Trafi Harrasteilmailuprojekti

Harrasteilmailun turvallisuusprojekti

27 viestiä aiheessa

Hyvää syksyn alkua ilmailijat!

 

Harrasteilmailun turvallisuusprojekti on kevään ja kesän kuluessa kiertänyt ilmailutapahtumissa, mm. Helsinki Fly In, Turku Airshow, Kuhmo Fly In ja Jämi Fly In. Nyt projekti on syksyn loppukirivaiheessa. Kuluvan vuoden aikana on tehty SILin, SMLLn, Finavian ja Ilmatieteen laitoksen kanssa yhteistyötä tavoitteena parantaa yleis- ja harrasteilmailun turvallisuutta ja kehittää toimintakulttuuria. Tämä pitää sisällään myös Trafin oman toiminnan kehittämisen saadun palautteen pohjalta. Mukana on runsaasti vapaaehtoisia ilmailijoita.  Kiitos jo tässä vaiheessa heille arvokkaasta työstä ilmailuyhteisön hyväksi!

 

Projektin tuloksiin ja jo tehtyyn työhön voi tutustua nettisivuilta http://www.trafi.fi/ilmailu/harrasteilmailun_turvallisuus. Kurkkaa mm. koulutusmateriaalipankki, turvallisuustiedotteet ja karttasovellus.

 

Nyt päätimme tulla myös tätä kautta mukaan ilmailukeskusteluun projektin puitteissa. Tämän käyttäjätunnuksen alla Trafin projektiryhmäläiset voivat osallistua ajankohtaiseen keskusteluun omalla nimellään. Muistutuksena heti alkuun, että keskitymme projektin teemoihin ja osallistumme keskusteluun mahdollisuuksien mukaan aina ajan salliessa. Muut kuin projektiin liittyvät kyselyt tai palaute Trafille kannattaa edelleen osoittaa Trafin ko. vastuutahoille. 

 

Vinkkinä syksyn osalta jo nyt; kannattaa varata kalentereihin viikonloppu 14.- 15.11. ja osallistua Lentoon!- turvallisuusseminaariin. Tarkemmat lisätiedot tulossa lähipäivinä...

 

Terveisin koko työryhmän puolesta,

Heli Koivu, projektin vetäjä

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ylläpidon puolesta myös tervetuloa palstalle.

 

Trafin kanssa on sovittu poikkeuksellisesti, että he kirjoittavat tänne yhdellä yhteisellä käyttäjätunnuksella, mutta viestin allekirjoittaa aina sen lähettänyt henkilö. Eli useampi eri asiantuntija voi vastailla täällä kysymyksiinne. Käyttäjätunnuksen puitteissa he voivat käyttää palstaa kuten muutkin käyttäjät, ja toistaiseksi mitään erillistä ala-aluetta ei tälle tiedotukselle ole luotu.

 

Kuten edellisestä viestistä käy ilmi, kyseessä on siis harrasteilmailun turvallisuusprojektin tiedotuskanava/-tunnus, joten muistakaa tietysti pysyä aiheessa kun esitätte kysymyksiä ja kommentteja projektihenkilöille  :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hienoa.

Uskon, että tämä lähentää viranomaista ja ilmailijoita sekä parantaa keskinäistä kommunikointia varsinkin pienten asioiden suhteen.

Samalla toivon myös, että joissakin asioissa FF:llä ollut negatiivispainoitteinen keskustelu saisi parempaa sävyä ja keskinäinen kinastelu tai jopa "lynkkaaminen" jätettäis pois ilmailijoiden keskuudesta ja erityisesti tällaiselta yleiseltä foorumilta.

Ainakin minun motivaatioini parani taas FF:n seuraamiseen Trafin jalkauduttua tänne.

 

 

Omasta ja SMLL:n puolesta toivotan kaikki Trafilaiset tervetulleiksi ilmailijoiden joukkoon myöskin FF:n kautta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei!

 

Ilokseni voin nyt julkistaa ennakkomainoksen ja alustavan ohjelman Finavian, Ilmatieteen laitoksen, SILin, SMLL:n ja Trafin yhdessä järjestämään Lentoon!-Harrasteilmailun turvallisuusseminaariin, joka järjestetään 14.-15.11. Ilmailumuseolla Vantaalla. Mukana seminaarissa myös OTKES, Ilmavoimat ja tunnettuja ilmailun harrastajia ja ammattilaisia.

 

Alla olevasta linkistä pääset sivuille, joilla lisätietoa, ohjelmaa ja ilmoittautumismahdollisuus.

 

http://www.trafi.fi/lentoon

 

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

 

Koko järjestäjäjoukon puolesta toivottaen,

 

Heli Koivu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moi!

 

Ajatuksia herättävää uutta materiaalia koulutuksen tukimateriaaleihin. Kyseessä on Ruotsin Segelflyget:in Flyg Säkert materiaalista käännetyt "Lennä turvallisesti" ja "Lentovirebarometri"

 

http://www.trafi.fi/ilmailu/harrasteilmailun_turvallisuus/tyoryhma_2_koulutuksen_kokonaisuus

 

Mielestäni ajatuksia herättävää materiaalia muillekin kuin purjelentäjille. :-)

 

Jani Hottola, Koulutuksen kokonaisuus ryhmän vetäjä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eiks se oo Finavia joka noita ilmatilatietoja hanskailee?

 

Niin tuossa ilmailukartassa ainakin näyttäisi lukevan.

 

t. Timo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei!

 

Ilokseni voin nyt julkistaa ennakkomainoksen ja alustavan ohjelman Finavian, Ilmatieteen laitoksen, SILin, SMLL:n ja Trafin yhdessä järjestämään Lentoon!-Harrasteilmailun turvallisuusseminaariin, joka järjestetään 14.-15.11. Ilmailumuseolla Vantaalla. Mukana seminaarissa myös OTKES, Ilmavoimat ja tunnettuja ilmailun harrastajia ja ammattilaisia.

 

Alla olevasta linkistä pääset sivuille, joilla lisätietoa, ohjelmaa ja ilmoittautumismahdollisuus.

 

http://www.trafi.fi/lentoon

 

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

 

Koko järjestäjäjoukon puolesta toivottaen,

 

Heli Koivu

 

Ennen seminaarin julkistamista sen paikkana piti olla Tikkakoski, mutta perustelluin syin se muuttui Vantaalle. Koska meillä on pitkä maa, ehdotin Trafille, että perustettaisiin etäseminaarit Vantaan lisäksi kahdelle muulle paikkakunnalle. Paikkakunnat olivat aluksi Kuopio ja Kemi, mutta tällä hetkellä lähes varmana on ainoastaan Rovaniemi.

Juttelin Helin kanssa illalla puhelimessa ja ehdotin Kuopion ottamista mukaan, Heli pelkäsi hiukan uuden tekniikan tuomia haasteita, mutta katsotaan kuinka meidän testimme menevät.

Muita vaihtoehtoja voisivat olla esimerkiksi Seinäjoki tai Oulu, mutta niissäkin on omat haasteensa tilojen, pisteen vetäjien, kustannusten, jne. kanssa.

Muutaman päivän suunnittelun jälkeen tänään testailtiin SMLL:ssä videotekniikkaa, jolla voisimme yhdistää seminaarin usealle paikkakunnalle siten, että jokaisesta paikasta voidaan osallistua esitykseen sekä keskusteluihin vuorovaikutteisesti. Tekniikka toimi loistavasti ja huomenna testataan lisää sekä myös huonommilla yhteyksillä.

Trafin viestiseinä on tulossa myös etäpaikkoihin mukaan.

 

Jos olet pätevä hiiren käyttäjä ja kiinnostunut hoitamaan videoyhteyttä jossain tapahtumassa, ota minuun yhteyttä yv:llä tai sähköpostilla ....@smll,fi tai puhelimella 044-307 5000

Myös kaikki muut ideat ja asiat ovat tervetulleita.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Myös kaikki muut ideat ja asiat ovat tervetulleita.

 

Niin, miksei kaikille avointa webcastia, kuten esim. NTSB:llä on? Joskus olen seurannut jotain NTSB:n webcasteja ja hyvin ne toimivat tänne kaukaiseen Suomeenkin. Interaktiivisuus noista taitaa puuttua, ehkä se on tekniikankin asettama rajoitus.

 

Seuraava NTSB:n seminaari on Inflight Loss of Control in Fixed-Wing General Aviation Aircraft 14.10.2015, joten siitähän ehtii vielä saamaan ideoita ja kokemuksia Harrasteilmailun turvallisuusseminaariinkin :D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei,

Tarkennuksena vielä noihin seminaarijärjestelyihin; nyt olemme kokeilemassa uudenlaista mallia tämän päätapahtuman ja mahdollisten etätapahtumien muodossa. Jos kokeilu onnistuu, sitä voidaan jatkaa ja viedä pidemmälle. Jotta 200 henkeä ei istu marraskuussa ihmettelemässä auditoriossa tyhjää ruutua jos Murphyn laki astuu mukaan ja videoyhteys pettää ennakkotestaamisesta huolimatta, pidetään Ilmailumuseon päätapahtuma perinteisesti paikan päälle tulevien puhujien kanssa. Sen lisäksi halutaan ottaa Suomen pitkät etäisyydet huomioon ja tarjota 1-2 etätapahtumaa. Niitä järjestelevä ryhmä, jossa Pulkkisen Erkkikin on, miettii sitten videoidaanko tekniikan salliessa kaikki Ilmailumuseon esitykset, saadaanko tilaisuuksiin 2-suuntainen videoyhteys ja tuleeko noihin tapahtumiin myös omia esitelmiä tai keskustelutilaisuuksia paikan päälle.

 

Ilmailumuseon ohjelma on pyritty rakentamaan mahdollisimman keskustelevaksi ja vuorovaikutteiseksi. Jos vain uskaltaa, saa kysyä ja kommentoida sekä osallistua keskusteluun. Lisäksi tilaisuuteen tulee web-pohjainen viestiseinä, johon voi kirjoittaa nettiyhteydellä kysymyksiä ja kommentteja. Tavoitteena on julkaista tuo viestiseinälinkki jo vähän ennen seminaariviikonloppua, jotta voimme jo valmiiksi lähettää puhujille heidän teemoistaan tulleita kysymyksiä. Kaikkiin kysymyksiin, joita ei ehditä käsitellä itse seminaarissa pyritään myös vastaamaan sen jälkeen tapahtuman nettisivuilla.

 

Joka tapauksessa tervetuloa seminaariin. Näin someaikakautenakin uskon kuitenkin erityisesti ihmisten tapaamiseen ja keskusteluun ja konkreettiseen yhdessä tekemiseen  yhteisöllisyyden voimavarana. :)

 

Koivun Heli

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei,

 

omaan hieman perverssiä kiinnostusta live-videointeihin ja toimivaksi ratkaisuksi on osoittautunut Youtuben Live-toiminto.

 

Onko tätä harkittu? Tällöin vastaanottopäässä ei tarvitse käyttäjällä olla mitään erityistä vastaanottolaitetta vaan ihan mobiilikin soveltuu mainiosti. Kommentointikin on mahdollista.

 

Lähetyspäähän vaatimukset:

  • Järkevä nettiyhteys
  • Nykyaikainen työasema, johon kytkettynä:
  • Esittäjän ja esityksen järkevästi näyttävä kamera (=HD-laatuinen), mieluiten jokseenkin käännettävä, vaikka käsin
  • Paikan AV-laitteistosta ulos tuleva ääniliitäntä (jossa kannattaa ottaa huomioon järkevä liikuteltava mikrofoni esim yleisökysymyksille (http://eu.getcatchbox.com/ ?)

 

Ei pitäisi olla ollenkaan mahdotonta toteuttaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kimmo Hytönen kyseli karttatietoasioista. Kuten Hyvösen Timo tuossa jo arvelikin, ko. tiedot ovat Finavian hallinnoimia. Teemme Finavian kanssa yhteistyötä tietojen saamiseksi entistä paremmin ilmailijoiden käyttöön myös erilaisilla käyttöliittymillä. Olemme myös tehneet ilmailijan karttasovelluksen, johon on tuotu monen tyyppistä paikkatietoon pohjautuvaa dataa. Jos et ole vielä tutustunut siihen, pääset siihen linkistä;

 

http://www.trafi.fi/ilmailu/harrasteilmailun_turvallisuus/ilmailun_karttasovellus.

 

Tavoitteenamme on kehittää sovellusta kesän kuluessa saadun palautteen pohjalta siten, että sovelluksen käytettävyys paranee ja ajantasaisen tiedon määrä kasvaa.

 

-Jani Hottola

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuten Heli tuossa ylempänä jo kertoi, tämä on ensimmäinen näissä piireissä toteutettava hajautettu seminaari. Perusta on siis rakennettu perinteisen mukaiseksi, eli niin kuin seminaari olisi vain yhdessä paikassa, eli käytännössä esiintyjät ovat Vantaalla.

2-suuntainen videoyhteys lisätään siis perinteiseen seminaariin, joten etäpaikoilta voidaan seurata Vantaan seminaarin kulkua sekä annetaan mahdollisuus tehdä kysymyksiä Vantaalla esiintyjille sekä osallistua paneelikeskusteluun ja viestiseinälle kirjoitteluun (viestiseinä toimii eri tekniikalla kuin tuo videoyhteys).

 

Kuopiota selvitetään tällä hetkellä etäpaikaksi, Rovaniemellä on jo valmistelut käynnissä. Uskon, että 2 etäpaikkaa järjestetään tälle seminaarille. Jatkossakin 3 paikkaa voisi olla hyvä määrä, mutta paikkojen tulee kiertää tasapuolisuuden nimissä.

Emme ole vielä päättäneet, onko etäpaikoilla jotain täysin omaa paikallista ohjelmaa, avaimet tähän ovat pitkälti etäpaikkojen vetäjillä.

 

Toisin sanottuna tekniikan pitäisi sallia jo tässä vaiheessa täydellinen seminaarin hajautus, mutta sitä emme vielä nyt tee, vaan koeponnistamme tekniikkaa ja sen käyttäjiä. Tavoitteena on jossain vaiheessa käyttää sitten täysillä tekniikan tuomia mahdollisuuksia.

Jos tekniikka toimii ja pääpaikan vetäjällä tulee mieleen esimerkiksi ottaa mielipidettä joltain etäpaikalla olijalta, voidaan se tehdä, mutta sen varaan ei nyt lasketa mitään. Kaikille jaettavia esityksiä etäpaikoilta pidettäväksi ei siis tässä tapauksessa suunnitella.

 

 

 

Webcast; Live videointi, sitä käytimme mm. vajaa vuosi sitten järjestämissämme Pilot Upgrade-seminaareissa, mutta sen mainonta jäi hiukan puutteelliseksi. Itsekin seurasin yhden seminaarin silloin etänä. Lentoon-seminaarin yhtenä tarkoituksena on koota porukkaa yhteen ja saada aikaan kuppilatiima-henkeä ja lisätä yhteisollisyyttä. Tämän vuoksi emme lähetä tapahtumaa suorana jokaiselle sinne olohuoneen sohvalle. Aivan varmasti perinteisiä webcasteja tullaan vielä näkemään tämänkin järjestelijäporukan toimesta.

 

Tallenteiden jakaminen verkossa; tätäkin on käytetty monessa. Todennäköisesti jonkin asteista tallennusta tehdään tässäkin, mutta sen varaan ei kannata laskea mitään.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olette siis kartoittaneet jollain tavalla, että jengi haluaa mennä istumaan johonkin yhteisöllisesti eivätkä halua seurata seminaaria webcastin välityksellä?

 

Jos tarkoituksena lentoturvallisuuden parantaminen niin eikö mahdollisimman iso kuulijajoukko olisi hyvä juttu?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kimmo Hytönen kyseli karttatietoasioista. Kuten Hyvösen Timo tuossa jo arvelikin, ko. tiedot ovat Finavian hallinnoimia. Teemme Finavian kanssa yhteistyötä tietojen saamiseksi entistä paremmin ilmailijoiden käyttöön myös erilaisilla käyttöliittymillä. Olemme myös tehneet ilmailijan karttasovelluksen, johon on tuotu monen tyyppistä paikkatietoon pohjautuvaa dataa. Jos et ole vielä tutustunut siihen, pääset siihen linkistä;

 

Tuossa Trafin karttasovelluksessa näkyisi olevan kaikki ilmatila-alueet. Eli joku on ottanut tämän Finavian hallinoiman datan, ja tehnyt tarvittavat muunnokset sen näyttämiseksi kartta- ja sateliittikuvapohjilla, ja vielä siten, että eri ilmatilaluokat on huomioitu. Kyseiseen sovellukseen on tehty jonkunmoinen määrä koodia ja muuta työtä. Vähän vielä tökkii, mutta eiköhän se korjaannu. Josko saisimme aikaan projektin, jossa tämää samainen tieto joka on ansiokkaasti muokattu nettiin karttasovellukseen, muokataan myös yleisesti käytettäviksi ilmatilatiedostoiksi lentäjien navikointiohjelmiin? Näin se parantaisi turvallisuutta myös lennettäessä.

 

Ilmatilojen lisäksi näissä tiedostoissa on myös muuta tietoa, kuten eri kenttien ja ilmatilojen radiotaajuudet. Esimerkkini oli otettu Trafin dokumentista "Turvallisuudesta purjelentotoiminnassa". Siellä todetaan seuraavaa: "Yhdessä näistä [ilmatilaloukkauksista] tornin jakso oli poimittu suunnistuslaitteen slovenialaisesta tiedostosta – väärinhän se siellä oli. " Kun Trafi omassa julkaisussaankin toteaa ongelman, ajattelin, että sille ehkä pitäisi tehdä jotain. Se, että kaikki toimisivat kullakin ilmatila-alueella samalla jaksolla olisi erittäin hyvä asia!!

 

Samassa dokumentissa todetaan mm. seuraavaa: "Koneissa on nykyisin elektroniikkaa näpelöitäväksi ja katsottavaksi jo vähän liikaakin. Huomio kiinnittyy helposti kaikenlaisiin näyttöihin ja ilmatilan tarkkailu jää liian vähälle huomiolle." Tämä on myös monen meidän kerhon vanhemman jäsenen kanta. Yleisesti mitä vähemmän lennetään matkalentoja, sitä jyrkempää on suhtautuminen kaikenlaisiin "näpelöitäviin leluihin". Minun kokemukseni mukaan tämä ei kuitenkaan ole oikea päätelmä. Erityisesti purjelennossa nämä suunnistuslaitteet auttavat huomattavan paljon ilmatilaloukkausten estämisessä. FLARM näytöt kertovat missä ympärillä olevat koneet ovat omaan koneeseen nähden - myös niissä suunnissa, joihin ohjaamosta ei näy. Joitain vuosia sitten purjelennon SM kisoissa tapahtunut kuolemaan johtanut törmäys olisi vältetty, mikäli lentäjillä olisi ollut käytössään tilannetietoisuutta lisäävät karttanäytöt yhdistettynä FLARM laitteisiin.

 

Tämän SM kisojen törmäyksen jälkeen käynnistin projektin, jossa kehitettiin laite jolla FLARM liikennetiedon saa halvalla ja helposti ilmaiseen XCSoar ohjelmaan, ja näitä laitteita on asennettu noin 1000 purjelentokoneeseen ympäri maailmaa. Viime kesänä Räyskälän kisoissakin näitä laitteita oli käytössä useilla kilpailijoilla, mm. clubiluokan voittajalla. Laitteita saa osoitteesta www.soartronic.com omakustannushintaan tai rakennussarjana.

 

Purjekoneella termiikkikaarrossa ilmatilarajoituksen lähellä on käytännössä mahdotonta lukea tarkasti karttaa, keskittää nostoon, seurata korkeutta, tarkkailla muita lähellä samassa nostossa olevia koneita, ja tarkkailla muuta ilmatilaa. Toinen merkittävä apu näistä laitteista on liu'uttaessa kohti ilmatilaa, jossa sallittu korkeus pienenee. Nämä laitteet näyttävät oman aseman suhteessa rajoituksiin, sekä liukupolun jolla pääset optimaalisesti edessä olevan ilmatilan alle. Ja kaikissa tapauksissa tietysti varoitetaan ilmatilaloukkauksista joko äänimerkillä, graafisesti, tai kummallakin tavalla. Tulee ennakkoilmoitus esimerkiksi  20 sekuntia ennen loukkausta, ja sitten uusi ilmoitus loukkauksen tapahtuessa. Kilometrin korkeudessa on jo aika hankalaa arvoida tarkasti omaa sijaintijaan kartalla suoraankin lennettäessä.

 

Olen itse ollut mukana talkoissa muokkaamassa näitä ilmatilatiedostoja ja jakanut niitä muille purjelentäjille, ja onpa niitä käytetty moottorikoneissakin. Olen kuitenkin luonnollisesti keskittynyt vain niihin alueisiin, joilla itse lennän. Olisi hyvä, että joku ylläpitäisi näitä tiedostoja maanlaajuisina keskitetysti, ja mielestäni nämä Trafin sivut olisivat se oikea paikka, josta ajantasaiset tiedostot olisivat luettavissa. Sieltä ne voisi sitten päivittää sinne Sloveniaankin. Muistaakseni joillakin SIL purjelentotoimikunnan turvallisuusryhmän kavereillakin on kokemusta ilmatilatiedostoihin liittyvistä ongelmista omien koneidensa navigointilaitteissa.

 

Saksassa asiaan on löytynyt yhteinen kansallinen ratkaisu, ja pitävät sitä erinomaisena asiana.

 

Olettaisin, että mikäli ammattiliikenteessä "elektroniikan näpelöinnin" sijaan joku alkaisi navigoimaan paperikartoilla, tulisi aika pian Trafille sanomista. Siispä toivon, että Trafi miettisi asennettaan näitä apuvälineitä ja niiden tarvitsemia tietoja kohtaan myös täällä harrasteilmailun puolella. Niiden avulla erityisesti purjelentäjä voi keskittyä nimenomaisesti lentämiseen ja ikkunasta ulos katsomiseen, ja ylläpitää tilannetietoisuutta lähellä mutta näkymättömissä olevista koneista. Se parantaa lentoturvallisuutta.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei,

Kuten viestiketjussa jo kommentoitiin, ko. data ei ole Trafin hallinnoimaa. Dynaamisen datan tuominen karttasovellukseen on oma, laaja kokonaisuus, jossa merkittävässä roolissa on tietotekniset ratkaisut sekä kustannukset. Näiden läpikäyminen on aloitettu useamman "datanomistajan", Trafin ja sovelluskehittäjän kesken.

 

Dataa on valtava määrä saatavilla ja hyvänä esimerkkinä tästä on säätiedot. Karttasovellukseen on tuotu nyt esimerkinomaisesti sellaista avointa dataa, joka kohtuullisella panostuksella saatiin nyt toteutettua.

 

"Avoin data" on käsitteenä aika huolimaton - sen soveltuvuus suoraan hyötykäyttöön vaihtelee merkittävästi lähteestä riippuen.

 

Tavoitteena on siis, että tuomme sovellukseen dataa, joka:

- on avointa ("maksutonta")

- kohtuullisella räätälöinnillä tuotavissa sovellukseen

- päivittämisen automatisointi voidaan toteuttaa

- mahdollisimman ajantasaista

 

Säähän ja ilmatilaan liittyvät dynaamiset elementit ovat toteutuslistalla tärkeimpinä.

 

Kyseinen karttasovellus on tarkoitettu lennonvalmisteluun, joten lennonaikaiseen hyödyntämiseen vietynä siitä tulee jo ”astetta virallisempi”. Tämä on jo kertaluokkia haasteellisempi kokonaisuus ja on vaikea nähdä, että Trafilla olisi siihen mahdollisuuksia. Vaikka ominaisuus sinänsä olisikin erittäin tervetullut ja toivottu. Todetaan nyt lopuksi kuitenkin, että ”mikään ei ole mahdotonta”…

 

Terveisin,

Jukka Hovi

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Teknisesti kyse lienee lähinnä siitä, että ilmatiladataa ei ole jaettu järkevästi koneella luettavassa muodossa. Nykytilannetta en tiedä, mutta esimerkiksi alkuperäisessä ilmatilauudistuksen lausuntopyynnössä oli vielä liitteenä Excel-muodossa ilmatilarajojen koordinaatit. Tästä ne oli kohtuullisen triviaalia muuntaa kartta-aineistoksi, jota kuka tahansa voi käyttää omissa sovelluksissaan haluamallaan tavalla. Kun lopulliset ilmatilat julkaistiin, oli ilmatilat esitetty vain koordinaatteina PDF-dokumenteissa sekä karttapohjalla, jossa muu tieto oli kutakuinkin Suomen rajat. Tämän muuttaminen käyttökelpoiseksi kartta-aineistoksi olikin vähän haastavampi temppu.

 

Trafilla nyt mitä ilmeisimmin on nämä tiedot olemassa kartta-aineistona, niin olisi kaikille palvelus, jos jossakin yleisessä kartta-aineiston esitysmuodossa aineisto olisi myös ladattavissa ja siten helposti muunnettavissa erilaisten sovellusten käyttöön. Ja koska tieto kuitenkin on julkista, en näe mitään syytä, miksi näin ei tehtäisi. Sitä en tiedä toki, millaisella käyttöoikeudella Finavia on datan Trafille myöntänyt, mutta mielestäni on aika erikoinen tilanne, jos yritys nimeltä Finavia voi säädellä sitä, missä muodoissa paikkatietoaineisto on saatavilla.

 

Mielenkiintoista sinänsä, että ilmatilatietoa ei jaeta, vaikka esimerkiksi lentoesteet ja korkeusrajoitukset on tälläkin hetkellä saatavilla Finavian sivuilta paikkatietoaineistona. Täydellisille ilmatilatiedoille olisi paljon enemmän käyttöä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei tämä olisi ihan kauhean vaikeaa. Tiedostojen sisältö näyttää esim. tältä, jokaisella ilmatila-alueellaan oma määrittely jossa korkeudet, nimi, luokka radiotaajuus, jne. Mahdollisesti näihin saisi ympättyä muutakin tarpeellista tietoa.

 

AC C

AN EFRO 129.900

AR 129.900 ROVANIEMEN TUTKA

AL 2000 MSL

AH FL95

DP 66:57:51 N 025:42:42 E

DP 66:57:18 N 026:19:30 E

DP 66:51:17 N 026:39:17 E

DP 66:39:42 N 026:48:08 E

DP 66:29:16 N 026:38:25 E

DP 66:07:06 N 026:03:31 E

DP 66:03:20 N 025:17:00 E

DP 66:10:38 N 024:54:56 E

DP 66:11:20 N 024:42:03 E

DP 66:27:32 N 024:41:20 E

DP 66:35:11 N 024:46:42 E

DP 66:46:23 N 025:08:47 E

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ahaa, nyt ymmärrän mitä Trafilla ei ymmärretä. Ilmatilatiedosto ei ole jotain sellaista, jota käytetään internetistä ns. Online. Se on tiedosto, jonka käyttäjät kopioivat sieltä lataavat omaan laitteeseensa. Toki se on hyvä olla linkattavissa muuallekin. Nyt Trafin sovelluksessa on tuo sama tieto jossain hiukan muussa muodossa.

 

Eli

  Ajantasaiset tiedostot joissa versio tai päiväys

  Kukin lataa ja asentaa omaan laitteeseensa

  Sähköpostilista, jolle ilmoitetaan kun uusi versio on tullut

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei!

 

Harrasteilmailun turvallisuusseminaari Lentoon! 14.–15.11.2015, lisäinfoa valmisteluiden etenemisestä:

 

- Nyt voit osallistua Lentoon-seminaariin videoyhteyden välityksellä myös Kuopiossa tai Rovaniemellä. Katso seminaarin ohjelma ja linkit etätilaisuuksien ilmoittautumissivuille osoitteesta http://www.trafi.fi/lentoon.

 

Voit myös ilmoittautua suoraan Kuopion tilaisuuteen tästä http://www.trafi.fi/lentoon/lentoon_kuopio ja Rovaniemen tilaisuuteen tästä http://www.trafi.fi/lentoon/lentoon_rovaniemi

 

- Lentoon! - seminarian ohjelmaan kuuluu esitysten lisäksi paneelikeskustelu yleis- ja harrasteilmailun nykytilasta ja tulevaisuudesta. Keskusteluun voi osallistua paikan päällä perinteisesti pyytämällä puheenvuoroa tai sähköisen viestiseinän kautta. Voit myös vaikuttaa jo ennakkoon paneelin teemojen käsittelyyn lähettämällä kysymyksiä ja kommentteja etukäteen osoitteessa http://trafi.screen.io/lentoon.

 

Hyvää syksyn jatkoa ja tervetuloa seminaariin koko järjestelyryhmän puolesta!

 

Heli Koivu

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei!

Harrasteilmailun turvallisuusseminaari Lentoon! 14.–15.11.2015, lisäinfoa valmisteluiden etenemisestä:

 

Purjelentäjien Pakkasparlamentti on samana viikonloppuna. Olisiko näitä tapahtumia mahdollista järjestää eri aikoina?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

off topic: Ei ole ihan tavallista tai itsestään selvää että julkishallinto tulee keskusteluforumeille tällä tavalla. Trafille tässä yhteydessä iso  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei!

 

Kimmo otti viestissään esille aiheellisen kysymyksen: "Purjelentäjien Pakkasparlamentti on samana viikonloppuna. Olisiko näitä tapahtumia mahdollista järjestää eri aikoina?"

 

Pahoittelut tästä! Jatkossa uskallan luvata, ettei näitä aikataulupäällekkäisyyksiä tule. Nyt pääsi käymään niin, että järjestelyryhmä huomasi tapahtumien päällekkäisyyden liian myöhään. Toisaalta haarukoidessamme sopivaa viikonloppua, löytyi useammalta viikonlopulta esteitä. Paras vapaa ajankohta olisi ollut isäinpäivä. Totesimme, että jollemme tee tapahtumasta todellista perhejuhlaa, on parempi antaa isien viettää juhlapäivää perheidensä kanssa ja valita toinen viikonloppu...

 

Tavoitteena on jatkossakin tehdä toimijoiden kesken yhteistyötä seminaarien järjestämisessä. Olemme myös keskustelleet "ilmailun vuosikellon" tekemisestä niin, että saamme jo hyvissä ajoin suunniteltua, pistettyä kalenteriin ja julkistettua tärkeimmät tapahtumapäivät ja sovittua yhteistyössä tehtävät seminaarit.

 

Purjelentäjien kanssa olemme viestitelleet ja todenneet, että sunnuntaina onneksi melko iso osa purjelentäjistä pääsee halutessaan Ilmailumuseolle.

 

Terveisin ja leppoisaa viikonlopun alkua,

 

Koivun Heli

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moi,

 

UPL-opettajan opas alkaa olla sisällöllisesti kasassa ja tarkoituksena on julkaista ensi viikolla versio kolme, joka sisältää myös tarkastuslento-osion. Koska sisältö alkaa olla kunnossa, olisi seuraavaksi kuorien vuoro. Jotta saisimme oppaalle sen arvon mukaisen kannen, heittäisin pienen haasteen yhteisölle kansikuvakilpailun muodossa. Eli; paras kuva pääsee kanteen ja voittajalle on luvassa mittaamaton määrä mainetta ja kunniaa! :-)

 

Ehdokkaita voi laittaa tähän ketjuun tai lähettää suoraan osoitteeseen harrasteilmailu.koulutus (at) trafi.fi

 

Erinomaista viikonloppua toivottaen, Jani Hottola

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään