Risto Partanen

Tyhmiä kysymyksiä ilmailusta

6 927 viestiä aiheessa

Jämijärvellä noin vuosi sitten tapahtuneessa onnettomuudessa koneen ohjaaja hyppäsi pois ja selvisi. Kuinka tavallista on, että myös ohjaajalla on laskuvarjo?

Muutama vuosi sitten lensin Lufthansalla Yhdysvalloista Saksaan. Kyseessä oli yölento ja itsekin nukuin jonkin aikaa. Herätessäni ikkunaverho oli kiinni, kuten koneen kaikki muutkin verhot. Itse en verhoa sulkenut, eikä kukaan muukaan penkkirivilläni tehnyt sitä. Onko lentoemännillä jokin kaukokäyttöinen verhonsulkumahdollisuus?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onko lentoemännillä jokin kaukokäyttöinen verhonsulkumahdollisuus?

Ei ole, paitsi uudemmissa konetyypeissä, ainakin 787:ssa on. Vanhemmissa konetyypeissä menee käsipelillä. Jos ikkunarivissä on vain kaksi istuinta vierekkäin, ylttää emot helposti sulkemaan "verhon". Mutta olen nähnyt apuvälineitäkin käytettävän, esim  tarjotinta, joka varmaan onkin tarpeen jos kolme istuinta ikkunalla.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jämijärvellä noin vuosi sitten tapahtuneessa onnettomuudessa koneen ohjaaja hyppäsi pois ja selvisi. Kuinka tavallista on, että myös ohjaajalla on laskuvarjo?

Onnettomuustutkintaraportin mukaan varjon käyttö on yleistä hyppytouhuissa ja kerhojen ohjeet usein edellyttävät sitä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jämijärvellä noin vuosi sitten tapahtuneessa onnettomuudessa koneen ohjaaja hyppäsi pois ja selvisi. Kuinka tavallista on, että myös ohjaajalla on laskuvarjo? ]

.

Kyllä minä halusin jo 80-luvulla Kuopiossa hyppykeikkaa ajaessani varjon selkän aina, kun oli riittävän ohut varjo käytettävissä.

Silloiset hyppyvarjot olivat niin paksuja, että perse ei mahtunu enää penkille, mutta talviaikaan oli purtsikoiden ohuet varjot käytettävissä.

Ei nykyään varmaan kukaan hyppykuski lähde keikalle ilman varjoa

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mulla on tyhmä kysymys! Saako ilmailuheadsetin plugiin jonkun adapterin jolla saisi sen kytkettyä tietokoneeseen? Niin että äänet kuuluu ja mikki toimisi?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuo on USB-äänikortti, ei liity mitenkään siihen koneen omaan äänikorttiin. En ole kokeillut mutta pitäisi toimia. Lieköhän näissä ilmailuheadseteissä erit impedanssit ja muut speksit kuin normaaleissa pc-headseteissä. Tuossa toisessa säikeessä linkatussa halvemmassa adapterissakin oli joku vahvistin kun vaati sen 9v-pariston.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

AIP:n tekstisivuilla on mainittuna geoidin korkeus ellipsoidista. Olen tässä googletellut geoideja ja ellipsoideja ja ehkä nippa nappa ymmärrän mitä ne ovat... Mutta mihin tätä tietoa tarvitaan lentämisessä?

Kyseessä on siis GNSS-järjestelmissä käytetty ellipsoidimalli, jonka pinnankorkeus poikkeaa maapalloa määrittelevän geoidin pinnankorkeudesta. Jotta GNSS-korkeus saataisiin vertailukelpoiseksi MSL-korkeuksien kanssa, on tämä ero otettava huomioon. Mitä käytännön merkitystä sillä vielä toistaiseksi normaaliin lentotoimintaan on, on sitten asia erikseen. Eräässä AIP:ssa asiaa on avattu näin:

In the civil aviation field, altitudes and flight levels are defined in terms of atmospheric pressure.

Points on the ground are defined by their planimetric co-ordinates and by their orthometric height or altitude, which use the geoid (corresponding to the Mean Sea Level) as their reference.

The heights derived from GNSS systems use the WGS84 ellipsoid as their reference and are thus different from the values of the orthometric height at the same point.

The height difference between the ellipsoid (GNSS height reference) and the geoid (orthometric height reference) is called the geoid undulation. This value defines the distance of the geoid above (positive undulation of the geoid) or below (negative

undulation of the geoid) the reference ellipsoid. This gives the relationship:

Geoid Undulation = Ellipsoidal Height - Orthometric Height (altitude)

The aeronautical information service publishes the value of the geoid undulation for each aerodrome. This value is expressed in feet. It shall be shown on the charts where GNSS height references are used.

WARNING: User's attention is drawn towards the fact that the publication of the undulation does not modify the GPS restrictions for use. Particularly, the altitude information given by GPS shall NOT be used.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lentoyhtiöt vuokrailevat usein lisäkapasiteettia toisilta yhtiöiltä. Esimerkiksi Finnair vuokrasi LOT:n koneen hoitamaan New Yorkin lentoja (AY005/6). Tässä tapauksessa siis kone ja miehistö tuli LOT:ilta ja lisäksi lennolla oli kaksi Finnairin matkustamohenkilökunnan jäsentä tukemassa lennon asiakaspalvelua (Lähde: Lentoposti).

Ja sitten se tyhmä kysymys: mitä jos LOT:n operoimalla AY005/6 lennolla olisi sattunut jokin onnettomuus, tulisiko merkintä Finnairin vai LOT:n safety recordiin?

T:Jukka

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moi,

Kyllä tämä menis sen yhtiön piikkiin kenen AOC:lla (Air Operator's Certificate) lento operoidaan. Esimerkkisi tilanteessa media kyllä otsikoisi toiseen suuntaan.

Pekka

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näitähän lentoyhtiöillä on jonkin verran, että matkustamossa työskentelee turvallisuudesta vastaavat lentoemänmät/stuertit ja sen lisäksi palveluapuna muita työntekijöitä. Nämä muut henkilöt voivat olla koulutettua matkustamohenkilökuntaa tai ihan kokonaan ilmailualan ulkopuolisia työntekijöitä.

Homma toimii siten, että koulutuksen saanut matkustamohenkilökunta tekee kaikki turvallisuuteen liittyvät asiat ja nämä palveluapulaiset astuvat kuvaan, kun matkustamon palvelu lennon aikana aloitetaan.

Finnair on laittanut noille LOTin lennoille omaa matkustamohenkilökuntaansa palvelusyistä. He eivät voi olla vastuussa turva-asioista, vaikka ovatkin peruskoulutuksen saaneet. Tyyppikoulutus silti puuttuu. Hätätilanteessa heitä voitaisiin kuitenkin käyttää apuna koneen evakuoinnissa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kysymykset liittyvät ilmailussa käytettävään hiilikuituun, mahdollisiin vaurioihin sekä niiden tutkimiseen.

1) Mitä tekniikoita hiilikuidun tutkimiseen käytetään ilmailussa (esim. röntgen, lämpökamerat tai sähkönjohtavuus)?

2) Miten tarkkoja tuloksia menetemin saadaan? Pinnalliset vauriot näkyvät toki, mutta miten on esim. sisäinen delaminaatio?

3) Tekeekö joku tällaista tutkimusta Suomessa (ja mitä tekniikkaa hyödyntäen)?

Kysyn liittyen omaan pyörän rungon hiilikuidun korjausprojektiin liittyen.

Kysypä Hanskilta, vois asiasta jotain pientä tietääkin...

http://www.hkavionics.com/yhteystiedot.php

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moro,

Lipulle kirjoitetut matkustusluokat ovat aiheuttaneet pidemmän aikaa päänvaivaa, eli miten ne menee ? Joskus on C, joillakin J, viimeisessä minulla P ?

Josko joku voisí selventää - vai vaihteleeko nuo lentoyhtiöittäin ?

Ne eivät ole matkustusluokkia vaan varausluokkia. Finnairin lipussa C ja J ovat varausluokkia bisnekseen, P on yksi valuehintaisista turistiluokkaan oikeuttavista varausluokista. Näillä on merkitystä erityisesti silloin, kun vaikkapa lennon päivää halutaan vaihtaa. Jos sinulla on vaikkapa Q-varausluokan lippu lennolle ja haluat vaihtaa sen toiselle päivälle, jolla ei ole kyseistä varausluokkaa enää saatavilla, joudut maksamaan vaihtokulujen lisäksi erotuksen kalliimpaan varausluokkaan (siihen, mitä sattuu olemaan saatavilla).

Esimerkiksi Finnairin osalta toimii näin:

http://media.finnair.com/files/pdf/Fare_Branding_User_Guide_Travel_Agencies.pdf

Kiitoksia, olen taas paljon viisaampi  :D  Tuo viimeisin ihmetys tuli, kun Luftwaffen/Unitedin businesslippuun  on tuo P, en ollut siihen aiemmin törmännyt.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään