Tatu Koiranen

Keskustelu Suomen Ilmailuliiton hallituksen toiminnasta

140 viestiä aiheessa

Vain jos hallitukseen saadaan tolokkua porukkaa.

Luotan Pulukkisen kuin vuoreen, muuta en voi. On hälläkin perstaskussaan nippu valtakirjoja, tosin muutaman jäsenen yhdistyksiltä. Minkäs teet, etelän isot kerhot, yhdeltä lentopaikalta päättää hallituspaikat. Semmoista se on edustuksellinen demokratia.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toivottavasti SIL jäsenkerhot valitsevat hallitukseen yhdistystoiminnassa yhteistyökykyisiksi havaittuja henkilöitä.

Ja toivottavasti sinne vielä suostuu täyspäisiä ihmisiä vielä lähtemään, kaiken loanheiton jälkeen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tähän liittyen, laitoin jo SUIO-tiedfote threadiinkin, modet sitten muokkailevat kuten parhaaksi näkevät:

 

http://www.ilmailu.fi/uutiset/puheenjohtajan-tiedote-01012015

 

Hallituksessa on sovittu, että hallituksen päätöksistä tiedottaa toiminnanjohtaja. Lisäksi ILMAILU-lehti ja liiton omat verkkosivut ovat välineitä joiden avulla tietoa jaetaan jäsenistön suuntaan.

 

Puheenjohtajana olen pitänyt blogia, sekä lähestynyt jäsenyhdistyksiä kirjeillä. Lisäksi olen kannustanut monessa yhteydessä olemaan suoraan yhteydessä minuun ja olenkin saanut paljon yhteydenottoja.

 

ILMAILU-lehti on tiedottamisessa auttamattoman hidas, mutta siinä julkaistu tapahtumakalenteri sitä vastoin on erittäin käyttökelpoinen. Jäsenenä lehti on tullut minulle vuodesta 1980. Olen päätynyt hankkimaan ilmailuhistoriansta kiinnostuneena myös ennen vuotta 1980 julkaistut lehdet ja kokoelma alkaa olla jo tyydyttävällä tasolla. Idea on ollut hyvä, sillä niissä iänkaikkisen vanhoissa lehdissä onkin paljon enemmän mielenkiintoista luettavaa kuin nykylehdessä.

 

Ilmailuliitolla on pystyssä kaksi verkkosivustoa http://www.ilmailuliitto.fi ja http://ilmailu.fi/ilmailuliitto Hakukone viekin näppärästi aina sinne vanhalle sivustolle. Puheenjohtajan blogin kuitenkin löysin, kun muistin tämän kahden sivuston jipon ja siellä puhuttiin opiston haastavasta tilanteesta. Kehoitettiin välttämään kivien heittelyä, mutta mitään faktatietoa siellä ei ollut tarjolla. Hieman hämmentävää. Mitähän siellä on tapahtunut?

 

Jäsenkortissani on tällä hetkellä kuuden ilmailukerhon jäsenyys. Yhdestäkään niistä ei ole tihkunut tietoa mitä näissä pj:n kirjeissä on sanottu. Niissä saattaa tietenkin olla asiaa, mikä ei kaltaiseni rivijäsenen silmille sovi luettavaksi. Tai mistäs sitä tietää. Jos tarkoitus on välittää viesti, että liiton asiat eivät kuulu minulle, niin sittenhän asia on ok.

 

En viitsi ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä, sillä oma kokemukseni kertoo, että sellaiset eivät johda Ilmailuliitossa yhtään mihinkään. Hallituksella, toimikunnalla tai liittokokouksella pitää olla tahtotila asiasta, että yhtään mitään tapahtuisi. Sellainen tahtotila ei synny itsestään, vaan se vaatii keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa. Täällä sitä keskustelua ainakin on.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itse puheenjohtajana olen saanut näitä kirjeitä ja olen jakanut niitä oman kerhon foorumilla, jos olen katsonut aiheelliseksi. Muistelisin Tarman joskus pyytäneen kirjeen julkaisua omassa kerhossa. Nämä kirjeet on käytännössä ollut jokaisen luettavissa aina pj:n blokissa ilmailu.fi sivustolla.  Suurin asia tässä on se, että kerhojen puheenjohtajat ovat saaneet sen sähköpostiin, kun taas muut ovat joutuneet sen lukea liiton sivuilta!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

http://www.ilmailu.fi/uutiset/puheenjohtajan-tiedote-01012015

 

Tämä peruste ei riittänyt Ilmailuliitolle; pääomistajana päätimme lisäksi pyytää arvion lakitoimistolta mahdollisten jatkotoimenpiteiden suhteen. Juuri ennen arvion saamista, hallituksen kolme jäsentä erosivat Ilmailuliiton hallituksesta, jonka vuoksi Ilmailuliitto ei voinut enää reagoida asiaan hallituksen tultua kyvyttömäksi tehdä päätöksiä.

 

Eiköhän tämä kerro omaa kieltään hallituksen jättäneiden tarkoitusperistä  :(

 

Juha

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt oli kyllä mieluisaa luettavaa Tarman tiedote! Se tyhjenti loistavasti tilanteen ja kokonaisuudessa ajatukset erittäin kannatettava. Nyt tunne että meillä (sittenkin) erittäin hyvä, avoimuuteen ja oikeuden mukaisuuteen pyrkivä boss... Hyvä näin!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sivusta kun katsoo tätä farssia, EI todellakaan voi välttyä ajatukselta että Ryskälän "mafia" on tämän takana, jo ihan näiden tämän ketjun viestien kuviota kun katsoo ja vertaa siihen mitä SIL puheenjohtaja kirjoitti...

 

Kyllä neljän hallituksen jäsenen eroaminen on hätähuuto ja kertoo tilanteesta, missä hallituksen toimintakyky on lamaantunut. Tiedotteessa mainitaan luottamus ja luottamuksellisuus tänään eronneiden osuudessa. Olisiko niin, että yksi hallituksen jäsen ei noudata hallituksessa sovittuja pelisääntöjä vaan vuotaa kaiken sopivaksi katsomansa suoraan hallituksesta foorumille ja tämä on syönyt hallituksen toimintakyvyn? Näin ollen rohkenen olla eri mieltä, tuskin eronneiden korvaaminen neljällä uudella mitään ratkaisee. Pitäisi hoitaa alkusyy.

Antti

 

Tietovuodot hallituksen sisältä näyttää loppuneen kuin seinään heti kun puolet hallituksesta marssi pihalle, aiemmin SDF:n piirissäkin oltiin hyvin perillä asioista, mutta enää siellä ei kukaan tiedä mitään uutta.

 

Hyvä pojat ja tytöt näin pitikin toimia ehkä ne vuodot nyt tulee julki ja vuotaja ei ole toivottu enään uuteenkaan hallitukseen joka jatkaa yleiskokouksen jälkeen. Pidäppä Tatu välillä ne laittomasti vuodetut tiedot vain omana tietonasi. Hyvää joulua kaikille.

 

Jos tätä ketjua nyt lukee niin, Marttikin kertoo että hallituksen jättäneet ovat "ei toivottuja" uuteen hallitukseen  :P

 

Eli vuoto tukittu  ;)

 

Kyllä on kamalaa touhua rakkaassa lajissamme nähtävissä, todella ikävää. Onko se niin että jos ei Räyskälä vie (tai erityisesti jos vie), muut saavat vikistä ?

 

http://www.ilmailu.fi/uutiset/puheenjohtajan-tiedote-01012015

 

S

 

Korostukset ihan omia, joihin ei ole otettu edes Rikun kommentteja

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En nyt voi todeta tilanteeseen muuta kuin näin:

 

kaikki ei ole sitä, mitä päältä näyttää.

 

Odotettaisiin nyt rauhassa. 

 

 

 

Eikö sellainen sana kuulu sanavarastoon ???

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eiku taas joku alkaa odottelemaan, eihän Ilkka eihän.Minulle on aina sanottu että kertarysähdys ja kärsitään se nahoissamme, sen jälkeen pöydän pitäisi olla puhdas, vai onko.Äiti hoiti meillä kotona kurinpitoasiat ja jo silloin pikkunaskalina huomasin että kannattaa siivota kaikki tekemiset kerralla, nimittäin ne "mikset kertonut samalla" jutut ne vasta kamalia olivat.

Voihan sitä tietty elää kuten aikanaan hiihtokuninkaamme joukkoineen.Eikö muistaakseni vieläkin ratkota näitä.

 

 

Voisin vielä viitata hammaslääkärini sanomaan, ellei kaikkea siivota niin yhtäkkiä särkee taas.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

kaikki ei ole sitä, mitä päältä näyttää.

 

Ilkka hyvä,

 

älä ole noin arvoituksellinen.

Kerro meille uteliaille vaikka ihan yksi tai kaksi asiaa

- mitä ne asiat ovat

- miltä ne näyttävät

- miten ne oikeasti ovat

 

ystävällisesti

Peter

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No nyt se on virallista

 

http://ilmailu.fi/ilmailuliitto/liiton-ylimaarainen-kokous/esittelyt

 

Lisää hyviä ehdokkaita!

 

t. Timo

 

Ensimmäinen ehdokas Hulkkonen vaikuttaa ihan asialliselta tyypiltä. En nyt viittaa kehenkään hakijaan erityisesti, mutta tosin innostus ilmailuun ja lentokokemus ei ole välttämättä millään tavalla ne oikeat eväät järjestöjohtotyöskentelyyn. Järjestössä pitää osata verkostoitua lukuisien eri toimioiden kanssa ja saada toimivaa yhteistyötä aikaikseksi ja mielellään myös ilmailua edistävällä tavalla. Pitää osata lukea erilaisia lakeja, säädöksiä ja pelisääntöjä, mitkä väistämättä ohjaavat toimitaa, halusi itse sitä tai ei. Sanoisin että paras taito SIL hallituksen jäsenelle olisi täydellisen avoin ja suorastaan vuolas tiedottaminen, niin että jäsenistö tietäisi missä mennään ja nämä hyvävelikerhot eivät suhmuroisi siellä kulisseissa. Valitettavasti nykyinen hallituksen puheenjohtaja eikä toiminnanjohtaja ole onnistunut tuossa tiedottamisessa edes välttävästi. Sanoisin jopa että erittäin surkeasti ovat tehneet tiedotusta jäsenistölle.

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään