Petri Lehtovirta

Hilton-perijä teki lentomatkasta helv**** - vankeus uhkaa

13 viestiä aiheessa

Ihan pikkasen noussut pissi päähän tällä parikymppisellä perijällä:

 

British Airwaysin lennolla 269 Lontoosta Los Angelesiin viime heinäkuussa, koneen ensimmäisessä luokassa istunut hotelliperijä Conrad Hilton III terrorisoi koko tuon ajan lentohenkilökuntaa ja piinasi kanssamatkustajiaan.

 

Tapahtumat tulivat ilmi tiistaina, kun hän saapui vastaamaan häntä vastaan nostettuihin syytteisiin Los Angelesissa.

 

Kaksikymmentävuotiaan Conradin lentomatkalla suorittamien tempauksien moninaisuudesta kertoo se, että pelkkä Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n syytekirjelmä on 17 sivun mittainen.

 

Hilton myöntää myös kutsuneensa kaikki lennolla olleita toistuvasti ”maalaisiksi” ja ”mänteiksi”.

 

Niin ikään hän hyväksyy väitteen, jonka mukaan hän uhkasi hankkia useille henkilöille ”potkut alle kolmessakymmenessä sekunnissa”.

 

Kuulustelupöytäkirjan mukaan Conrad Hilton III kertoo olevansa kiitollinen ykkösluokan takaosassa istuneelle miehelle, joka esti häntä tappamasta miespuolista stuerttia. Hiltonin mukaan stuertti oli katsellut häntä ”sillä ilmeellä”. ”Kaveri halusi joko tapella tai rakastella kanssani. Ilmeisesti tapella, koska en ole kiinnostunut miehistä sillä tavalla”, hotelliperijän kerrotaan sanoneen.

 

Hilton oli ruvennut räyhäämään, että lentoemännät sivuuttivat hänet ”palvellakseen maalaistolloja”.

 

Tämän jälkeen hän yritti lyödä yhtä lentohenkilökunnan jäsentä, mutta osui vain koneen tukiseinään.

 

Hilton myös ilmoitti, että hänen isänsä tulisi hoitamaan kaikki mahdolliset syytteet, kuten ”hän on aiemminkin tehnyt”. Hilton kertoi lentoemännälle saaneensa porttikiellon jo useiden muiden yhtiöiden lennoille, mutta ”isä hoiti asian viimeksikin maksamalla 300 000 dollaria”.

 

Kaaosmainen käytös jatkui seuranneiden tuntien ajan.

 

Hilton poistui vessaan polttamaan marihuanaa, jonka jälkeen hän siirtyi toiseen vessaan tupakalle, tungettuaan ensin savuvaroittimen täyteen märkää vessapaperia.

 

Jossain vaiheessa koneen kakkospilotti lähetti Hiltonille kirjallisen varoituksen, mutta sen hän tyytyi repimään.

 

Hiukan ennen laskeutumista Hilton nukahti. Tässä vaiheessa henkilökunta teki päätöksen sitoa hänet tuoliin rauhallisen laskun takaamiseksi. Hilton kuitenkin heräsi ja uhkasi tappaa kaikki.

 

Tuomari vapautti hotelliperijän odottamaan maaliskuussa alkavaa oikeuskäsittelyä 100 000 dollarin takuita vastaan.

 

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305924865859

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tapaus kai mainittiin jossain toisessa viestiketjussa, mutta laitetaan tämä nyt tähän: Korean Air:in pomon pähkinätarjoiluun tyytymätön tytär, joka vaati koneen palaamaan lähtökentälle ja lentoemännän poistettavaksi koneesta, on myös joutunut oikeuteen ja jopa 10 vuoden vankeus uhkaa.

 

http://www.bbc.com/news/world-asia-31059032

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miksi tollasen köyhän pitää lentää muiden kanssa? Eikö raasulla ole varaa omaan jettiin?

 

Taitaa perustua siihen ettei kukaan näe yksityikoneella suhaavaa , niin ja kun muuhun ei pysty ja tilillä ON rahaa, voihan sitä vaikka kuvitella että räälläämällä saa julkisuutta parhaiten. :thmbdn:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jepen pitäis saada vietyä ja tiputettua elävänä Isiksen leiriin,siellä vois koittaa rellestää lisää,jos ei vielä tullu mitta täyteen ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jepen pitäis saada vietyä ja tiputettua elävänä Isiksen leiriin,siellä vois koittaa rellestää lisää,jos ei vielä tullu mitta täyteen ;)

 

Täytyy sanoa, että kyllä näitä typeryksiä on ihan meidän tavallistenkin matkustajien joukossa. Harvasen päivä joku rällästää koneessa niin, että lopulta poliisi on määränpäässä vastassa. -Nämä tapaukset eivät vaan ylitä tietenkään uutiskynnystä.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Täytyy sanoa, että kyllä näitä typeryksiä on ihan meidän tavallistenkin matkustajien joukossa. Harvasen päivä joku rällästää koneessa niin, että lopulta poliisi on määränpäässä vastassa. -Nämä tapaukset eivät vaan ylitä tietenkään uutiskynnystä.

 

Jep.. köyhä tai rikas on ihan yhtä urpo jos käyttäytyy kuin idiootti. Näistä turhista julkkiksista jotka eivät ole saaneet mitään aikaan vaan pidetään enemmän meteliä.

 

 

Olisi pitänyt tuo Hiltonin perijäkin tylysti palauttaa maanpinnalle - sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti - tuolla BA:n lennolla, niin oppisi ehkä olemaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olisi pitänyt tuo Hiltonin perijäkin tylysti palauttaa maanpinnalle - sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti - tuolla BA:n lennolla, niin oppisi ehkä olemaan.

 

Nyt lennettiin Lontoosta LA:han, joten puolet matkasta meren päällä ei oikein ollut paikkaa minne laskeutua tuon hönön ulostamiseen. Toki Uudelle Mantereelle saavuttaessa se olisi ollut mahdolllista. Koneissa pitäisi olla selli siellä matkatavaroiden seassa jonne tuommoiset hörhöt laitetaan tuttipullon kanssa. Vaikka väkipakolla tai pakkosyötöllä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt lennettiin Lontoosta LA:han, joten puolet matkasta meren päällä ei oikein ollut paikkaa minne laskeutua tuon hönön ulostamiseen. Toki Uudelle Mantereelle saavuttaessa se olisi ollut mahdolllista. Koneissa pitäisi olla selli siellä matkatavaroiden seassa jonne tuommoiset hörhöt laitetaan tuttipullon kanssa. Vaikka väkipakolla tai pakkosyötöllä.

 

Kyllä tuolle uus avuttomalle muutama viikko linnasssa poikaa tekis....

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tapaus kai mainittiin jossain toisessa viestiketjussa, mutta laitetaan tämä nyt tähän: Korean Air:in pomon pähkinätarjoiluun tyytymätön tytär, joka vaati koneen palaamaan lähtökentälle ja lentoemännän poistettavaksi koneesta, on myös joutunut oikeuteen ja jopa 10 vuoden vankeus uhkaa.

 

http://www.bbc.com/news/world-asia-31059032

 

Selvisi vuoden vankeudella, kertoo Yle: http://yle.fi/uutiset/pahkinoista_lentokoneessa_raivostunut_korealaisjohtaja_tuomittiin_vankilaan/7799560

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään