Juha Juurikas

Myöhästymiskorvauksista

1 viesti aiheessa

Lensimme vaimoni kanssa suuren saksalaisen lentoyhtiön kyydissä Miamista Frankfurtiin ja edelleen Helsinkiin huhtikuussa 2015. Lento oli lähtiessä viisi tuntia myöhässä, samoin saapuminen Helsinkiin.

Laitoin ko. yhtiölle kyselyn myöhästymisestä ja mahdollisesta korvauksesta pari päivää lennon jälkeen.

Vastauksessaan yhtiö kovasti pahoitteli myöhästymistä ja kertoi, että lento XXX oli joutunut teknisistä syistä kesken lennon laskeutumaan toisaalle (diverted). Meidän lentomme oli YYY, joten kaivoinkin netistä esiin lennon XXX.

Se oli lento Kuala Lumpurista Frankfurtiin, eri konetyyppi ja saapunut perille aikataulunsa mukaisesti. Kysyinkin lentoyhtiöltä, miten heidän mainitsemansa lento oli vaikuttanut meidän lentomme myöhästymiseen. En saanut vastausta.

Usean kirjallisen kyselyn jälkeen sain yhtiöltä viestin, jossa todettiin, että meidän lentomme YYY olikin joutunut teknisistä syistä johtuen laskeutumaan muualle kuin määräkentälle (diverted) .

Viestin sävy ei ollut enää kohtelias (as previously explained.... .whatever purpose it may serve).

Kyselin useammankin kerran lentoyhtiön selitysten perään, todeten myös sen, että todennäköisesti olisimme vaimoni kanssa huomanneet, jos lentomme olisi laskeutunut jonnekin muualle kuin määränpäähänsä. En saanut vastausta.

Oltiin jo heinäkuussa ja olin harmissani ko. lentoyhtiön ylimielisestä suhtautumisesta ja totuudenvastaisesta viestinnästä. Jatkoin kyselyjäni.

Elokuussa lentoyhtiöstä otettiin puhelimitse minuun yhteyttä ja kerrottiin, että oikeastaan juurikin meidän lentomme Miamista Frankfurtiin oli joutunut tekemään teknisen välilaskun. Mainitsin, että olisimme sen ehkä panneet merkille.

Puhelimessa vallitsi hetken hiljaisuus ja sitten soittaja totesi laittavansa asian eteenpäin "oikealle osastolle".

Runsaaseen kahteen kuukauteen ei kuulunut mitään. Laitoin jälleen lokakuun lopulla kyselyn ja vastaus tulikin. Pahoiteltiin kovasti myöhästymistä, mutta arvaamattomat tekniset syyt... jne...jne.

Ympyrä oli sulkeutunut, kaikki oli alkamassa alusta.

Annoin lokakuun lopussa tapauksen korvausperintäpalvelua tarjoavan yhtiön käsiin. Syksyn mittaan neuvottelemalla eivät hekään saaneet asiaa ratkaistua lentoyhtiön kanssa ja asia etenikin lentoyhtiön kotimaassa käräjille.

Lentoyhtiö joko luovutti tai hävisi jutun ja suostui maksamaan korvaukset maaliskuun lopulla 2016, melkein vuosi tapahtumien alkamisesta.

Olisivatpa kertoneet heti aluksi todellisen syyn lennon myöhästymiseen, eivätkä olisi suhtautuneet ylimielisesti asiakkaaseensa ja tämän esittämiin kysymyksiin. Olisin varmaankin tyytynyt siihen.

Nyt kysymykseni jäivät ilman ensimmäistäkään asiallista vastausta.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään