Peter Lord

SIL Ry:n avoin tiedotustilaisuus Ilmailumuseolla la 21.3.2015

7 viestiä aiheessa

Sosiaalisessa mediassa on esitetty Suomen Ilmailuliittoa ja Suomen Urheiluilmailuopistoa sivuavia väitteitä ja näkemyksiä, kuten esimerkiksi tänä aamuna Sakari Kuosmasen esittämät mielipiteet.

Suomen Ilmailuliitto ei voi ottaa kantaa käytyihin keskusteluihin eikä tule oikaisemaan eikä kommentoimaan esitettyjä väitteitä Flight Forumilla eikä muuallakaan sosiaalisessa mediassa, koska kommentit perustuvat pitkälti kirjoittajien omiin mielipiteisiin.

Sen sijaan Suomen Ilmailuliitto järjestää jäsenistölleen lauantaina 21.3.2015 aamupäivällä, ennen sääntömääräistä SIL liittokokousta, Suomen Ilmailumuseon auditoriossa Vantaalla 2 tunnin mittaisen avoimen tiedotus- ja kyselytilaisuuden jossa tuodaan avoimesti esille jäsenistöä askarruttaneita asioita ja vastataan myös kysymyksiin.  Kokouksen ajankohta tullaan julkistamaan Suomen Ilmailuliiton Internet-sivulla.

Suomen Ilmailuliitto r.y.:n hallitus

Toimeksi saaneena

Peter Tähtinen

Varapuheenjohtaja

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Erinomaista, että tietoa luvataan.  Kuitenkin vain murto-osa jäsenistä kykenee tulemaan paikalle määrättyyn aikaan. Olisiko mahdollita lähettää kysymyksiä, joihin siellä voidaan vastata ja vielä tärkeämpää olisiko toivoa saada käydystä keskustelusta jonkunlainen yhteenveto esimerkiksi SIL:n sivuille tilaisuuden jälkeen, jollain kohtuullisella aikataululla? 

Toivottavasti myös ne jäsenet, joilla ei ole tilaisuutta saapua paikalle ovat tiedon arvoisia, maksavathan he kuitenkin jäsenmaksunsa.

- Lauri Tarkkonen

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olisiko mahdollista videoida tuo tilaisuus ja pistää jakoon nettiin vaikka www.ilmailu.fi sivustolle?

Toki hienoa olisi jos tilaisuus voitaisiin streamata (jakaa) reaaliaikaisesti nettiin ja netin kautta voisi esittää kysymyksiä ja paikanpäällä nettikysymysvastuullinen esittäisi niitä tilaisuuden puhujille sopivassa kohdassa.

Ne kysymykset, mitkä eivät tulisi käsiteltyä tilaisuuden aikana, käsiteltäisiin myöhemmin järjestäjien/puhujien toimesta ja julkaistaisiin vastauksilla täydennettynä www.ilmailu.fi sivustolla.

Moi! 

Mahdollisuutta tilaisuuden "televisiointiin" netissä ja etäkysymyksien esittämiseksi selvitellään parhaillaan. Toivottavasti saadaan toteutettua, sillä tämä toisi kyllä todella paljon lisäarvoa ja mahdollistaisi tilaisuuden seuraamisen myös muulle jäsenistölle kuin niille, jotka pääsevät paikan päälle.

Terveisin,

Ari Hulkkonen

Twitterseinä jonne kysymykset  ;) Ideaa saa hyödyntää ilmaiseksi.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olipahan ihmeellinen tilaisuus eikä edes kestänyt sitä luvattua kahta tuntia vaan vajaan tunnin.

Enemmän jäi kysymyksiä siitä taloudenpidosta ja luvuista kuin niitä oli ennen koko tilaisuutta.

Noh, asiahan ei kuulunutkaan meikäläiselle millään muotoa, olin vain oppia hakemassa miten kupru tehdään.  :laugh:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olipahan ihmeellinen tilaisuus eikä edes kestänyt sitä luvattua kahta tuntia vaan vajaan tunnin.

Olisi hienoa jos joku tekisi tuosta jonkinlaisen yhteenvedon tänne.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään