Soitinkorjausta

[Jari Vanhatupa 2]

 

Innostuinpa tuossa harjoittelemaan soitinkorjausta kun vähän sattumalta sain haltuuni tuommoisen epäkuntoisen vanhan Landola-kitaran.  Vastaisen varalle päätin sitten perustaa oikein tämmöisen oman keskusteluketjunkin näille soitinkorjauksille, jos vaikkapa aiheesta saisi enemmänkin keskustelua aikaiseksi.

 

Vaikka kitara tuossa alkukuvassa näyttääkin ihan hyvältä, niin todellisuudessa se on soittokelvoton ja varsin "monivikainen" kuten pian tulette huomaamaan. Kyseessä on 40-vuotias teräslielinen Landola V-65 vuodelta 1973. Kyseinen yksilö on amerikan vientimalli joka markkinoitiin siellä nimellä: Val-Dez.

Kitaran lavassa lukee "Val-Dez" mutta kitaran sisällä on normaali Landolan tyyppilappu. Vaikka kyseessä onkin ihan tavallinen halpismalli, niin tuommoista pientä erikoisuuttakin on siis ilmassa joka saattoi vaikuttaa hieman kunnostuspäätöksen syntymiseen.

 

 

Pahin ongelma on kielten liian suuri etäisyys otelaudasta joka käytännössä estää kitaran mielekkään käytön, eli se on aivan liian raskas soitettava. Vuosikymmenet ovat tehneet tehtävänsä ja kaulan liitos kitaran koppaan on antanut periksi kielten vedolle. Liitoksen pettäminen on myöskin vääntänyt otelaudan kaarelle ja em. syistä johtuen myös kitaran skaala on lyhentynyt muutamalla millillä joka taasen tiettää vireongelmia soitettaessa. Kitara on siis täysin soittokelvoton, ainakin muusikon näkökulmasta katsottuna.

 

 

Otelauta on kaarella eikä tästä enään selvitä kaularaudan säätämisellä vaan kaula on irroitettava kitaran kopasta ja liimattava uudelleen alkuperäiseen asentoonsa. Toimenpide on nimeltään "neck reset" eli ikäänkuin resetoidaan kaula alkuperäiseen asentokulmaansa. Taipumiskohta näkyy kuvassa mitan numeron 35 kohdalla, eli siitä kohdasta mistä kopan runko alkaa.

 

p> 

Kitaran lakkapinta on kauttaaltaan halkeillut. Ääniaukon koristenauhat ovat hieman nousseet paikoiltaan ja sirpinmuotoinen muoviplexi puuttuu, vain plexin liimat ovat jäljellä. Landolan lakkapinta on julmetun paksu ja kuulemma halutuimpia olisivat nämä yksilöt joiden lakkapinta on halkeillut sillä niissä on kuulemma parempi äänensävy! Tiedä tuosta sitten mutta monet ovat jokatapauksessa sitä mieltä, että tuo pitäisi jättää tuommoiseksi koska se tuo kitaraan tietynlaista "ajan patinaa". Minua kyllä houkuttelisi tarttua hiomakoneeseen ja pistää lakkapinta uusiksi mutta mietin sitä vielä. Seikka on nimittäin niin, että halkeillutta pintaa ei saa enään takaisin mutta kitaran voi kyllä lakata myöhemminkin.

 

 

Varsinaisia puutöitä ei ole tiedossa mutta jotain pientä kumminkin, pientä iskua on tullut kopan alareunaan ja laminoidun pohjan päällimmäinen viilukerros vähän irvistää.

 

p> 

Korjataan ensin tuo kaikkein pahin vika, eli aloitetaan irroittamalla kitaran kaula rungosta. Tässä kitarassa kaula on kiinni liiman avulla eikä mitään piilossa olevia ruuveja ole käytetty. Liimasauma on kuumennettava jolloin liitos irtoaa liiman pehmettyä. Ensin irroitin otelaudan ja kannen liitoksen lastalla. Tässätapauksessa se oli jo valmiiksi irti eikä lastaa tarvinnut kuumentaa.

Sensijaan varsinainen kaulan liitos oli toki kohtalaisen lujassa ja päädyin irrottamaan sen kuuman veden avulla. Jotkut käyttävät puuhaan kuumailmapuhallinta tai höyryä. Kaadoin hieman auki olevaan liitoksen rakoon kiehuvan kuumaa vettä vedenkeittimestä. Eka pannullinen ei vaikuttanut mitään. Toisella pannulla

kaula rupesi jo heilumaan ja kolmannella sitten irtosikin helposti. Mitään ylimääräisiä puunsäleitä ei lohjennut, eikä kitaran sisälle mennyt vettä. Muoviset koristeosat kestivät myös hyvin, vaikka liitoskohta oli tosi kuuma.

 

 

Ohessa kuva liitoksesta. Seuraavaksi on poistettava vanhat liimanjämät ja sovitettava kaulaa uutta liimaamista varten. Kuvassa myös toinen "projekti"

60-luvun EKO bassokitara. Tuon korjaamiseen ei vielä taidot riitä mutta ehkä sitten myöhemmin.

 

p> 

Kun olin tarpeeksi mittaillut, sovitellut ja netistä tilattu soitinliima oli tullut liimasin kaulan takaisin paikoilleen. Tavalliset liimauspuristimet ovat hieman kömpelöitä tässä puuhassa ja apuna käytin tuommoista kuorman sidontaliinaa puukapuloiden kanssa.

 

 

Liiman kuivuttua huomasin, että huolellisesta mittailusta huolimatta kaula istui vinossa asennossa kitaran kopassa! 

Ei muuta kuin irti uudestaan ja mittauksessa uusi tekniikka käyttöön, eli laitoin reunimmaiset kielet paikoilleen jolloin oli helppo tarkistaa koska kaula on täysin suorassa koppaan nähden.

 

Kitaran lakkapinta ei kestänyt enään toista kuumairroitusta vauriotta sillä nyt kaula istui tiukemmin paikoillaan kuin aiemmin. Lakkapinnan halkeamat muuttivat muotoaan mutta onneksi varsin tyylikkääseen suuntaan joten eipä se haitannut menoa. Pitäisiköhän käsitellä koko kitaran pinta tälläiseksi. Olisi ainakin varsin uniikki pintakäsittely.

 

p> 

Kaulan liimaus onnistui nyt hyvin ja liiman kuivuttua laitoin vanhat kielet kiinni ja viritin kitaran koesoittoa varten. Tuli oikein hyvä, ainakin ensimmäiseksi projektiksi ja kitara soi kauniisti ja hyvässä vireessä eri asemista soitettaessa. Uudet kielet tähän pitäisi vielä laittaa niin saisi enemmän "helinää" soundiin.

Soitin pienen ääninäytteen josta selvinnee kitaran nykyinen äänimaailma. Kuuntele tai lataa näyte täältä:

 

http://www.paste.fi/file/14590976558304

 

Nyt sitten mietin tästä tilanteesta jatkamista, annanko olla kitaran tuommoisena vai jatkanko vielä sen parantelua. Uusiakin projekteja pukkaa päälle ja niissä on omat mielenkiintoiset ja erilaiset viat:

 

"Pekka" mandoliini 40-luvulta on kokenut kovia ja pieniä puutteitakin on. Luulisin tuon silti olevan korjattavissa jopa meikäläisen alottelijan taidoilla. Tosin tämä lienee silti pykälää vaativampi tapaus. Korjauksen kannattavuus on sitten vähän tulkintakysymys, uusi mandoliini maksaa Thomanilla 59-euroa tosin se ei ole 40-luvun Pekka.  Korjausvinkkeja otetaan vastaan . . .

 

 

Elektroakustinen "vanerikitara" Tämä on soittokunnossa mutta kielet rämisevä ihan horkassa otelautaa vasten tietyissä asemissa joten ainakin jonkinlainen nauharemontti on tiedossa, nauhat ovat todella kuluneet tai hiottu piloille. Kitara on myös maalattu myöhemmin valkoiseksi ja itseasiassa se työ on tehty ihan hyvin. Tämä uudellenmaalaus taasen saa mielikuvituksen laukkaamaan. Tuohonhan voisi maalata vaikka kukkia koristeeksi ja tehdä siitä oikein "hippikitaran" Elektroniikka on kunnossa ja vahvistimeen ja kaikulaitteeseen liitettynä soundi on tälläisenäänkin ihan lähes ok. Korjauksen kannattavuus on taas tavallaan vähän niin ja näin. Uusi vastaava maksaa Thomanilla 77,-euroa mutta unohdetaan tuollaiset sivuseikat, pääasiahan on että saa rapeltää jotakin.

 

 

Tämmöinen elektroakustinen on kyllä ihan hauska, sen voi liittää vaikkapa suoraan mikseriin kun siellä on mikrofoni sisällä. Soitin tällä pienen ääninäytteen varovasti räminöitä vältellen. Kyllä tässä on vielä ainesta ihan kelpo soittimeksi:

 

Kuuntele tai lataa ääninäyte täältä:  http://www.paste.fi/file/14591010358305

>>>>>>

[Tarmo Kallio 240]

Tällaisia mielenkiintoisia aiheita on mukava lukea.

 

Minulla on myös vähän vastaava korjausprojekti edessä sähkökitaralle. Tein kitaran itse koulun yhdeksännellä luokalla vuonna 1979. Kitaran runko ja kaulaosa on tehty täydestä pyökistä. Kaulaosa on kiinni isolla pultilla. Kitaran takana on metallilevy, jossa on pultin kanta. Vastamutteri aluslevyineen on piilossa otelaudan alla. Minun kitaran ongelma on kaulaosan vääntyminen kielien vedon takia. Kaulaosan ja otelaudan väliin ei ole upotettu teräsvahviketta. Oli varmaan kiirettä ja malttamattomuutta kitaraa tehdessä. Puutyö- ja teknisillä tunneilla tein kitaraa. Sain joskus luvan tehdä myös muilla tunneilla.  .

 

Kaulaosa on tasaisesti vääntynyt koko matkalta ja korjaaminen voi olla haastavaa. Kaulaosan saa ilmeisesti helposti irti rungosta. Otelauta täytyy varmaan ottaa irti liimauksesta ja koittaa suoristaa kaula, sekä otelauta. Sitten jyrsimellä ura kaulaosaan ja vahvike uraan. Voisi kokeilla nykyaikaisia materiaaleja, kuten hiilikuitulattaa .

 

[Tarmo Kallio 240]

Sähkökitarani on ollut nyt jotain 35 vuotta varastossa viime soitoista. Rungon sisällä pleksin alla voi olla edelleen langaton lähetin. Toivottavasti ei löydy vanhaa yhdeksän voltin paristoa  . Lähetin oli aikanaan täysin laiton ja voi olla vieläkin! Kantomatka oli jotain 100 metriä enintään. Vastaanottimena toimi mikä tahansa ULA-radio.

[Tarmo Kallio 240]

Minun kitaran runko on jotenkin  Stratocasterin muotoinen, mutta kaulan kielienkiristimien osan muotoilu on aivan spesiaali. Niitä ei ole toista maapallolla. Isäni suunnitteli kiristimien osan ja alkuperäinen prototyyppi tehtiin hopeasta. Isäni oli kultaseppämestari.

 

Se hopeamalli tietenkin sulatettiin. Kitarani kaulan yläosa on tehty hopeisen mallin mukaan. Yläosa on samaa pyökkiä kaulan kanssa.

[Jari Vanhatupa 2]

Tällaisia mielenkiintoisia aiheita on mukava lukea.

 

Kiitoksia vaan! Ainakin lukukertoja on kertynyt ihan kiitettävästi. Onhan nämä meikäläisen sepustukset täällä hieman omanlaisia kun ovat tuommoisia kuvakertomuksia mutta ehkä niistä jotkut muutkin pitävät vaikka eivät sitä sanokaan.

 

Kaulaosa on tasaisesti vääntynyt koko matkalta ja korjaaminen voi olla haastavaa. Kaulaosan saa ilmeisesti helposti irti rungosta. Otelauta täytyy varmaan ottaa irti liimauksesta ja koittaa suoristaa kaula, sekä otelauta. Sitten jyrsimellä ura kaulaosaan ja vahvike uraan. Voisi kokeilla nykyaikaisia materiaaleja, kuten hiilikuitulattaa .

 

Joo, niitä kaularautoja saa ostaa erikseen soitinrakennus-tarvikkeita myyvistä kaupoista.  Sähkökitaran rakentaminen on minullakin haaveissa, sitten joskus kun kokemusta on kertynyt enemmän.

 

Vaikuttaa kyllä eksoottiselta tuo sinun kitara ja sen langaton lähetin kuulostaa jokseenkin hurjalta.  Epäilemättä kitara kannattaisi herätellä soittokuntoon kun sillä on tuollainen historiakin ja noin paljon omaa käsityötä mukana, jopa virityskoneistossa itse tehtyjä osia.

Ei muuta kuin pikkuhiljaa aloittaa sen korjaaminen. Pienissä pätkissä kun tekee sitä hommaa niin ei rupea maistumaan liikaa puulta. Lopuksi on sitten soiva peli käsissä jolla voi tehdä omaa musiikkia. Sitäpaitsi näitä puusta tehtyjä soittima on vaikea saada kokonaan "pilattua" vaikka korjaus epäonnistuisikin. Aina voi yrittää  uudelleen niin kauan että tulee hyvä.  Olitko tyytyväinen kitaran sointiin, mikrofonit ilmeisesti ostit kuitenkin  valmiina?

 

[Antti Laukkanen 15]

Mielenkiintoista on! Kitaranrakennus on ihan parasta puuhaa. Mulla on semmoinen Telecaster-henkinen laitos työn alla. Sen olen värkännyt ihan raakapuusta alkaen. Kävin opiston kurssia viime talven ja tein sen jälkeen kotipajalla lisää. Sitten jouduin töihin ja kaikenlainen kiire on tuonut ajankäytöllisiä haasteita. Meininki on värkätä luuttu kuitenkin valmiiksi, kunhan tässä saan taas pahimmat alta pois. Tuommoisia kevyitä säätö-, tuunaus- ja viilaustoimia olen tehnyt myöskin. Akkareille vähemmän, mutta sähköisiä kun on nurkat väärällään, niitä saa olla koko ajan ruuvaamassa. Lämpö ja kosteus vaihtelee ja kaulat ovat milloin mihinkin suuntaan mutkallaan.

 

-A-

[Tarmo Kallio 240]

Minun kitarassa on vain yksi mikrofoni. Se on pintamallia. Jokaisen kielen alla on säädettävä ruuvi. Otelaudan ostin aikoinani Turun Musiikki-Fazerilta Humalistonkadulta. Muistaakseni myös kielienkiristimet. Alkuperäisen mikrofonin, potikat ja muut osat ostin Turusta Mariachi nimisestä firmasta. Se sijaitsi Puutarhakadulla melkein vastapäätä legendaarista ruokapaikkaa Tähti-Baaria.

 

Tein aikoinani kaikki mahdolliset efektilaitteet itse. Periaatteessa kaikki Tekniikan Maailmassa julkaistut kytkentäkaaviot ja kaikki kirjastojen kirjoista löytyvät jutut sähkökitaralle. Olin apteekin vakioasiakas. Ferricloridia ostin jauheena jatkuvasti ja sitten veteen sekoitettuna heiluttelua. Piirilevyjen syövytystä. Ja kolvi kärysi joka päivä  .

 

En varsinaisesti soittanut mitään, kun en osannut ja en osaa vieläkään. Minua kiinnosti elektroniikka ja miten sähkökitaran ääntä pystyi muuttamaan. Tykkäsin tehdä säröön liittyviä kokeiluja. Jotkut kytkennät epäonnistuivat ja jotkut kuulostivat hyvältä. Päätevahvistimena oli isäni tekemä putkivahvistin yhdellä kaiuttimella. Pääasiassa jouduin käyttämään kuulokkeita  .

 

Monimutkaisin kytkentäni oli muistaakseni TM:ssä julkaistu "Space Shifter". Nimestä en ole varma. Kytkennässä käytettiin jo mikropiirejä. Oli tietenkin analogista tekniikkaa, mutta kytkentä ja piirilevy oli kahdelle kanavalle. Sisäänmeno ja ulostulo olivat molemmat linjatasoisia. Piirilevyllä oli kaksi liukupotentimetriä vierekkäin. Pystyi viivästämään ääntä ja kierrättää se uudestaan. Kyseessä ei ollut kaikulaite.

 

Minun laittessa oli muistaakseni kaksi mikropiiriä/ kanava. Kitarassa sain vain yhden kanavan käyttöön. Käytin laitetta myöhemin kasettidekkini äänen muokkaamiseen. Tein etulevyn mukaillein kasettidekin muotoja. Minulla oli ja on edelleen NEC AUK 9000-E. En tykännyt lopulta äänen muokkaamisesta. Osat lähtivät kiertoon.

 

 

[Eino Autio 5]

Pieniä korjauksia olen harrastanut mutta sitten tein alusta asti ekan Straton, kasvatin jopa puut itse. Tarina täällä: http://www.saunalahti.fi/~eiaut/Ecocaster.html

[Jari Vanhatupa 2]

Pieniä korjauksia olen harrastanut mutta sitten tein alusta asti ekan Straton, kasvatin jopa puut itse.

 

Hienoa käsityötä, kitarasta tuli komean näköinen. Vetää kyllä sanattomaksi tuo "kasvatin jopa puut itse" tuo lienee jokseenkin harvinaista ja on kyllä orginelli juttu.

Olisi kyllä mielenkiintoista kokeilla tuota kitaranrakennusta, varmaankin tekisin harjoitustyönä ns. "palakitaran" eli valmiiksi työstetyistä osista kokoaisin, ainakin aluksi. Isäni on puuseppä ja hän teki aikoinaan huonekaluja, kitaroita ja veneitä. Ikävä kyllä en päätynyt samalle uralle vaikka jonkinlaista kiinnostusta puutöihin onkin. Näppituntuma ja rutiini niihin hommiin puuttuu ja eteenpäin mennään yritys ja erehdys periaatteella.