Sakari Kuosmanen

Kerhon liittyminen SIL jäseneksi

171 viestiä aiheessa

Mitä jos lukisit koko kirjoittamani rivin, ehkä se jollain tavalla vastaisi kysymykseesi?

luin ja kysymys olikin osoitettu sakulle joka siitä lähinnä irvailee.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänään (12.11.2015) Suomen Kevytilmailu ry:n puheenjohtaja oli sopinut ennakkoon tapaamisen SIL puheenjohtaja Petteri Tarman kanssa klo 16 tapaamisesta. Paikalle tuli Tarman tueksi myös liiton toiminnanjohtaja Latikka (keskusta). He olivat varsin yksimielisesti sitä mieltä, että Tähtisen kirjoittelut foorumilla ovat ihan yksityishenkilön tasoista höpöttelyä joihin SIL ei ote mitään kantaa. Sen lisäksi he (Tarma ja Latikka (edelleen puoluekanta Keskusta)) olivat todenneet etteivät kommentoi hallituksen päätöstä eli kerho ei saa tietää miksi se ei voi päästä SIL jäseneksi.

Tämän viestin olen minä (saku) kirjoittanut kun kerhon pj:llä ei ole omaa tiliä foorumilla.

saku

Niinpä ehkä tuo puheenjohtaja onkin vain nimellinen bulvaani ja tosiasialista valtaa pitää ehkä jou muu.....

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niinpä ehkä tuo puheenjohtaja onkin vain nimellinen bulvaani ja tosiasialista valtaa pitää ehkä jou muu.....

Kun olin lapsi, meillä päin oli sananlasku

"Senhän nyt näkee sokea Reettakin"

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämä SIL mielipiteenmuodostus tuntuu olevan mystistä. Ilmeisesti jonkinlainen tekoäly on kehitetty. Tämä tekoäly sitten muodostaa mielipiteitä, ilman SIL johdon henkilöiden myötävaikutusta. Tällöin on luonnollista, että kukaan ei kanna päätöksistä vastuuta, eikä niitä pysty perustelemaan.

Elämme ihmeellisiä aikoja.

Ajat ovat ihmeelliset.  Joitakin mielipiteitä lukiessani saatan päätyä sellaiseenkin johtopäätökseen että niiden takana ei ole sen paremmin aitoa kuin tekoälyäkään; pelkkä SIL-vastaisuus ja kauna jotakuta toista kohtaan.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Maailma on ihmeellinen, kun en tiedä ihmettelen vain.On porukka joka ehdottomasti on Tähtistä vastaan, on porukka joka ymmärtää Tähtistä, hallitus ja muu päättävä taho ilmeisesti aivan nollia kun eivät vaikuta, antavat yhden miehen määrätä, on porukka joka kirjoittelee sattumanvaraisesti kuten minä ja sitten vielä tämä yksi marttyyriksi itseään väkisin tekevä entinen vaikuttaja, risti on vain kannettava.

Tämän lisäksi vielä suurin osa jäsenistä jotka eivät millään tavoin osallistu keskusteluun, eivät varmaan oman kerhon päätöksiinkään.Lentelevät vain ja antaa toisten päättää, maksan mitä maksaa.Seuraavat foorumia vaikkeivät sitä myönnä mutta kahvipöydässä tuomitsevat iltapäivälehtien tasolle, kun enhän minä tuollaiseen osallistu:)

Toisaalta näinhän usein mennään.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaikkein käsittämättömintä on se, että maassamme edelleen esiintyy pitkään tehdystä valistustyöstä huolimatta piirejä, jotka pyrkivät kiistämään tämän foorumin julistamien, jopa ehdottomien tuomioiden lainvoimaisuuden!

OJ

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Maailma on ihmeellinen, kun en tiedä ihmettelen vain.On porukka joka ehdottomasti on Tähtistä vastaan, on porukka joka ymmärtää Tähtistä, hallitus ja muu päättävä taho ilmeisesti aivan nollia kun eivät vaikuta, antavat yhden miehen määrätä, on porukka joka kirjoittelee sattumanvaraisesti kuten minä ja sitten vielä tämä yksi marttyyriksi itseään väkisin tekevä entinen vaikuttaja, risti on vain kannettava.

Tämän lisäksi vielä suurin osa jäsenistä jotka eivät millään tavoin osallistu keskusteluun, eivät varmaan oman kerhon päätöksiinkään.Lentelevät vain ja antaa toisten päättää, maksan mitä maksaa.Seuraavat foorumia vaikkeivät sitä myönnä mutta kahvipöydässä tuomitsevat iltapäivälehtien tasolle, kun enhän minä tuollaiseen osallistu:)

Toisaalta näinhän usein mennään.

niinpä arne kuvailit tuossa juuri muutosta joka tapahtuu ilmailuliitossa.On vanha hyvä tapa toimia mutta vastaako se enää nykyajan vaaitmuksia esim jäsenistön taholta? muutoksestahan aika pitkälti on ksymys.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämän lisäksi vielä suurin osa jäsenistä jotka eivät millään tavoin osallistu keskusteluun, eivät varmaan oman kerhon päätöksiinkään.Lentelevät vain ja antaa toisten päättää, maksan mitä maksaa.Seuraavat foorumia vaikkeivät sitä myönnä mutta kahvipöydässä tuomitsevat iltapäivälehtien tasolle, kun enhän minä tuollaiseen osallistu:)

Toisaalta näinhän usein mennään.

Olen samaa mieltä tuosta kahvipöytäjutusta, mutta kerhoissa keskustelu ja päätöksenteko ovat kokemukseni mukaan aika aktiivista. Päätetään investoinneista, kaluston käytön ehdoista ja tehdään valtava määrä talkootyötä. Lentokone pysyy ilmassa joko hiellä tai rahalla. Usein molemmilla, sopivassa suhteessa.

Olisi kiva nähdä tilasto siitä, että kuinka moni SIL jäsen vaikuttaa ilmailukerhoissa. SIL on ilmailukerhojen kattojärjestö jonka tehdävänä on hoitaa kerhojen yhteisiä asioita.

Tulee olemaan mielenkiintoista kuulla, miksi SIL ei hyväksy jäsenikseen kaikkia ilmailualan kerhoja Suomessa.

Ja miksi syytä ei voida avoimesti kertoa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

SIL on olemassa ilmailukerhoja varten.

Jos SIL alkaa määräämään kerhoja, häntä heiluttaa koiraa.

Olet aivan oikeassa.  SIL on kerhojen liitto, jonka on tarkoitus tuoda lisäarvoa kerhoille.

Liiton hallitus on jo yhdistyslainkin perusteella velvollinen toimimaan liiton parhaaksi.

Aina ei ole jäsenten etu, että kaikkia päätöksiä ruoditaan julkisuudessa. 

Kykenetkö luottamaan siihen että hallitus ajaa liiton parasta ja käyttää kokonaisarviointia myös jäsenhakemusten käsittelyssä?

Lain ja sääntöjen mukaan.

Ymmärrän että olet varmasti utelias ja haluat kovin tietää sellaistakin mikä ei ole julkista.

Luota kuitenkin siihen että päätöksiä tehdään harkiten ja asian eri haaroja tarkoin punniten.

Sinunkin parhaaksesi.

On valitettavaa että tämä voidaan tulkita virheellisesti ylimielisyydeksi. Sitä se ei ole.  Hallitus toimii palvelutehtävässä.

Peter Tähtinen

se yksityishenkilö

joka kirjoittaa aivan omia ajatuksiaan.

Vaikka onkin myös ... no tiedät mikä ja missä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuinka pidetään hullua jännityksessä  ;D

No joo, näinhän se on, että pitää osata pitää suunsa kiinni. Eihän kukaan ota esimerkiksi yrityksensä hallitukseen ihmistä, joka julkisuudessa repostelee tietämystään firman asioista. Itsetehostusta tarvitsevia kavereita löytyy sitten politiikasta, ja realitysarjoista.

No mutta hei, tää on sitten mun idea ja IPR kuuluu mulle:

Realitysarja ilmailun yhdistystoiminnasta. Värikkäitä persoonallisuuksia, joiden verbaalinen kyky ja herkkähipiäisyys vetää vertoja D. Trumpille. Lyhyet sormet... Vaatimattomia, ahkeria ja kusetettavia raa-an työn tekijöitä, joiden ahkeruudesta ei seuraakkaan mitää hyvää. Sutkeja oman edun tavoittelijoita. Selkäänpuukottajia. Poliittista kähmistää suurten rahojen kanssa (grynderit malmilla). Maakuntasarjan korruptiota Pirkanmaalla ja Teiskossa. Ja siinä sivussa pari söpöä nuorta rakkaustarinaa kentän laidalla. Luurankoja kaapissa, terveysongelmia ja medikaalin menettämisen pelkoa, ystävien pettämistä ja kiristystä. RENKOMAN tuotesijoittelua ja sponssattu visuaalinen ilme...

;D TÄYDELLISTÄ!!!

Mä teen miljoonia myymällä tämän formaatin.... Ai että mä oo HYVÄ !!! 

8)

Casting on kiinnostava. Kenet ajattelit sijoittaa esittämään Kimmo Hytöstä (KAKE, Kaikkien alojen kiistaton erikoisasiantuntija) ?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Casting on kiinnostava. Kenet ajattelit sijoittaa esittämään Kimmo Hytöstä (KAKE, Kaikkien alojen kiistaton erikoisasiantuntija) ?

Hyvä herra Tähtinen, muistaakseni olet ainakin kerran tällä foorumilla luvannut, ettet enää koskaan kirjoita minulle mitään. Olen niin toivonut, että lupauksesi pitää. Huomaathan, että minäkään en kirjoita sinulle? Olen toki kiitollinen saamastani huomiosta ja ylitsevuotavasta asiantuntemukseni kehusta, kenties jopa ihan aiheelisesta  ;D, mutta silti, pyydän sinua ystävällisesti jättämään henkilöni rauhaan.

Joku voi tulkita kehusi väärin, ja epäillä sinun halventavan minua henkilökohtaisesti. Ja sehän olisi arvollemme sopimatonta ja sivistymätöntä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kolmas persoona siis kunniaan. Hyvät foorumilaiset, huomauttanette minulle jatkossa oitis jos havaitsette minun kohdistaneen jonkin kirjoituksen DI Hytöselle. Pyrin kaikin keinoin ottamaan esimerkkiä hänen kommunikaatiotyylistään ja kirjoittamaan täällä häneSTÄ sen sijaan että kirjoittaisin häneLLE. Siis suosin ablatiivia illatiivin sijaan.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sääli että Spede on kuollut - hän sais varmaan aikaseksi monta hyvää ilmailuaiheista sketsiä.

Viimeisin PT selitys olis kyllä sopinut jo vaikka Uuno Turhapuroon, mutta on monta muutakin hyvää vitsiä.

-Juha

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

ilmailijoiden joukossa on paljon kaltaisiani nörttejä. Tällaisia hiljaisia ja varautuneita, joiden on vähän vaikeaa saada seurassa sanottua mitään. Täytyy sitten epätoivoisesti hakea vuorovaikutusta ja hyväksyntää, vaikka somessa.

Jos vaikka kerättäisiin joku rahasto, josta kustannettaisiin yksinäisille ja vuorovaikutusta kaipaaville hyppykursseja?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eri lähteistä olen saanut tietää, että SIL hallitus pitää minua henkilökohtaisesti sopimattomana henkilönä. Siis koko SIL hallitus on sitä mieltä. Eli henkilöönkäypä syyttäminen kyseessä- ilman minkäänlaista tuomiota. Tämähän on kuin perussuomalaisten tuomio!

saku

Jotenkin minulla ei nyt kaikki faktat mene kohdalleen tuossa Sakun viestissä... varsinkin kun sitä katsoo parin päivän päästä...

http://www.hs.fi/kotimaa/a1415341285620

"Vuonna 2006 SUIO:n toimitusjohtajaksi valittiin mies, joka vuonna 1992 oli saanut vankeutta ja 12 miljoonan markan vahingonkorvaustuomion kavalluksesta. Hänen edeltäjänsä SUIO:ssa irtisanottiin."

Suoraan Aamulehden sivuilta 2.12.2015:

"http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195008782152/artikkeli/kopiokonehuijari+aiheutti+seurakunnalle+yli+miljoonan+euron+vahingot.html

Kopiokonehankinnoista päättäviä Andersson voiteli muun muassa lahjatavaroilla, lahjakorteilla, matkoilla ja alkoholilla.

Tuomio 14:stä törkeästä petoksesta annettiin Pälkäneen seurakunnan lisäksi .... Suomen Urheiluilmailuopiston.... ja SKS Toijala Worksin kopiokonekaupoista.

Kun kopiokonesopimukset etenivät poliisitukintaan, Klasila erosi virastaan."

Joku "huijattu" osasi tehdä oikeat johtopäätöset ja erota...

Vai onko tämä taas sellainen PerusSuomalaisten tuomio ?

S

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään