Jouni Teerikorpi

Tihulaisiako Malmin kentällä??

3 viestiä aiheessa

Harmi, että pitää heti ekassa mailissa alkaa valitella, mutta ajattelin raportoida pienestä vahingonteosta (josta olisi voinut tulla todella paha) joka on kohdistunut koneeseeni Malmilla. Huomasin viime perjantaina 4.9 lähtiessäni lennolle Joensuuhun, että OH-XEZ:n konepeltiin oli tullut muutama omituinen reikä, joita ei vielä ollut edellisenä sunnuntaina, kun viimeksi kävin lentämässä. Jokin on läpäissyt konepellin ulomman kuitukerroksen, niin että alla oleva honeycomb rakenne paljastui. Nokka on toki saanut iskuja kaikenlaisista kivistä ja koppakuoriaisista oman osansa, mutta ei niistä lasikuitu ole mennyt rikki, ainoastaan maalipinta on voinut lohkeilla.

 

Oikeastaan ainoa järkevä selitys tapahtumaan on se, että joku on jollain ilma-aseella paukutellut muutaman laukauksen kohti koneen nokkaa edellisen sunnuntain ja perjantain välisenä aikana. Koska kone sijaitsee ajoportin läheisyydessä, on ampuminen ollut mahdollista aidan verkon läpi. Onni onnettomuudessa oli se, että potkuriin, siipitankkeihin eikä kumpaankaan jäähdyttimeen ole tullut osumia. Pahimmassa tapauksessa jos laukauksia olisi ollut vähemmän  ja osumat olisivat sattuneet jompaan kumpaan jäähdyttäjään heikentäen niiden rakenteita, olisi seurakset voineet olla pahatkin (esim.en olisi huomannut jälkiä ja lennolla jompikumpi olisi pettänyt). Toki tiedän jonkun verran lentäneenä, että kone pitää tarkastaa ennen lentoa, mutta pieni painauma esim jäähdyttäjässä saattaa jäädä huomaamatta.

 

Ajattelin tässä ilmoitella niin että muutkin koneen omistajat tsekkaavat koneensa, josko niihinkin olisi tullut osumia.  Omalta osaltani olen tehnyt rikosilmoituksen asiasta ja jään odottelemaan milloin joku poliista ottaa yhteyttä. En kyllä odota kovin nopeaa reagointia, koska vauriot ovat niin vähäisiä. Eri asia tietysti olisi, jos kone olisi nyt palasina jollain pellolla tai järven pohjassa.

 

On kyllä vaikea ymmärtää tällaista toimintaa. Joku joko vihaa Malmia, minua tai erityisesti minun konettani, kun on tällaiseen ryhtynyt. Toivotaan, että tällainen "k..ipäinen" toiminta ei jatku eikä kenellekään muulle ole tullut vahinkoa. 

 

Jouni, RV8

OH-XEZ

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään