Sakari K Pyörre

Suomen Urheiluilmailuopisto, tiedote 4/2014

89 viestiä aiheessa

Hei!

Urheiluilmailuopisto on julkaissut tiedotteen 4/2014 nettisivullaan.

Kiitos tiedotteesta, parempi kuin ei mitään. En aina haluaisi olla valittamassa, mutta vähän joudun suutani taas avaamaan: Tiedotteen olennaisin asia monelta osin on se, että vuoden 2009 hallitus jätettäisiin rauhaan ja siviilioikeudellisten saatavien annettaisiin vanhentua (laki velan vanhentumisesta), koska merkkejä tuottamuksellisesta toiminnasta ei olisi havaittu. Opisto on kuitenkin maksanut ilmeisen olemattomasta atk-konsultoinnista ymmärtääkseni n. 1420 euroa kuussa (eli olettaen, että tieto "vuotaneessa" tiedoteluonnoksessa oli oikein), eli vuodessa n. 17ke.

Opistoa koskevista julkisista rekisteritiedoista käy ilmi, että kun Sakari Kuosmanen valittiin Opiston toimariksi loppuvuodesta 2006, hallituksessa istuivat silloin Turja, Heinonen, Kulmala, Kuusinen ja Salokannel. Vuonna 2009 näistä oli edelleen jäljellä Kulmala, ja lisäksi hallituksesta löytyi Hansa, joka aloitti rekisteritietojen mukaan 20.12.2006 (sama päivä joka on rekisteröintipäivä Kuosmasen toimarisuhteelle). Konsultointisopimuksista (se jälkimmäinenhän tehtiin vasta kesällä 2007) olisi siis pitänyt olla jopa ns. ensikäden tietoa hallituksen sisällä, vaikka luonnollisesti hallituksen olisi pitänyt olla selvillä joka tapauksessa 17000 euron vuotuisen konsultoinnin maksamisesta ja siihen liittyvästä sopimuksesta.

Jos nykyinen Opiston johto/hallitus päättää tietoisesti (kuten todistettavasti tiedotteesta käy ilmi) jättää asian sikseen, tulevaisuudessa lienee kolme vaihtoehtoa:

1) Vahingonkorvausta saatetaan hakea myöhemmin SUIO:n vuoden 2014 hallitukselta tai muulta johdolta (SUIO:n toimesta), sillä osakeyhtiölaki edellyttää johdolta yhtiön edun edistämistä.

2) Vahingonkorvausta saatetaan hakea myöhemmin pääomistajan eli SIL:n vuoden 2014 hallitukselta (SIL:n toimesta, myöhempien hallitusten tai liittokokousaloitteen alullepanemana), koska tällä on ollut tieto asiasta ja todennäköisesti mahdollisuus vaikuttaa toimenpiteiden käynnistämiseksi. Koska SIL itse ei ole tiedottanut ainakaan toistaiseksi asioista oikein yhtään mitään, tullaan liittokokoukselle jättämään todennäköisesti aloite tai aloitteita asiaan liittyen jo ensi vuonna.

3) Asia jää sikseen ja kaikki hymyssä suin toteavat, että kyllä Kraateri Oy:lle maksettiin aiheesta!

Sitten on vielä sekin vaihtoehto, että oikeus toteaa kyseisen akt-konsultoinnin olleen tosiasiallisesti pimeää palkanmaksua (Ilkan tekemä tutkintapyyntö), jolloin hallituksen vastuut voisivat vielä kasvaa tuota mainittua 17ke:tä euroa korkeammiksikin, riippuen siitä, paljonko ylimääräisiä vero yms. seuraamuksia asiasta aiheutuisi. Varmaan SUIO koittaa puolustautua vetoamalla toimitusjohtajan petokseen asiassa, mutta jos tuomari näkee metsän puilta, niin saattaa käydä toisinkin... vaikea arvioida.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

On edelleenkin hyvin kiinnostavaa, että SIL ry:n hallitus ei vaikuta olevan erityisen huolissaan kyvystään toteuttaa jäsenistön tahtoa ilmailuliiton asioita hoitessaan. SIL ry:n vuoden 2014 hallitus oli alunperin seitsenjäseninen. Eilan erottua jäljelle jäävästä joukosta Jouppi ja Pyörre ovat mitä suurimmassa määrin esteellisiä osallistumaan Suomen Urheiluilmailuopisto Oy:n tilannetta koskevaan päätöksentekoon. Toivottavasti tämä on huomioitu myös käytännön hallitustyöskentelyssä. Jäljelle jää enää nelihenkinen porukka, jonka harteille asia jää. Pelkästään erilaisilla henkilövalinnoilla Opiston kohdalla olisi saatu säilytettyä laajempi pohja päätöksenteolle, jostakin syystä näin ei ole kuitenkaan menetelty.

Toivottavasti SIL ry:n hallitus saattaa SIL ry:n jäsenistön käyttöön mahdollisimman nopeasti aina Bäckmanin Opiston tilanteesta tuottamat tiedot, dokumentit yms.

Toivottavasti SIL ry:n vuoden 2014 hallitus ei jää historiaan siitä, että sen toimien seurauksena liiton jäsenmäärä kääntyi entistä jyrkempään laskuun.

Harri

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

eroailmailuliitosta.fi?

Noh, eiköhän sähköposti riitä. Itse en jäsenmaksua maksa ennen kuin yksityisjäsenenet saavat äänioikeuden. Pitäkää tunkionne.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olen saanut mielenkiintoista sähköpostia, jossa on aidolta vaikuttavia skannattuja liitteitä noin parikymmentä sivua. Täytyypä tutustua ajan kanssa.

veijovaris.png

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

En ole vielä aivan varma, voinko julkaista raporttia kokonaisuudessaan laillisesti.

Opiston tiedote 4/2014 kuitenkin esittää monia asioita mielestäni melkoisen kaunistellen, suhteessa siihen, mitä niistä raporttiin on kirjattu.

Tiedote: "Opiston tilitoimisto ja tilintarkastaja ovat yhteistyössä korjanneet kirjanpidoissa 2010, 2011 ja 2012 olleita virheitä."

Raportti: "Sekä Opiston että tytäryhtiö SUIO Oy:n tilinpäätökset vuosilta 2010 - 2012 antavat harhaanjohtavan kuvan yhtiöiden kannattavuudesta. Opiston kuluja on kirjattu tytäryhtiön taseeseen, minkä vuoksi Opisto on näyttänyt kyseisinä vuosina liian hyvää tulosta. Kirjaustapa ei ole mahdollistanut huomata suuriksi kasvaneiden leasingkulujen todellista määrää. Asioista on tehty tutkintapyyntö poliisille."

Raportti: "Perjantaina 28.11.2014 saatiin käyttöön Opiston ja SUIO Oy:n alustava tuloslaskelma ja tase 2013. Tällöin paljastui, että vuonna 2010 ostolaskuja oli siirretty opistolta SUIOlle 60 844 € ja nämä olisi pitänyt opiston kirjanpidossa kirjata suoraan tuloslaskelmaan. Vuonna 2011 summa oli 38 000 € ja vuonna 2012 13 400 €. Vuonna 2010 opisto näytti tilikauden voittoa 25 642,57 € kun sen olisi tullut näyttää noin 35 200 € tappiota ja vuonna 2011 opisto näytti tilikauden tappiota 17 986,32 € kun sen olisi tullut näyttää tappiota noin 56 000 €."

Raportti: "Valvonnan ketju on pettänyt kaikissa kohdissa: Toimitusjohtajalla on ollut vapaat kädet, tilitoimisto on tehnyt virheellisiä kirjauksia eikä tilintarkastaja ole huomauttanut asiasta."

Paljon on ollut keskustelua aiemmin Opiston maksukyvystä ja minulle on useamman kerran selitelty, ettei siinä ole mitään ongelmaa. Opisto ei ole maksukyvytön konkurssilainsäädännön tarkoittamalla tavalla, mutta se on menettänyt oman pääomansa. Se on siis ylivelkaantunut. Alustavan tilinpäätöksen (2013) mukaan oma pääoma olisi n. -62 000 euroa, joka tosiasiallisesti alentaa opiston luottokelpoisuutta olennaisesti. Opisto ei käytännössä ilman ulkopuolisia takauksia tule saamaan uusia lainoja rahoituslaitoksilta. Tässä ei sinänsä ole suurta salaisuutta, koska Opiston hallitus lienee jo tehnyt lain vaatiman ilmoituksen pääoman menettämistä PRH:lle (en jaksanut maksaa asian tarkistamisesta).

Syksyllä 2014 on arvioitu, että opisto tarvitsisi akuutin kassakriisin paikkaamiseen noin 40 000 euroa ylimääräistä rahaa.

ps. Raportin kaikkien sivujen lopussa lukee: "Vain Suomen Urheiluilmailuopisto Oy:n, SUIO Oy:n ja niiden osakkaiden sisäiseen käyttöön". Koskahan pääosakas meinaa antaa raportin sisällöstä tiedon sisäisesti niille, jotka käyttävät päätösvaltaa yhdistyksessä? Siis jäsenille. Raportti olisi sinänsä julkaisukelpoista tavaraa, kenties muutama rahoituslaitoksien kanssa tehtyihin sopimuksiin liittyvä yksityiskohta pitäisi yliviivata, mutta sen ei pitäisi olla ongelma. Tarvittaessa voin lahjoittaa liitolle tussin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

En ole vielä aivan varma, voinko julkaista raporttia kokonaisuudessaan laillisesti.

Oliko joku tuolla Megassa julkaissut raportin kokonaisuudessaan vai jäikö jotain vielä julkaisematta? Onko kaikki kivet käännetty?

T. Mika

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oliko joku tuolla Megassa julkaissut raportin kokonaisuudessaan vai jäikö jotain vielä julkaisematta? Onko kaikki kivet käännetty?

T. Mika

On ilmeisesti samat sivut (sama skannaus) jotka itsekin sain pdf-muodossa, sivunumerointi alkaa kyllä vasta sivusta 2. Sisällysluettelon mukaiset sivut näyttää löytyvän, kaipa tuo koko raportti (1. sivua lukuunottamatta) sitten on.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

On ilmeisesti samat sivut (sama skannaus) jotka itsekin sain pdf-muodossa, sivunumerointi alkaa kyllä vasta sivusta 2. Sisällysluettelon mukaiset sivut näyttää löytyvän, kaipa tuo koko raportti (1. sivua lukuunottamatta) sitten on.

Niinpä. Ilman ykkössivua tuon arvo on yhtä tyhjän kanssa (niinkuin se amatöörimäinen vuodatustiedote taannoin). Se, joka tuntee piston sydämessään, vuotakoon myös kansilehden, niin tiedetään mistä paperista on kyse ja voidaan sitten kysellä omista verkostoista onko näin vai ei.

;)

T. Mika

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niinpä. Ilman ykkössivua tuon arvo on yhtä tyhjän kanssa (niinkuin se amatöörimäinen vuodatustiedote taannoin). Se, joka tuntee piston sydämessään, vuotakoon myös kansilehden, niin tiedetään mistä paperista on kyse ja voidaan sitten kysellä omista verkostoista onko näin vai ei.

Mitenkäs se kansilehti mahtaa muuttaa muiden sivujen sisältöä? Arveletko, että siinä lukee että kaikille muille sivuille on kirjoitettu fantasioita, huuta ja haata vai että siinä mahdollisesti mainitaan seuraavan tarinan olevan tosi? Liekö siinä politbyroon leima vahvistamassa asian oikeellisuuden vai millä tavoin esitettyjen sivujen sisältö mahtaisi muuttua? Kerro toki, kun en enää yhtään ymmärrä, miten minun olisi suhtauduttava näkemääni. Kun ei oikein ole semmoisia omia verkostojakaan, joista voisi aina asioiden todenperäisyyden askarruttaessa hakea lopullisen ymmärryksen.

-A-

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitenkäs se kansilehti mahtaa muuttaa muiden sivujen sisältöä?

Hei Antti!

Pitkä juttu selittää täällä, mutta voit pyytää esimerkiksi vanhempiasi tai opettajaasi kertomaan lisää asiasta ja näyttämään esimerkin jostain dokumentista. Ei se kansilehti sisältöä muuta ja tuskin siellä on mitää tuollaisia asioita, joita arvelit, mutta asia on yleensä niin, että sopimuksissa, teknisissä ja juridisissa ( = lakijuttuja tai vastaavia sääntöjä sekä määräyksiä) papereissa on yleensä alussa sellaisia sivuja, josta käy ilmi esimerkiksi kuka dokumentin on tehnyt, kuka tarkastanut, kuka hyväksynyt, koska dokumentti on tehty, mitä se käsittelee, mikä sen tila on (luonnos tai hyväksytty), mikä versio, koska voimassa, minkä dokumentin korvaa ja niin edelleen. Tuollainen kansilehti saattaa sisältää hyvinkin paljon tietoa, jota tarvitaan jotta luetaan oikeaa dokumenttia. Esimerkiksi luonnostasoista dokumenttia pitää tulkita eri tavoin kuin jos se hyväksytty versio, joka on tarkastettu.

Verkosto on vähän sellaista työssäkäyvien aikuisten kieltä ja tarkoittaa, että tuntee jonkun edes vähän tai on jonkun henkilön yhteystiedot (puhelin tai email), jotta voi kysyä esimerkikisi: "näin netissä jotain jossa oli sinun nimi, onko se totta ja voitko vastata minulle muutamaan lisäkysymyksiin, joilla haluan varmistaa, että olen ymmärtänyt asian oikein".

Jos lukee tämän ketjun rinnalla tuota varsinaista  opistoketjua niin ehkä rivien välistä voi saada selville sen kenelle kysymyksiä voi esittää.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

sopimuksissa, teknisissä ja juridisissa ( = lakijuttuja tai vastaavia sääntöjä sekä määräyksiä) papereissa

Tuo ei ole mikään niistä, eikä edes millään tavalla vastaavanlainen paperi

on yleensä alussa sellaisia sivuja, josta käy ilmi esimerkiksi kuka dokumentin on tehnyt, kuka tarkastanut, kuka hyväksynyt, koska dokumentti on tehty, mitä se käsittelee, mikä sen tila on (luonnos tai hyväksytty), mikä versio, koska voimassa, minkä dokumentin korvaa ja niin edelleen.

On yleisesti tunnettu tosiasia, että tuo on Bäckmanin tekemä, ks. esimerkiksi opiston tiedote 4/2014. Ei tuollaista raporttia siinä mielessä kukaan muu "hyväksy" tai "tarkasta".

"Bäckmanin konsulttisopimukseen liittyi neuvottelut OKM:n ja leasing-yhtiöiden kanssa, tilinpäätösten aikaansaaminen sekä raportti Opiston tilanteesta.

Tuollainen kansilehti saattaa sisältää hyvinkin paljon tietoa, jota tarvitaan jotta luetaan oikeaa dokumenttia. Esimerkiksi luonnostasoista dokumenttia pitää tulkita eri tavoin kuin jos se hyväksytty versio, joka on tarkastettu.

Taas oppii uutta. Oli miten oli, en näe syytä sille, miksi Merja olisi luonnokseenkaan kirjoittanut jotain hölynpölyä, ja toisaalta, miksi tämä olisi antanut luonnosta levitykseen? Ei SUIO:ssa ole ketään, jolla olisi kompetenssia arvioida tuon asiakirjan asiasisältöä enempää kuin sen tekijällä on ollut. Jos SUIO:ssa olisi ja olisi ollut kompetenssia, koko konsulttisopimusta ei olisi edes tarvinut koskaan laatia.

Joka tapauksessa on hienoa, että eniten keskustelua irtoaa siitä, että kansisivu puuttuu.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joka tapauksessa on hienoa, että eniten keskustelua irtoaa siitä, että kansisivu puuttuu.

Jokainen kommentoi niitä asioita mihin oma kompetenssi riittää.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joka tapauksessa on hienoa, että eniten keskustelua irtoaa siitä, että kansisivu puuttuu.

Pyydätkö Tatu lähdettäsi myös toimittamaan kansilehden, niin päästään keskustelussa sivulle "2". Joku syyhän siihen on, että ensimmäinen sivu on jätetty pois ja epäilen syyn olevan sellainen, että se vähentäisi tuon raportin painoarvoa. Asiaa voi myös miettiä siltä kannalta, että yrittääkö joku taas jymäyttää sinua Tatu kertomalla osatotuudeen asiasta? Jos en väärin muista, niin menit jo "halpaan" sen tiedotteen kanssa. Myöhemmin julkaistu tiedote (sinä tiedät mistä Opiston tiedotteet löytyvät) olikin ihan erinäköinen ts. tiedote eikä vimmainen mustamaalauskostokirje.

On yleisesti tunnettu tosiasia, että tuo on Bäckmanin tekemä, ks. esimerkiksi opiston tiedote 4/2014.

Ei ole yleisesti tunnettu. Mitä on tapahtunut sinun argumentoinnille. Ennen niin terävät päättelyt ovat muuttuneet "minulla on melkein kokonainen raportti, Bäckman tekee raportteja kts. Opiston tiedote, joten tämä on Bäckmanin tekemä raportti" tyyppiseksi hötöksi?

Tuo ei ole mikään niistä, eikä edes millään tavalla vastaavanlainen paperi

Niiiiin... mehän emme tiedä millaisesta paperista on kyse, kun siinä ei ole sitä kansilehteä. Kansilehdessä voi lukea vaikka "Raportti SUIO:n tilanteesta", "Yhteenveto niistä virheellisistä väittämistä, joita Flightforum -sivustolla on esitetty koskein SUIO:n tulevaisuutta" tai vaikka "Pääomistaja Ilmailuliiton asettaman selvitysmies Tähtisen näkemys SUIO:sta" jonka tarkastanut "X" ja hyväksynyt "Y". Nyt kun sitä ekaa sivua ei ole, niin emme tiedä taustoista riittävästi.

Yksi asia minua ihmetyttää. Miksi äärimmäiseen pilkunnussintaan halukkaat ja kyvykkään Flightforumin jäsenet viitsivät vääntää mitättömistä muotoseikoista, sanamuodoista, kansallisten ja kansainvälisten määräysten tulkinnasta virkaportaan eri asteissa sivutolkulla 24/7, mutta ovat sitten täysin lähdekritiikkiä joissain asioissa? Sokaiseeko koston- tai oikeassaolemisen himo silmät ja järjen ja onko kaikkein tärkeintä elämässä sitten saada kusta omaan ja toisten vihtaan?

:)

Joka tapauksessa hyvää joulua kaikille,

Mika

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joka tapauksessa mielenkiintoista tämä, tässä kuitenkin kerettiläisenä uskon että virheitä sattunut, hupsis.Jos nyt ei kuitenkaan niitä vatvottaisi julkisuudessa, oltaisiin ihan hissuksiin ja yritetään unohtaa pahat asiat.Ettei vaan reilut kaverit joutuisi liemeen.

Eli aiemminkin olen lainaillut jostain sadusta sanonnan, laitetaan silmät kiinni ja kun avataan taas, kaikki paha on poissa.Suunnilleen näin.

Joulun odotusta.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

On edelleenkin hyvin omituista, että SIL:n hallitus pyrkii tietoisesti ja tarkoituksella rajaamaan jäsenistönsä tiedonsaantia asiassa.

Kiinnostavaahan tuossa on kai lähinnä että:

- Oman pääoman tiedetään painuneen pakkaselle viimeistään nyt tuon myötä. Sakari P. varmaan kertoo mitä tämän osalta on tehty vai onko Merjakin laskenut väärin?

- Kassa on kuiva: 40 000 euron lisärahoitustarve lausutaan ääneen. Tuodaanko lisärahoituksesta esitys liittokokoukselle? Vai pysyykö opisto pystyssä sinne asti?

- Leasing-maksut painavat edelleen päälle (2013 yli 100 000 eur).

OKM:n toiminta-avustus on luonnollisesti isossa roolissa. Tosin n. 200k eur toiminta-avustukseen suhteutettuna sadan tonnin koppariliisarit ovat jo aika erikoinen tapa käyttää julkista rahaa.

Suurin tappio taitaa jo tässä vaiheessa olla koko SIL-konsernin hallintotapojen ja -kulttuurin uskottavuuden kohdalla. Se on todella surullista.

Harri

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

ps. Raportin kaikkien sivujen lopussa lukee: "Vain Suomen Urheiluilmailuopisto Oy:n, SUIO Oy:n ja niiden osakkaiden sisäiseen käyttöön". Koskahan pääosakas meinaa antaa raportin sisällöstä tiedon sisäisesti niille, jotka käyttävät päätösvaltaa yhdistyksessä? Siis jäsenille. Raportti olisi sinänsä julkaisukelpoista tavaraa, kenties muutama rahoituslaitoksien kanssa tehtyihin sopimuksiin liittyvä yksityiskohta pitäisi yliviivata, mutta sen ei pitäisi olla ongelma. Tarvittaessa voin lahjoittaa liitolle tussin.

Näyttäisi siltä, että mikäli dokumentti on aito, on SIL:n ja opiston nykyinen johto panostanut selvitystyöhön asianmukaisesti. Se, onko paperin johtopäätökset kaikilta osiltaan oikeita ja lopullisia ei kuitenkaan liene varmaa. Muillakin osapuolilla on sanansa sanottavana. Lienee kuitenkin todennäköistä, että leivättömään pöytään mennään, ja sieltä tulkinta saadaan. Pidän kuitenkin erittäin valitettavana sitä, että SIL:n ja Urheiluilmailuopiston johdossa on henkilö, joka tällaisia dokumentteja vuotaa. Vuotajalla on omat tavoitteensa, ja tässä tapauksessa en pidä todennäköisenä sitä, että kyseessä on ilmailijoiden etu. Tällainen toiminta sitäpaitsi on ihan yhtälailla tuomittavaa kuin muutkin opistossa mahdollisesti tehdyt rikkeet.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pyydätkö Tatu lähdettäsi myös toimittamaan kansilehden, niin päästään keskustelussa sivulle "2". Joku syyhän siihen on, että ensimmäinen sivu on jätetty pois ja epäilen syyn olevan sellainen, että se vähentäisi tuon raportin painoarvoa. Asiaa voi myös miettiä siltä kannalta, että yrittääkö joku taas jymäyttää sinua Tatu kertomalla osatotuudeen asiasta? Jos en väärin muista, niin menit jo "halpaan" sen tiedotteen kanssa. Myöhemmin julkaistu tiedote (sinä tiedät mistä Opiston tiedotteet löytyvät) olikin ihan erinäköinen ts. tiedote eikä vimmainen mustamaalauskostokirje.

Jaa'a, voinhan minä sinne jonkun replyn laittaa, mutta enpä kyllä tiedä, vastaako tuosta osoitteesta kukaan koskaan mitään.

Mitä tulee siihen aiempaan tiedoteluonnokseen (joka oli pastebinissä ja sittemmin mm. täällä), tunnen sen vuotomekanismin. Myös liiton hallitus tietää, miten se on päätynyt jukisuuteen (ei, en ole osallinen, olen vain saanut tiedon vuotajalta jonka henkilökohtaisesti tunnen). Se eroaa olennaisesti opiston tiedotteesta jo sen vuoksi, että sitä oli valmisteltu Ilmailuliitossa, ei Suomen Urheiluilmailuopistossa. En tiedä tarkkoja taustoja Opiston omatoimiselle tiedottamiselle asiassa, ehkä Opisto tiedotti omin päin, kun SIL:n tiedote juuttui hallituksen byrokratiaan. Kukaan ei siis sen osalta ole mennyt halpaan, liitto ei ole mitään omaa tiedotetta jäsenilleen missään vaiheessa tuottanut, vaikka niin lupasikin toiminnanjohtajan suulla.

Asiaan liittyen muistutukseksi tämä:

On kuitenkin pidetty tavoitteena rajoittaa viestintää siten että kaikkien olisi oltava yhtä mieltä. Tämä korostui opisto-tiedotteen valmistelussa. Luonnollisista syistä minulla oli hallituksen jäsenistä tarkin käsitys tapahtumista sekä, kiitos verkostoni, hyvä mahdollisuus punnita erilaisia juridisia skenaarioita.

Laadin noin 8 sivun mittaisen tiedoteluonnoksen. Hallitus sai sen luettavakseen. Yksi jäsenistä oli erittäin aktiivinen vaatien 53 korjausta ja muutosta. Toinen jäsen taas oli huolissaan siitä, millainen riita syntyy jos tiedote julkaistaan. Kolmas oli sitä mieltä että tiedote on liian pitkä. Liian tarkka.

Hallituksen into tiedotteeni muokkaamiseen katkesi kuin seinään.

Ei ole yleisesti tunnettu. Mitä on tapahtunut sinun argumentoinnille. Ennen niin terävät päättelyt ovat muuttuneet "minulla on melkein kokonainen raportti, Bäckman tekee raportteja kts. Opiston tiedote, joten tämä on Bäckmanin tekemä raportti" tyyppiseksi hötöksi?

Niin, oletko nyt lukenut tuon vuotaneen raportin? Onko siinä käsitelty asioita, jotka täsmäävät Opiston tiedotteeseen 4/2014? Vai meinaatko, että kun opiston tiedotteessa 10.12. kerrottiin, että Bäckmanin konsulttisopimukseen kuului neuvottelut OKM:n ja leasing-yhtiöiden kanssa, tilinpäätösten aikaansaaminen ja raportti Opiston tilanteesta, joku muu olisi päättänyt kirjoittaa tuollaiset asiat käsittelevän väärennetyn raportin?

Niiiiin... mehän emme tiedä millaisesta paperista on kyse, kun siinä ei ole sitä kansilehteä. Kansilehdessä voi lukea vaikka "Raportti SUIO:n tilanteesta", "Yhteenveto niistä virheellisistä väittämistä, joita Flightforum -sivustolla on esitetty koskein SUIO:n tulevaisuutta" tai vaikka "Pääomistaja Ilmailuliiton asettaman selvitysmies Tähtisen näkemys SUIO:sta" jonka tarkastanut "X" ja hyväksynyt "Y". Nyt kun sitä ekaa sivua ei ole, niin emme tiedä taustoista riittävästi.

Flightforum -sivustolla ei ole esitetty väitteitä koskien esimerkiksi leasingsopimuksia siinä muodossa kun niitä käsitellään, "loistava" esimerkkisi kaatuu siihen. Raportti ei voi olla myöskään Tähtisen näkemys SUIO:sta, koska Tähtinen ei ole voinut SUIO:ssa lähettää esimerkiksi mitään purkuilmoituksia rahoitusyhtiöille. En myöskään usko (kaikella kunnioituksella Peteriä kohtaan), että Tähtinen olisi oivaltanut kyseenalaistaa hyvän pankkitavan ja mahdollisesti virheellisessä järjestyksessä valmisteltujen leasing-sopimusten synnyn, josta raportissa kerrotaan osana kirjeenvaihtoa Danskelle.

Yksi asia minua ihmetyttää. Miksi äärimmäiseen pilkunnussintaan halukkaat ja kyvykkään Flightforumin jäsenet viitsivät vääntää mitättömistä muotoseikoista, sanamuodoista, kansallisten ja kansainvälisten määräysten tulkinnasta virkaportaan eri asteissa sivutolkulla 24/7, mutta ovat sitten täysin lähdekritiikkiä joissain asioissa? Sokaiseeko koston- tai oikeassaolemisen himo silmät ja järjen ja onko kaikkein tärkeintä elämässä sitten saada kusta omaan ja toisten vihtaan?

Argumentaatiosi punainen lanka tuntu olevan se, että kun kansilehti puuttuu, saamani teksti voi olla joku tekaisu. Jos se olisi tekaisu, niin samalla vaivalla siihen varmaan olisi tekaistu kansilehti, jossa voisi lukea vaikkapa "VIRALLINEN RAPORTTI © BÄCKMAN", eikä se vaikuttaisi mielestäni raportin uskottavuuteen millään tavalla. Arvioin itse raportin oikeudellisuutta ja todenperäisyyttä pääasiassa sillä, että siinä on riittävästi täsmääviä faktoja. Se on looginen kokonaisuus ja sen laatimiseen on käytetty selkeästi taloudellista asiantuntemusta, jota ei liiaksi ole suio-casessa muuten näkynyt. On hyvin vaikea kuvitella, että joku takapiru olisi kirjoittanut 19 sivua lämpimäkseen keksittyä tarinaa. Voin toki kysyä Ilmailuliitosta, onko vuotanut raportti aito. En tiedä, vastaavatko.

Ymmärtääkseni voimme lähipäivinä nähdä aiheesta jutun eräässä alueellisessa sanomalehdessä liiton puheenjohtajan kommenteilla varustettuna, hän varmaan ampuu alas toimittajan käyttämän vuodetun raportin, jos se on väärennös.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lukaisin tekstin. Väittäisin että kyseessä on jonkin sortin huijaus tai provo, tai jonkun "yksityisajattelua".

Kaikkeahan saa väittää. Onko väitteellesi tälläkään kertaa mitään perusteluja?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olipahan taas väite... Ihmeen hyvin luvut ja asiat täsmäsi tiedossa olevaan. Bäckmanin sijassa kokisin ko. kommentin törkeänä aliarvioimisena laajasta selvitys työstä!

Oliko taas väärin selvitetty?

Vai yksinkertaisesti kavereilta niin törkeää toimintaa että sitä ei voi myöntää tapahtuneeksi?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Bäckmanin sijassa kokisin ko. kommentin törkeänä aliarvioimisena laajasta selvitys työstä!

Ajattelin lukiessani että loppuosa ei taida olla ammatti-ihmisen kirjoittamaa. Alkuhan oli ihan särmää tekstiä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ajattelin lukiessani että loppuosa ei taida olla ammatti-ihmisen kirjoittamaa. Alkuhan oli ihan särmää tekstiä.

Minä en usko, että SUIO:n läheisyydessä kukaan (edes Peter) olisi edes ymmärtänyt kyseenalaistaa esimerkiksi rahoitussopimusten syntymisprosessia sillä tavoin, kuin raportissa asiasta kerrotaan. Ja jos se olisi opistossa tajuttu, niin keskustelu Dansken kanssa olisi varmaan aloitettu viimeistään viime keväänä, eikä vasta nyt. Raportin kirjoitustyyli kautta linjan on sellainen, että se on sisäiseen käyttöön ajateltu, eikä julkaistavaksi. Raportin loppupuolella oleva perusasioiden läpikäynti täsmää jokseenkin hyvin niihin ennakko-oletuksiin ja -odotuksiin, joita minulla sekä SUIO:n että SIL:n hallituksen jäseniä kohtaan on (yleistäen).

Mitäs nettikansa sanoo, jos raportin kanssa yhteneväinen tilinpäätös pian löytyy PRH:n tiedoista?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään