Matias Hurtta

Erikoisia tapauksia ilmailun parissa.

3 255 viestiä aiheessa

Pariisin poliisi selvittää, kuka ohjaili ja missä tarkoituksessa lennokkeja Ranskan pääkaupungin yllä tiistain vastaisena yönä. Maasta ohjattavia lennokkeja oli kaikkiaan viisi. Poliisia huolestuttaa erityisesti se, että lennokit kaartelivat strategisesti arkojen kohteiden, kuten Eiffel-tornin, Bastillen, Yhdysvaltain suurlähetystön ja eräiden hallituksen rakennusten yllä. Sanomalehti Le Figaron mukaan lentokorkeus oli alimmillaan 100 metriä.

 

Liberaali Le Monde kertoo, ettei lennokkeja ole koskaan aikaisemmin nähty samalla kertaa yhtä monia kuin tiistain vastaisena yönä.

 

kansan uutiset

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hah, olipas herkkähipiäinen puheenjohtaja, kun teki tutkintapyynnön myös hamekankaasta. Tuo kankaan lähettäminenhän on ns vanha perinne. Kun toisella ei ole kanttia hoitaa jotain hommaa, niin silloin vastine on aina tuo hamekankaan lähettäminen postissa. Sanallisesti tai ihan oikein postissa. Jos asia on todellakin noin, koskien kankaan lähettämistä, niin kyllä taas on vaivattu syyttäjälaitosta ihan turhaan. Naamakirjaan kirjoittelu onkin oma asiansa, siihen en ota kantaa.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Laitetaan tähän, kun en viitsi omaa ketjua aloittaa:

 

Suomen Löytötavarapalvelu Oy:n ::) nettihuutokaupassa olisi tarjolla Piper Cherokee 140 vuosimallia 1967. Lentokelpoisuus voimassa 20.7.2015 saakka. Kokonaislentoaika 5357 h. Lentoaika  moottorilla 1410 SMOH.

 

Kuvissa kone on Malmilla; koneen tunnusta ei kerrota ja kuvissakin se on peitetty.

 

https://www.huutokaupat.com/fi/v/144678

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Laitetaan tähän, kun en viitsi omaa ketjua aloittaa:

 

Suomen Löytötavarapalvelu Oy:n ::) nettihuutokaupassa olisi tarjolla Piper Cherokee 140 vuosimallia 1967. Lentokelpoisuus voimassa 20.7.2015 saakka. Kokonaislentoaika 5357 h. Lentoaika  moottorilla 1410 SMOH.

 

Kuvissa kone on Malmilla; koneen tunnusta ei kerrota ja kuvissakin se on peitetty.

 

https://www.huutokaupat.com/fi/v/144678

 

Oliskohan LN-BIT.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuossahan sama juttu on parit viestit ylöspäin......

 

Kappas. Minulle saa sitten lähettää puusilmiä. Lupaan olla haastamatta oikeuteen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Virgin Atlanticin ensilento ATL-MAN sai saapuessaan water saluten sijasta foam saluten.

 

http://www.dailymail.co.uk/travel/travel_news/article-3018369/Inaugural-Virgin-Atlantic-flight-cancelled-botched-water-cannon-salute-sees-firefighters-spray-plane-FOAM.html

 

Tulipa elävästi mieleen Kummelin "Selvä!"-sketsit.

 

Kunkku oli tehnyt tästä pikku-uutisesta jo oman topicin  :laugh:

 

http://www.flightforum.fi/discussion/index.php/topic,111244.0.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Virkeä mutta vaarallinen mummeli lennolla, kone teki U-käännöksen ja divertin Shannoniin.

 

While flight diversions due to disruptive passengers aren't uncommon, today's diversion by Air Canada Flight 877 was a little unusual. The flight from Frankfurt to Toronto made an unscheduled landing in Shannon, Ireland, after an 87 year old female passenger became unruly. The flight was met by police and the passenger escorted off.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Menzies Aviation-maapalvelufirman ramppityöntekijä nukahti Alaska Airlinesin koneen etummaiseen rahtitilaan ja heräsi vasta, kun kone oli lähtenyt ilmaan matkalla Seattlesta Los Angelesiin. Kapteeni kuuli kolkutusta lattian alta ja päätti palata kentälle välittömästi, 14 minuttia koneen lähdöstä. Kapteeni päätti julistaa hätätilan jotta kone pääsisi laskuun välittömästi, jotta kolkutuksen syy kävisi selville. Rahtitilasta löydetty työntekijä vietiin varmuuden vuoksi sairaalaan tarkastusta varten.

 

An Alaska Airlines flight made an emergency landing in Seattle on Monday afternoon after the pilot heard banging from within the aircraft, which officials said came from ramp worker who had fallen asleep in the cargo hold.

 

Alaska Airlines Flight 448, bound for Los Angeles, was in the air 14 minutes before turning around, according to a brief statement released by the airline.

 

The airline said the agent, an employee of Menzies Aviation, "told authorities he had fallen asleep." A source familiar with the incident told NBC News the worker had apparently taken a nap in the cargo hold and didn't wake up until the plane was in the air.

 

http://www.nbcnews.com/news/us-news/nightmare-alaska-airlines-flight-turns-around-after-napping-worker-trapped-n340931

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

USA:n Denverissä työskennelleet kaksi TSA:n turvatarkastajaa on erotettu, kun kävi saadun vinkin perusteella ilmi, että naispuolinen kollega järjesti miehelle tilaisuuksia päästä kopeloimaan turvatarkastuksen yhteydessä "hyvän näköisten miesten" haaraväliä ja pakaroita  ::):P

 

a TSA investigator went to the airport in February and saw the screener signal to a female colleague when a certain male passenger entered the screening area, the police report said.

 

The woman colleague used a touchscreen system to identify the passenger falsely as a female, which caused a scanning machine erroneously to detect an anomaly and trigger a pat-down of the passenger, the police report said.

 

The investigator watched as the male screener then used that opportunity to pat down the passenger's groin and buttocks, according to the police report.

 

http://news.airwise.com/story/view/1429054886.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

61-vuotias postimies laskeutui eilen gyrokopterillaan Washington D.C.:ssä sijaitsevan Kongressin nurmikolle Capitol-kukkulan alueella mukanaan 535 kirjettä edustajille, tarkoituksenaan protestoida hallituksen korruptiota vastaan ja kiinnittääkseen huomiota siihen riskiin, minkä lentokoneet voivat aiheuttaa lentämällä lentokieltoalueelle. Mies pidätettiin välittömästi. Hän sanoi ettei hänen lennostaan kannata huolestua, koska hän "vain toimittaa postia perille"  :P

 

A Florida mailman landed his gyrocopter by the Capitol in Washington, D.C. Wednesday afternoon and was promptly arrested. Identified by the Tampa Bay Times as Doug Hughes, the pilot made the flight into restricted airspace as part of a long-planned effort to protest government corruption. Hughes had contacted the newspaper prior to carrying out his plans to tell his side of the story. According to the Times’ report, the Secret Service found out about Hughes last year, visited him at his home and also questioned a friend. Hughes confirmed to the agent he owned a gyrocopter and wanted to do something with it to get attention, but had no plans to harm people or property, the newspaper reported.

 

There’s no need to worry – I’m just delivering the mail.

 

http://www.avweb.com/avwebflash/news/Man-Arrested-After-Landing-Gyrocopter-By-Capitol-223865-1.html

 

Saapa nähdä miten äijälle käy.

 

EDIT: miehen etukäteen tekemä video, jossa selittää aikomuksiaan, löytyy täältä:

 

https://www.yahoo.com/politics/twitter-responds-to-florida-mailmans-gyrocopter-116495270676.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nainen poistettiin Southwestin koneesta Chicagossa sen takia, että hän tökki vieressä istuvaa kuorsaavaa miestä (kuulakärki?)kynällä saadakseen miehen lopettamaan kuorsauksen  ::) Erikoista asiassa on myös tapahtuman kellonaika, klo 15 iltapäivällä, jolloin ihmiset eivät yleensä kuorsaa matkustamossa. Twitter-kuvan perusteella miehen paita on tahriintunut musteeseen. - Nainen pääsi ilmeisesti kuitenkin myöhemmälle lennolle eikä syytteitä nostettu.

 

A passenger aboard a Southwest Airlines flight leaving Chicago was removed from the plane Thursday after officials said she poked her seatmate with a pen to stop him from snoring.

 

The woman was aboard Flight 577 scheduled to depart from Midway International Airport at 3:04 p.m. heading to Manchester-Boston Regional Airport when the incident occurred, airline officials said.

 

Read more: http://www.nbcchicago.com/traffic/transit/Woman-Removed-from-Plane-For-Jabbing-Snoring-Seatmate-With-Pen-300173051.html#ixzz3XfOrxzqN

Follow us: @nbcphiladelphia on Twitter | nbcphiladelphia on Facebook

 

http://www.nbcphiladelphia.com/news/weird/Woman-Removed-from-Plane-For-Jabbing-Snoring-Seatmate-With-Pen-300173051.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

61-vuotias postimies laskeutui eilen gyrokopterillaan Washington D.C.:ssä sijaitsevan Kongressin nurmikolle Capitol-kukkulan alueella mukanaan 535 kirjettä edustajille, tarkoituksenaan protestoida hallituksen korruptiota vastaan ja kiinnittääkseen huomiota siihen riskiin, minkä lentokoneet voivat aiheuttaa lentämällä lentokieltoalueelle. Mies pidätettiin välittömästi. Hän sanoi ettei hänen lennostaan kannata huolestua, koska hän "vain toimittaa postia perille"  :P

 

http://www.avweb.com/avwebflash/news/Man-Arrested-After-Landing-Gyrocopter-By-Capitol-223865-1.html

 

Saapa nähdä miten äijälle käy. EDIT: miehen etukäteen tekemä video, jossa selittää aikomuksiaan, löytyy täältä:

 

https://www.yahoo.com/politics/twitter-responds-to-florida-mailmans-gyrocopter-116495270676.html

 

Gyrokopterimies on nyt kotiarestissa ja häntä saattaa odottaa 4 vuoden vankilatuomio plus sakot ilmatilanloukkauksesta ja rekisteröimättömällä ilma-aluksella lentämisestä.

 

Hughes is under house arrest at his Ruskin, Florida, home following his flight from Gettysburg, Pennsylvania, to Washington, D.C. He was charged with operating an unregistered aircraft and violating national airspace, and faces a potential four years in prison, plus fines.

 

https://gma.yahoo.com/gyrocopter-pilot-doug-hughes-wasnt-worried-getting-shot-120933703--abc-news-topstories.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Falcon 50 kone, jossa oli Serbian presidentti Tomislav Nikolic matkalla Vatikaaniin, palasi Belgradiin: perämies kaatoi kahvia kojelaudalle ja pyyhkiessään lautasliinalla kosketti hätäkatkaisijaa, joka sammutti yhden moottoreista. Kone menetti korkeutta ja palasi Belgradiin. Perämies Zorin on tilapäisesti lentokiellossa.

 

http://gordonua.com/news/worldnews/U-samoleta-prezidenta-Serbii-iz-za-prolitogo-pilotom-kofe-otklyuchilsya-dvigatel-77025.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vaihtoehto lentokoneesi maalaamiselle: kääri se vinyyliin  ;) USA:ssa löytyy firma nimeltä Plane Vinyl, joka painaa vinyylin pintaan käytännössä minkälaisia luovia grafiikoita tahansa ja kone peitetään ko. vinyylikerroksella. Menetelmä tulee kuulemma paljon, jopa 75 % halvemmaksi kuin maalattu "custom paint job" ja on myös prosessina paljon nopeampi. Firman kotisivujen kuva antaa aavistuksen mahdollisista kuvioista:

 

http://www.planevinyl.com/

 

Videolla firman edustaja selittää, mistä on kysymys:

 

Mitenkähän vinyyli kestää pakkasessa? Täytyy myöntää, että itsellä ei ole siitä mitään hajua. Olettaisi sen kestävän, koska vinyylikuvioita on gallerian mukaan myös liikennekoneissa. Aurinko ja ultraviolettisäteet eivät kuulemma haalista vinyylikerrosta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Mitenkähän vinyyli kestää pakkasessa? Täytyy myöntää, että itsellä ei ole siitä mitään hajua. Olettaisi sen kestävän, koska vinyylikuvioita on gallerian mukaan myös liikennekoneissa. Aurinko ja ultraviolettisäteet eivät kuulemma haalista vinyylikerrosta.

 

Hyvin kestää. Samaa teippiä ne noi "lentokonevinyylit" on, kuin ne, millä teipataan taksit ja paloautot ja ambulanssit ja kaikki muutkin autot.  :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ruotsissa Växjön lentokentän sisäänajotiellä seisovaan lipputankoon oli perjantain ja lauantain välisenä yönä hilattu natsisymbolein varustettu lippu liehumaan. Poliisi takavarikoi lipun, jonka tankoonvetäjästä ei ole tietoa. Syyte vihanlietsonnasta kansanryhmää vastaan odottaisi mahdollisia kiinnijääneitä.

 

En flagga med nazistsymboler hissades någon gång under natten till lördagen i en flaggstång vid riksväg 30 vid infarten till Växjö flygplats.

 

http://www.sydsvenskan.se/sverige/nazistflagga-hissade-vid-flygplats/

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Varmaankin kannatti olla koneessa kännissä ja harjoittaa sukupuolikuria loukkaavaa toimintaa  ;) koneen vessassa sekä vastustaa poliiseja ja riehua potkien koneen väliseinä rikki, koska siten saa täydellisen nimensä, ml. toisen osapuolen nimen, valtakunnan mediaan ja leviämään ympäri maailmaa, eikö niin? Ja tuomarin edessä kannattaa sanoa olleensa niin humalassa, ettei muista mitään paitsi tarkan listan siitä, mitä tuli juotua  :thmbup: Tuomari kertoo tuomionsa myöhemmin.

 

A woman accused of committing a sexual act on an Air Canada plane that subsequently landed at the Halifax airport has been convicted of all four charges against her.

 

A judge found Alicia Elizabeth Lander, 26, guilty of committing an indecent act in public, causing a disturbance, assaulting a police officer and mischief to property. She had pleaded not guilty to all four charges.

 

She is due back in court July 14 to be sentenced.

 

http://www.cbc.ca/news/canada/nova-scotia/air-canada-sex-act-case-ends-in-convictions-for-alicia-lander-1.3063019

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään