Juha Klemettinen

Haussa ennen julkaisemattomia DC-3 -kuvia

10 viestiä aiheessa

do4_northolt_1965_juha.jpg.7f01fc94fa90a3724f00597138b7f20f.jpg

Suomen Ilmailumuseo etsii valokuvia Douglas DC-2 ja DC-3 –koneiden historiaa Suomessa esittelevään kirjaan. Kirja julkaistaan loppuvuodesta 2016. Museon julkaisusarjaan kuuluva kirja on ensimmäinen kattava kokonaisesitys konetyypin monipuolisesta ja vivahteikkaasta käytöstä Suomessa 1940-luvulta aina nykypäivään.

 

Nyt haetaan ennen julkaisemattomia valokuvia DC-2 ja DC-3 -koneista niiden käyttöajalta niin kotimaisten siviilioperaattoreiden kuin Puolustusvoimienkin osalta. Museo on kiinnostunut erityisesti matkustajailmailun (1947-1970) kauteen liittyvästä värikuvamateriaalista ja koneiden sisäkuvista ohjaamon sekä matkustamon osalta. Teokseen toivotaan niin kotimaassa kuin ulkomaillakin kuvattua materiaalia ”Suomi-kolmosista”.

 

Kuvia etsitään lähtökohtaisesti käytettäväksi kirjassa ja sen markkinoinnissa kertakäyttöoikeudella. Erityisen mielenkiintoisen ja ainutkertaisen materiaalin kohdalla on myös mahdollisuus keskustella museon kokoelma-amanuenssin kanssa kuvien tallentamisesta museon valokuva-arkistoon.

 

Kuvan luovuttajalla tulee olla tekijänoikeus kuviin tai tieto tekijänoikeuden haltijasta, jos kuva on alle 50 vuotta vanha. Teokseen valikoituneista kuvista on tiedossa myöhemmin sovittava materiaalikorvaus.

 

Yhteydenotot:

 

Kuvien antaminen julkaisuun: Juha Klemettinen, Kuvasihteeri, sisällöntuottaja / DC-3 – kirjaprojekti jklemu@hotmail.com (myös foorumin priva toimii)

 

Kuvien tallentaminen museon kokoelmiin: Tapio Juutinen, Kokoelma-amanuenssi, Suomen Ilmailumuseo tapio.juutinen@ilmailumuseo.fi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nostellaanpa ylöspäin.... Viikonloppuna on hyvää aikaa penkoa valokuva-albumeita ja arkistoja  :thmbup:

 

Kuvia on jonkun verran jo saatu, kiitos kaikille osallistuneille. Mutta lisää mahtuu aina mukaan. Erityisesti olisi mielenkiintoista nähdä Karhumä/Kar-Air-kuvia ja Finnairia 1960-luvulta. Toki kaikki muukin DC-3-aiheinen kuvamateriaali kiinnostaa.

 

Juha

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos kaikille tähän mennessä yhteyttä ottaneille  :thmbup:

 

Lisää kuvia toki mahtuu mukaan, ei muuta kuin pyhäpäivän ratoksi kaivelemaan arkistoja.

 

Erityisesti tällä hetkellä kiinnostaa:

- Karhumäki/Kar-Air

- Aero/Finnair 1960-luvun lopulle

- kaikki DC-2-kuvat

- Suomi-koneet ulkomaisissa rekistereissä (koneen F-BAXA julkaisukelpoisen kuvan toimittajalle erikoisbonus)

 

Mutta toki kaikki DC-2/DC-3-kuvat ovat tervetulleita. Kuvien ei tarvitse olla digimuodossa, skannaaminen onnistuu tekijöiden puolesta tarvittaessa vaikka käynnin tieltä Ilmailumuseolla Vantaalla.

 

Ei muuta kuin ottamaan yhteyttä  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämä kuva on julkaistu joskus tällä foorumilla, ja nyt olisi alkuperäinen etsinnässä!

Luultavasti kuvan oli esille lykännyt Tapio Heinomaa, en saa viestillä kiinni. Onko yhteystietoja kenelläkään tarjota..?

Kyseessä siis Karhumäen OH-VKD, juurikin se mistä kaikista vähiten kuvia tarjolla. Varsinkin väreissä!

 

Antti

 

PS kaivakaa nyt vaan rohkeasti niitä albumeja!!

 

vkd_harmala.jpg.ede0ebee9cb638aaf5867fbb57523fba.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja taas etsitään tällä foorumilla aiemmin julkaistuja kuvia! Näitä värikuvia vuodelta 1954 oli useampiakin joskus vuosia sitten. Voisiko kuvien omistaja/kuvaaja ottaa yhteyttä! Tai potkaiskaa jos tiedätte mistä kysellä!

 

hesa_54-2.jpg.2f98719e02c00987bb4f312dd24e6b4f.jpg

 

Antti

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Äskeisille värikuville ei löytynyt omistajaa, ilmoitelkaa jos joku tietää!

 

Lisää hakuja päälle:

Löytyykö yhtään Suomi kakkosen ohjaamokuvaa mikä ei olisi Hanssin-Jukka?

DC-2 Pikku-Lassi teki pakkolaskun Malmilla 1951, onko kuvaa tapahtuneesta?

 

Rohkeasti vielä kaivelemaan arkistoja!

 

Antti

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei liity aiheeseen sinänsä, mutta näin tekijänoikeusasioihin syystä perehtyneenä:

Valokuvalla ei ole omistajaa. Voi toki omistaa vaikkapa printin, vedoksen tms fyysisen valokuvasta tehdyn kappaleen, mutta ei itse kuvaa.

Kuvaan liittyy oikeuksia: tekijänoikeus, käyttöoikeus ym.

 

Valokuvat, joiden kuvaushetkestö on kulunut 50 vuotta tai enemmän, ovat siirtyneet vapaasti julkaistaviksi. "Omistajaa" ei tarvitse etsiä, jos on hallussa julkaisukelpoinen kappale tai tiedosto. Kuvaajalla on kuitenkin edelleen isyys- ja respektio-oikeus, jotka tarkoittavat sitä, että kuvaa ei saa väittää kenenkään muun ottamaksi (isyys) eikä kuvaa saa käyttää millään tavalla tai missään muodossa, joka loukkaisi kuvaajaa (respektio). Laki sanoo, että käyttöyhteydessä kuvaajan nimi on mainittava niinkuin "hyvä tapa vaatii".

 

Erikseen ovat valokuvateoksen tasolle nousevat valokuvat, joiden suoja-aika kestää aina 75 vuotta kuvaajan kuolemasta saakka. Mikään valokuvattu lentokonepönö maassa tai ilmassa ei kuitenkaan saavuta valokuvateoksen arvoa.

 

Suomalaisessakin ilmailukirjallisuudessa on näkynyt kuvien yhteydessä merkintöjä, joissa väitetään copyrightin olevan kirjan kirjoittajalla tai vaikkapa jollain ilmailumuseolla, vaikka selvästi kuva on peräisin jostain muualta. Copyright eli tekijänoikeus ei koskaan siirry kenellekään, jolla sattuu olemaan hallussaan kuvan kappale, oli se sitten ostettu, vaihdettu tai varastettu. Siis esimerkiksi merkintä: "Kuva Hip-Hop Ilmailumuseo" on aina vastoin lakia, jos se viittaa tekijänoikeuteen. Ja näinhän merkintä yleensä ymmärretään.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vähän lisää off-topic tiedonjanoa:

 

Voitko Pekka valottaa myös postikortin käyttöä oheisaineistona kirjan tekemisessä? Korttejahan on ainakin neljänlaisia:

 

- ei mitään tietoja

- kuvaajan nimi

- kustantajan nimi

- sekä kuvaajan että kustantajan nimi

 

t. Olavi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Postikortin kuvapuolta voidaan pitää samanlaisena valokuvan kappaleena kuin valokuvauspaperille vedostettua valokuvaa, jos siinä on pelkkä valokuva. Jos siinä on lisäksi esimerkiksi tekstejä, kokonaisuus saa uudenlaisen tekijänoikeudellisen suoja-ajan. Kääntöpuolen graafinen kokonaisuus on sekin suojattu.

 

On kuitenkin olemassa sellainen asia kuin referenssioikeus. Tämän ketjun aiheena olevassa teoksessa voidaan hyvin esittää myös postikortteja tekstillä tyyliin: "Koneesta XX on julkaistu postikortti, jonka kuvaaja on NN ja julkaisija/kustantaja firma X. Kuvassa kone on Malmilla vuonna 1953"

 

Korrektia on luonnollisesti ottaa yhteyttä ko. tahoihin ennen käyttöä. Ylipäätään näissä asioissa tulee muita ihmisiä ja tahoja kohdella kuin soisi itseään kohdeltavan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään