newsBot

Hornet- ja Hawk-osastot osallistuvat itsenäisyyspäivän paraatiin Hämeenlinnassa

1 viesti aiheessa

Neljän F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjän ja neljän Hawk-suihkuharjoituskoneen parvet suorittavat ylilennon itsenäisyyspäivän valtakunnallisessa paraatissa Hämeenlinnassa. Osastot ylittävät ohimarssin vastaanottopaikan, kun Ilmavoimien kunniakomppania on sen kohdalla. Ylilentojen toteutumisella on säävaraus.

 

Paraatiin osallistuu noin 550 henkilöä ja 60 ajoneuvoa kaikista puolustushaaroista.

 

Linnan kasarmilla pidettävän paraatikatselmuksen ja Tampereentiellä toteutettavan ohimarssin lisäksi päivä tarjoaa katseltavaa erilaisten toimintanäytösten ja kalustoesittelyn muodossa Hämeen linnan alueella.

 

Ohimarssissa nähdään jalan marssivien ja moottoroitujen osien lisäksi sotahistoriallisena osana Panssarikillan osastossa panssarijääkäriryhmä ja kaksi museopanssarivaunua. Lisäksi ohimarssiin osallistuu 10 - 20 ratsukkoa Ratsumieskillasta.

 

Tapahtumapaikalle kannattaa tulla hyvissä ajoin ennen katselmusta tutustumaan kalustonäyttelyyn ja seuraamaan esimerkiksi rannikkojääkärien maihinnousua ja laskuvarjohyppynäytöstä.

 

Paraatin vastaanottaa Puolustusvoimain komentaja kenraali Jarmo Lindberg, ja paraatijoukkoja komentaa Länsi-Suomen sotilasläänin komentaja prikaatikenraali Pekka Toveri.

 

Paraatiin voi osallistua ja sitä voi seurata myös verkossa:

 

Puolustusvoimat.fi/paraati6122014

 

Twitter @Puolustusvoimat Tunnisteena #paraati14

 

Facebook.com/puolustus

 

Youtube.fi/puolustusvoimat

 

http://www.puolustusvoimat.fi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään