newsBot

Ympäristölupapäätös sallii Hawk-lentokoulutuksen toteuttamisen Tikkakoskella

1 viesti aiheessa

Aluehallintovirasto sallii Ilmavoimien Hawk-lentokoulutuksen toteuttamisen Tikkakoskella. Virasto antoi päätöksensä ympäristölupamuutoksesta 20.11.2014. Puolustusvoimat ja Finavia Oyj hakivat muutosta Jyväskylän lentoaseman toimintaa koskevaan ympäristölupaan lentotoiminnassa tapahtuvan merkittävän kasvun vuoksi. Kasvu johtuu Hawk-harjoituskoneilla annettavan lentokoulutuksen siirtymisestä vuoden vaihteessa Kauhavalta Tikkakoskelle.

 

Tulevana vuonna Tikkokoskesta tulee Suomen sotilasilmailun lentokoulutuksen tärkein tukikohta. Ilmavoimien suunnitelmien mukaan Hawk-harjoituskoneilla tullaan lentämään noin 12 000 lento-operaatiota vuonna 2016. Lisäksi Tikkakoskella annetaan jatkossakin ilmavoimien Vinka-alkeislentokoulutus, mikä tarkoittaa noin 15 000 lento-operaatiota vuoden aikana. Ilmailun ympäristövaikutuksia arvioitaessa erillisiksi lento-operaatioiksi luetaan sekä lentoonlähtö että laskeutuminen. Käytännössä yksi lentotehtävä voi sisältää useita lento-operaatioita.

 

1

 

- Päätös mahdollistaa Hawk-lentokoulutuksen toteuttamisen suunnitellusti ympäristölupapäätöksen sallimissa rajoissa, kertoo Ilmavoimien ympäristöylitarkastaja Teemu Pasanen. Toiminta voidaan aloittaa vaikka joku taho hakisikin päätökseen muutosta.

 

Jyväskylän lentokenttä toimii myös F/A-18 Hornet-monitoimihävittäjien tukeutumispaikkana sota- ja lentotoimintaharjoitusten aikana. Myös lentotoimintaharjoitukset lisääntyvät tulevaisuudessa Jyväskylän kentällä. Ympäristölupapäätöksen mukaisesti sotilasilmailun melunhallintasuunnitelma on päivitettävä uuden toiminnan mukaiseksi ensi vuoden aikana.

 

- Melunhallintasuunnitelma on kuvaus siitä, mitä me Ilmavoimissa teemme melun vähentämiseksi, tarkentaa Ilmavoimien ympäristöylitarkastaja Teemu Pasanen. Käytännön toimenpiteet ovat esimerkiksi ilmatilan käytön lentomenetelmien suunnittelua.

 

Lentokonemelualueen laajentuminen vuodenvaihteessa suuntautuu pääasiassa harvaan asutulle alueella. Lentoaseman lähellä melu lisääntyy erityisesti kiitotien suunnassa kaakkoon ja luoteeseen. Melualue ei ulotu Jyväskylän seudun suuriin taajamiin.

 

Meluvaikutuksia arvioidaan säännöllisesti

 

Aluehallintoviraston lupamääräys edellyttää, että sotilasilmailun aiheuttamaa melua tulee mitata Jyväskylän lentoaseman lähialueella vuonna 2017. Myös Ilmavoimien Hawk-kaluston koekäyttötoiminnan melua tulee selvittää ja mitata vuonna 2015. Mittaukset ovat kuitenkin vain yksi tapa, jolla Ilmavoimat arvioi lentotoimintansa meluvaikutuksia.

 

- Ympäristönsuojelulain mukaisesti ja sen hengessä teemme säännöllisesti selvityksiä toimintamme meluvaikutuksia, toteaa Pasanen. Näin saamme itsekin arvokasta tietoa, joka mahdollistaa ympäristöhaittojen hallinnan kestävällä tavalla ja mahdollistaa toiminnan edellytykset myös tulevaisuudessa.

 

Melunhallinnan suunnittelua Ilmavoimat toteuttaa yhteistyössä Finavian kanssa.

 

Lisätietoja:

Ympäristöylitarkastaja Teemu Pasanen

p. 0299 800 (Puolustusvoimien vaihde)

 

Ilmavoimien tiedote 14.3.2014:

Hawkien paluumuutto lisää lentotoimintaa Jyväskylän seudulla

 

http://www.puolustusvoimat.fi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään