Timo Partanen

Kehä 1:n peltipoliisit

106 viestiä aiheessa

Tällaisessa tapauksessa ajoneuvolla on noudatettava tavallista henkilöautoa koskevia liikennesääntöjä, joten ammattiautoilija tekee joukkoliikennekaistaa ajaessaan virheen. Kyseinen kohta on juuri niitä paikkoja, jossa mitataan autoilijan kykyä toimia asiallisesti ja välttää onnettomuus, vaikka kuinka olisikin oikeassa.

 

No, mites ne henkilöautolta näyttävät linja-autot? Mistä erotat? Tai on vielä toinenkin ajoneuvojoukko, poliisin virkatehtävissä käyttämät ajoneuvot, joista osa on tietysti tunnuksettomia autoja ja pyöriä (tämä on voimassa aina, ei tarvitse olla hälytysajo).

 

Mihinkäs muuten perustuu oikeudellisesti tuo väite, että ilman taksivalaisinta ajava taksi ei olisikaan tieliikennelain ja -asetuksen silmissä taksi? Taksiliikennelain mukaan takseja ovat ajoneuvot, joita käytetään taksiluvan nojalla, ja banaanittomat täyttävät tuon ehdon. En sano että olisit väärässä, mutta en kyllä toisaalta löytänyt voimassaolevasta lainsäädännöstä mitään tukea tuollaiselle väitteelle.

 

(se pitää tietysti tämän kyseisen kohdan osalta paikkaansa, että kaistaa ei ylipäätään ole sallittu takseille)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mihinkäs muuten perustuu oikeudellisesti tuo väite, että ilman taksivalaisinta ajava taksi ei olisikaan tieliikennelain ja -asetuksen silmissä taksi? Taksiliikennelain mukaan takseja ovat ajoneuvot, joita käytetään taksiluvan nojalla, ja banaanittomat täyttävät tuon ehdon. En sano että olisit väärässä, mutta en kyllä toisaalta löytänyt voimassaolevasta lainsäädännöstä mitään tukea tuollaiselle väitteelle.

 

"Kun tunnusvalaisin on autosta poistettuna, sitä ei tieliikenneasetuksen säännöksiä sovellettaessa pidetä taksina."

http://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19921257#L7P50

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Noiden peltipoliisien paikat kun oppii, niin niiden kohdalle tulee heiluriliikkeestä johtuvia tiivistymiä, mutta tuo aiottu rahankeruu ei varmaankaan toimi.

 

Mikäli tämä Länsiväylän uutinen vain kahdesta kamerasta pitää paikkansa, niin rahankeruu ei todellakaan toimi.

 

peltipoliisit.jpg.fe9a8155b90c25210562ff8ad7993cc8.jpg

 

 

-m

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei sitä valvota juuri lainkaan. Ajelin toistakymmentä vuotta työmatkaa tuosta ohi aamuin ja iltapäivisin. En kertaakaan nähnyt ketään tai mitään valvomassa. Silloin tällöin tuossa menikin henkilöautoja läpi ruuhkaksi asti.

Pakilantien liittymän bussikaistalla näin muutaman kerran (siis 10+ vuoden aikana) jopa poliisin autoja pysäyttämässä.

 

Kerran olen nähnyt ko paikassa poliisin ohjaamassa kaikki muut kuin julkisen liikenteen ajoneuvot kääntymään Hämeenlinnan väylälle.

Vaaran aiheuttaa nimenomaan se että nykyisin kaistaa saa käyttää vain bussit mutta yllätyksenä tulee etteivät kaikki noudatakaan bussi kaista sääntöä. Jos ajo sallittaisi kaikille ei yllätys momenttia enää olisikaan...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No, mites ne henkilöautolta näyttävät linja-autot? Mistä erotat?

 

Viranomainen erottaa, tarvittaessa tarkistuksen jälkeen. Toisen autoilijan ei tarvitse asiaa tietää, vaan kyseistä ajoneuvotyyppiä ajavan ammattiautoilijan tulee tietää ja noudattaa sitä koskevia sääntöjä sekä määräyksiä.

 

Kyseinen Hämeenlinnan väylän ylittävä kohta länteen aamuruuhkassa olisi ehdottomasti yksi niistä, jotka toivottavasti saavat vaihtuvan nopeusrajoituksen jossain vaiheessa. Pakilan liittymän kohdalta voisi aivan hyvin aloittaa 50-60 km/h rajoituksen, joka vaihtuisi Kannelmäen liittymän jälkeen 80km/h. Tuo on kuitenkin hieman enemmän kuin todellinen 30-40km/h nopeus nykyään, mutta merkeillä ohjattuna se saattaisi jopa toimia.

 

Pääasiallisesti Kehä I toimii sitä käyttävään liikennemäärään nähden varsin hyvin. Valitettavasti ihmiset tekevät virheitä ja yleensä lähtökohtana on jonkun kiire, joka päättyy siihen ettei kenelläkään enää ole kiire.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pääasiallisesti Kehä I toimii sitä käyttävään liikennemäärään nähden varsin hyvin. Valitettavasti ihmiset tekevät virheitä ja yleensä lähtökohtana on jonkun kiire, joka päättyy siihen ettei kenelläkään enää ole kiire.

 

Juuri näin! Ainoastaan idiootti tekee tällä tiellä virheen ruuhka-aikana. Pidetäääään se turvaväli riittävänä eikä vaihdeta kaistaa tarpeettomasti, sano Enska jo aikoinaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juuri näin! Ainoastaan idiootti tekee tällä tiellä virheen ruuhka-aikana. Pidetäääään se turvaväli riittävänä eikä vaihdeta kaistaa tarpeettomasti, sano Enska jo aikoinaan.

 

Turvaväli... No niin. Mainitsinkin että ajelen reilun 20 tonnin autolla ja se turvaväli on viereisen kaistan käyttäjän näkökulmasta "Hyvä vapaa tila johon voi näppärästi sujahtaa". Kaikista eniten tämä aiheuttaa jännää kun aletaan hidastamaan liikennevaloihin mainioina esimerkkeinä Helsingin päät länsiväylällä ja Turuntien päässä jossa molemmissa on alamäki ja liikennevalot. Siinä kun alkaa passaamaan vauhtia pois valoihin pitäen turvavälin ottaen huomioon auton painon ja keliolosuhteet niin riittää kun vierestä tulee ne kolme urpoa joiden päässä on se iänikuinen "Pakko päästä tuon ison auton edelle valohin kun se ei lähde valoista niin äkäseen enkä halua jäädä sen taakse". kolme autoa yht'äkkiä eteen talvisessa alamäessä alkaa suoraan sanottuna vituttamaan. Ja mitä aiemmin alkaa hidastamaan niin sitä enemmän niitä autoja sujahtaa eteen kun sitä tilaa siihen eteen muodostuu enemmän.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Viranomainen erottaa, tarvittaessa tarkistuksen jälkeen. Toisen autoilijan ei tarvitse asiaa tietää, vaan kyseistä ajoneuvotyyppiä ajavan ammattiautoilijan tulee tietää ja noudattaa sitä koskevia sääntöjä sekä määräyksiä.

 

Eikö se ongelma ollutkaan, että nämä autot jatkavat siitä suoraa eivätkä käänny, ja aiheuttavat sillä tavoin vaaratilanteita?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Esitin vastakysymyksen, että bussikaistan alkaessa kyseisessä kohdassa vasta Hämeenlinnan väylälle kääntymisen jälkeen, niin eikö Hämeenlinnan väylälle seuraavasta alas oikealle kääntyvillä ole jopa liikennesääntöjen mukaan oikeus jatkaa kaistaa seuraavaan mahdolliseen poistumiseen asti ihan laillisesti..? Täytyykin selvitellä asiaa.

 

Minulle asiat, kaistavalinnat ja käytettävä tilannenopeus ovat selvillä. En tässä keskustelussa haluan tuoda asioita esille ongelmina, vaan ratkaistavissa olevani kysymyksinä ilman vastausta...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Turvaväli... No niin. Mainitsinkin että ajelen reilun 20 tonnin autolla ja se turvaväli on viereisen kaistan käyttäjän näkökulmasta "Hyvä vapaa tila johon voi näppärästi sujahtaa". Kaikista eniten tämä aiheuttaa jännää kun aletaan hidastamaan liikennevaloihin mainioina esimerkkeinä Helsingin päät länsiväylällä ja Turuntien päässä jossa molemmissa on alamäki ja liikennevalot. Siinä kun alkaa passaamaan vauhtia pois valoihin pitäen turvavälin ottaen huomioon auton painon ja keliolosuhteet niin riittää kun vierestä tulee ne kolme urpoa joiden päässä on se iänikuinen "Pakko päästä tuon ison auton edelle valohin kun se ei lähde valoista niin äkäseen enkä halua jäädä sen taakse". kolme autoa yht'äkkiä eteen talvisessa alamäessä alkaa suoraan sanottuna vituttamaan. Ja mitä aiemmin alkaa hidastamaan niin sitä enemmän niitä autoja sujahtaa eteen kun sitä tilaa siihen eteen muodostuu enemmän.

 

 

Jos nyt täällä osaat sen kertoa, tuskin tuolla paikalla tulee tämä yllätyksenä, vai?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Esitin vastakysymyksen, että bussikaistan alkaessa kyseisessä kohdassa vasta Hämeenlinnan väylälle kääntymisen jälkeen, niin eikö Hämeenlinnan väylälle seuraavasta alas oikealle kääntyvillä ole jopa liikennesääntöjen mukaan oikeus jatkaa kaistaa seuraavaan mahdolliseen poistumiseen asti ihan laillisesti..? Täytyykin selvitellä asiaa.

 

Minulle asiat, kaistavalinnat ja käytettävä tilannenopeus ovat selvillä. En tässä keskustelussa haluan tuoda asioita esille ongelmina, vaan ratkaistavissa olevani kysymyksinä ilman vastausta...

 

Näinhän se taitaa olla, koska lain mukaan bussikaistalle saa ryhmittäytyä, mikäli seuraavasta risteyksestä on kääntymässä oikealle. Toisaalta taas itse ainakin olen aina liittynyt sillalla vasta tuolle kaistalle kääntyessäni hämeenlinnanväylälle Helsingin suuntaan, koska uskoisin, että näin tuo kohta on suunnittelupyödällä tarkoitettu toteutettavaksi. Toteutus kentällä on sitten jäänyt hieman ontumaan tuon kanssa ja tuommoinen porsaanreikä nähtävästi tuosta löytyy. Mutta kyllä siinä samassa kohdassa näkee henkilöautoja (merkistä riippumatta) vetävän molempien hämeenlinnan liittymien ohitse ja liittymällä Pohjois-Haagan liittymään tai pahimmillaan kiilaamassa oikealta koko jonon ohi bussikaistaa pitkin ja sitten liittyen takaisin keskikaistalle.

 

Aaltomaisesta liikkeestä etenkin kameroiden kohdalla päästäisi eroon, mikäli kaikki autoilijat toimisivat vastuullisesti nopeusrajoitusten puitteissa ja ajaisivat tasaisesti sen 75-80km/h vasemmalla ja 80-85km/h oikealla (sakkoahan ei 5km/h ylityksestä tule). Tätä ihannetilanne ei valitettavasti liikenteessä tulla koskaan näkemään, koska kiireisten pääkaupunkiseutulaisten minä-minä-minä -asenne on järjen ja vastuullisuuden edellä. Enkä väitä, että kaikilla pääkaupunkiseutulaisilla olisi tuo asenne, mutta kun ne muutamatkin siellä liikenteessä joilta se sattuu löytymään, pilaa koko flown aiheuttaen haitariliikettä ja vaaratilanteita kamerajarrutuksillaan, kun muuten pitää päästä vähintään satasta painamaan.

 

Ja sitten on vielä ne, jotka jarruttavat joka kameraan vaikka muutenkin mennään jo 10km/h alle suurimman sallitun nopeuden. En viitti ottaa edes kantaa...  ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

... ajaisivat tasaisesti sen 75-80km/h vasemmalla ja 80-85km/h oikealla

Tämä logiikka  nyt ei ihan mulle aukea :-[. Ymmärtäisin jos olisi toisinpäin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Esitin vastakysymyksen, että bussikaistan alkaessa kyseisessä kohdassa vasta Hämeenlinnan väylälle kääntymisen jälkeen, niin eikö Hämeenlinnan väylälle seuraavasta alas oikealle kääntyvillä ole jopa liikennesääntöjen mukaan oikeus jatkaa kaistaa seuraavaan mahdolliseen poistumiseen asti ihan laillisesti..? Täytyykin selvitellä asiaa.

 

Minulle asiat, kaistavalinnat ja käytettävä tilannenopeus ovat selvillä. En tässä keskustelussa haluan tuoda asioita esille ongelmina, vaan ratkaistavissa olevani kysymyksinä ilman vastausta...

 

Bussikaistamerkin vaikutusalue ulottuu seuraavaan risteykseen. Merkki on ennen liittymää, ei sen jälkeen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Bussikaistamerkin vaikutusalue ulottuu seuraavaan risteykseen. Merkki on ennen liittymää, ei sen jälkeen.

 

Merkin sijainti tuli tarkistettua tänään ja se on 100% varmuudella vasta Hämeenlinnan väylälle kääntymisen jälkeen eli suoraan saa ajaa, mikäli kääntyy Helsingin suuntaan. Vasta Hämeenlinnan väylän päällä kaistanvaihto onkin kokemusteni perusteella jopa vaarallisempi, kun Helsingistä Kehä I:lle nousevat kolmion jälkeen ryhtyvät kiihdyttämään ja samalla itse pitäisi tulla oikealle jarruttamaan. Tuossa olisi kyllä suunnittelijoilla tekemistä, että löytyisi turvallisempi ratkaisu.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vielä tuosta bussikaistan merkinnästä hankalassa risteyksessä Kehä I/Tampereen tie. Varsinainen liikennetietovisa tämä.

Eikös niitä bussin kuvia olekaan enää kaksi, ensimmäinen taulu , jossa nuoli suoraan, siinä Tampereen merkin päällä ennen Tampereen risteystä ja vielä toinen erillinen siinä rampin alun jälkeen erillisessä portaalissa ?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Merkin sijainti tuli tarkistettua tänään ja se on 100% varmuudella vasta Hämeenlinnan väylälle kääntymisen jälkeen eli suoraan saa ajaa, mikäli kääntyy Helsingin suuntaan. Vasta Hämeenlinnan väylän päällä kaistanvaihto onkin kokemusteni perusteella jopa vaarallisempi, kun Helsingistä Kehä I:lle nousevat kolmion jälkeen ryhtyvät kiihdyttämään ja samalla itse pitäisi tulla oikealle jarruttamaan. Tuossa olisi kyllä suunnittelijoilla tekemistä, että löytyisi turvallisempi ratkaisu.

 

Se bussikaista päättyy siihen ramppiin, eli stadista nousevaan liityntäkaistaan. Aika lyhyt, olisiko suomen lyhin lajissaan? Merkin tarkoitus on blokata taksit, henkilö- kuorma- ja pakettiautot pois kaistalta, koska siihen ei sillan kapeuden vuoksi ole saatu mahdutetuksi kiihdytyskaistaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onneksi nämä uudetkin löytyvät teille harvemmin Kehää ajaville POI koordinaatteina navigaattoriin.

 

Mitähän me niillä tehdään?  :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Meidän keskustelu on kuultu! Kehällä alkaa, ainakin tämänaamuisen Hesarin mukaan, maaliskuussa remppa, jossa muutetaan ja levennetään ainakin tuota Hämeelinnantien siltaa ja ramppeja. Kannattaa siis keskustella rakentavasti asioista FF:llä!

 

Timo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Jos nyt täällä osaat sen kertoa, tuskin tuolla paikalla tulee tämä yllätyksenä, vai?

 

Yllätyksenä? mikä? Ai että autoja tulee eteen yllättäen? No ei, mutta ei sille voi mitään. Ei sitä voi ennakoida mitenkään. Jos jättää enemmän tilaa eteen niin autoja tulee enemmän.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uskokaa tai älkää, mutta olen ajanut Joensuusta Helsinkiin (tai päinvastoin) lähes jarrua painamatta. "Taikasana" on turvaväli. Paitsi jarruja se säästää myös hermoja. Kokeilkaa.

 

:)

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään