Pekka Suuronen

Cessna Pilot Center, omakohtaisia kokemuksia?

12 viestiä aiheessa

Löytyykö kanavalta sellaisia lentäjiä, jotka ovat hankkineet lupakirjansa tämän systeemin kautta? Ja mielipiteitä, please?

 

Milloin tällaista koulutusta annettiin?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Suoritin A2-lupakirjan CPC-menetelmällä Turku Airissa vuonna 1985. Yksi menetelmän ideoista oli, että teoria- ja lentokoulutusta annettiin yhtä aikaa, jolloin teoriaa pääsi heti soveltamaan käytäntöön. Teoriatunnit perustuivat valmiiseen materiaaliin, Cessnan omalla rainanheittimellä näytettyihin kuviin ja nauhurilta tulleeseen luentoon, jota opettaja saattoi täydentää. Teoriapaketti oli kyllä erittäin hyvä ja tasalaatunen, sääoppi tosin taisi perustua Pohjois-Amerikan olosuhteisiin. Kirjallinen materiaali on ollut ladattavissa SIL:n sivuilta.

 

Teoriatuntien järjestelystä menetelmää on kai arvosteltu, mielestäni turhaan. Opettaja oli aina läsnä, toisin kuin nykyisissä nettiteorioissa.

 

90-luvun alun lama taisi tappaa suuren osan pienistä lentokouluista ja suomenkielinen materiaali ja tekniikka pääsi vanhentumaan. USA:ssahan systeemi on käsittääkseni edelleen käytössä.

 

Discover Flying.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

USA:ssahan systeemi on käsittääkseni edelleen käytössä.

 

 

Ei sitä syllabusta kukaan kyllä oikeasti enää noudata.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

JAR aikaan siirryttäessä jäi CPC jälkeen kehityksestä mutta sitä käytettiin vielä soveltuvin osin. Mittarit, lentokoneen järjestelmä, aerodynamiikka ja suunistus jne käytiin CPC mukaan ja opettaja korjaili sitä mukaan kun vanhentunutta asiaa tuli vastaan rainoilla. Ilmailu määräykset jne. säädökset käytiin sitten jo muista materiaaleista.

 

Muistaakseni SIL päivitti CPC:n syllabusta niin, että se täytti vielä JAR kouluttamisen vaatimukset, tosin rainoja ei enää uusittu siinä vaiheessa.

 

t:marko

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Samantyyppiset kokemukset täälläkin. Paikkana BF-Lento Malmilla ja vuosi oli 1994. CPC systeemillä opiskelu oli mielestäni mukavan selkeää ja järjestelmällistä ja hyvän opettajan kanssa kurssi meni kuin siivillä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Löysin vanhan CPC-opintokirjan. Ensimmäinen teoriatunti oli 4.3.1985, ensimmäinen koululento 19.3., ensimmäinen yksinlento 7.5. ja 30.8. lensin tarkkarin jälkeen vielä 15 minuutin lennon, jotta 35 tuntia tuli täyteen. 46 lentoa ja 145 laskua.

 

Opintokirja on painettu 1984. Silloinko CPC on alkanut Suomessa, tuskin näistä monta painosta on otettu. © Jeppesen & Co., Finnaviation Oy ja suomenkielisen laitoksen tekijät (Ilpo Klemetti, Aarre Lehtonen, Antero Mero, Jyri Raivio, Harri Roschier, Ulla Siimes).

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aika kultaa muistot. Oma kokemus on 90-luvun alusta BF-lennon kurssilta Malmilta. Kyllä se silloin tuntui ihan toimivalta koulutusmenetelmältä, sen mitä siitä muistaa. Parasta oli kai se teoriakolutuksen ja lennonopetuksen kulku käsi kädessä. Se rainojen katselu oli joskus vähän puuduttavaa ja sekin piti tehdä kouluttajan tiloissa. Ei ollut mitään online materiaaleja kun nykymuotoista nettiä ei ollut edes olemassa. Piti ihan mennä varastoa kaivelemaan ja sieltähän se punainen CPC salkku löytyi  :)

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuolla menetelmällä lupakirja tuli aikoinaan opiskeltua, -88. Punaiset kansiot olivat hienossa punaisessa "salkussa", ja tottakai sellainen punainen CPC-pusakka piti olla.  :thmbup:

Ne teorioiden filmit tuli kateltua aika moneen kertaan, ensin omat teoriat ja sittemmin niitä tuli katseltua muiden kurssia suorittavien kanssa, kustannuspaikka kun sattui silloin olemaan se eräs Malmin pyöreän III-kerroksessa sijaitseva ikiaikainen lentokoulu.

Pidin juurikin siitä ajatuksesta että ensin asiat mietittiin luokassa, sitten yleensä heti kohta mopo tulille ja taivaalle.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

A2-kurssilla v. 1970 ei ollut minkäänlaisia kirjallisia kurssimatskuja. Ekspertit kertoivat omasta alastaan ja kerrotut asiat kirjoitettiin ylös omiin vihkoihin tai vastaaviin. Multa taitaa löytyä nekin, jos etsin. - Ai niin, Rauski Virtasen koulussa kävin sen kurssin. Jos joku ei tiedä missä se pidettiin,

 

hävetköön.

 

Sittemmin tuli seuratuksi menoa eräässä iättömässä ikiaikaisessa lentokoulussa, ikään kuin selän takaa.  :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään