207 viestiä aiheessa

La-Su vapaita myös lentojaksolla? Onko edes mahdollisuutta lentää opettajan kanssa v-loppuna jos haluaa? se on kumminkin n. 30% potentiaalisesta lentokelistä heti pois varsinkin talven tymällä. 2009-2010 talvella ei saanut lentokelejä (SPIC) marras-maalikuussa kuin muutaman hassun kuukaudessa vaikka joka ikinen päivä oli aamulla Malmilla valmiina lähtöön Patrialla. Joulupäivänä vedettiin 30 asteen pakkasessa ILS:ä EFTU:ssa kun sattui kelit kerrankin kohdalleen.

Viikonlopppuisin ei lennetä, eikä SIO:n aikataululla siihen ole tarvettakaan. Koska kelit on tunnetusti huonoja talvella, lentotoiminta painottuu suunnitellustikin muihin vuodenaikoihin, vaikka toimintaa toki myös talvellakin on.

Itse pidän ihan positiivisena sitä, ettei turhaa kelien kyttäilyä ja peukaloiden pyörittelyä tule niin paljoa (varsinkaan vielä myös viikonloppuisin). Oppiihan siinä lennonsuunnittelua tietysti jos suunnittelee talven aikana 60 keikkaa joista 10 toteutuu, mutta ei houkuta ainakaan minua.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Voiko hakea lentäjäksi jos toinen simmu kaihilla,alkoholisoitunut,diabetes, ihosairaus, epilepsia ja 55v ikää

Noh lennän FSX simpalla vaan...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Voiko hakea lentäjäksi jos toinen simmu kaihilla,alkoholisoitunut,diabetes, ihosairaus, epilepsia ja 55v ikää

Noh lennän FSX simpalla vaan...

Ainahan sitä hakea voi ;)

Hakuaika päättyy perjantaina 2.10.2015

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Paperit on nyt jätetty postiin. Tästä sitten alkaa parin viikon jännitys. Ilmeisesti ilmoittelevat aika nopsaa heille, jotka joutuvat kirjalliseen kokeeseen.

Jos kirjalliseen joutuu (pääsee) niin alkaakin mukava rumba kun pitäisi työvuorot sovitella...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tulipa nyt viimehetkillä jätettyä esitietolomake tämänkertaiseen hakuun. Edellinen lääkärintarkastus on papereihin merkitty 12.9.2013 (viime hakua varten siis käyty) eli juuri inhottavasti muutaman viikon yli tuon kahden vuoden rajan. Jos nyt kuitenkin pistän noilla vanhoilla tarkastuslapuilla paperit menemään niin mitä luulette, tuleeko suora hylsy? Onko joku kokeillut?

Onko 12.9.2013 siis tehty yleislääkärin suorittama lääkärintarkastus hakua varten, vai ilmailulääkärin suorittama tarkastus medicalin myöntämistä varten? Hakuohjeen teksti kahdesta vuodesta koskee vain tuota jälkimmäistä todistusta, eikä ohje ota selkeästi edes kantaa siihen, miten vanha tai uusi tarkastuslomake yleislääkäriltä saisi olla. Kannattanee kysyä asiaa koululta sen sijaan, että laittaa vain loton vetämään.

Aivan totta, eli sehän on ihan yleislääkärin tekemä tarkastus ja siitä nuo laput saatu. Noilla mennään, jos tulee hylsy niin seuraavassa haussa sitten viisaampana. Kiitokset Tatulle tästä, en olisi itse huomannut.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toivottavasti eivät heitä rotkoon siitä ku laitoin 3v vanhan medikaalin kopion myös, lisäksi on lääkärintarkastus juuri tehtynä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toivottavasti eivät heitä rotkoon siitä ku laitoin 3v vanhan medikaalin kopion myös, lisäksi on lääkärintarkastus juuri tehtynä.

Eivät varmasti. Parempi on laittaa liikaa kuin liian vähän papereita.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sattuiko joku muistamaan SIO- haun aikatauluja? Pitäisi suunnitella muutama matka.

Tuolla hakuohje -tiedostossahan noita päivämääriä on suuntaa antavasti.

2.11 kirjallinen koe

20.11 - 1.12 välillä esivalintakoe

vk 1 - 4 jatkokokeet

helmi - maaliskuu haastattelut

kevät 2016 medikaali

Tuon tarkemmin en ainakaan itse ole löytänyt päivämääriä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

SIO:n mukaan 1090 hakijaa tilasi sähköisen hakulomakkeen! Monta oli viime haussa? Muistan jotain n.950

Ei tule mieleen moniko täytti sähköisen lomakeen, mutta varsinaisia hakijoita oli 896, joista 516 valittiin suoraan esivalintoihin ja 64 pääsykokeeseen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nostetaanpas aihetta kun tällä viikolla tuloksia alkaa tippumaan postista.

Mulle tuli kutsu suoraan esivalintakokeisiin. Nyt pitäisi sitten varailla sopiva päivämäärä koetta varten.

Fiilis on aika hyvä.  :P

Sama täällä  :thmbup:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vähän kiinnostaisi, onko ketjun hakijoilla suoritettuna lentoreserviupseerikoulua, lentoteknillistä aliupseerikoulua tai esim. purjelentolupakirjaa, vai haetteko ilman e.m. "harrastuneisuutta".  :) (Ei tietenkään tarvitse vastata jos kokee liian henkilökohtaiseksi)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuli postia maanantain kokeista:

102 hakijaa, 51 jatkoon.

Mediaanitulos 56 pistettä, paras 176, huonoin -76.

Oma matka jatkuu esivalintoihin.  :thmbup:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Täälläkin ollaan jatkossa. Oli kyllä yllättävän helppo koe, odotin jotain paljon pahempaa.

Sitä pahempaa on sitten luvassa myöhemmin jos satut kouluun pääsemään  ;D

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään