Matias Hurtta

Erikoisia tapauksia ilmailun parissa.

3 247 viestiä aiheessa

Puuttumatta lennonjohtajien ja lentäjien väliseen kommunikaatioon, niin Ahvenanmaan itsehallintolain (Finlex 16.8.1991 / 1144) mukaan Ahvenanmaan virallinen kieli on ruotsi. Mutta ao lain 6. luvussa on pykälissä 36-43 kerrottu asiasta tarkemmin sekä pykälässä 37 sanotaan:

Suomen kansalaisella on omassa asiassaan oikeus käyttää maakunnassa toimivassa tuomioistuimessa ja muussa valtion viranomaisessa suomen kieltä.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
22 tuntia sitten, Jorma Kosonen kirjoitti:

Viimeksi, kun lentopäiväkirjaani olen EFMA kirjoittanut, käytin lennonjohdon kanssa suomea. Paikalliset lentäjät taisivat käyttää englantia. Ruåtsia en taajuudella kuullut, paitsi englantia puhuva Swedu taisi olla Sigurd Erik tjsp.

Samoin itsekin olen puhunut EFMA:lle vain suomea kaikilla visiiteilläni. Sen sijaan kerran, kun kotimatkalla päätin poiketa Kumlingessa, niin saarta lähestyessäni avauskutsuuni joku herrasmies kajautti jaksolla vihaisen oloisesti "HÄR TALAS BARA SVENSKA!". Gentlemannin henkilöllisyys jäi arvoitukseksi, sillä en nähnyt koneita ilmassa enkä maassa. Jatkoin kuitenkin tästä viisastuneena englanniksi eikä tuon avautumisen jälkeen kukaan enää ääneen tullut.

2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Suomessa viralliset ilmailukielet ovat Englanti ja Suomi. Ilmailuskenen ulkopuolella Ahvenanmaan alueella eli käytännössä heti Kustavista länteen ruotsin kielellä  on lakisääteinen erityisasema eli alueen pääkieli on ruotsi. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi maapuolella EFMA kunnossapidossa on useita (suurin osa) henkilöitä duunissa jotka eivät ymmärrä sanaakaan suomea (ainakaan nopeassa radioliikenteessä, Sporttibaarissa  ehkä hieman enemmän muutaman Stallhagenin jälkeen)  ja eikä heidän edes tarvitse sitä tehdä..ja miksi edes pitäisi kun alueen lakisääteinen hallintokieli on ruotsi? Lopputulemana kaikkien paikallisia taajuuksia kuuntelevien/käyttävien tilannetietoisuuden kannalta on paras puhua lontoota...ihan vaikka jos teet lähestymistä Maarianhaminaan niin huomaat kiitotiellä töitä tekevän ajoneuvon siirtyvän sivuun kun ilmoitat englanniksi liittymisesi myötätuuleen/kaarron perusosalle. Rakentamalla rakennettu kieliriita on todella syvältä eikä kuulu ilmailuun. Paikalliset ilmailijatkin puhuvat taajuudella englantia oli ilmassa pelkästään paikallisia tahi ei :thmbup:

 

Muokattu: , käyttäjä: petri a hiltunen
lisäys
6 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kolme henkilöä loukkaantui ampumavälikohtauksessa Atlantan lentokentän turvatarkastuksessa. Läpivalaisussa oli ilmennyt jotain epäilyttävää ja kyseisen kassin omistava mies avasi kassin, jossa oli käsiase, joka laukesi ilmeisesti vahingossa miehen tarttuessa siihen virkailijan kiellosta huolimatta. Kassin omistaja juoksi aseen kanssa ulos terminaalista, jossa oli syntynyt paniikki. Turvatarkastuksessa miehen tiedot oli ehditty tarkastaa, joten henkilöllisyys, rikosrekisteri jne on tiedossa. Miehestä on julkaistu etsintäkuulutus. Atlantan kenttä suljettiin joksikin aikaa järjestyksen palauttamiseksi.

Missään uutisessa ei sanota, että aseen luoti olisi osunut kehenkään, vaan loukkaantumiset ovat tapahtuneet aseen laukeamisen jälkeisen paniikin takia. Toisinsanoen, otsikoita on vähän paisuteltu.

Lainaa

Three people suffered injuries when a gun accidentally went off after being discovered at an X-ray checkpoint at Atlanta's international airport on Saturday, Reuters reported. Dozens of passengers went scurrying for cover and the busy Hartsfield-Jackson Atlanta International Airport was briefly closed,

Authorities searched for the owner of the gun who fled after his weapon fired. An arrest warrant was issued for the 42-year-old, named by police as Kenny Wells.

He was being sought on charges of carrying a concealed weapon at a commercial airport, possession of a firearm by a convicted felon, discharging a firearm and reckless conduct, Atlanta Police Major Reginald Moorman said.

https://www.thenationalnews.com/world/2021/11/21/three-people-hurt-as-gun-goes-off-by-accident-at-busy-us-airport/

https://www.fox5atlanta.com/news/atlanta-airport-officials-there-is-not-an-active-shooter

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mies pisti rähinän pystyyn, kun KLM ei huolinut häntä koneeseen lemmikkikanin kanssa Sao Paulossa, Brasiliassa. Puhuttua kieltä en ymmärrä, mutta videossa on meneillään sellainen riita, ettei sanoja tarvitse ymmärtää.

Lainaa

A man was denied boarding by KLM when he tried to bring his rabbit on board a flight from São Paulo to Amsterdam on Thursday.

https://viewfromthewing.com/a-passenger-got-a-court-order-then-freaked-out-when-he-wasnt-allowed-to-fly-with-his-rabbit/

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
8/30/2021 at 13.53, Ilkka Mäkelä kirjoitti:

Cessnasta tulikin Beechcraft, mikä lienee melkoisen harvinaista. Textronin uusi tuloillaan oleva 1-moottorinen turboprop tunnettiin muutama vuosi nimellä Cessna Denali, mutta nyt on nimeksi vaihtunut Beechcraft Denali. Kone ei ole vielä lentänyt ensilentoaan. Denali tulee lähinnä kilpailemaan Pilatus PC-12:n ja SOCATA TBM:n kanssa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Beechcraft_Denali

Beechcraft Denali on lentänyt ensilentonsa eilen. Koneessa on uudentyyppinen GE Aviation Catalyst-moottori,joka on valmistajan mukaan ensimmäinen kokonaan uusi turboprop-moottori 50 vuoteen.

Lainaa

Textron Aviation’s Beechcraft Denali turboprop single lifted off on its first flight this morning from Wichita Eisenhower National Airport on a flight over central and southern Kansas that lasted 2 hours and 50 minutes. Piloted by senior test pilot Peter Gracey and chief test pilot Dustin Smisor, the clean-sheet airplane reached an altitude of 15,600 feet and a top speed of 180 knots.

The first flight comes after initial runs of the new GE Aviation Catalyst engine on the Denali prototype in late August. The 1,300-shp engine features Fadec and trend monitoring, which will provide on-condition maintenance with no required mid-life hot section inspection. Catalyst can also operate on sustainable aviation fuel and with less fuel burn than older turboprops.

Originally branded as a Cessna airplane until mid-July, the Denali is equipped with Garmin G3000 touchscreen avionics, including three, 14-inch diagonal, wide-screen LCDs, synthetic vision, ADS-B In/Out and weather avoidance radar.

With an expected range of 1,600 nm, a maximum cruise speed of 285 knots, and a full fuel payload of 1,100 pounds, the airplane is configurable for both passenger and cargo missions with its flat floor.

https://www.ainonline.com/aviation-news/business-aviation/2021-11-23/beechcraft-denali-completes-first-flight

https://www.geaviation.com/bga/engines/ge-catalyst

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
15/11/2021 at 21.55, petri a hiltunen kirjoitti:

Rakentamalla rakennettu kieliriita on todella syvältä eikä kuulu ilmailuun. Paikalliset ilmailijatkin puhuvat taajuudella englantia oli ilmassa pelkästään paikallisia tahi ei :thmbup:

Kuuluu rakentamalla rakennettu kieliriitakin ilmailuun, ICAO on ihan itse kehittänyt sen. Toki eri riita, kuin mistä yleensä saaristossa on kyse. Jos englannin kielen kielitaitomerkintää ei ole, sitä ei saa puhua, vaikka osaisi ja vaikka se lisäisi muiden osapuolten ymmärrystä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
24.11.2021 at 13.32, Tatu Koiranen kirjoitti:

Kuuluu rakentamalla rakennettu kieliriitakin ilmailuun, ICAO on ihan itse kehittänyt sen. Toki eri riita, kuin mistä yleensä saaristossa on kyse. Jos englannin kielen kielitaitomerkintää ei ole, sitä ei saa puhua, vaikka osaisi ja vaikka se lisäisi muiden osapuolten ymmärrystä.

No jaa. Ilmailussa saa kuitenkin määräyksistä poiketa jos turvallisuus sitä ehdottomasti vaatii. Jos ei ruotsi taivu tai sitä muuten vaan periaatteesta halua puhua niin ainakin baarienglannilla (sitä vastapuolikin todennäköisesti ymmärtää koska on joskus lienee lisääntynyt) pärjää hyvin vaikka ei LP ENG merkintää läsyssä olisikaan. Safety First kuitenkin. Voihan sitä tietysti aina vääntää radion OFF kun ylittää tullirajan mutta silloin ei ole asiaa RMZ alueille.  Jos jäät tapauksen jälkeen henkiin ja joudut aiheesta OTKES toivottavasti ammattitaitoiseen haastatteluun niin noilla perusteluilla et todennäköisesti joudu vaikeuksiin... tai mistäs sen tietää näiden viimeisten OTKES tutkimusten lopputuloksien perusteella?  Minussa asuva pikku byrokraatti saattaisi alkaa näillä keskusteluaskelmerkeillä kaivata ratkaisuksi aiheeseen yhtä sääntöä lisää jossa kielletään Ahvenanmaan alueelle lentäminen ilman LP ENG merkintää? ;) ..No ei kai kuitenkaan... Tämä tavallaan toteutunee toista kautta kun tammikuun alkuun mennessä Kananen lopettaa täällä 100LL myynnin ... eli pienitankkiset taitolentokoneet, R22/44set ja muut "rajoitetun toimintasäteen" 100LL laitteet kiertäkööt Tornion tai Tallinnan/Baltian kautta matkallaan Suomeen. Tai lastataan lentolaitteet Finnlinesin ulkokannelle. Finavia on samaan aikaan kieltänyt kannutankkaukset platoilla eli siitäkin kait joku sakko/banni  jatkossa  tiedossa jos jää kiinni. Tämä tästä.  Over and Out.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
4 tuntia sitten, petri a hiltunen kirjoitti:

No jaa. Ilmailussa saa kuitenkin määräyksistä poiketa jos turvallisuus sitä ehdottomasti vaatii. Safety First kuitenkin.

Kyllä ja ei. Tietyistä säädöksistä saa poiketa, mutta on paljon säädöksiä, joista poikkeamisoikeutta ei ole ilmailun erikoislainsäädännössä, vaikka pakkotila (RL 4 luku) nyt voisikin tulla kyseeseen.  Esimerkiksi lentosäännöistä voi poiketa silloin, kun se turvallisuuden vuoksi on ehdottoman välttämätöntä ja pakkotilatekona oppilas saanee jatkaa koneen ohjaamista päälikkönä, jos opettaja kuolee viereen, mutta näissä ollaan vielä aika kaukana siitä, että löydettäisiin peruste käyttää englantia säännönmukaisena kielenä vain "parantamaan turvallisuutta" ilman ehdotonta välttämättömyyttä.

Eipä sillä, jos asian tiimoilta on ylimääräistä aikaa, niin SERA.14015 b) olisi mielenkiintoinen selvittämisen aihe nyt, kun Helsinki-Vantaan liikennemäärä on koronan takia ollutkin aiempaa pienempi. Normaalitilanteessahan siellä puhutaan englantia, koska SERA:n mukaan ATS-yksikön ja ilma-aluksen välisessä viestinnässä on käytettävä englannin kieltä lentopaikoilla, joilla on enemmän kuin 50 000 kansainvälistä IFR-operaatiota vuodessa. Vaan paljonkos on KV-IFR-operaatioita esimerkiksi nyt viimeisen liukuvan vuoden aikana ollut? Tuo vaatii kuitenkin 136 operaatiota, eli 68 saapumista ja lähtemistä vuorokaudessa kansainvälisille lennoille. Perustuuko englannin kielen käyttövelvoite tällä hetkellä mihinkään normiin, vai perustuuko se ainoastaan hyvään ilmailutapaan.

Muokattu: , käyttäjä: Tatu Koiranen

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uganda Airlines harkitsee vakavasti lisäävänsä lentojen ruokalistalle paikallisen herkun, Nsenenen. Toisinsanoen, paistetut heinäsirkat.

Lainaa

Uganda Airlines says it is considering adding Nsenene, a local delicacy of fried bush cricket, to its in-flight menu. 

The idea was announced in a statement from the company issued on November 27, 2021. 

https://www.aerotime.aero/29577-uganda-airlines-to-add-fried-grasshopper-to-its-menu

LISÄYS: Nyt paikallinen yrittäjä, ugandalainen mies, saattaa saada 7 vuotta vankeutta myytyään omia paahdettuja heinäsirkkojaan matkustajille Uganda Airlinesin koneessa ;D

Lainaa

An ‘enterprising’ Ugandan man is facing seven years in jail for selling roasted grasshoppers on an Uganda Airlines plane. Paul Miburi attracted the wrath of the authorities when a video of him selling a local grasshopper delicacy known as Nsenene aboard Uganda Airlines went viral on social media platforms.

https://iharare.com/ugandan-man-face-7-years-in-jail-for-selling-roasted-grasshoppers-on-plane/

Hyvin näyttävät tekevän kauppansa. Säkistä muovipusseihin ja asiakkaan käteen.

 

Muokattu: , käyttäjä: Ilkka Mäkelä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
3 tuntia sitten, Ilkka Mäkelä kirjoitti:

LISÄYS: Nyt paikallinen yrittäjä, ugandalainen mies, saattaa saada 7 vuotta vankeutta myytyään omia paahdettuja heinäsirkkojaan matkustajille Uganda Airlinesin koneessa ;D

Tuohan saattaisi olla hyvä liikeidea (ehkä eri tuotteella) alkaa kilpailemaan mustikkamehun kanssa.

Rod :cool:

2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
4 hours ago, Ilkka Mäkelä said:

Uganda Airlines harkitsee vakavasti lisäävänsä lentojen ruokalistalle paikallisen herkun, Nsenenen. Toisinsanoen, paistetut heinäsirkat.

Hyvin näyttävät tekevän kauppansa. Säkistä muovipusseihin ja asiakkaan käteen.

 

Meksikossa törmäsin aikoinaan ensimmäisen kerran maistamaan paahdettuja chilillä ja limellä maustettuja sirkkoja. Ovat kyllä ehdottomasti ns. "good friend of the bier" -tyyppistä mässyä. Ei missään nimessä pahaa, mutta vähän outoa ja siksi se pötkylä pringlesejä saattaa takertua sirkkapussia helpommin käteen. Mutta jos lentäisin Uganda Airlinesin lennolla ja siellä olisi sirkkoja myynnissä, niin saattaisin kokeilla miltä heidän versio maistuu.

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
11 minuuttia sitten, Pauli Hankonen kirjoitti:

Meksikossa törmäsin aikoinaan ensimmäisen kerran maistamaan paahdettuja chilillä ja limellä maustettuja sirkkoja. Ovat kyllä ehdottomasti ns. "good friend of the bier" -tyyppistä mässyä.

Minulle eka eksoottinen pähkinöiden korvike oli ensimmäisellä Aasian/Tyynenmeren työmatkallani reilut 40 vuotta sitten Manilassa. Akun latausta odotellessamme paikallinen yhteistyökumppani vei oluelle ja kysyi haluaisinko kokeilla paikallista herkkua sen kanssa. Se oli kananmuna, joka oli keitetty juuri ennen poikasen kuoriutumista Oli eksoottista.

Rod :cool:

P.S. Wiki sanoo, että se olisi ollut ankanmuna. https://theculturetrip.com/asia/philippines/articles/how-to-eat-balut-and-hold-your-stomach/

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näyttelijä George Clooney on kertonut, että hänelle tarjottiin 35 miljoonaa dollaria lentoyhtiön mainoksesta, joka olisi tehty yhdessä päivässä, mutta hän kieltäytyi. Clooney ei kerro mistä yhtiöstä on kysymys, paitsi että yhtiö on maasta, joka on liittolainen mutta välillä kyseenalainen.

Sitä, mikä yhtiö olisi kyseessä, arvuutellaan nyt mediassa ja somessa. Etihad (ei ole kuulemma rahaa), Qatar (ei käytä julkkiksia), Emirates (todennäköinen), Saudia (rahaa on), Turkish?

Emirates maksoi vuosia sitten Jennifer Anistonille 5 miljoonaa. Onko Clooney niin kuuluisa, että 35 miljoonaa on totta, vai valehteleeko Clooney hankkien ilmaista mainosta ohjaamalleen filmille, joka tulee teattereihin 17. joulukuuta?

Lainaa

I was offered $35m for one day’s work for an airline commercial, but I talked to Amal [Clooney, the human rights lawyer he married in 2014] about it and we decided it’s not worth it. It was [associated with] a country that, although it’s an ally, is questionable at times, and so I thought: ‘Well, if it takes a minute’s sleep away from me, it’s not worth it.’”

https://onemileatatime.com/news/george-clooney-airline-ad/

https://www.gamespot.com/articles/george-clooney-reveals-why-he-turned-down-35-million-for-one-days-work/1100-6498559/

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
9/27/2013 at 11.25, Ilkka Mäkelä kirjoitti:

Ranskalainen vuorikiipeilijä on löytänyt Mont Blancilta metallilaatikon, joka sisälsi noin 250000 euron arvosta jalokiviä. Kivet ovat todennäköisesti peräisin jommastakummasta Air Indian koneesta, jotka törmäsivät Mont Blanciin v. 1950 (Lockheed Constellation, Bombay-Kairo-Geneve) ja 1966 (B707, Bombay-Beirut-Geneve). Kiipeilijä luovutti jalokivet poliisille. Omistajia tai perillisiä etsitään Intiasta ja ellei niitä löydy, kiipeilijä saa pitää löytönsä.

http://www.foxnews.com/world/2013/09/26/french-climber-finds-332000-worth-jewels-in-metal-box-on-mont-blanc/

Nyt 8 vuotta myöhemmin on päätetty, että koska omistajia jalokiville ei löydy, niiden arvo pannaan puoliksi ja rehellinen löytäjä saa puolet (150000 €) ja viranomaiset puolet.

Lainaa

A treasure trove of emeralds, rubies and sapphires buried for decades on a glacier off France's Mont Blanc has finally been shared between the climber who discovered them and local authorities, eight years after they were found.

The mountaineer stumbled across the precious stones in 2013. They had remained hidden in a metal box that was on board an Indian plane that crashed in the desolate landscape some 50 years earlier.

"The stones have been shared this week" in two equal lots valued at around 150,000 euros ($169,000) each, Chamonix mayor Eric Fournier told AFP.

He said he was "very happy" that events had been brought to a conclusion, in particular for the climber who he praised for his "integrity" in turning his find in to police as required by law.

Two Air India planes crashed into Mont Blanc in 1950 and in 1966

https://www.france24.com/en/europe/20211204-french-climber-pockets-share-of-mont-blanc-gems-after-2013-find

https://aviation-safety.net/database/record.php?id=19660124-0

2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mies ajoi limusiinilla Las Vegas McCarranin kentän porteista läpi ja halusi varastaa bisnesjetin päästäkseen Area 51:lle katsomaan, ovatko ufomiehet todellisia ;D Mies väitti, että hänellä on pommi ja haulikko ja ties mitä vaarallista. Poliisi ja FBI poimivat miehen talteen.

Lainaa

A man has been arrested after allegedly trying to steal a plane to fly to Area 51 to see aliens.

The man in question reportedly rammed security gates with a limo in an attempt to steal a jet from the McCarran International Airport.

Reportedly, the man-made a bomb threat during the incident and has since been arrested for trespassing, dispersing a hoax substance and threatening terrorist acts.

The man was also said to have threatened Atlantic Aviation employees who confronted him. Witnesses claimed he said ‘I have a f*cking bomb. I’m going to blow this place up’.

After the event, a search found an oxygen tank and what was thought to be a fire extinguisher with wiring wrapped around it, which is said to have looked similar to an explosive device.

The incident sparked a major police response, with the FBI also getting involved.

https://www.unilad.co.uk/news/man-arrested-after-breaching-airport-security-to-try-and-see-if-aliens-are-real/

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Corpus Christissä, Teksasissa, Piper Cherokee lähetti hätäviestin siitä, että oli joutunut pilvien yläpuolelle eikä löytänyt tietä alas. Samaan aikaan ilmassa oli kaksi laivaston T-6B Texan II-harjoituskonetta, joiden miehistöt ottivat tehtäväkseen etsiä lähimmän sopivan aukon pilvikatossa ja opastivat sitten Piperin aukon kautta laskuun yleisilmailukentälle nimeltä Mustang Beach Airport.

Laivaston koneissa oli lennonopettaja ja oppilas kummasssakin. Saivat näin tavallisuudesta poikkeavan lentotehtävän.

Lainaa

Two Navy instructor pilots (IP) and two student naval aviators (SNA) with the “Rangers” of Training Squadron (VT) 28 in Corpus Christi, Texas, responded to a civilian aircraft in distress above the clouds and assisted the civilian pilot with navigational help where he was able to descend and land safely at Mustang Beach Airport (KRAS), Dec. 13.

At approximately 1:40 p.m., Corpus Christi International Airport air traffic control (Corpus Approach) received a distress call from a privately-owned Piper Cherokee declaring an emergency that they were above the clouds and unable to navigate through them to land safely. Air traffic control then contacted the nearby pilots, who were conducting formation training in two T-6B Texan II training aircraft over Corpus Christi Bay, to see if they could get a visual on a clear area for the Piper Cherokee to get below the clouds.

They quickly found a suitable area for an emergency Visual Flight Rules (VFR) descent and notified Corpus Approach. They were then asked to proceed to the distressed aircraft and guide the pilot to the opening in the clouds about six miles north of Naval Air Station Corpus Christi. Once they gained visual contact with the aircraft, they matched their airspeed, and guided the pilot to the cloud opening after which he was able to safely descend and land at KRAS.

https://www.dvidshub.net/news/411111/navy-pilots-assist-civilian-aircraft-distress

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lentoposti uutisoi viime viikolla RAF:n ensimmäisestä ilmavoitosta yli 70 vuoteen, kun RAF:n Typhoon ampui alas droonin Syyriassa.

Nyt kuitenkin Tekniikka & Talous muistuttaa, että RAF:n edellinen pudotus oli vuonna 1982 eli vajaat 40 vuotta sitten. Silloin RAF:n F-4 Phantom ampui alas Sidewinder-ohjuksella oman Sepecat Jaguarin Saksan yllä.

Rodney :cool:

http://www.lentoposti.fi/uutiset/rafn_typhoon_tuhosi_dronen_syyrian_yll_brittih_vitt_j_n_ensimm_inen_ilmavoitto_yli_30_vuoteen

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/3fc27472-2b59-4f94-8160-705923c71aeb?ref=newsletter:4eb8&utm_source=Teta_Aamukirje&utm_medium=email&utm_campaign=Teta_Aamukirje

https://theaviationgeekclub.com/former-raf-jaguar-pilot-tells-the-story-of-when-he-was-shot-down-by-a-raf-phantom-interceptor/

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

…ja olihan siinä Falklandinkin rähinät, jossa Royal Navy sai lainaksi pari RAFfinoitua pilottia. Nämä onnistuivat kartuttamaan ilmavoittosaldojaan, Morgan ja Leeming ainakin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
1 tunti sitten, Juha Lampi kirjoitti:

…ja olihan siinä Falklandinkin rähinät, jossa Royal Navy sai lainaksi pari RAFfinoitua pilottia. Nämä onnistuivat kartuttamaan ilmavoittosaldojaan, Morgan ja Leeming ainakin.

Oli, mutta palvelivat Royal Navyn kahdessa laivueessa, No. 800 NAS ja No. 801 NAS. RAF:n No 1 (F) Squadron ei ilmavoittoja kirjannut.

Rod

http://aces.safarikovi.org/victories/gb-falkland.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ryhmä intialaisia muusikkoja ja laulajia on esittänyt Intian ilmailuministerille vaatimuksen, että kaikissa intialaisissa matkustajakoneissa ja kaikilla lentokentillä on pakko soittaa intialaista musiikkia.

Ehdotuksessa ei sanota, että musiikin pitäsi olla pelkästään intialaista, mutta sellainen aavistus saattaa syntyä.

Lainaa

Let's make it mandatory to play Indian music on flights operated by Indian airlines as well as at airports; such a seemingly small step might go a long way in strengthening our people's emotional connect with the country's traditions, according to the Indian Council for Cultural Relations (ICCR) and musicians.

This is the demand put forward by the ICCR along with various musicians and singers to Civil Aviation Minister Jyotiraditya Scindia on Thursday.

https://www.thehindu.com/news/national/make-indian-music-mandatory-in-flights-operated-by-indian-airlines-iccr-musicians-to-jyotiraditya-scindia/article38020956.ece

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Unitedin 767 näyttää rullailevan itsekseen Santiagossa, Chilessä, hinaustanko kiinni nokkatelineessä. Sen enempää asiasta ei tiedetä. Ks.video.

Lainaa

This United Airlines Boeing 767 (registration unknown) taxied all alone at Santiago de Chile Airport, Chile. The presence of the tow bar suggests that the aircraft was involved in a ground movement or that it just had been moved.

https://www.aviation24.be/airlines/united-airlines/video-boeing-767-on-the-loose-at-santiago-de-chile/

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään