lennuklubiin liittyen Peter välitti tänne FF:lle Trafin toiveen saada ilmiantoja tietoja toiminnasta. Miten tämän (tuliko Trafilta oikeasti tällainen pyyntö) todenperäisyyden kanssa olikaan? Ainakin itselleni syntyi sellainen epäilys, että asia ei tainnut olla ihan niin kuin Peter sen täällä esitti.

T. Mika

Niin. Trafin valvontaosasto ottaa edelleenkin mielihyvin vastaan ensi käden tietoja Lennuklubin myymistä lennätyksistä. Asia ei ole muuttunut miltään osin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin. Trafin valvontaosasto ottaa edelleenkin mielihyvin vastaan ensi käden tietoja Lennuklubin myymistä lennätyksistä. Asia ei ole muuttunut miltään osin.

Trafi ottaa varmasti mielellään vastaan kaikenlaisia ilmoituksia havaituista ilmaliikennerikkeistä tai poikkeamista, onhan siihen ihan lomakekin.

Mikan kysymys voidaan esittää myös näin: Pyysikö Trafi sinua keräämään tietoa Lennuklubin toiminnasta flightfoorumin kautta?

//T

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Trafi ottaa varmasti mielellään vastaan kaikenlaisia ilmoituksia havaituista ilmaliikennerikkeistä tai poikkeamista, onhan siihen ihan lomakekin.

Mikan kysymys voidaan esittää myös näin: Pyysikö Trafi sinua keräämään tietoa Lennuklubin toiminnasta flightfoorumin kautta?

//T

Tämä viime kesäinen episodi näyttää herättävän tunteita edelleenkin. Valitettavasti tästä ei suurta sensaatiota taideta saada aikaan millään ilveellä.

Ollessani itse Ranskassa viime kesänä, kommukioin Trafin kanssa aktiivisesti Lennuklubin toimintaan liittyvien erinäisten selvitysten merkeissä.

Trafi toivoi minun etsivän sellaisia henkilöitä jotka olisivat maksaneet viimeisen viiden vuoden aikana lennätyksestä Lennuklubille.

Koska en Ranskassa ollessani juurikaan voinut etsiskellä tällaisia henkilöitä, laitoin asiasta tiedustelun foorumille uskoen tavoittavani asianosaisia.

Ensimmäinen sanamuotoni oli harkitsematon, mutta korjasin sen vielä saman päivän aikana jos oikein muistan.

Tämä herätti melkoisen kirjoitteluryöpyn.

Vastauksena muotoilemaasi kysymykseen, minä en ollut tietoa keräävä osapuoli.  Tehtävänäni ei ollut kerätä tietoa itselleni.  Tarkoitus oli saattaa lennätyksen ostaneita henkilöitä suoraan kanssakäymiseen Trafin kanssa.

Sen jälkeen kun suuresti tuohtuneet Lennuklubin ystävät olivat viestitelleet aikansa Trafin kanssa ja kun minä olin vielä selventänyt tilanteen Suomen ylimmän ilmailujohdon kanssa, tilanne rauhoittui.

Ja kuten sanoin, tiedän että Trafi mielihyvin ottaa vastaan ensi käden tietoa Lennuklubi-episodin tapahtumista edelleenkin.  Tämä ei kuitenkaan ole Trafin suoraan minulle antama toimeksianto.

Peter

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuossa ei ollut sinänsä kyse lennuklubista eikä suurista tunteista, vaan ihan selvyydestä siihen kuka selvittelee mitä kenelle. Mulla ei ole sinänsä erityisiä intressejä tähän mutta päädyinpä nyt kirjoittamaan kun Mika kysyi asiasta ja vastaus ei ihan kohdannut kysymyksen kanssa. Mutta nyt kohtasi. Kiitos selvennyksestä, ei sen kummempaa. :-)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämä viime kesäinen episodi näyttää herättävän tunteita edelleenkin.

Ei herätä, tässä ollaan liikeellä ihan vaan tosiasioiden perässä.

Trafi toivoi minun etsivän sellaisia henkilöitä jotka olisivat maksaneet viimeisen viiden vuoden aikana lennätyksestä Lennuklubille.

Juuri tämä on se kiinnostava asia. Voitko esittää todisteita, jossa Trafi toivoo sinun etsivän sellaisia henkilöitä jotka olisivat maksaneet viimeisen viiden vuoden aikana lennätyksestä Lennuklubille.

T. Mika

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juuri tämä on se kiinnostava asia. Voitko esittää todisteita, jossa Trafi toivoo sinun etsivän sellaisia henkilöitä jotka olisivat maksaneet viimeisen viiden vuoden aikana lennätyksestä Lennuklubille.

Miten ihmeessä tätä mussutusta jaksetaan jatkaa ja jatkaa? Eikö se (nyt) ole aika totaalisen yhdentekevää kuka pyysi ketä keräämään ja mitä tietoa. Lopputulos kuitenkin oli mitä pitikin, eli kyseinen hölmöily saatiin loppumaan.

P.S. Mä en ole sekaantunut sen paremmin Peteriin kuin koko tapaukseen missään muodossa, eli ylläoleva on ihan vain foorumilla asiaa seuraavan sivullisen mielipide.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miten ihmeessä tätä mussutusta jaksetaan jatkaa ja jatkaa? Eikö se (nyt) ole aika totaalisen yhdentekevää kuka pyysi ketä keräämään ja mitä tietoa. Lopputulos kuitenkin oli mitä pitikin, eli kyseinen hölmöily saatiin loppumaan.

Hei Eerik,

mielestäni a) ei ole mussutusta ja b) se ei ole yhdentekevää kuka pyysi ketä tekemään mitä. Olen ymmärtänyt, että tässä Lennuklubi asiassa täällä FF:ssä ja Tähtisen aloitteesta oli kyse nimenomaan ilmailun turvallisuuden parantamisesta, eikä ko. toimintaan osallistuneiden henkilöiden yksityiselämän käsittelystä. Tässä yhteydessä annettiin ymmärtää, että ilmailun turvallisuudesta vastaava virasto oli toivonut SIL:in luottamusasemassa olevaa henkilöä keräämään turvallisuuden parantamiseen tähtäävää tietoa. Minusta tämä on yhtä outoa kuin se, että maan ulkopuoliset asukkaat käyttävät Johan Af Grania oman viestinsä välikappaleena.

Koska kyseessä on niinkin tärkeä asia kuin ilmailun turvallisuus, joka perustuu luottamukseen ja tosiasioiden objektiiviseen arviointiin, niin tämän luottamuksen ylläpitämiseksi olsi hyvä tietää, että tuliko Trafista todellakin tuollainen toivomus ja millä tavoin niin Trafi, SIL kuin Tähtinenkin (joka sotki Lennuklubin toimintaan osallistuineiden henkilöiden yksityiselämän asian käsittelyyn) ymmärtävät ilmailun toimijoiden, ilmailun suurimman edusvalvontajärjestön sekä toimintaa valvovan viraston välisen luottamuksen. Minua kiinnostaa tässä pääosin Trafin toiminta, jos sieltä todellakin on esitetty toivomuksia. Millä perusteilla ja kenelle Trafi on tässä ja muissa asioissa tehnyt vastaavia "virka-apupyyntöjä" ja miten tuollaisten epävirallisten (tuskin ovat virallinen toimintatapa) kanavien kautta saatua tietoa käsitellään.

Näin ollen toivon Eerik (ja myös Peter, joka lähestyi asiassa yksityisviestillä), että ymmärrät sen, miksi olen toistuvasti kysellyt asiasta . Tarkoitus ei pyhitä keinoja. Mielestäni olisi suuri vahinko, että ilmailun turvallisuuskulttuuri kehittyisi avoimuudesta ja objektiivisesta tosiasioiden tarkastelusta ilmiantokulttuurin suuntaan, jossa eri toimijoiden välillä ei ole keskinäistä luottamusta siitä, että tietoa kerätään ja käsitellään asianmukaisesti. Näin ollen Peterin toivoisin edelleen esittävän näytöt siitä, että Trafi on toivonut hänen etsivän henkilöitä. Tämän jälkeen voimme jokainen arvioida sitä, miten jatkossa raportoimme esim. Trafin suuntaan.

Valitettavasti asian selvittelyä pitää jatkaa Trafin tai jonkin muun viranomaistoimintaa valvovan tahon kanssa, jos asiaan ei omalla porukalla saada selvyyttä.

P.S. Mä en ole sekaantunut sen paremmin Peteriin kuin koko tapaukseen missään muodossa, eli ylläoleva on ihan vain foorumilla asiaa seuraavan sivullisen mielipide.

Minäkään en ole Peteriin sekaantuja. (Jäniskevennys)

;)

T. Mika

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olen täysin samaa mieltä  Mika Kosken kanssa. Alla viittaus tarkoittamaani viestiin:

Mika Koski

Re: Anteeksipyyntö

« Reply #16 on: Today at 07:56:19 »

Sensijaan mielestäni asioita ei voi ratkoa näiden alla olevien viestien periaatteilla. Tuloksena ongelmat vain kasvavat.

Eerik Kiskonen

Re: Anteeksipyyntö

« Reply #15 on: Today at 10:01:46 »

Miten ihmeessä tätä mussutusta jaksetaan jatkaa ja jatkaa? Eikö se (nyt) ole aika totaalisen yhdentekevää kuka pyysi ketä keräämään ja mitä tietoa. Lopputulos kuitenkin oli mitä pitikin, eli kyseinen hölmöily saatiin loppumaan.

peter_t

13.11.2014 21:36

Trafin valvontaosaston kanrta oli kesäkuussa 2014 vielä se, että tilanteeseen on vaikea puuttua, koska

- Antonov on LY-rekisterissä (Liettua)

- lentäjän lupakirja on ausrtralialainen

No, varsin pian ne keinot onneksi löytyivät.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mulle tässä jupakassa on jäänyt epäselväksi (ei henkilöihin liittyvä) vaan se, miksi AN-2 ei saada Suomen rekisteriin ja normaalin valvonnan piiriin? Joku on sen varmaan selittänytkin, mutta en muista. En tiedä varmasti sitäkään, onko joku halunnut konetta Suomen rekisteriin. Toisaalta, koneen nykyinen tyyppitodistuksen haltija on Airbus Industries, tämä estää koneen  jatkokehittämiosen Venäjällä, mutta sen on toinen juttu. Mikä estäisi rekisteröimisen Suomeen ja lentokelpoisuuden ylläpidon Suomessa kun tyyppitodistuksen haltijakin on tiedossa?

Hyvä kysymys. Siirtolentolupa keskusteluissa oli Trafin edustaja ehdottanut siirtoa Suomen rekisteriin. Näin olisi kone lennettävissä yhdellä pilotilla. Tämä oli hyvin hämmentävä tieto. Näin olen antanut kertoa itselleni, joten tämä on toisen käden tietoa, enkä voi sitä mistään varmentaa.

Kuitenkin siirtolentolupa tuli (kone ja koneen paperit olivat kunnossa). Trafi tarkasti, eikä huomautettavaa ollut. Tämän jälkeen kone lennettiin pois Suomesta.

Tällainen väite yhdellä ohjaajalla lentämisestä (matkustajia kyydissä) on todennäköisesti villi huhu, sillä ei edes Venäjällä sallita konetta lennettävän yhdellä ohjaajalla. Virolla on asiasta erityinen kansallinen ilmailumääräys, jossa määritellään minimi ohjaamomiehitys.  Viimeksi kun kävin Trafissa AN-2 asioissa, vallitsi pöydän ympärillä myös voimakas konsensus asiasta.

Siirtolento Suomesta pois on voitu tehdä määräyksiä noudattaen yhdellä ohjaajalla, ilman matkustajia.

Specifications

Country of Origin USSR, Poland

Builder

Role Light-transport (10 equipped troops), general utility

Similar Aircraft U-6A Beaver, OV-1 Mohawk, OV-10 Bronco

Wing Span 59 ft, 8 in (18.19 m)

Length 41 ft, 9 in (12.75 m)

Height 4.1 m

Weight 3330 kg - empty

5500 kg - maximum takeoff

5800 kg - maximum takeoff [An-3]

1500 kg - maximum payload

1800 kg - maximum payload [An-3]

Engine 1xASh-62 IR, 985 hp

1xTVD-10B, 959 hp [AN-3]

Maximum speed 250 km/h

Cruising speed 220 km/h / 220-260 km/h [AN-3]

Range 1025 km - with maximum fuel

300 km - with maximum load

Service Ceiling 5000 m

Runway 650 m - dirt takeoff-landing strip

650 m - dirt takeoff-landing strip [An-3]

400 m - surfaced takeoff-landing

Armament Usually none

Crew Two

User Countries Afghanistan, Albania (Y-5), Angola, Benin, Bulgaria, Cambodia, CIS, Cuba, Germany, Iraq, Laos, Mali, Mongolia, Nicaragua, North Korea, People’s Republic of China (Y-5), Poland, Romania, Tanzania, Vietnam

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään