Timo Partanen

Kehä 1:n peltipoliisit

106 viestiä aiheessa

Vaikka uutisointi on joskus aivan mitä sattuu, niin näitä Kehä1:n peltipoliiseja on perusteltu kovin hatarilla argumenteilla. Kehä 1 on melko runsaasti liikennöity tie, ja jos nuo esitetyt numerot pitävät paikkaansa, niin 90.000 autoon vuorokaudessa suhteutettuna 240 kolaria vuodessa on kyllä mielestäni aika vähän. Sitä paitsi jos nuo kolareista esitetyt numerotiedot pitävät paikkansa - mitä en jaksa tarkistaa - niin niistä 40 aiheuttaa henkilövahinkoja, eli 200 kolareista on lieviä pelitklolareita, eli varmaan noita jonossa tapahtuvia puskuripusuja. Tulkitsisin nuo tilastot siten, että kolarit ovat peräänajoja aamuin ja illoin jolloin kehän keskiosa muuttuu hyvin hitaasti eteneväksi ja usein kokonaan pysähteleväksi letkaksi Noihin kolareihin osallistuu, jälleen uutisesta saatu numero, 500 autoa, eli vähän yli kaksi per kolari. Kun samassa yhteydessä puhutaan liikenteessä kuolleista, eli 257 kuollutta ja 6373 loukkaantunutta kaiken kaikkiaan vuonna 2015, niin lähdekritiikitön lukija ajattelee noiden lukujen jotenkin olevan suhteessa keskenään ja että kehän peltipoliiseilla saataisiin liikennekuolemien määrää vähenemään. Noilla esitetyillä perusteilla sellaiseen päätelmään ei voi päätyä.

Ajan usein tuota kehää ja pyrin lähtemään kentälle yleensä viimeistään kuudelta keretäkseni aamun lennolle. Tällöin normaali liikennevirran nopeus on ollut noin 20 yli rajoituksen ja ajoittain tätä jopa huomattavasti korkeampi. Kahden ajoradan useampikaistainen tie, jossa ajoradat on erotettu aidalla, kärsii kyllä aika kovat liikennetiheydet ja keskinopeudet liikenneturvallisuuden kärsimättä. 

Kun katsoo noita tolppien asennuspaikkoja, niin ei voi välttyä siltä ajatukselta, että fiskaaliset tekijät on määrittäneet tämän investoinnin perusteet. Samaa kommentoi myös Autoliitto, jonne samalla kiitokset suoraselkäisyydestä.

Timo

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pujottelu ja peräpeilissä roikkuminen tuolla tiellä on juttu mikä pitäisi kitkeä pois. Turvavälin mittaava ja sakottava instrumentti olisi ollut osuvampi ratkaisu, mutta sitä ominaisuutta noihin tolppiin ei viranomaistaidoilla hevillä saada.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yksi paikka joka olisi omalla toivelistalla on Hämeenlinnanväylän sillalla oleva länteen päin johtava busseille ja takseille tarjoitettu 'ohituskaista' jota ainakin BMW, Mercedes ja Audi merkkiset sekä Viron kilpiset autot käyttävät ahkerasti, ja jonka käyttö aiheuttaa jatkuvan kolarivaaran Hämeenlinnan väylältä nousevien autojen kanssa jotka olettavat tietysti muiden kuin bussien ja taksien olevan menossa Hämeenlinnan suuntaan mutta ykskaks jatkavatkin suoraan kohti Kannelmäkeä. Ei muuta kuin lappua vaan perään kaikille oikaisijoille...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kehä I:n parantaminen turvallisemmaksi toivottavasti jatkuu vaihtuvien nopeusrajoituksien muodossa. Esimerkiksi Hämeenlinnan ja Tuusulan väylien välissä nopeus on joka tapauksessa 40-60 km/h ruuhka-aikoina. Kaikki ruuhkat tuntuvat aiheutuvan autoilijoiden itsemsä toimesta. Tuusulanväylälle laskeutuvat haluavat heti liittyä autojonoon, vaikka kaista jatkuu yli kilometrin kohti Tuusulaa. Jos vauhti nostettaisiin nopeusrajoituksen mukaiseksi ennen vasemmalle kaistalle siirtymistä niin liikenne olisi sujuvampaa. Myös 80km/h-rajoityksen oltua Kehä III:lle asti liikenne sujui paremmin kuin Tuomarinkylän jälkeen nostettaessa 100km/h nopeuteen. Ajoaika lyhenee 80km/h->100km/h kohotuksella Kehä I-Kehä III välillä vain minuutin!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Välttelen yleensä Kehä I:tä sen kaoottisuuden takia, mutta nuo uudet kamerat aiheuttivat vähän harmaita hiuksia itsellenikin. Leppävaaran tunnelin jälkeen 60 km/h alue jatkuu ihmeellisen pitkään, joten jengi (minä mukaan lukien) painaa yleensä kaasua liikkuu n. 90 km/h siinä 80 km/h taulun kohdalla. Nyt kamera on laitettu parikymmentä metriä ennen tuota uutta nopeusrajoitusta, ja porukka seisoo jarrujensa päällä tukkien liikennettä. Vähän haiskahtaa rahastukselta...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pujottelu ja peräpeilissä roikkuminen tuolla tiellä on juttu mikä pitäisi kitkeä pois. Turvavälin mittaava ja sakottava instrumentti olisi ollut osuvampi ratkaisu, mutta sitä ominaisuutta noihin tolppiin ei viranomaistaidoilla hevillä saada.

Samaa mieltä. Pujottelu kuuluu rinteeseen, vaan ei tien päälle. Asia, joka on iskostettu esim. Kalifornian autoilijoiden sieluihin todella mallikkaasti.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ne kuskit jotka jarruttavat peltipoliisien edessä lisätäkseen taas sellaisen jälkeen vauhtia, pitäisi pakottaa julkisen liikenteen asiakkaaksi tuntuvan sakkolapun kera.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mä siirryin käyttämään lähistön asuinkatuja liikennöintiin Kehä I:n sijaan, luonto ja alle jäävät koululaiset kiittävät.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ajoin eilen länteen päin Kehä I:stä normaalilla 90kmh mittarinopeudellani. Ennen Hämeenlinnantien liittymää keskikaistalla ajaessani lähestyi takaa vasemmalla kaistalla nopeasti iso BMW SUV. Vähän ennen kameratolppaa BMW jarrutti nopeasti ajaen rinnallani n. 100 m. Heti tolpan jälkeen BMW katosi maisemaan  ???

Niin kallis auto, ettei ole varaa maksaa sakkoja. ;D Jos raukkikset pelkäävät viattomia peltipoliiseja, niin kait juoksevat elävää poliisia pakoonkin 9,5 s/100m.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ajelen aika usein töissä kehä 1:stä espoosta Vuosaareen, (MB Actros) tai  eli lähes koko matkan ja 80 rajotuksella on vakkari 83km/h ja ecodrive 3km/h, eli todellinen nopeus vaihtelee 80 ja 86:n välillä. Ja leppävaaran tunnelin 60:n rajoituksen pituudesta itäänpäin mainittiin niin ne mutkat on joskus jopa sillä 63 km/h:n vauhdilla aika jännät 26 tonnisella taiteilla että ihan hyvin ymmärrän sen rajoituksen. Tosin siinäkin vaihtuva rajoitus olisi paikallaan ja kyllähän se siinä aivan 60:n alueen lopussa oleva tolppa on aika piruilua. :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

No, ainakaan tästä ei saada samanlaisia "tilastoja" kuin Kehä 3:lta... Siellähän toteutettiin sellainen pienimuotoinen perusparannus jossa poistettiin kaikki liikennevaloristeykset VT3 ja KT45 väliltä. Samaan aikaan asennettiin myös kamerajärjestelmä. Sitten ryhdyttiin esittelemään onnettomuustilastoja, jotka olivat radikaalisti parantuneet, koska kamerajärjestelmä on niin tehokas...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lisää peltipoliiseja ja vähemmän oikeita poliiseja puskaan tutka kourassa!

nimim. vilkutan kun valo räpsähtää. Ehkä joskus suomi alkaa sakottamaan ulkomaille ylinopeussakkojaan...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mä siirryin käyttämään lähistön asuinkatuja liikennöintiin Kehä I:n sijaan, luonto ja alle jäävät koululaiset kiittävät.

Taitaa olla pelkkää soopaa tämä ja ajelet kehää kuten ennenkin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Taitaa olla pelkkää soopaa tämä ja ajelet kehää kuten ennenkin.

Myönnän, tänään testasin kuinka kovaa tuon kehän voi vielä ajaa läpi, ottaen huomioon nuo muutamat kohdat, joissa pitää vähän himmailla (=paniikkijarruttaa).

No, ainakaan tästä ei saada samanlaisia "tilastoja" kuin Kehä 3:lta... Siellähän toteutettiin sellainen pienimuotoinen perusparannus jossa poistettiin kaikki liikennevaloristeykset VT3 ja KT45 väliltä. Samaan aikaan asennettiin myös kamerajärjestelmä. Sitten ryhdyttiin esittelemään onnettomuustilastoja, jotka olivat radikaalisti parantuneet, koska kamerajärjestelmä on niin tehokas...

Mainio kommentti.

Valvontaa on toivottu esimerkiksi Leppävaaran Mestarintunneliin, jossa päästellään keskimäärin lähes kahdeksaakymppiä, vaikka rajoitus on 60 kilometriä.

(Länsiväylä-lehti)

Aamuliikenne meni kyllä tänäänkin tunnelissa sujuvaa kahdeksaakymppi, kunnes juuri ennen 80 kmh rajoituksen alkamista jono tökki sen viimeisen 60kmh alueella olevan kameran kohdalla. Mikseivät laittaneet tunneliin kameroita?   Tulisi kiva valaistumisen tunne hämärässä tunnelissa.  8)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yksi paikka joka olisi omalla toivelistalla on Hämeenlinnanväylän sillalla oleva länteen päin johtava busseille ja takseille tarjoitettu 'ohituskaista' jota ainakin BMW, Mercedes ja Audi merkkiset sekä Viron kilpiset autot käyttävät ahkerasti, ja jonka käyttö aiheuttaa jatkuvan kolarivaaran Hämeenlinnan väylältä nousevien autojen kanssa jotka olettavat tietysti muiden kuin bussien ja taksien olevan menossa Hämeenlinnan suuntaan mutta ykskaks jatkavatkin suoraan kohti Kannelmäkeä. Ei muuta kuin lappua vaan perään kaikille oikaisijoille...

Osa niistä suoraa jatkavista on kuitenkin takseja joilla ei vain ajon luonteen vuoksi ole banaania katolla. Myös henkilöautoksi tyypillisesti rekisteröitäviä ajoneuvoja voi olla rekisteröity linja-autoiksi.

Jos tuossa aiheutuu kolarivaaraa niin siihen on syyllisiä ne, jotkat tunkevat eteen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Osa niistä suoraa jatkavista on kuitenkin takseja joilla ei vain ajon luonteen vuoksi ole banaania katolla.

Tällaisessa tapauksessa ajoneuvolla on noudatettava tavallista henkilöautoa koskevia liikennesääntöjä, joten ammattiautoilija tekee joukkoliikennekaistaa ajaessaan virheen. Kyseinen kohta on juuri niitä paikkoja, jossa mitataan autoilijan kykyä toimia asiallisesti ja välttää onnettomuus, vaikka kuinka olisikin oikeassa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tällaisessa tapauksessa ajoneuvolla on noudatettava tavallista henkilöautoa koskevia liikennesääntöjä, joten ammattiautoilija tekee joukkoliikennekaistaa ajaessaan virheen. Kyseinen kohta on juuri niitä paikkoja, jossa mitataan autoilijan kykyä toimia asiallisesti ja välttää onnettomuus, vaikka kuinka olisikin oikeassa.

Tuosta kohdasta ei saa ajaa laillisesti suoraan millään muulla kuin dösällä, osa niistä tosin muistuttaa pakettiautoa. Kerran tai kaksi kertaa vuodessa siinä on kamera-auto kuvaamassa aamuruuhkassa etuilevia, saisi olla useamminkin. Vielä parempi olisi, jos koko liittymä suljettaisiin ja kaista vapautettaisiin suoraan ajaville. Stadista tulevat voisi laittaa kiertämään Kaarelantien ja Kaarelanvierron kautta länteen meneville kaistoille. Yllättävän hyvin meni aamusompailut tänään, ei mainittavaa tökkimistä  ;) puoli ysin maissa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä Maikkarin jutussa todetaan ihan suoraan, että rikesakoilla ja näillä "kottaraisenpöntöillä" tarkoitus on kerätä rahaa. Liikenneturvallisuus on siis vain asian myymiseksi suurelle yleisölle tarvittava harhautussavuverho.

http://www.mtv.fi/lifestyle/autot/artikkeli/sakkokiristykset-jaivat-suunniteltua-pienemmiksi-autoliitolta-silti-taystyrmays/5723262?cmp=autot_rtb_feedbanneri_980x120

Jos liikenneturvallisuus olisi tavoitteena, niin se TM:n aikanaan markkinoima poliisin näkyvyys liikenteessä olisi paikallaan. Poliisiauton näkeminen rauhoitaa liikennettä aika hyvin. Noiden peltipoliisien paikat kun oppii, niin niiden kohdalle tulee heiluriliikkeestä johtuvia tiivistymiä, mutta tuo aiottu rahankeruu ei varmaankaan toimi.

Timo

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuosta kohdasta ei saa ajaa laillisesti suoraan millään muulla kuin dösällä...

Bussikaista alkaa vasta Hämeenlinnan väylälle pohjoiseen vievän liittymän jälkeen. Jos autoilija on kääntymässä seuraavasta oikealle eli Hämeenlinnan väylälle Helsinkiin, niin olisiko oikeus käyttää kyseistä kaistaa..?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tarkoitetaanko tässä siis tätä kohtaa? Kyllähän tuo on selvästi vain linja-autoille tarkoitetuksi merkitty. On kyllä ikävä paikka, ihme että tuota ei valvota enemmän.

Ei sitä valvota juuri lainkaan. Ajelin toistakymmentä vuotta työmatkaa tuosta ohi aamuin ja iltapäivisin. En kertaakaan nähnyt ketään tai mitään valvomassa. Silloin tällöin tuossa menikin henkilöautoja läpi ruuhkaksi asti.

Pakilantien liittymän bussikaistalla näin muutaman kerran (siis 10+ vuoden aikana) jopa poliisin autoja pysäyttämässä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään