Tatu Koiranen

Keskustelu Suomen Ilmailuliiton hallituksen toiminnasta

140 viestiä aiheessa

Minusta on parempi, ettei kukaan näistä näytä enää ikinä naamaansa Suomen Ilmailuliitto ry:n hallituksessa.

 

Veikkaan, että tavoitekin oli saada kokous kasaan. Tämä siksi, että yhdistyksen kokouksella on aina valta hajottaa hallitus tai erottaa siitä jäseniä. Eiköhän tavoitteena ole kerätä Räyskälän ja yleisesti hyppääjien suunnalta valtakirjoja, joilla epämieluisa asioiden tonkija saadaan pelattua pois hallituksesta, jonka jälkeen lampaat hakevat hallitukseen uudestaan. Toivottavasti liiton piirissä tapahtuneiden talousrikosten salailuun ja epäiltyjen rikollisten hyysäilyyn kyllästyneitä jäsenyhdistyksiä on tulossa paikalle henkilökohtaisesti tai valtakirjoilla (minäkin voin ottaa sellaisia vastaan jos jollakulla sattuu olemaan, olen kyllä menossa kokoukseen!).

 

Itse itselleni vastaten: tulevassa helmikuun kokouksessa ei voida erottaa ketään, koska yhdistyslain 5 luvun 24 §:n 3 momentista (joka viittaa 5:23.1§ 4 kohtaan) johtuen ei päätöstä hallituksen tai sen jäsenen erottamisesta voi tehdä ilman, että asiasta olisi mainittu kokouskutsussa. Kokouskutsussa ei ole tälläistä mainintaa. Kevään liittokokoukseen saattaa R-Mafialta joltakin liiton jäseneltä moinen esitys tietysti tulla, kun erottamista koskeva aloite voidaan vielä SIL:n sääntöjen mukaisen 60 päivän ennakon mukaisesti jättää hallitukselle tiedoksi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itse itselleni vastaten: tulevassa helmikuun kokouksessa ei voida erottaa ketään, koska yhdistyslain 5 luvun 24 §:n 3 momentista (joka viittaa 5:23.1§ 4 kohtaan) johtuen ei päätöstä hallituksen tai sen jäsenen erottamisesta voi tehdä ilman, että asiasta olisi mainittu kokouskutsussa. Kokouskutsussa ei ole tälläistä mainintaa. Kevään liittokokoukseen saattaa R-Mafialta joltakin liiton jäseneltä moinen esitys tietysti tulla, kun erottamista koskeva aloite voidaan vielä SIL:n sääntöjen mukaisen 60 päivän ennakon mukaisesti jättää hallitukselle tiedoksi.

 

Helmikuuhun on alle 60pv?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Helmikuuhun on alle 60pv?

 

Niin, helmikuun kokous on 7.2. ja siihen on alle 60 päivää, mutta kevään liittokokoukseen, joka on maaliskuun aikana (oletettavasti sen loppupuolella, jossain taisi olla joku mainintakin arvellusta päivästä, veikkaan nyt ulkomuistista 21.3. tai 28.3.), on vielä yli 60 päivää. En tosin tiedä, onko nykyisellä hallituksella mitään valtuuksia kutsua liittokokousta koolle niin, että tekisivät päätöksiä yhtään minkään asian lisäämisestä esityslistaan sääntömääräisten asioiden lisäksi, koska hallituksella ei ole päätösvaltaa yhdistyksessä. Ehkäpä liittokokouskin mennään vain sääntöjen mukaiset asiat käsitellen. Tiedä sitten, voidaanko vaalin suorittamisen yhteydessä kuitenkin erottaa porukkaa joka tapauksessa, ehkä näin voi menetellä, kun sinänsä esityslistalla kuitenkin on käsiteltävänä asiana hallituksen kokoonpanoon liittyvät asiat.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin, joulurauhaa ei näemmä kaikkien tarvitse kunnioittaa:)

 

Tatu, voit olla varma, että se esitys tulee.

 

SILlin vuoto on varmaan todella paha, kun sinullakin on luottamuksellisia tietoja käytössäsi ja kaikki asiat voi lukea jokaiselta foorumilta liki reaaliajassa.

 

Hei,

 

En paljoa perusta kirkkolaissa säädetyistä satuolentojen kunniaksi pidettävistä juhlallisuuksista (enkä juuri siitäkään, mitä Suomen Turussa tapahtuu). Mitähän luottamuksellisia tietoja minulla on mahtanut olla käytössä (poislukien se fakta, että Suomen Urheiluilmailuopiston asiakirjan joku minulle lähetti ennen kun se tuli julkiseksi netissä), olisin kiinnostunut niistä itsekin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Suomen Urheiluilmailuopiston asiakirjan joku minulle lähetti ennen kun se tuli julkiseksi netissä

 

Pyytämättä ja yllättäen ihan kuin Annelin paperit... ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sen vaan sanon, että teen kaikkeni, että Peter Tähtinen kammetaan sieltä SIL hallituksesta pihalle,

 

Mitä Peter Tähtinen on mielestäsi tehnyt väärin?

 

Ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta Peter on ainoa joka on hallunut hoitaa asiat kuntoon ja selvittää menneisyyden kuprut. Muu porukka vaikuttaa lähinnä vastuunpakoiljoilta. Vai onko siellä Räyskälässä jotain muuta tietoa?

 

Juha

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Veit sanat suusta. Tuntuu kovin kummalliselta tämä kaiken tonkiminen, sen sijaan esimerkiksi Tatulta on kovin vähän tullut efforttia itse lentämisen edistämiseen. Tosin, voi olla, kun olen sen  kuuluisan Räyskälän Mafian jäsen, kuulemma, en ehdi havainnoida kentän tapahtumia. Enhän olekaan ollut siellä kuin vasta vuodesta 1979.

 

Mistähän kentästä puhut? Siitä, jonka tunnustamista suomen kentäksi numero 1 olit itsekin allekirjoituksellasi vaatimassa pari vuotta sitten, koska se on liki välttämätöntä? Olen tosiaan tainnut eforttini käyttää lähinnä Malmilla, ainakin tuntimääräisesti mitattuna.

 

rayskala_muistio_11_01_2012.png

 

Turha kuvitella, että tämäkään olisi mistään vuotaneesta sähköpostista, olen asiakirjan kyllä sähköpostitse aikanaan saanut, mutta ihan varta vasten erikseen minulle lähetettynä. Ulkomuistista heittäisin, ettei ainakaan Tähtinen ole ollut koko hallituksessa silloin, kun tuota paperia on askarreltu. Mitä yleisesti tulee Räyskälän toimintaan ja kehityshaluihin, kyllä minä niitä tavoitteita vilpittömästi tuen. Uskon kuitenkin, että tämäkin asia olisi ajettavissa (todennäköisesti vielä paljon hedelmällisemmin) asiaperusteilla eikä sillä, mitä papereita X kirjoittaa edustajan puolesta. SIL:n hallitukselle on asiassa annettava tässäkin asiassa tunnustusta sikäli, ettei se mennyt "myöntämään" moista asemaa, mistä se ei kyllä yhdistyslain mukaan voisi edes päättää omin päin muutenkaan.

 

Erehdyin vielä laittamaan opettajakelpuutuksen voimaan, niin joutuu zoomailemaan, milloin joku IFR-piiperö pukkaa pilvestä kylkeen koulukeikalla tai PIK-23 Suhinulla hinataan Nimbus 4D- purjelentokonetta. Olen kaikille sanonut, että pitää opetella katsomaan eri suuntaan, jos alkaa näyttämään "siltä". Ei tarvitse todistaa sitten.

 

Onnea ja menestystä tavallesi edistää hyvää ilmailutapaa tilanteessa, jossa näyttää "siltä". Mikäli täydessä lentopainossa olevaa 4D:tä hinataan suhinulla, kehotan tekemään siitä lentoturvallisuusilmoituksen, ellei kyse ole laillisesta koelennosta tai vastaavasta. Koneella ei saa hinata yli 750 kg purjekoneita.

 

Samaten Tatulla on ollut jakaa ainakin tuo yksi meili, joka on osoitettu ihan muulle taholle kuin hänelle.

 

Yrittääkö RR esittää, että olen murtautunut jonkun muun sähköpostiin?

 

Ja kyllä, voin jatkaa näitä ihan eri ketjuissa. Sen vaan sanon, että teen kaikkeni, että Peter Tähtinen kammetaan sieltä SIL hallituksesta pihalle, ja tämä Tatu saa jatkaa omia jorinoitaan ihan rauhassa:)

 

Kyllä, näin on tehtävä. Hallitukseen pitää ehdottomasti saada kokoonpano, joka on halukas piilottelemaan ja salailemaan kaiken tiedon jäseniltä, erityisesti, jos se on jollain tavalla kiusallista hallitusherrojen itsensä kannalta. Erityisesti toivon, että tulevaan hallitukseen saadaan luottohenkilöitä, joiden eroamiseen voidaan luottaa jatkossa mikäli ongelmia ilmenee.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitä Peter Tähtinen on mielestäsi tehnyt väärin?

 

Ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta Peter on ainoa joka on hallunut hoitaa asiat kuntoon ja selvittää menneisyyden kuprut. Muu porukka vaikuttaa lähinnä vastuunpakoiljoilta. Vai onko siellä Räyskälässä jotain muuta tietoa?

 

Juha

 

Kumma juttu, kun joka oksalta löytyy näitä henkilöitä, jotka on aikeissa yrittää savustaa Tähtistä pellolle. Kenen muroihin Peter on oikein kussut, näin ulkopuolisenä kiinnostaisi tietää.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitä Peter Tähtinen on mielestäsi tehnyt väärin?

 

Ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta Peter on ainoa joka on hallunut hoitaa asiat kuntoon ja selvittää menneisyyden kuprut. Muu porukka vaikuttaa lähinnä vastuunpakoiljoilta. Vai onko siellä Räyskälässä jotain muuta tietoa?

 

Juha

 

Joo tämä olisi hyvä tietää tarkemmin, edustan tod.näk. ainakin kahta yhdistystä liittokokouksessa (jos satun pääsemään paikalle).

 

t. Timo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olkaa rauhallisella mielellä. Tuotan varmasti tyhjentävän tietopaketin tästä farssista ennen seuraavaa kokousta. Ehkä silloin selviää sekin miksi kolmikko erosi Sucksdorffin johdolla juuri silloin kuin erosi.

Ajoitus oli tarkka ja sille oli syynsä.

 

Nyt alkaa olla pikku hiljaa tullut se hetki jolloin jäsenistönkin on aika tietää.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joo tämä olisi hyvä tietää tarkemmin, edustan tod.näk. ainakin kahta yhdistystä liittokokouksessa (jos satun pääsemään paikalle).

 

t. Timo

 

Väärin Timo. Nyt vaan tottelet ja äänestät Oikein ja teet itsekin kaikkesi että Tähtinen saadaan pihalle, koska nyt vaan on niin, että Tähtinen on saatava pihalle, koska Tähtinen on saatava pihalle.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No,

 

edustajana äänestän mitä kerho on päättänyt, mutta kerhojen päätöksiin olisi hyvä olla perusteluja ja varsinkin tässä hälinässä todellista tietoa, mistä on kysymys.

 

t. Timo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No,

 

edustajana äänestän mitä kerho on päättänyt, mutta kerhojen päätöksiin olisi hyvä olla perusteluja ja varsinkin tässä hälinässä todellista tietoa, mistä on kysymys.

 

t. Timo

 

Haluaisiko kerhosi (MILK) tehdä kenties korjauksia SIL:n toimintaan? Olen kuullut huhun, että nyt se olisi mahdollista. Voisitte esimerkiksi esittää liiton nykyisen tynkähallituksen luottamuksen mittaamista. Kristallipallon mukaan joku voi sähköpostilla lähettää seikkaperäiset ohjeet siitä, miten muotoilla asian kannalta sopiva, liiton edun mukainen esitys.

 

Facebookin puolella on myös hienoa keskustelua asian tiimoilta, josta päällimmäisenä tuli mieleen lukutaidottomuus. Liiton jäsenet minä mukaan lukien haluan tietoa siitä, mitä on tapahtunut. Vahingonkorvaukset ovat sinänsä toisarvoisia, vaikka toistaiseksi kannatankin sellaisiin turvaamistoimiin ryhtymistä, joilla voidaan estää mahdollisen vaadittavaksi tulevan vahingonkorvauksen vanhentuminen.

 

Se, haetaanko lopulta korvauksia, voidaan jäsenten (ei siis hallituksen) toimesta ratkaista sitten, kun jäsenet ovat ensin saaneet tiedot tapahtuneesta. Hallitus on menetellyt tänä vuonna yhdistyksen edun vastaisesti salatessaan näitä tietoja aiheettomasti jäsenistöltä, joka käyttää yhdistyksessä päätöksentekovaltaa. Lisäksi hallitus on myöntänyt mahdollisesti lainvastaisen lainan yhdistyksen varoista, josta kuulisin suio-sotkun ohella myös selvityksen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Noh,

 

vaikka olenkin MILKin hallituksessa, tuskin edustan sitä liittokokouksissa. Nyt kuitenkin kaikki "tieto" on hajanaista ja lähteet hukassa.

 

No kuten toteatkin viestissäsi, nyt on hyvä saada liiton lopulta hallitukselta jokin yhteenveto tilanteesta. Eihän tässä pieni ihminen saati sitten pieni ilmailukerho pysy lainkaan ajan tasalla siitä, mitä tapahtuu. Paitsi tietenkin että Tähtinen on erotettava, koska hänet on erotettava.

 

Sekavaa,

 

t. Timo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Todellakin, tuolla paperilla, en liitettäsi saanut auki, tarkoitus oli edesauttaa rahan saamista Räyskälään. Sekään ei sopinut.

 

Kerrottiinko paperissa mielestäsi totuudenmukaisesti reunaehdot? OKM:stä ei ole löytynyt tietoa asiassa mainituista reunaehdoista tuen saamiseksi.

 

Puolestani voit korjata vaikka koko kesän niitä telineluukkuja keskellä II-hallia. Voidaan tulla antamaan sopivia neuvoja.

 

Mitä helkkarin telineluukkuja? Mä oon eläessäni korjannu vain ATR-42:n luukkuja ja se ei todellakaan oo tapahtunut Räyskälässä :D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Äläkä puhu paskaa, olen itse sinut nähnyt PIK:n LS-8:n alla Räyskälän kakkoshallissa. Todistajatkin löytyy.

 

Moikka Riku,

 

Ajattelin vastailla tähän, kun olin tilanteessa osallisena. Korjasimme viime heinäkuussa mainittua LS8:ia kakkoshallissa, kun pilotti oli tyyppilennolta laskeutuessaan löytänyt 12:n päästä valtavan syvän montun, johon ajaminen irroitti telineluukut. Kävimme seuraavana päivänä täyttämässä kuopan hiekalla ja ajamalla sata kertaa autolla täytöksen päältä, että tulee tiiviimpi.

 

Telineluukkuja korjaili pilotti itse parin apulaisen kanssa. Minä osallistuin hommaan auttamalla koneen nostamisessa pukille kakkoshallin suun sivulle. Paikalla oli myös muutama innokas oppilas seuraamassa korjaustoimenpidettä. En tuona päivänä nähnyt Tatua Räyskälässä ollenkaan.

 

Pienen vastoinkäymisen (joita aina tulee) takia korjaus viivästyi tunnilla tai parilla. Tulitte EIK:n Duon kanssa hallille ja ilmoititte haluavanne laittaa koneen sisään. Ilmoitin että korjauksessa kestää vielä hetki ja tarjouduimme auttamaan koneiden työntelyssä joko ujuttautumalla varovasti LS8:mme ohitse, tai, koska olimme itse tukkineet tien, tarjouduimme myös työntämään korjauksen valmistuttua kaikki koneet sisään ja jättämään EIK:n Duon kätevästi paalupaikalle.

 

Hämmästyksemme saimme välittömän palautteen jonka mukaan kukaan muu ei saa koskea Duoon. Pähkäiltyämme pattitilannetta porukalla vähän aikaa, päädyttiin sitten siihen että kaikkien yhteistyöllä tiivistimme hallissa jo olevia koneita. Tämän jälkeen saitte helpohkon näköisesti ujutettua Duon LS8:n ohi ja me jäimme viimeistelemään korjausta.

 

Olimme porukalla melko ihmeissämme, kun yritettiin ystävällisesti tarjota apua mutta saimme vastaukseksi vihaista kiroilua. Oppilaille joutui toteamaan että tällaista täällä Räyskälässä välillä on. Jäi melko kurja fiilis.

 

Autamme kuitenkin mielellämme ensi kesänäkin, jos tarvitaan käsipareja koneiden siirtelyissä tai kasaamisessa/purkamisessa. Olisi tosi hauskaa, jos varsinkin aloitteleville lentäjille ei tulisi niin paljon vinoilua ja kiusaamista vaan sen takia, että ovat valinneet käyvänsä kurssinsa PIKissä. Heillä (niinkuin ei minullakaan) kun ei ole mitään käsitystä, mistä ikivanhat erimielisyydet oikein johtuvat.

 

Lauri

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Todellakin, tuolla paperilla, en liitettäsi saanut auki, tarkoitus oli edesauttaa rahan saamista Räyskälään. Sekään ei sopinut.

Puolestani voit korjata vaikka koko kesän niitä telineluukkuja keskellä II-hallia. Voidaan tulla antamaan sopivia neuvoja.

R

 

Nyt kun raha-asioiden väärin käytön ja valvonnan tavoitteellisuus on (paljolti Peterin jääräpäisyyden ansiosta  :thmbup:) tullut julkiseksi! niin voin Riku Rissanen todeta, että oli hemmetin hyvä ettei sitä rahaa tullut enempää jaettavaksi. Aamen!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

korjata vaikka koko kesän niitä telineluukkuja keskellä II-hallia. Voidaan tulla antamaan sopivia neuvoja.

 

Heti kun olet selvinnyt telineluukkukriisistä, olisiko sinulla aikaa vastata edellä esittämääni kysymykseen:

 

Mitä Peter Tähtinen on mielestäsi tehnyt väärin? (että teet kaikkesi hänen kampeamiseksi pois SIL:n hallituksesta)

 

Tämä kysymys kun näyttää herättävän kiinnostusta myös muissa kuin satunnaisessa ulkopuolisessa seuraajassa.

 

Juha

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Meno senkun paranee. Vaikuttaa siltä, että SIL voisi tehdä tilin varaamalla helmikuun ylimääräiseen kokoukseen Ilmailumuseon auditoria suuremman tilan, myymällä pääsylippuja, popcornia ja sihijuomaa yleisölle. Onko luvassa farssia, tragikomiikkaa, rikostarinoita, kauhua vai mitä, se jää nähtäväksi.

 

On melko outoa nähdä vimmaa miksi nimeltä mainittu Peter Tähtinen pitäisi saada pois hallituspaikasta. Muistan tältä forumilta lukeneeni

 

-säätöä jonkun itäsuomalaisen? lentokerhon touhuissa. Peter toi esiin epäkohtia, joiden mukaan kerhon koneen mittaristossa ja radioissa oli puutteita, samoin papereissa.

-Lennuklubin säädöksistä piittamattoman toiminnan tuonti esille

-SIO:n suhmurointiin liittyvien asioiden esille tuonti. Tässähän alkaa kiinnostus heräämään, mitä oikein on tapahtunut, kun selvästi tarkoituksella rampautetaan liiton hallitus

 

Riku Rissanen voisi kertoa miksi on häätämässä Peteriä SIL:n hallituksesta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuli tässä mieleen muutama asia, jotka uusi hallitus voisi hoitaa ja täten saattaa SILlin taas timmiin toimintakuntoon:

 

- viimeistellä ja sulkea SUIO-hälinän asap. Jos nyt vahingonkorvaus-ym-asiat eivät enää onnistu, kirjataan tapahtumien kulku pöytäkirjaan ja jatketaan eteenpäin

- avata ja vapauttaa tiedotusta niin, että varsinkin positiviiviset (mutta myös negatiiviset) asiat tuodaan aktiivisesti ja etukäteen julki. "Ei ne varmaan huomanneet" ei enää nykyaikana toimi. Petterin blogi on hyvä alku, pakotettu aikataulu 2-4 viikon syklillä saa asiat rullaamaan (ja SIL-tiedotuskirjeisiin linkit pj:n blogiin)

- tämä onkin pidempi juttu - SIL voi pyrkiä Trafin kanssa aktiiviseen keskusteluun siitä, miten maakuntien lentokenttäverkko säilytetään toimintakunnossa myös yleisilmailulle (ml. Malmi). Keinoina esim. hallintamalli, jossa valtio/Trafi tukee (korpi)kenttäverkoston ylläpitoa, SIL koordinoi rullaavasti rahan osoittamista kentille (vaatii tod.näk. n. 1/4 - ½ henkilöä).

- Edelliseen hallintamallina voisi olla myös suurempi keskustelu LVM:n, Finavian ja Trafin kanssa siitä, josko Hki-Vantaa ja lennonvarmistus "myytäisiin pois" ja lentokenttäverkoston ylläpito siirrettäisiin erillisen valtion elimen hallintaan. Tässä SIL voi ottaa aktiivisen roolin e.m. tavalla ja valvoa nykyisten ei-Finavia-kenttien etua. Tässä Finavia todennäköisesti vetoaisi EU-säännöksiin (ristiinsubventointi), mutta Suomen erityisasema pitkien etäisyyksien maana antaa varmasti työvälineet mallin virallistamiseen. Mielestäni Finavian nykyinen tulkinta tuosta EU-säännöksestä (ristiinsubventointi mahd. vain niille kentille joilta vakituista reittiliikennettä Helsinki-Vantaalle) on aivan väärä.

- Ilmailu-lehden uudistaminen hieman takaisinpäin, enemmän asiantuntijalehdeksi. Valitettavasti suuri osa kritiikistä johtuu "hassusta" taitosta ja kyllä, asiaa jää sinne pallukoiden pimentoon. Kustannustasoon voi varmasti saada kohtuullisemmaksi vähän kevyemmällä järjestelyllä - esim. yksi Malmin lentoaseman ystävistä on media-alan ammattilainen ja hoitanut mm. Kenttäpostia-lehden mainosmyynnin, taiton ym. jopa kustannusneutraalisti :D. Vaatii tietenkin sitoutuneen päätoimittajan ja toimitusneuvoston, joka hankkii vars. artikkelit asiantuntemuksella. MCI:n kanssa on varmaankin jonkin aikavälin sopimus olemassa, mutta tämähän pitää suunnitella (tuottaja on kyllä ollut ihan aktiivinen artikkelihankinnassaan).

- Nuorisotyöstä en osaa kauheasti sanoa, Malmilla on alkanut Ilmailupartio, onko Toka-kisoja vielä, miten Ilmailuliitto näkyy fly-ineissä yms. - markkinointiahan se tietenkin vaatii.

- FAI-yms-asiat ovat myös minulle tuntemattomia, siihen lienee jo nyt palkattu henkilö.

 

Mutta noilla muutamalla keinolla Liitto voi mielestäni säilyttää ja parantaa asemansa.

 

Toivottavasti hallitukseen tulee nyt ehdolle myös lisää maakuntien ihmisiä ja saadaan uutta virkeää ilmaa. Toimikuntiinkin varmaan mahtuu porukkaa tekemään ja nykyaikana kun kokoustaminen ei ole mitenkään paikasta kiinni (jos osaa käyttää näitä ATK-laitteita) niin aktiiviset ryhmät ovat mahdollisia yli Suomen.

 

Liitto on tärkeä neuvotteleva elin yleis- ja harrasteilmailun säilyttämiseen ja kehittämiseen Suomessa, sen positio on rakennettu vuosikymmenten mittaan eikä sitä nyt saa hukata. Olkoon liitossa 5000, 10000 tai 20000 jäsentä, se on se kaikille tahoille tunnustettu keskustelukumppani ilmailuasioissa. Yksittäinen kerho tai laji ei voi ikinä saavuttaa vastaavaa statusta.

 

Ja sorry, tämä on taas vain sivusta huutelua ja hyvien neuvojen antamista rannalta. Itse soudan jo kovin montaa muuta venettä.

 

t. Timo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Edellinen Timon teksti on mielestäni asiaa!

Näin sivusta seuraajana olen ihmeissäni siitä suuresta palosta jolla Peter Tähtistä ollaan ajamassa ulos hallituksesta. Hänet on jäsenistö valinnut hallitukseen, sekä hänen aikaan saannoksensa SUIO:n asioiden selvittämiseksi on ollut jääräpäistä, mutta erittäin tuloksellista. Olisiko jostain toisesta hallituksen jäsenestä ollut tähän?

Mielestäni on tärkeää että hallituksessa on mukana henkilö joka aidosti haluaa selvittää väärin käytökset ja se myös ennalta ehkäisee uusien sotkujen syntymistä. Jos nyt Peter savustetaan ulos ja taas pieni sisäpiiri alkaa pyöriä ei se ainakaan allekirjoittaneelle herätä luottamusta ja kyllähän silloin on liiton vaihto tosiasia. Hallituksessa olisi hyvä olla erilaisen taustan, toisilleen vieraita ja eripuolilta Suomea tulevia ihmisiä, eikä mikään kaveriporukan asioita sutvimassa...

Kuka tietää minkä mukaan kerhojen äänimäärä määräytyy 7.2. Kokouksessa? Siihen mennessä 2015 jäsenmaksun maksaneiden vai 2014 mukaan?

Allekirjoittanut ainakin alkaa olla niin kyllästynyt tähän suhmurointiin, että olisi aika katsoa asiat avoimesti, kirjata tapahtuneet ja pelastettava mitä pelastettavissa on. Sitten rakentamaan uutta! Vahingon korvauksia tuskin kannattaa liielmälti osallisilta odottaa, mutta opiksi kannattaa ottaa!

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ensinnäkin, en tule tätä keskustelua jatkamaan yhtään enempää. Tähtisen kirjoitukset voitte kaikki lukea eri foorumeilta ja tehdä siitä johtopäätöksenne. Minä olen tavannut Tähtisen tasan kerran, viime vuoden liittokokouksessa. On vain oma mielipiteeni, että hänen toimintapansa eivät ole mielestäni soveliaita SIL hallituksen jäsenelle. Tästä saa, voi ja pitääkin olla eri mieltä. Faktaa on hänen valehtelustaan.

 

Eikö ole raukkamaista ilmoittaa vetäytyvänsä keskustelusta, mutta samalla jättää viesti, jossa syytetään henkilöä valehtelusta? Ja mainitaan faktoista, mutta niitä ei selvästi aiota tuoda esiin, kun kerran "keskustelu loppuu"?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ensinnäkin, en tule tätä keskustelua jatkamaan yhtään enempää. Tähtisen kirjoitukset voitte kaikki lukea eri foorumeilta ja tehdä siitä johtopäätöksenne. Minä olen tavannut Tähtisen tasan kerran, viime vuoden liittokokouksessa. On vain oma mielipiteeni, että hänen toimintapansa eivät ole mielestäni soveliaita SIL hallituksen jäsenelle. Tästä saa, voi ja pitääkin olla eri mieltä. Faktaa on hänen valehtelustaan.

 

Räyskälän maine on saatu tärvättyä tässä SUIO / SIL  asiassa täysin. En halua suojella ketään mahdollisia rikollisia, mutta on perin kummaa, että tälläkin foorumilla on käynnissä julkinen ajojahti ex hallitusten jäsenille. Joukossa on myös yksi kuolinpesä. Ottaa pattiin ja siksi otin asian esille, kun edustamani ilmailukerhokin vedettiin tähän mukaan.

 

Tilanteessa, jota ei miesmuisti tue, eikä vanhat Ilmailut kerro vastaavasta, jossa hallitus on toimintakykyvytön, luulisi vielä jäljelläolevien hieman katsovan peiliin. Mielestäni heidän luottamuksensa tulee punnita kevään liittokokouksessa, jos väki on sitä mieltä että vuotaa saa ja tonkia, se on mulle ihan fine.

 

Besserwisserimistä on ollut myös puhe. Eräät herrat eivät ole koskaan väärässä. Pitää päästä sanomaan se viimeinen sana ja vuotaa luottamuksellisia tietoja.  Lakipykäliä satelee. Kun Tatukin on ahkera PRH:n palveluiden käyttäjä, ja ainakin entinen yhdistysaktiivi, taisit olla puheenjohtajakin pari vuotta ? Minua kovasti kiinnostaisi tutustua PIK ry:n tilinpäätöksiin. Saisikohan ne maanantaina yhdistysrekisteristä jos joku sattuisi kysymään? Onkohan vastuuvapaudet myönnetty hallituksille ?

 

Voitte olla Tatu ja Peter ihan rauhassa. 31.12.2015 loppuu itseltä kaikki luottamushommat, telineluukkuja saa puolestani korjata kuka mitenkin tahtoo:) Eikä mulla ole PIKiä vastaan, eikä Pikiläisiä.  PIK voisi kerhona osallistua aktiivisemmin Räyskälän toimintaan.

 

Suhinu on tyhjää parempi, ja normaaleissa oloissa sillä hinaa koulukoneita ihan ok. Haaste tulee isoilla siipikuormilla ja ainakin Räyskälässä tietyissä tuuliolosuhteissa. Mutta Sunihua ei saa jostain syystä julkisesti arvostella, onhan se esimerkillinen Suomalaisen insinööritaidon luomus:)

 

Kunnioitettava päätös edes sitten vaieta, kun ensin puhuu paskaa ja jää siitä kiinni. Anteeksipyyntöä perättömistä huoltotoimintaa koskevista väitteistäsi en sinulta toki odottanutkaan. Harva kehtaa julkisesti mennä laukomaan tuollaisia perättömyyksiä ja uhota todistajilla (mahtavatkohan hekään minua tuntea yhtään sen paremmin kuin sinäkään). Telineluukkujen korjauksen tapahtuma-aika on ollut kuulemma joko lauantai 12.7. tai sunnuntai 13.7. ja voin vakuuttaa, etten ole ollut Räyskälässä päinkään, vaan työtuntikirjanpidon mukaan töissä Espoossa kummankin päivän iltapäivän ja illan.

 

Suhinua saa ja voi julkisesti arvostella. On selvää, ettei sen suorituskyky ole vastaava kuin esimerkiksi Pawneella. Toisaalta on äärimmäisen typerää esittää tuntumaan ja fiilikseen perustuen väitteitä siitä, miten esimerkiksi lentoturvallisuudesta viisveisataan kun käytetään "loppuunviilattua" potkuria, kun koneen operaattori on kuitenkin omassa teknisesti perustellussa turvallisuushakuisessa päätöksentekoprosissa todennut päinvastaista tapahtuneen.

 

Myös suhinun pienemmän (siis Pawneeta pienemmän) nousutehon vuoksi on tehty turvallisuuteen tähtääviä toimenpiteitä viimeksi juuri muutostyöprojektin aikana. Räyskälässähän päätettiin säästää pakkomurtovarokkeissa ja käyttää niitä yleisesti vain hinausköyden toisessa päässä (koska enää ei ole ilmailumääräystä, joka vaatii varokkeen molempiin päihin). Omassa turvallisuustarkastelussa kuitenkin havaitsimme, osin subjektiivisiin kokemuksiin ja osin tietoon perustuen, että murtovaroke kannattaisi turvallisuuden vuoksi pitää köyden molemmissa päissä, mistä johtuen asia on viety koneen lento-ohjekirjaan rajoituksen muodossa (eli suhinulla ei saa hinata ilman, että köyden molemmissa päissä on varokkeet). Turvallisuutta voi kehittää monin eri tavoin ja hakea säästöjä myös siltä osa-alueelta, mainittakoon, että TOSTin hinnastossa pakkomurtovaroke maksaa 3,51 eur ja sen suoja 6,78 eur, taloudellinen vaikutus ei ole vuositasolla kovinkaan häävi. Ne kaksi rengasta maksavat tosin peräti 38 euroa ja niiden hukkuminen on ilmeisesti sellainen riski, että se pitää koittaa minimioida välttämällä ylimääräisiä murtovarokkeita?

 

Mitä tulee PIKin tilinpäätöksiin, et voi saada kovin tuoreita sellaisia PRH:sta. PIK on ollut ennakkoperintärekisterissä ja alv-rekisterissä vuoteen 2004 saakka, jonka jälkeen yhdistyksellä ei ole ollut velvollisuutta toimittaa tilinpäätöstietojaan kaupparekisteriin, eikä PIK ole niitä toimittanut. Vastuuvapauksia on myönnetty hallituksille oikein kivasti, kiitos kysymästä.

 

PIK voisi kerhona osallistua aktiivisemmin Räyskälän toimintaan.

 

Koitan päästä joku päivä paikalle korjaamaan telineluukkuja, kerhon puolesta en tietenkään laajemmin voi ottaa rivijäsenenä kantaa asiaan.

 

Ettei jää väärää käsitystä, niin olin tosiaan vuoden ajan puheenjohtaja PIKissä, sitä ennen useamman vuoden vpj:nä samassa kerhossa, hallituksessa vuodesta 2008 alkaen. Tällä hetkellä en ole PIKin hallituksessa, se ei tosin tarkoita, ettenkö olisi aktiivinen PIKin toiminnassa muuten, olen siis varmaan myös nykyinenkin yhdistysaktiivi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Esa, jossain on tietovuoto. Eikö sen selvittäminen merkitse mitään ? Tarkoitus pyhittää keinot ? On tosi esimerkillistä porukkaa jäljellä kun fiksut nostaa kytkintä:)? Joillekin ihmisille sana luottamuksellinen ei merkitse näemmä mitään. Ainakaan meillä pankissa ei puhuta asiakkaiden asoista ja kerhossakaan keskeneräisistä.

 

Ja kyllä, on ihan oma mielipiteeni, että SIL ei tarvitse Peter Tähtisen kaltaisia henkilöitä hallitukseen.

 

Riku

 

Edellinen Timon teksti on mielestäni asiaa!

Näin sivusta seuraajana olen ihmeissäni siitä suuresta palosta jolla Peter Tähtistä ollaan ajamassa ulos hallituksesta. Hänet on jäsenistö valinnut hallitukseen, sekä hänen aikaan saannoksensa SUIO:n asioiden selvittämiseksi on ollut jääräpäistä, mutta erittäin tuloksellista. Olisiko jostain toisesta hallituksen jäsenestä ollut tähän?

Mielestäni on tärkeää että hallituksessa on mukana henkilö joka aidosti haluaa selvittää väärin käytökset ja se myös ennalta ehkäisee uusien sotkujen syntymistä. Jos nyt Peter savustetaan ulos ja taas pieni sisäpiiri alkaa pyöriä ei se ainakaan allekirjoittaneelle herätä luottamusta ja kyllähän silloin on liiton vaihto tosiasia. Hallituksessa olisi hyvä olla erilaisen taustan, toisilleen vieraita ja eripuolilta Suomea tulevia ihmisiä, eikä mikään kaveriporukan asioita sutvimassa...

Kuka tietää minkä mukaan kerhojen äänimäärä määräytyy 7.2. Kokouksessa? Siihen mennessä 2015 jäsenmaksun maksaneiden vai 2014 mukaan?

Allekirjoittanut ainakin alkaa olla niin kyllästynyt tähän suhmurointiin, että olisi aika katsoa asiat avoimesti, kirjata tapahtuneet ja pelastettava mitä pelastettavissa on. Sitten rakentamaan uutta! Vahingon korvauksia tuskin kannattaa liielmälti osallisilta odottaa, mutta opiksi kannattaa ottaa!

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Räyskälän maine on saatu tärvättyä tässä SUIO / SIL  asiassa täysin.

 

Kun kirjoituksiasi lukee tästä kestjusta, täytyy vain todeta, että kyllä Räyskäläläiset osaavat näköjään varsin mainiosti myös oman maineensa tärväämisen. Sinun ja parin muun kirjoituksia lukiessa tulee ensimmäisenä mieleen, että ette te kyllä apua ainakaan maineen tärväämisessä tarvi, mutta kirjoitusten perusteella ainakin parissa muussa asiassa olisi hyvä ottaa apua vastaan.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään