207 viestiä aiheessa

Kutsussa esivalintakokeeseen ohjeistetaan, että testiajan varaus avautuu 4.11. Herään aamulla ajoissa varaamaan itselleni aikaa vain huomatakseni, että kaikki Vantaan paikat ovat jo varattu. Puhelu Ilmailuopistoon, josta kerrotaan, että varaus olikin avautunut jo eilen eikä mitään ole enää tehtävissä.

Työssäkäyvänä ja Helsingissä asuvana ottaa kevyesti päähän lähteä parin tunnin takia Kuopioon.

Ihailtavan hienosti hoidettu tämä homma ei voi muuta sanoa!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Herään aamulla ajoissa varaamaan itselleni aikaa vain huomatakseni, että kaikki Vantaan paikat ovat jo varattu.

Auts. Itse satuin muistamaan joskus 20 minuuttia keskiyön jälkeen, ja kävin katsomassa, jos varaus olisi jo auennut. Hämmästelin kyllä itsekin, kun kaikki Vantaan päiväpaikat olivat jo menneet. Onneksi aamulle oli tuolloin vielä paikkoja, ja sain ajan varattua 25.11. klo 8 Vantaalle.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kutsussa esivalintakokeeseen ohjeistetaan, että testiajan varaus avautuu 4.11. Herään aamulla ajoissa varaamaan itselleni aikaa vain huomatakseni, että kaikki Vantaan paikat ovat jo varattu. Puhelu Ilmailuopistoon, josta kerrotaan, että varaus olikin avautunut jo eilen eikä mitään ole enää tehtävissä.

Työssäkäyvänä ja Helsingissä asuvana ottaa kevyesti päähän lähteä parin tunnin takia Kuopioon.

Ihailtavan hienosti hoidettu tämä homma ei voi muuta sanoa!

samassa veneessä olen sun kanssa, ei aikainen lintu napannut matoa tänään. Noh, ei auta kun ottaa auto alle...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sama juttu täälläkin, herätys aamulla tuli ilmeisesti liian myöhään. Aiemmat suunnitelmat meni aivan uusiksi  :-\ Työssäkäyvänä ja täällä pohjoisessa asuvana olisi Vantaa ollut aika paljon mielekkäämpi koepaikkana.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Täytyy kysyä vielä suoraan tuolta Selexistä, että olisiko heillä mahdollisuus järjestää lisää paikkoja Vantaalle. Kysyntää tuntuu ainakin olevan.

Jos ei millään onnistu, niin onko pääkaupunkiseudulta muita Kuopioon lähtijöitä 26.11. klo 12 kokeeseen? Itselläni ei ole autoa, mutta mielelläni lähden jakamaan kuluja.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

taidan itse tyytyä junaan, vaikka auto onkin käytössä. Viiden tunnin ajelun jälkeen PK seudulta voi olla että ei oli ihan se terävin fiilis kun koepenkkiin istahtaa. Kuopiosa 23pv klo 12

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos joku kaipailee kyytiä 20. päivä Kuopioon, saa laitella viestiä.

Tässä yhteydessä ois varmaan hyvä mainita myös, että mistä päin Suomea se kyyti lähtisi.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hyvä huomautus, Tatu! Jos Etelä-Savosta on menijöitä, niin kyydissä pääsee. Voin pomia esimerkiksi Mikkelistä ja kyydissä pääsee koepaikalle asti. Mikkeliin ajaa etelästä muunmuassa Onnibus. Kuopioon julkisilla menijät, huomioikaa ettei koepaikka ole lähellä keskustaa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itte oon Vaasasta lähdös, Vantaalle kuvittelin meneväni mutta kuten aiemmin mainittu, paikat täynnä. Sitte äkkiä Kuopiosta klo 12. Noh.. Varmistusviestiä ei heti näkynyt ja piti lähteä liikenteeseen, sitte yhtäkkiä havahduin parin tunnin päästä ettei sitä näkynyt. Meni roskapostin ja seuraavaksi ainut vaihtoehto Kuopio klo 8, eli hotellihan se piti ottaa. Ei auta ku pitää pienenä lomana sitä reissua  :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitä se paha oikein on  ???  Alkaa pelottaa

Siihen riittää ihan viranomaisen järjestämät teoriakokeet IR- ja/tai ATPL-teoriakursseista :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vähän kiinnostaisi, onko ketjun hakijoilla suoritettuna lentoreserviupseerikoulua, lentoteknillistä aliupseerikoulua tai esim. purjelentolupakirjaa, vai haetteko ilman e.m. "harrastuneisuutta".  :) (Ei tietenkään tarvitse vastata jos kokee liian henkilökohtaiseksi)

Itseänikin kiinnostaisi tietää, millaisella pohjalla porukka on hakenut.

Onko siis aikaisemmin hankittuja lupakirjoja ja minkälaisilla arvosanoilla on hakenut?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itseänikin kiinnostaisi tietää, millaisella pohjalla porukka on hakenut.

Onko siis aikaisemmin hankittuja lupakirjoja ja minkälaisilla arvosanoilla on hakenut?

Multa löytyy ultralaput, lukio viimesin koulutus ja kesken DI-koulutus.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siihen riittää ihan viranomaisen järjestämät teoriakokeet IR- ja/tai ATPL-teoriakursseista :)

Tarkennatko, mitkä asiat tekevät niistä pahat? Tiukat läpäisyrajat, paljon sisältöä, vai mikä?  :)

Jos kerran pelkät teoriakokeet ovat itsessään riittävän pahat, niin onko jotain vielä pahempaa? Käytännön kokeet eli simulaattorikokeet ja tarkkarit? ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itseänikin kiinnostaisi tietää, millaisella pohjalla porukka on hakenut.

Onko siis aikaisemmin hankittuja lupakirjoja ja minkälaisilla arvosanoilla on hakenut?

Mä ainakin menin ihan lukiopohjalla, keskiarvo 7,9 ja kirjoitukset jotain C:n luokkaa. Taustalla PPL. :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itseänikin kiinnostaisi tietää, millaisella pohjalla porukka on hakenut.

Onko siis aikaisemmin hankittuja lupakirjoja ja minkälaisilla arvosanoilla on hakenut?

Lukio, ka. 8,6. UPL lupakirja. Hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinto.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tarkennatko, mitkä asiat tekevät niistä pahat? Tiukat läpäisyrajat, paljon sisältöä, vai mikä?  :)

Jos kerran pelkät teoriakokeet ovat itsessään riittävän pahat, niin onko jotain vielä pahempaa? Käytännön kokeet eli simulaattorikokeet ja tarkkarit? ;D

Ne on hanurista näin lyhyesti sanottuna, eivät mittaa "millään tavalla" oikeaa osaamista. Kysellään paljon jokseenkin lentämisen kannalta epäolennaisia nippelitietoja, tai sitten sellaisia nippelitietoja, jotka liittyvät kiinteästi joihinkin tiettyihin konetyyppeihin: esimerkiksi pitää tuntea tietyn konetyypin FMS/MCDU, koska siiä yksinkertaisesti on päättänyt joku suuressa viisaudessaan laatia kysymyksiä.

Viranomaisen teoriakokeita ei läpäistä koulun antamalla opetuksella käytännössä enää missään, vaan kyse on kysymyspankin kysymysten tuntemisesta. Oppilaiden onni asiassa on, että EASA:n kysymyspankin sisältö vuotaa, ja ne vajaa 14000 pankista löytyvää kysymystä voi iltapuhteena katsella kertaaleen läpi ennen kokeita.

Edellä mainittu koskee siis ihan samalla tavalla kaikkia euroopan EASA-jäsenmaita, ei ole sidoksissa SIO:hon.

Simulaattoreilla ja lentokoneilla keskitytään käytännön tekemiseen, ja niillä lennettävien "välitarkastuslentojen" tai tarkastuslentojen/lentokokeiden läpäisy ei yleisesti ottaen ole ongelma. Osa harjoituksista/lennoista arvioidaan, asia sitten erikseen on, kannattaako siitä arvioinnista ihan hirveesti stressata. Toki hyvään tulokseen pitää ja kannattaa pyrkiä, mutta ei niilläkään lennoilla vaadita sen enempää osaamista kuin muillakaan.

Jos nyt alkais käymään läpi tuota 14 000 kysymyksen settiä niin vois olla hyvät pohjat muutaman vuoden päästä

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos nyt alkais käymään läpi tuota 14 000 kysymyksen settiä niin vois olla hyvät pohjat muutaman vuoden päästä

Voi olla, mutta oman ajan voi käyttää paremminkin. Teoriakurssien aikana ehtii sitten hakata noita kysymyksiä tarpeeksi.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Osa on vissiin käynyt jo testeissä? Onko samaa kamaa kuin aikaisempina vuosina vai onko tullut paljonkin muutoksia?

Pääosin tuntuivat olevan samaa kamaa ainakin parin vuoden takaisiin. Suurin muutos mitä nyt itselleni tulee mieleen on se, että testit tehdään tietokoneella ja omia tuloksia pääsee nähtävästi jossain vaiheessa ihmettelemään netistä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Käytännössä tosiaan samaa asiaa kuin enne, tietokoneversiona vaan. Suurin ero ehkä vanhaan, minkä itse huomasi, oli että mm. matemaattisissa tehtävissä ei ole valmiita vaihtoehtoja mistä valita, joten "hatusta heittäminen" on milteen mahdotonta niiden kohdalla.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitoksia! Hyvä ainakin tietää, ettei kannata turhaan stressata, jos aikaisempina vuosina on tässä vaiheessa vielä menty heittämällä jatkoon

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toivottavasti muille tuntui myös vähän vaikeammilta nämä testit, kuin aikaisempina vuosina. Muutoin sitä on tullut vaan ajan myötä tyhmemmäksi :laugh: Matemaattiset olivat mukavampia näin, mutta Raven matriisit yllättävän vaikeita.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään