Jussi Seppälä

Lomalento peruttiin Norjassa - miehistö puhalsi promillet

26 viestiä aiheessa

Oslon Gardemoenista lähtevän turistilennon matka tyssäsi lyhyeen, kun koko miehistö kärähti poliisin puhallustestissä.

– Kapteeni, perämies sekä kaksi lentoemäntää puhalsivat kaikki yli 0,2 promillen lukemat, operaatiojohtaja Ronny Årstein sanoo Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle.

Miehistö vietiin vielä verikokeisiin tarkempia mittauksia varten. Poliisi ei kommentoi tarkemmin, mistä lennosta on kyse. Norjalaislehti VG:n mukaan kyse on Air Balticin operoimasta charteryhtiö Star Tourin Boeing 737 lennosta Kreetan Hanialle.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/lomalento-peruttiin-oslossa-koko-miehisto-kannissa/5255544

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

http://yle.fi/uutiset/juopunut_miehisto_hyllytetty__norjassa_keskustellaan_lentokoneiden_alkolukoista/8213273

Turistilento oli Air Balticin operoima. Norjalaislehti VG:n mukaan latvialainen lentoyhtiö on hyllyttänyt miehistön ainakin toistaiseksi. Tällä hetkellä miehistön jäsenet ovat kiinniotettuina ja heitä on kuulusteltu viikonloppuna Norjassa. Mahdollisesta tutkintavankeudesta päätetään todennäköisesti maanantaina. Norjalaislehti VG:n mukaan miehistön jäsenet ovat latvian- ja venäjänkielisiä.

Norjalainen kansanedustaja, kristillisen kansanpuolueen Hans Fredrik Grøvan ehdottaa viikonlopun kohun jälkeen, että lentokoneisiin pitäisi asentaa alkolukot. Grøvan on myös Norjan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nii enpä tiedä miksei esim. koko miehistöä puhalluteta aina kun koneeseen astutaan, eritoten lentäjiä. Kuitenkin usein muutaman sadan ihmisen hengestä vastuussa niin mitäpä haittaakaan siitä olisi hönkiä pilliin

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vähän Off-topic: Laivoissa on vielä enemmän matkustajia...

Kerran erään laivan lokikirjassa oli kapteenin merkintä: Försti oli tänään juovuksissa.

Seuraavana päivänä försti merkitsi lokiin: Kapteeni oli tänään selvä...

Kas siinä näitä maininnanarvoisia tapahtumia  ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tyhmä mutta aiheeseen liittyvä kysymys:

Mitäpä jos koneen kapteeni vetäisee lounaalla piimää (tai vaikka kotikaljaa) maidon sijaan? Alkometri kyllä värähtää, mutta lasillinen tai kaksi ei vaikuttane lentokykyyn?

0,0%o työtehtävissä saa kyllä olla tarkkana. Sima antaa käymään päässeenä myös lukemia. Ettei työtehtävät kuitenkaan päättyisi tuollaisissa tapauksissa, niin tulos voidaan tarkistaa vähän ajan kuluttua ja sen jälkeenkin on vielä tarkkuusalkometrejä sekä verikokeiden mahdollisuus. DaCapo-suklaa on myös huikeita lukemia heti syömisen jälkeen antava vaihtoehto...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Noissa ei kyllä ole vedetty mitään dacapoja lounaalla  :o

Kokeiltiin muuten töissä, mulla oli Dräger vastakalibroituna mukana, ja kollega (nainen, 50kg) veti yhden dacapo-konvehdin huiviin, pureskeli, nieli, ja pyöräytteli kielellä suun puhtaaksi. Puhallustulos 0,6 promillea. Viisi minuuttia myöhemmin puhdas nolla.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Perämies 1.2 promillea

Tämä ei satu enää missään tapauksessa vahingossa. Ensinnäkin juodessa on jo pakko tajuta että tämä määrä alkoholia ei pala ajoissa, koska jos kyse on darrasta, niin silloin on otettu illalla niin että muisti menee ja pöydät kaatuu (olettaen että ei ole pitkää ryyppyputkea takana, jota lentäjän työ ei mahdollista kuin ehkä suoraan loman jälkeen) ja nukuttu huonosti.

1.2 promillea on niin kova lukema (oon seurannu itseäni sillä Drägerillä) että siinä ei enää puhuta "pikkuhutikasta" vaan jopa aamudarrassa ihan selkeästi olotilasta jossa itsekin tietää että tässä tilassa ei mennä minnekään muuten kuin kävelemällä ja silloinkin mieluusti jonkun muun taluttaessa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

:'(

Dräger on lahjomaton puhaltajaa kohtaan, suosittelen sitä kaikille jotka ottavat alkoa, olipa se kuljetettava vekotin maalla, merellä tai ilimassa, pieni sijoitus ettei tule tämmöistä hässäkkää...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lentäjä ei saa nauttia alkoholia 8h ennen lentoa olevalla jaksolla. Mistä syystä sitten kuitenkin on tuo 0.2 promillea rajana?

Jos et nauti alkoholia viimeisen 8h aikana ja puhallat edelleen vaikkapa 0.15 promillea niin todennäköisesti olet nauttinut aika paljon alkoholia edellisenä iltana, jos se ei ole kokonaan vielä 8h aikanakaan haihtunut! Ja silloin sitä on varmaankin nautittu niin paljon, että ei pitäisi lentää minkäänlaista laitetta tuona päivänä...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nollatoleranssia ei ole

Ilmailulaki 170§, Toimintakyvyn heikkeneminen:

Tehtävää ilma-aluksessa, ilmailuun käytettävässä liitimessä tai muussa laitteessa taikka lentoturvallisuuteen vaikuttavaa tehtävää maaorganisaatiossa ei saa suorittaa se, jonka veren alkoholipitoisuus on alkoholin nauttimisesta kohonnut tai joka on käyttänyt muuta huumaavaa ainetta niin, että sitä on hänen elimistössään havaittava määrä.

Nuo lihavoimani sanat kirjoitettiin taannoin ilmailulakiin, koska joidenkin harvojen ihmisten veressä voi olla hiukan alkoholia, vaikka sitä ei ole nautittu missään muodossa ollenkaan. Moni muu maa lainasi saman asian omaan lakiinsa.

Tässä tämän ketjun tapauksessa on kyllä oltu humalassa.

Esa

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lentäjä ei saa nauttia alkoholia 8h ennen lentoa olevalla jaksolla. Mistä syystä sitten kuitenkin on tuo 0.2 promillea rajana?

Jos et nauti alkoholia viimeisen 8h aikana ja puhallat edelleen vaikkapa 0.15 promillea niin todennäköisesti olet nauttinut aika paljon alkoholia edellisenä iltana, jos se ei ole kokonaan vielä 8h aikanakaan haihtunut! Ja silloin sitä on varmaankin nautittu niin paljon, että ei pitäisi lentää minkäänlaista laitetta tuona päivänä...

Olen kuullut hevosmiesten tietotoimistolta, että meillä voimassa oleva "8 h sääntö" on koettu hyväksi myös muissa maissa. Niinpä tuolla Päiväntasaajan tienoilla lentävä ystäväni kertoi että heilläkin sitä sovelletaan, siis sovelletaan niin että miehistö ei nauti alkoholia 8:aa metriä lähempänä konetta.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vankeusrangaistuksista sikseen, isoin ja tärkein rangaistus on se, ettei kukaan tuosta porukasta lennä enää edes paperilennokkeja vastaisuudessa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vankeusrangaistuksista sikseen, isoin ja tärkein rangaistus on se, ettei kukaan tuosta porukasta lennä enää edes paperilennokkeja vastaisuudessa.

Mahtaako se noin ehdotonta olla kuitenkaan? (Tietty pitäis olla..mutta)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mahtaako se noin ehdotonta olla kuitenkaan? (Tietty pitäis olla..mutta)

Lupakirjan saattavat saada takaisin, mutta onnea työnhakuun...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lupakirjan saattavat saada takaisin, mutta onnea työnhakuun...

Joo,olen kyllä henk.koht. sitä mieltä,että joka kerran lentää tai aikoo siirtyä koneeseen lentosuoritusta varten höyryissä, ei milloinkaan enää ansaitse minkäänlaista ilmailulupakirjaa haltuunsa.Harrastuksia kun on ainakin 1650 muitakin,on meinaan valinnanvaraa.Vaan näköjään nämä ilimailuviranomaiset ovat kovin ymmärtäväisiä ???

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös joku parisen vuotta sitten ollut täälläkin vähän vastaava tapaus, oliko vielä Finskin lento, jolla koulutuksessa ollut perämies hönkäisi johonkin 1,3 promillen mukaviin? Muistelen, että tästä luettiin tuomio ilmaliikennejuopumuksesta: Ehdollista vankeutta 30pv, eli käytännössä ei mitään.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla
Norjalainen oikeus tuomitsi latvialaisen lentokapteenin kymmenen kuukauden vankeuteen hänen jäätyään kiinni puhallustestissä vähän ennen Kreikkaan suuntautunutta lentoa elokuun alussa.

Saman lennon perämies puhalsi alkometriin 1,35 promillen lukemat ja hänet tuomittiin elokuun lopulla puolen vuoden vankeusrangaistukseen.

Lennon kaksi lentoemäntää olivat myös humalassa ja he ovat saaneet 45 ja 60 päivän vankeusrangaistukset.

Lentokapteeni oli juonut edellisenä iltana vähemmän alkoholia kuin kollegansa, mutta hän sai kovemman tuomion korkeamman arvonsa vuoksi.

http://yle.fi/uutiset/juopunut_latvialaispilotti_sai_kymmenen_kuukauden_vankeusrangaistuksen/8321629

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös joku parisen vuotta sitten ollut täälläkin vähän vastaava tapaus, oliko vielä Finskin lento, jolla koulutuksessa ollut perämies hönkäisi johonkin 1,3 promillen mukaviin? Muistelen, että tästä luettiin tuomio ilmaliikennejuopumuksesta: Ehdollista vankeutta 30pv, eli käytännössä ei mitään.

En tarkkaan muista, mutta mielestäni oli joku ulkolaisen yhtiön perämiesharjoittelija, jonka piti olla observerina Finnairin lennolla. Ei pitänyt osallistua varsinaiseen koneen lentämiseen. Joku varmaan muistaa paremmin, tai on taltioinut lehtileikkeen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

En tarkkaan muista, mutta mielestäni oli joku ulkolaisen yhtiön perämiesharjoittelija, jonka piti olla observerina Finnairin lennolla. Ei pitänyt osallistua varsinaiseen koneen lentämiseen. Joku varmaan muistaa paremmin, tai on taltioinut lehtileikkeen.

Näin se muuten taisi olla. En minäkään enää ihan tarkkaan sitä muista mutta vaikka oli observer niin hoiti ainakin radioliikennettä tms.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään