Kirjoitettu Toukokuu 19, 2007 On myös hyvin paljon mahdollista.Mutta yleensä eivät tule viellä nuin matalalla. ??? Luulen että ko. one tuli Kruunupyystä Ei ole eka kerta kun näen Goldenin tulevan nuin matalalla. Onko tuuli syynä kun silloin ekalla kerrallakin kävi pirunmoinen tuuli ??? Tuuli ei vaikuta juurikaan lähestymiskorkeuteen. Varmaan vaan kippari halunnut näyttää kaupunkia matkustajille, kun on ollut sopiva väli. Lento vähän ajoissa ja tultu sopivasti suunnasta tjsp Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 25, 2007 Meniköhän just äsken Casa laskuun, sillä ääni ei ollut ihan sieltä tutuimmasta päästä? Vai kenties joku venäläinen rahtari. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 26, 2007 Ilkka, onko tooi EFTP:n aikataulu-pdf siirtynyt johonkin muuhun paikkaan vai oonko missannut vaan uuden linkin? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 26, 2007 Ilkka, onko tooi EFTP:n aikataulu-pdf siirtynyt johonkin muuhun paikkaan vai oonko missannut vaan uuden linkin? Ei se ole siirtynyt mihinkään, tai oikeastaan on, sillä poistin sen vahingossa palvelimelta. Unohdin tietysti laittaa sen takaisin. Muutenkin sitä täytyy hieman päivitellä aikataulujen osalta. Laitan linkin kunhan taulu on ladattavissa. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 26, 2007 Ei se ole siirtynyt mihinkään, tai oikeastaan on, sillä poistin sen vahingossa palvelimelta. Unohdin tietysti laittaa sen takaisin. Muutenkin sitä täytyy hieman päivitellä aikataulujen osalta. Laitan linkin kunhan taulu on ladattavissa. Oukkei, iso kiitos! Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 26, 2007 Meniköhän just äsken Casa laskuun, sillä ääni ei ollut ihan sieltä tutuimmasta päästä? Vai kenties joku venäläinen rahtari. Selvisikö mikä tuo oli? ??? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 1, 2007 Joko tämä on noteerattu? Pirkkalasta suoraan Milanoon Ryanair aloittaa suorat lennot Tampere-Pirkkalan lentoasemalta Milanoon tammikuussa 2008. Reitti lennetään neljä kertaa viikossa. Varauksia voi jo tehdä netissä. Elikkä Ryani aloittaa lennot milanoon. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 1, 2007 Joko tämä on noteerattu? Toki: http://www.flightforum.fi/discussion/index.php/topic,46834.msg734282.html#msg734282 Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 9, 2007 Tänään n. klo 19.50 lensi Mi-8 tästä SIILIn yli kentälle päin. Kenelläkään tietoa mitä teki siellä? Oliko vaan normi lento jostain Jyskälän tai Hallin suunnalta? Kuvia? EDIT_ BTW, toissapäivänä lensi MD500nen ja vähän yli puoli yhdeksän kahden MD500sen pulja lensi SIILIn yli myös, joku hekoharjoitus? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 9, 2007 Ruotsin tutkakuvassa näkyy, että Ryanairin Cable & Wireless -logojetti EI-CSC on parhaillaan lentämässä Tukholman kohdalla kohti Pirkkalaa vuorolla FR2194. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 9, 2007 Ruotsin tutkakuvassa näkyy, että Ryanairin Cable & Wireless -logojetti EI-CSC on parhaillaan lentämässä Tukholman kohdalla kohti Pirkkalaa vuorolla FR2194. Kiitos Harri vinkistä! Sääli vain, että huomasin sen vasta nyt. On laskeutunut 25 min sitten ja lähtee ihan kohta. Kentälle en enää ehdi. Perseelleen meni, taas. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 11, 2007 Ruotsin tutkakuvassa näkyy, että Ryanairin Cable & Wireless -logojetti EI-CSC on parhaillaan lentämässä Tukholman kohdalla kohti Pirkkalaa vuorolla FR2194. Mistä näet moisen tutkakuvan? Tuli onneksi muutenkin oltua paikalla, joten sain nyt senkin sitten vingletein kuvattua. Valo ei vaan ollut enää kummonen, meni yläpilveen aurinko 10 min. ennen koneen tuloa. Olivat laittaneet yksiväriset siniset vingletit ilman logoja. Ihan siistit silti. Kai Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 11, 2007 Mistä näet moisen tutkakuvan? Kyse on siis Mode-S/ADS-B -vastaanotosta ja Ruotsista niitä löytyy netistä http://www.pilotmagazinet.se/radar_play.asp?antenn=sthlm ja http://www.flygradar.nu/stockholm.php. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 11, 2007 Kyse on siis Mode-S/ADS-B -vastaanotosta ja Ruotsista niitä löytyy netistä http://www.pilotmagazinet.se/radar_play.asp?antenn=sthlm ja http://www.flygradar.nu/stockholm.php. kiitos, aika mielenkiintoisia , täytynee perehtyä noihin tarkemmin. 8) Olispa suomestakin käytössä tuollaiset tutkakuvat livenä netissä. Kai Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 14, 2007 Huomenna siis pitäisi olla Tampereen vuoro saada Thaiputte kylään. Sikäli kun tulkitsen oheista ruotsalaista aikataulua (UTC) oikein, koneen pitäisi olla lähdössä Pirkkalasta kuuden maissa illalla. Muissa kaupungeissa kone on ollut yleensä etuajassa, ja viipynyt platalla vain vartin, joten kannattanee varautua kaikkeen. 15 ARN-OULO 1200-1335 TAMPERER-ARN 1505-1620 Huomennahan se toivon mukaan nähdään. Hitto kun pitää töissäkin käydä. Muuten sitä olisi mieluusti pyörinyt vaikka koko päivän kentällä, oli sitten liikennettä tai ei. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 15, 2007 Prinssi on siirtänyt lentosa huomiselle, Ouluun suunnittelee tuloaan klo19 maissa, Pirkkalasta lähtee yhdeksän aikaan. Muutoksia tietysti saattaa tulla. Kentällä on tällä hetkellä Tylor Air Ambulansen Citation (OEGAA, lähtee pois noin 18.30) sekä Guardian Industrien Gulfstream 4 (N880WD), lähdössä kuuden aikaan. Niistä ei taida Flightforumilla ainakaan olevan kuvia tältä reissulta, joten vielä ehtisi... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 15, 2007 Prinssi on siirtänyt lentosa huomiselle, Ouluun suunnittelee tuloaan klo19 maissa, Pirkkalasta lähtee yhdeksän aikaan. Muutoksia tietysti saattaa tulla. Ei kellään sattuisi olemaan tietoa, yöpyykö kone Oulussa vai Tampereella? Ite ymmärsin aikataulun vähän väärin, ja olin jo kentällä kytiksellä ennen kahta.. //b Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 15, 2007 Ei kummassakaan. Tulee Tukholmasta Ouluun, lentää sieltä Pirkkalaan ja illalla taas takaisin Tukholmaan. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 16, 2007 Tuli ja meni jo. Kone lensi kotimme yli 17.35 16.35. Ajoin miljoonaa kentälle, kesti n. 20 min, ja myöhästyin. Oulu oli ilmeisesti jäänyt kokonaan väliin, eikä Pirkkalassakaan oltu maassa kuin kymmenen minuuttia. Voi paska, taas. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 18, 2007 Kävikö kukaan kuvaamassa taimaan vierasta? ??? Kai Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 20, 2007 Kävikö kukaan kuvaamassa taimaan vierasta? ??? Kai Yksi herra siellä sattui olemaan. Häneltä sain kuulla, että kone tuli ja menikin jo. Oli saanut jokusen kuvankin. Tiedä sitten onko foorumilaisia. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 21, 2007 Äsken tuossa oli Finnair vetämäsä läpäreitä.Lähtee nyt Helsinkiin Lentopinnalla 130. Koneesta kellään tietoa? Tulee kohta Pirkkalan Vorrin yli Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 26, 2007 Sateen seassa pilkotti Casa matkalla Pirkkalaan. (havainto tehty Hervannasta) Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 26, 2007 Sateen seassa pilkotti Casa matkalla Pirkkalaan. (havainto tehty Hervannasta) Menkää äkkiä kuvaamaan! Tuntuu Hornetitkin taas pöristelevän jokseenkin äänekkäästi vähän väliä, ja Vinkaakin ja RediGota tuntuu SIILIltä menevän Dani: Yleensä on Emppu jos käy täällä vetelemässä läpäreitä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 27, 2007 Jaa Casako se putkilo olikin, tuli sekin nähtyä mutta en tajunnut kun kaukaa näin. olis vaan pitäny kurvata kentän kautta. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla