Sami Puro

SAS:n ruotsalaislentäjät menossa lakkoon

6 viestiä aiheessa

http://yle.fi/uutiset/lentoyhtio_sasn_ruotsalaislentajat_menossa_lakkoon/8005479

 

Skandinaavisen lentoyhtiö SAS:n lennot voivat sekaantua ensi yöstä lähtien, sillä yhtiön ruotsalaiset lentäjät uhkaavat lakolla.

 

Yhtiö on käynyt viime vuodesta lähtien neuvotteluja Ruotsin lentäjäliiton SPF:n kanssa uudesta, koko yhtiötä kattavasta työehtosopimuksesta. Neuvotteluja kuvataan vaikeiksi. Huolimatta neuvotteluajan päättymisestä useita ongelmakohtia on vielä auki, kertoo Dagens Nyheter -lehti.

 

Lentäjäyhdistys pelkää työpaikkojen puolesta. Lisäksi lentäjät vaativat tasapainoa työn ja vapaa-ajan välille.

 

Yhdistyksen puheenjohtaja Peter Larsson muistuttaa, että lentäjistä koituvat kustannukset ovat viimeisten neljän vuoden aikana laskeneet 40 prosenttia, kun lentäjien palkkaa ja eläkkeitä on laskettu ja työaikaa lisätty.

 

Työnantaja painottaa, ettei yhtiö halua heikentää työehtoja.

 

Jos lakko alkaa puoliltaöin, 430 lentäjää jäisi pois töistä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

SAS on jo tänään iltapäivän ja illan aikana ehtinyt perua ainakin 25 etupäässä Ruotsin sisäistä lentoa, "jotteivät matkustajat lähtisi matkalle ja jäisi jumiin mikäli lakko toteutuu keskiyöllä". Lisätietoa saa SAS:n nettisivuilta sekä somen välityksellä, ja SAS lupaa lähettää tekstiviestejä niille matkustajille, joita asia koskee.

 

– Vi gör det för att våra kunder inte ska inte ska resa i väg och sedan inte komma hem igen i fall det blir strejk, säger  Malin Selander, presschef på SAS.

 

Hittills handlar det om 25 avgångar, de flesta inrikes men även några utrikesavgångar. Exakt vilka det handlar om är lite oklart.

 

– Men vi kommer att lägga ut information på vår hemsida och på sociala medier. Dessutom kommer de berörda kunderna få sms om deras avgångar påverkas.

 

http://www.svt.se/nyheter/inrikes/sas-staller-in-25-avgangar

 

EDIT: SAS:n norjalaisilla lentäjillä on kaksi ammattiliittoa, joista vain toisen kanssa on päästy sovintoon ja toinen (NSF) on myös jättänyt lakkouhkauksen huomisaamusta eteenpäin, päätellen SAS:n facebooksivujen tekstistä, jonka kopioin äsken sieltä:

 

SAS prepares for a possible strike among Norwegian (NSF) and Swedish (SPF) Pilot unions on May 21.

 

The Norwegian and Swedish Pilot unions have issued a strike warning on May 21. We are determined to find a solution with the pilot unions on a new collective agreement but we regret to inform that we are forced to cancel some flights to avoid a situation where many customers and crew would be stranded. Primarily flights to, from and within Sweden are effected but minor traffic disturbances may occur on other destinations as well. We promise to keep you updated on Social Media and on our homepage.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Neuvottelut ovat jatkuneet yön yli ja mahdollisen lakon alkamisaikaa on siirretty tälle aamulle kello kahdeksaksi Ruotsin aikaa. SAS on peruuttanut noin 120 lentoa tähän mennessä siitä riippumatta, alkaako lakko vai ei.

 

Nu har SAS och Svensk Pilotförening kommit överrens om att skjuta på varslet till klockan åtta på torsdagsmorgonen, men förhandlingarna fortsätter under natten.

 

– Vi har börjat ställa in några avgångar redan under onsdagen för att folk inta ska bli fast på fel ställe. Inte bara kunder utan besättning och flygplan, säger Malin Selander, presschef på SAS.

 

Totalt är det 120 stycken avgångar som ställs in.

 

http://www.dn.se/ekonomi/strejkvarslet-skjuts-upp/

 

Peruuntuneiden lentojen joukossa on ainakin kaksi kaukolentoa, ARN-ORD ja CPH-SFO ja paljon kohteita Ruotsista ulkomaille. Listaa voi katsoa täältä:

 

http://www.flysas.com/en/info/?NSSEXC=true

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ruotsissa neuvottelut ovat päätyneet sopuun ja SAS:n Ruotsin liikenne palautuu normaaliksi tästä iltapäivästä eteenpäin. Sensijaan toisen norjalaisen pilottiliiton kanssa ei vielä päästy sopimukseen, mutta toistaiseksi vain muutama norjalainen SAS:n lentäjä on lakossa, joten sen lakon vaikutus on toistaiseksi hyvin vähäinen. Kuitenkin on myös mahdollista, että kaikki noin 300 siihen liittoon kuuluvaa norjalaista lentäjää liittyvät lakkoon, elleivät neuvottelut siellä etene.

 

Än så länge är heller inte konflikten inom SAS helt löst. Tre av fyra pilotfack har skrivit på nya kollektivavtal men ett av de två norska pilotfacken säger nej och har tagit ut ett fåtal piloter i strejk. Om inte den konflikten blir löst kan snart omkring 300 norska piloter tas ut i strejk.

 

http://www.svd.se/naringsliv/nya-avtal-men-nya-brak-vantar-flyget_4581670.svd

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ruotsissa neuvottelut ovat päätyneet sopuun ja SAS:n Ruotsin liikenne palautuu normaaliksi tästä iltapäivästä eteenpäin. Sensijaan toisen norjalaisen pilottiliiton kanssa ei vielä päästy sopimukseen, mutta toistaiseksi vain muutama norjalainen SAS:n lentäjä on lakossa, joten sen lakon vaikutus on toistaiseksi hyvin vähäinen. Kuitenkin on myös mahdollista, että kaikki noin 300 siihen liittoon kuuluvaa norjalaista lentäjää liittyvät lakkoon, elleivät neuvottelut siellä etene.

 

http://www.svd.se/naringsliv/nya-avtal-men-nya-brak-vantar-flyget_4581670.svd

 

Toinen SAS:n norjalaisista lentäjäliitoista ylläpitää edelleen lakkoa ja on valinnut lakkoilijoiksi SAS:n kaukolentoja lentäviä pilotteja. Koska norjalaiset kaukolentäjät työskentelevät tilanteen mukaan myös Ruotsista ja Tanskasta käsin, SAS on joutunut peruuttamaan 19 eri kaukolentoa eli yhteensä 38 lähtöä. Tässä lakossa on kyse juuri kaukolentoja lentävien norjalaisten pilottien työajoista ja osapuolet ovat kaukana toisistaan, vaikka asiaa on kutsuttu käsittelemään valtakunnansovittelija.

 

De norska långlinjepiloterna flyger från alla tre baserna i Skandinavien och under de dagar som konflikten varat har 19 flighter och därmed 38 avgångar ställts in. Bland annat Stockholm – Chicago, Köpenhamn – Tokyo och Köpenhamn – San Fransisco.

 

I första hand gäller konflikten just långlinjepiloternas arbetstider och båda parter står så pass långt ifrån varandra att den norska riksmäklaren är inkallad. Trots det pågår i dagsläget inga regelrätta förhandlingar.

 

http://www.flygtorget.se/Aktuellt/Artikel/?Id=11010

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään