Risto Partanen

Tyhmiä kysymyksiä ilmailusta

6 927 viestiä aiheessa

Eieiei. Tarkoitan, että jääkö ääni koko ajan enemmän jälkeen, jos mennään vaikka M2? Eli jos mennään tuota vauhtia 5minuuttia, niin tuleeko ääni 5 min jäljessä? Ja Mach 3:ssa sitten 10? Tai jotenkin näin?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eieiei. Tarkoitan, että jääkö ääni koko ajan enemmän jälkeen, jos mennään vaikka M2? Eli jos mennään tuota vauhtia 5minuuttia, niin tuleeko ääni 5 min jäljessä? Ja Mach 3:ssa sitten 10? Tai jotenkin näin?

 

Itse olen ymmärtänyt sen niin, että joka hetki koneesta lähtevä meteli (=äänienergia) etenee ympyränä joka suuntaan. Ympyrä laajenee äänennopeudella.

 

Sitten kun äänilähteen nopeus on sama kuin äänen nopeus (M1), niin kaikkien ääniympyröiden "etureunat" on etenee samassa kohdassa. Ja äänienergiaa vaan tulee samaan läjään koko ajan lisää. Sitten kun joku on seuraamassa koneen lähestymistä, niin koneen ollessa kohdalla, tulee valtava määrä kertynyttä äänienergiaa samaan aikaan kuuntelijan korvaan.

 

Sitten taas reilusti yli M1 (esim. M2) nopeudella kuulijan kohdalle tulee ensin läheltä lähtenyt ääni, ja vasta myöhemmin aikaisemmat äänet. Kuvittelisin että tämä ei pamahda niin pahasti kun äänienergiaa ei pääse kasaantumaan.

 

Muutama kuva wikipediasta: https://en.wikipedia.org/wiki/Sonic_boom

Mach_cone.svg

 

Animaatio M1.4 nopeudella:

Dopplereffectsourcemovingrightatmach1.4.gif

 

-Markku

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itse olen ymmärtänyt sen niin, että joka hetki koneesta lähtevä meteli (=äänienergia) etenee ympyränä joka suuntaan. Ympyrä laajenee äänennopeudella.

 

Sitten kun äänilähteen nopeus on sama kuin äänen nopeus (M1), niin kaikkien ääniympyröiden "etureunat" on etenee samassa kohdassa. Ja äänienergiaa vaan tulee samaan läjään koko ajan lisää. Sitten kun joku on seuraamassa koneen lähestymistä, niin koneen ollessa kohdalla, tulee valtava määrä kertynyttä äänienergiaa samaan aikaan kuuntelijan korvaan.

 

Ajatus on oikean suuntainen (kasaantumisen suhteen), mutta ensinnäkin koneesta itsestään lähtevä meteli ei ole tässä olennainen ja ilmiö on sama vaikka kone olisi äänetön. Lisäksi ajatus äänienergian kasaantumisesta voi johtaa siinä mielessä harhaan, että kyse ei ole koneesta lähtevän äänen kasaantumisesta, vaan koneen liikkeen ilmaan aiheuttamien paineaaltojen kasaantumisesta, jotka yhtyessään muodostavat shokkiaallon, joka taas havaitaan pamauksena. Tässä olennainen ero on, että shokkiaalto aiheutuu nimenomaan koneen vuorovaikutuksesta ilman kanssa eikä koneen äänien kasaantumisesta, joten ääneen ei vaikuta se, että kone lentää aiheuttamaansa ääntä nopeammin.

 

Ja toki ääni kuuluu yleensä vasta koneen ohitettua kuuntelijan olettaen ettei lennetä ihan pinnassa :)

 

Sitten taas reilusti yli M1 (esim. M2) nopeudella kuulijan kohdalle tulee ensin läheltä lähtenyt ääni, ja vasta myöhemmin aikaisemmat äänet. Kuvittelisin että tämä ei pamahda niin pahasti kun äänienergiaa ei pääse kasaantumaan.

 

Kuten edellä totesin, pamauksen aiheuttava shokkiaalto syntyy aina koneen kohdalla, joten ei voi ajatella, että pamaus heikkenisi koska "aikaisemmat äänet" eivät ehdi mukaan. Nopeuden lisääntyminen vaikuttaa kyllä syntyvän shokkiaaltokartion muotoon ja muihin ominaisuuksiin, mikä taas vaikuttaa havaittavaan ääneen. Wikipedian artikkelin mukaan shokkiaalto heikkenisi nopeuden kasvaessa, mutta olen nähnyt myös väitettävän, että ääni ei yleisesti ottaen muuttuisi olennaisesti.

 

Vastaus kysymykseen "mitä tapahtuu kun kone lentää kaksinkertaista äänennopeutta" on yksinkertaistettuna "ei mitään erikoista". Kone aiheuttaa yliäänipamauksen ja pamaus voi kuulua nopeuden takia erilaisena ja kone ehtii luonnollisesti liikkua pidemmälle ennen kuin ääni kantaa havaitsijan korviin, mutta mitään ihmeellistä tai eksoottista ei tapahdu. Kone aiheuttaa pamauksen liikkuessaan ilman halki, joten sillä ei ole merkitystä vaikka kone karkaakin omaa ääntään.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

2) Jos matkustajakone lentää samalla miehistöllä molempiin suuntiin esim. 5 tunnin lennon jonnekin ja sieltä takas, niin tehdäänkö lentosuunnitelma jo lähtökentällä molempiin suuntiin ja miten otetaan mahdolliset muutokset seuraavien 5 tunnin kuluessa (sää, painot rahti, no show matkustajat jne.) huomioon paluulentoa varten?

 

Kyllä päivän lentojen plaanit on pääsääntöisesti jo aamulla laadittu. Sääennusteet tai muutkaan tekijät harvemmin muuttuvat päivän aikana niin paljoa, että olisi tarvetta suunnitella lentoa uudestaan. Todellinen painokin on yleensä erittäin lähellä ennustettua ja niillä pienillä heitoilla ei ole lennonsuunnittelun, eli optimilentopintojen tai polttoaineen kulutuksen kannalta mitään merkitystä.

 

Lentäjienhän ei näistä tarvitse (ainakaan vähänkään isommissa yhtiöissä) murehtia. Lennonsuunnittelu hoidetaan siellä jossain ja miehistön tehtäväksi jää printata ne paperit mitä tietokone aamulla tarjoaa.  :)

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Amatöörin kysymys liittyen kiitoteiden puhdistukseen:

Fox kanavalta tulee ohjelmasarja Dubain lentokenttä, viime perjantain jaksossa esiteltiin laitetta jolla korkeapainepestään kumia pois kiitotien pinnasta, jota siis kerääntyy pikkuhiljaa kun laskeutuvien koneiden renkaat iskeytyvät asfaltin pintaan. En ollut moisesta toiminnasta ikinä kuullutkaan. Onko tuo ihan yleistä puuhaa, toimitaanko noin myös meillä? Onko menetelmät samoja?

 

Tommi, ilmailusta kiinnostunut harrastaja valokuvaaja

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siihen en osaa vastata kuinka usein ja millä menetelmällä sitä kumia postetaan. Siihen taas osaan kommentoida, että sateella se kumin peittämä asfaltti on pahuksen liukas eikä siinä pidä mikään jarru kunnolla. Ongelmahan tulee silloin kun jarru ei pidä siellä laskevan koneen kiitoradan loppupäässä, kun vastakkaiseen suuntaan laskevat ovat kuorruttaneet kiitotien siltä kohtaa kumilla. Esimerkkinä Swissairin onnettomuus Ateenan vanhalla kentällä 1970-luvulla . Kapteenia pidettiin vankilassa kuin pahintakin rikollista eikä haluttu myöntää, että kiitoradan kunnossapidolla on osuutta onnettomuuteen.

 

Seppo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Suomessa kiitoteiden liukkaudentorjuntaan ja lumenpoistoon käytetään pyörivillä teräsharjoilla varustettuja isoja harjapuhaltimia. Kiitoteitä harjataan joka talvi ja tarvittaessa joskus kesälläkin. Lisäksi liikennemäärä kiitotietä kohti on Suomessa vähäinen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuli kitkoista mieleen, että kylläpä pysähtyi nopeasti A330 ja A340 sarjalaiset juuri avatulla kiitotie ykkösellä (22L). Lienee kumin puutteella päällysteessä ollut osuutta asiaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuli kitkoista mieleen, että kylläpä pysähtyi nopeasti A330 ja A340 sarjalaiset juuri avatulla kiitotie ykkösellä (22L). Lienee kumin puutteella päällysteessä ollut osuutta asiaan.

 

Pysähtyi nopeasti? Eli miten ja minne pysähtyivät?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Heitetääs tähähn väliin yks:

Mikä on nykypäivänä maksimi näönkorjaus mitä sallitaan ammattilentäjälle? Eli kuinka huono näkö saa olla?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

http://www.caa.co.uk/default.aspx?catid=49&pageid=527

(http://lmgtfy.com/?q=medical+1+requirements+eyesight)

 

Eli siis likinäköä sallitaan -6.0 diopteria (vai dioptriaa  ???) ja hajataittoa 2 diopteria. Anisometriaa eli taittovoiman eroa silmien välillä ei saa olla yli kahta diopteria.

Näkökyvyn täytyy siis optimaalisella korjauksella olla vähintään 1.0.

 

Kiitokset vastauksesta. Onko ura loppu esim 40v lentäjällä, jos likinäkö menee yli -6.0 diopteria? Jostain huvikseni selailemastani Trafin dokumentista sai vain sen kuvan, että myöhemmin tuon voisi ylittää. Vai olenko lukenut ihan omiani?  :-[

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Montako asiantuntijaa tarvitaan etsimään 777:n siivekkeestä sarjanumero?

Näköjään aika monta, eikä se onnistu hiekkarannalla, pitää olla labra :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitokset vastauksesta. Onko ura loppu esim 40v lentäjällä, jos likinäkö menee yli -6.0 diopteria? Jostain huvikseni selailemastani Trafin dokumentista sai vain sen kuvan, että myöhemmin tuon voisi ylittää. Vai olenko lukenut ihan omiani?  :-[

 

http://www.trafi.fi/filebank/a/1365157147/d1a8f0accf828306a07d0605e69cad04/11935-Trafi_Maarayskooste_EASA_Part_MED.pdf

 

PART-MED, sivulta 72 eteenpäin.

Eriteltynä luokka 1 ja luokka 2 rajat.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
(3) Hakijan kelpoisuustodistuksen voimassaoloa voidaan jatkaa,

jos

(i) hypermetropia on enintään +5,0 dioptriaa

(ii) myopia on yli -6,0 dioptriaa

Tuossahan se kohta (s. 77) onkin, jota olen lueskellut. Eli voidaan näköjään jatkaa, jos ei ole merkittävää sairautta tai vikaa.

 

Kiitokset vastanneille.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näköjään aika monta, eikä se onnistu hiekkarannalla, pitää olla labra :)

 

Varmaankin halusivat varmistua myös siitä, että osa ei ole väärennös. Korvaussummat niin lentoyhtiön kuin vakuutusyhtiöiden osalta ovat verrattain suuria, ja kaikenlaista saattaa tapahtua...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lisäänpä yhden tyhmän kysymyksen: Onko Suomessa sotilaskentillä kuten Utissa kuvaaminen kielletty?

 

-N

 

 

Ei ole kiellettyä, mutta tietenkään MIL-puolelle/alueelle ei saa mennä tai siellä kuvata ilman asianmukaista lupaa. Toki esim. avoimien ovien päivät erikseen jolloin pääsääntöisesti saa kuvata myös MIL-puolella minne vierailijoilla on pääsy.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itse lähtisin siitä, että kuvaus on sallittua siellä, missä sitä ei ole erikseen kielletty.

 

Elikkä onko esimerkiksi EFUT:lla erikseen kielletty?

 

-N

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uskoisin että saa kuvata.

 

Olin aiemmin kesällä Utin lähistöllä niin ajattelin käydä, mutta ei ollutkaan aikaa. Aattelin siks kysyä jos joskus menee käymään, mutta eipä Utin hallinnostakaan vastanneet kysymykseen.

 

-N

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään