Seppo Kohonen

Vanha rakennuksen kivijalka Malmilla?

23 viestiä aiheessa

Laitetaanpa ensimmäinen postaus tänne historian merkeissä:

Olin armeija-aikana kesällä -85 muutaman päivän leiriytyneenä IT-patterin mukana jossain Malmin kentän pohjoispäässä.

Tykkimiehet harjoittelivat lennokien kanssa, ja me viestimiehet lähinnä kulutimme aikaa.

 

Lähialueella kuljeskellessamme osui kohdalle jossain pusikon keskellärakennuksen kivijalka (?) joka näytti lentokoneen muotoiselta. Siis runko, siivet ja korkeusperäsin.

Paikka oli jossain kiitotien 18 alkupäässä kentän pohjois/luoteiskulmassa, kuitenkin aidatun kenttäalueen sisäpuolella.

 

Joku veikkasi sitä joskus tuuli-T:n jalustaksi, mutta eikös se ollut ihan muualla jossain entisen 23:n alkupään tienoilla ? Muistaako kukaan muu nähneensä? (Vai olisimmeko sittenkin olleet jossain 27:n alkupäässä?)

Tuosta heinäkuusta on kulunut kohta 30-vuotta, eikä Malmin kentän historia ollut silloin ihan ajankohtaisin kiinnostuksen aihe.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

"Valaistu tuuli-T" näkyy tässä vanhassa kartassa oikealla ylhäällä, kiitoteiden ulkopuolella. Kuva: P.Paajasen arkisto via J.Nisula.

 

Lisätään vielä sen verran, että Malmin historiakirjassa "Malmi-Helsingin Lentoasema", mainitaan sivulla 98 ilmatorjunta-asemien sijoituksesta kentälle 1939-40: "Kaikkiaan päätettiin rakennuttaa kymmenen maahan kaivettua asemaa, joista pääosa sijoitettiin lentoasema-alueen koillisosassa olevalle tuuli-T-kukkulalle ja pohjois-eteläsuuntaisen kiitotien eteläpäässä olevalle mäelle".

 

pekka_paajasen_arkisto_lentokenttia_038a.jpg.dee6d6ad6d064c37d6eee529a0759160.jpg

 

Tässä uudemmassa kartassa vuodelta 1950 tuuli-T näkyy myös. Kiitotie 18-36 on jo pidempi tuolloin.

 

 

Jukka

>malmi_40_luvun_lopulla.jpg.cba64807a7e8e577870a17eda0956545.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eräässä vanhassa ilmavalokuvassa, jossa on jo tuo pidennetty kiitotie 18-36, näkyy kiitotien pohjoispäässä sen vasemmalla puolella jonkinlainen rakennus, koppi tms. Laitan kuvasta suurennoksen tänne myöhemmin. Olisiko kivijalka siihen liittyvä? Tuuli-T taitaa olla poissuljettu nyt.

 

"Tuulipussikukkulan oikea alkuperäinen nimi on Tuuli-T-kukkula, koska siellä aikoinaan sijaitsi tuulen mukaan kääntyvä ja kauko-ohjattava iso T-kirjain, jonka asento näkyi lentokenttää lähestyviin lentokoneisiin, ja josta lentäjät päättelivät, mille kiitotielle heidän pitäisi laskeutua. Siihen aikaanhan monissa lentokoneissa ei ollut vielä lainkaan radioita. Tuuli-T oli ohjattavissa lentoaseman lennonjohtotornista, missä oli myös tuuli-T:n ”pienoismalli”, joka oli aina samassa asennossa kuin lentokoneisiin näkyvä iso oikea tuuli-T:kin. Radioiden yleistyessä tuuli-T korvattiin pelkällä tuulipussilla, kunnes sekin poistui tuolta kukkulalta. Mutta tuulipussia kannattaneen lipputangon jalka sieltä löytyy vielä tänä päivänäkin."

 

lähde: http://www.pelastamalmi.org/www.pelastamalmi.org/fi/luettavaa/lintutorni.html

 

Jukka

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En usko, että kyseessä on tuuli-T:n jalusta, sillä paikka jossa olimme oli käytössä olevan kiitotien päässä. Terminaali näkyi kiitotien suunnassa kaukana vasemmalla puolella eli mielestäni olimme juurikin 18:n päässä niin, että kynnys oli ehkä parin kolmen sadan metrin päässä. Mitään valmiita tuliasemia ei paikalla ollut. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Malmiln kentällä olen edes käynyt ja silloin kaikki ilmassa olevat koneet olivat lähinnä "maaleja", joten lentotoimintaakaan ei tullut juuri muuten seuratua.  ;)

 

(En tiedä, miten hyvien tapojen mukaista tai silloinen tapa oli, mutta esim. Hyrylän yli lentäneitä konetta kyllä katseltiin monesti Sergein tai Hispano-Suizan tähtäimien läpi.)

 

EDIT: Google-Earthia ja muistikuvia katsellessa sanoisin, että olimme ilmeisesti jossain tuon punaisen neliön alueella. Se näyttäisi olevan kyllä kenttäalueen ulkopuolella, enkä muista, että silloin olisi ollut tuota aitaa.

 

kesa-85.jpg.e6e87d85a90f24c6e1d7046804436d55.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässäpä tämä lupaamani osasuurennos Ilmavoimien ottamasta kuvasta 1940-luvun lopulta. Kiitotie 18:n päässä, sen luoteispuolella näkyy pieni rakennus. Onko kellään tietoa mikä se on ollut ja onko sillä jotain tekemistä sen T-muotoisen kivijalan kanssa? Paikka passaisi aika hyvin, kun vertaa tuoreeseen maastokuvaan.

 

malmi__40_-luvun_lopulla.jpg.d2a78ecc6b21155182de1f533a1ca6ac.jpg

 

 

Jukka

>malmi_40_luvulla_1.jpg.d0123199a4b81336621d63ca9b12f18a.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vaikea mennä arvioimaan, mikä olisi oikea kohta, mutta tässä pari kuvaruutukaappausta http://kartta.hel.fi -sivustolta. Yhdistelin vuosien 1932 ja 2014 ortokuvat paikantamiseen ja sen jälkeen katselin 1932 ortokuvaa - sillä tuskinpa kentän rakentamisen jälkeen noin lähelle on tuohon paikkaan rakennettu. Vuoden 1943 ortokuvat eivät ylety Malmille asti. Vanhoissa painetuissa kartoissa vuodelta 1958 ei näy sen enempää, vain nuo ilmeisesti ladoiksi rakennetut rakennukset.

 

 

 

ortokuva_efhf_rwy_18_pohjoispaa_1932_2014_mix_kopio.jpg.ff3b98ea4cd5024c475a6b49baa0653c.jpg

 

 

 

 

ortokuva_efhf_rwy_18_pohjoispaa_suuri_kopio.jpg.71ea6fb735140d61c7a77a08405a590c.jpg

>ortokuva_efhf_rwy_18_pohjoispaa_1932_kopio.jpg.cd19d4d23e34a07d68ff6704c39f9987.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lähialueella kuljeskellessamme osui kohdalle jossain pusikon keskellärakennuksen kivijalka (?) joka näytti lentokoneen muotoiselta. Siis runko, siivet ja korkeusperäsin.

Paikka oli jossain kiitotien 18 alkupäässä kentän pohjois/luoteiskulmassa, kuitenkin aidatun kenttäalueen sisäpuolella.

 

Sateliittikuvaan piirtämäsi punaisen suorakaiteen puolivälin alapuolella, mutta kuitenkin aidan ulkopuolella, on kuvaukseesi sopiva tiheä pajupusikko. Pusikon kentänpuoleisella sivulla on "suuri" siirtolohkare joka kohoaa noin 1 m maaston yläpuolelle. Kiven päältä on esteettömät näkymät aidan sisäpuolelle, en muista nähneeni siellä mitään kuvaukseesi sopivaa rakennelmaa. Aidatun alueen sisusta on pusikkovapaata aluetta noilla kohdin  :laugh:. Jukan ja Jounin kuvissa ja kartoissa olevan ladon (suunnilleen siinä Falkullan navetan / pehtoorin talon kohdalla) paikalle on päässyt juurtumaan erilaisia kuusia ja pihtoja. Näillämain oli myös aikoinaan laskuvarjohyppääjien laskeutumisalue ja epäilyttävästi ulkohuussia muistuttanut rakennelma? joka myöhemmin on kaatunut kyljelleen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sateliittikuvaan piirtämäsi punaisen suorakaiteen puolivälin alapuolella, mutta kuitenkin aidan ulkopuolella, on kuvaukseesi sopiva tiheä pajupusikko. Pusikon kentänpuoleisella sivulla on "suuri" siirtolohkare joka kohoaa noin 1 m maaston yläpuolelle.

Muistelisin, että teltan vieressä oli pieni, parimetrinen kumpare, joka peitti näkymän kiitotielle. Saattoi olla joku kentän raivauksen/laajennuksen jäljiltä oleva ruohottunut multakasakin. Nykyään siinä saattaa kasvaa jo pusikkoakin. Paikka, joka 30 vuotta sitten oli aukeaa, saattaa kasvaa nykyään ranteenvahvuista koivua.

Se kivijalka oli melko varmasti teltoilta poispäin, (Pohjoinen-länsi sektorilla) eli se saattoi olla jossain lähempänä tietä.

 

Pitää varmaan käydä hieman vilkuilemassa aluetta, kun seuraavan kerran tulee asiaa Helsingin suuntaan.

 

Päälimmäisin muisto tuolta keikalta on, että kaverin kanssa heittelimme bumerangia, joka sopivasti kaartaen sitten osui myös harjoitusta valvovaan patterin päällikköön.  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei kannata viivytellä yhtään; kohta kaikki on niin heinien peitossa, ettei sieltä mitään löydy ja vastenmielistä etsiäkin.

Jos et itse pääse, niin lähetä joku paikallinen, alueen hyvin tunteva agentti ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

"Valaistu tuuli-T" näkyy tässä vanhassa kartassa oikealla ylhäällä, kiitoteiden ulkopuolella. Kuva: P.Paajasen arkisto via J.Nisula.

 

 

Tässä uudemmassa kartassa vuodelta 1950 tuuli-T näkyy myös. Kiitotie 18-36 on jo pidempi tuolloin.

 

[attachment]402278_malmi_40_luvun_lopulla.jpg[/attachment]

 

Jukka

 

 

Tuo suunnistusmajakka on ilmeisesti kiitotie 18 sisälokaattori M (myöhempi F)?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

"Valaistu tuuli-T" näkyy tässä vanhassa kartassa oikealla ylhäällä, kiitoteiden ulkopuolella. Kuva: P.Paajasen arkisto via J.Nisula.

 

Lisätään vielä sen verran, että Malmin historiakirjassa "Malmi-Helsingin Lentoasema", mainitaan sivulla 98 ilmatorjunta-asemien sijoituksesta kentälle 1939-40: "Kaikkiaan päätettiin rakennuttaa kymmenen maahan kaivettua asemaa, joista pääosa sijoitettiin lentoasema-alueen koillisosassa olevalle tuuli-T-kukkulalle ja pohjois-eteläsuuntaisen kiitotien eteläpäässä olevalle mäelle".

 

[attachment]402276_pekka_paajasen_arkisto_lentokenttia_038a.jpg[/attachment]

 

 

Jukka

 

 

Siis tässä...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Se kivijalka oli melko varmasti teltoilta poispäin, (Pohjoinen-länsi sektorilla) eli se saattoi olla jossain lähempänä tietä.

 

Olisiko kohde mahdollisesti voinut olla Malminkaaren länsipuolella? Vuonna -85 kaupungin rakennuspoliittinen koneisto oli käynnistämässä alueella olevien helluntaipalstalaisten häätämistä asuinsijoiltaan. Alueen silloin jo hieman villiintyneeseen ja osittain rapistuneeseen ilmeeseen natsaisi hyvin maatuva kivijalka. Nykyisin paikalla seisovat Fallkullan kerrostalot. Menetetystä paratiisista muistuttavat pari helluntaihin viittaava kadunpätkän nimeä.

 

http://www.kolumbus.fi/leena.koivu/helluntaipalstat.html

 

Ainut kuvaukseesi jollain tavalla sopiva pusikko kenttäalueen vieressä.

 

kivi1.jpg.67b088bd36e96eea794096ebd095ad1b.jpg

 

Pusikon laidalla oleva siirtolohkare.

 

 

Ja maisema lohkareen päältä.

 

kivi3.jpg.951d609e529a1e39a05b7712614f1908.jpg

>kivi2.jpg.6e21fdd60318193c99f0d601c360f8c1.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuvan päiväys 24.9.2000, eli 15 vuotta myöhemmin.

Ympyrän sisällä voisi olla niitä nyppylöitä ja maakasoja, joiden takana teltat olivat. Ja tykit tuossa alempana olevalla niityn tapaisella.

silloin se kivijalka asettuisi johonkin tuon neliön ylemmän puolikkaan pusikoihin. Tien yli en muista menneeni.

 

Pitää varmaan lähteä paikan päälle katsomaan, josko ne maakumpareet vielä löytyisivät. Sitten olisi jotain kiintopistettä etsimiselle.

EDIT: Se meidän mahdollinen leirialue onkin näköjään nykyään aidan sisäpuolella ja viimeisimmissä kuvissa paljon tasaisemman näköinen.

 

google_earth_pro_2015-05-22_15-32-23.jpg.12e5d685c2aa54f1d6a601beddf5bfe3.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itseasiassa tuossa ylempänä näkyy heinikossa aika mielenkiintoinen kuvio.

 

google_earth_pro_2015-05-22_15-41-48.jpg.cf5b3811ff7c2cc80d7a9854c1b44ef1.jpg

 

 

Viime heinäkuussa alue näytti tältä:

 

google_earth_pro_2015-05-22_16-03-13.jpg.0de492f2b1b61a26e6d08de3285cc9d4.jpg

>google_earth_pro_2015-05-22_15-42-30.jpg.a320adffe683e7d0780d2f145f51df45.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuolla oli aikanaan maavalleja jostain syystä, missä Malminkaari tms. alkoi oli vanhoja betoniraunioita, liittyivät mielestäni Falkullan kiinteistöihin jollain lailla, ei muista mutta jotain betonijuttuja tuolla oli, ei aavistustakaan tarkoituksesta mutta talojen tai jonkun perustoja olivat.

Eli tulet Tattarisuon tieltä kohti Tapulikaupunkia, käännät Malmille ja heti risteyksen jälkeen.Eipä taida olla enään, näkyi jopa tielle jossain vaiheessa jos tiesi katsella.

IT patteri oli useinkin jonkun harjoituksen aikana noilla kulmin.

Hyrylässä IT museon pomo voisi tietää tarkalleen nuo paikat koska olivat mielestäni aina samat.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei sittenkään. Vuosien -76 ja -88 ilmakuvissa tuo alue näyttää olevan peltoa.

 

Tämä jo aikaisemmin kuvaamani "siirtolohkarepusikko" on ainut "kumpare" (ja tällä hetkellä alueen isompi puska) kentän tällä sivulla. Noita pajupusikoita sinne nousee nopeasti, ja nopeasti ne sieltä häviävätkin. Raivaussahojen myötävaikutuksella maisema elää kiertokulkuaan muutaman vuoden rotaatiolla.

 

Lähetämäsi ilmakuvan rengastettu kuvio on mielestäni ollut tuossa kuvan keskipaikkeilla olevien puiden taimien jälkeen.

 

mlas3.jpg.9fe3e44f2eb1b4d239880dc221779d93.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuolla oli aikanaan maavalleja jostain syystä, missä Malminkaari tms. alkoi oli vanhoja betoniraunioita,

Olisikohan maakasat liittyneet pellon salaojitukseen tai tuossa vasemassa reunassa kulkevan avo-ojan perkaukseen. Malminkaaren alku on kuvan ylälaidassa.

 

mlas2.jpg.19cb2b0238018043b4dbdb090e911c13.jpg

 

Avo-oja kulkee lenkkipolun vieressä Malmin kaarelta kohti Tattarisuota suunnilleen itä-länsi suunnassa.

 

mlas1.jpg.ec0d5b4df99b0714123c674717d51bb3.jpg>mlas4.jpg.ac4ac230e45ccce91de28bc1759da44e.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kävin paikan päällä katsomasssa ja muistelemassa paikkoja. Ei löytynyt.

Tulin siihen tulokseen, että tulen seuraavan kerran kunnon kengillä varustautuneena ja tutkin lähemmin tämän alueen pusikot ja jo raivatun alueen.

 

raunio.jpg.98c5afc64bc3bda5e9ab6d98754d7fff.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään